Itä-Saksa tuo ihmisten mieleen monia asioita. DDR, Trabant ja Stasi ovat kaikki aikakauden kummallisuuksia, joiden olemassaoloa ja suosiota nykyihmisen on vaikea käsittää. Yksi Itä-Saksaan voimakkaasti assosioituva ilmiö on myös Plattenbau eli jättimäiset betonilähiöt, joissa normaali itäsaksalainen eleli. Plattenbau ei kuitenkaan ollut itäsaksalainen keksintö tai yksinoikeus, sillä samaa betonielementtirakentamista on harrastettu maan ääriin saakka niin Länsi-Euroopassa, Venäjällä, Kiinassa kuin Suomessakin. Kuitenkin monelle juuri Itä-Saksa tuo mieleen nämä harmaat betonilähiöt.
Syy miksi näitä lähiöitä on niin paljon Saksassa on tietenkin toinen maailmansota, jonka pommitukset jättivät miljoonat saksalaiset kodittomiksi sodan päätyttyä. Berliinissä liittoutuneiden ilmapommitukset tuhosivat kaupungin melkein totaalisesti ja rakennusten raunioista syntyi jopa kaupungin korkein kukkula, Teufelsberg. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä seuranneen lapsibuumin aikana väkimäärä kuitenkin kasvoi vauhdilla ja ihmisille piti saada köyhässä Itä-Saksassa nopeasti edullisia koteja.
Apuun valjastettiin plattenbau ensiksi kaupungin tuhoutuneilla keskusta-alueilla, joista ne nämä asuinkompleksit levisivät myöhemmin kokonaan uusiksi kaupunginosiksi Berliinin itärajan pelloille. Betonilähiöt olivat erityisesti nuorten lapsiperheiden suosiossa, sillä pelkistetystä harmaasta ulkoasustaan huolimatta ne tarjosivat simppeleitä asuntoja kunnollisella viemäröinnillä, juoksevalla vedellä, hisseillä sekä keskuslämmöllä – jotain mikä ei ollut tuohon aikaan mitenkään itsestäänselvyys vanhoissa keskustataloissa. Lähiöt myös rakennettiin yleensä vehreiden peltojen keskelle ja ne varustettiin hyvillä lähipalveluilla sekä liikenneyhteyksillä keskustaan.
Plattenbauta ja vanhaa rinta rinnan
Tällaisia betonilähiöitä rakennettiin erityisesti 70- ja 80-luvuilla Itä-Saksaan kymmenittäin ja niihin muutti satojatuhansia asukkaita aina Saksojen yhdistymiseen saakka. Yksi viimeisimmistä ennen Itä-Saksan romahtamista rakennetuista betonilähiöistä on Berliinin koilliskulmalla sijaitseva Neu-Hohenschönhausen (suom. Uudet kauniit korkeat talot). Vain viidessä vuodessa vuosien 1984-1989 välisenä aikana tasaiselle peltomaalle nousi 30 000 uutta kerrostaloasuntoa noin 90 000 asukkaalle. Yhteensä ympäröivien Wartenbergin ja Falkenseen kanssa valtavan asuinlähiön väkiluku nousi 115 000:een, mikä vastasi noin yhdeksää prosenttia koko Itä-Berliinin väkiluvusta.
Talomuurien ympäröimiä sisäpihoja
Lähikuva plattenbausta
Berliinin muurin murruttua myös Hohenschönhausenin väkiluvussa tapahtui notkahdus, kun itäsaksalaiset muuttivat joukolla parempien elinolojen perässä Länsi-Saksan puolelle. Vuosituhannen vaihteessa Berliinin väkiluku kääntyi jällene nousuun ja sittemmin Hohenschönhausen on jälleen vakiinnuttanut paikkansa nuorten perheiden suosimana asuinalueena. Alueen asunnoista on tyhjillään vain alle prosentti.
Tornitaloja Zingster straßen varrella
Vaikka Hohenschönhausen voikin vaikuttaa ulkoapäin sangen ankealta betonilähiöltä, on se kuitenkin vetovoimainen paikka halpojen asumiskulujensa vuoksi. Pienen kaksion vuokra on vain noin 200-300 euroa kuukaudessa (2007 tilanne). Alueella on kuitenkin hyvät palvelut 90-luvun puolivälissä valmistuneen Linden Centerin kauppakeskuksen jälkeen. Matka Alexanderplatzille taittuu monen raitiovaunulinjan sekä suoran S-Bahnin avulla lyhimmillään vain noin 35 minuutissa.
Linden Center
Jättimäinen betonilähiö saattaa vaikuttaa ulkoapäin vaaralliselta, mutta laue on itse asiassa hyvin rauhallista ja viihtyisää. Itse olen vieraillut Hohenschönhausenissa sekä viereisessä Marzahnissa lukuisia kertoja viikonloppujen raitiovaunuretkilläni, enkä ole koskaan tuntenut oloani epämiellyttäväksi. Kaupunginosan asujaimisto on suurimmaksi osaksi ”valkoista”, mikä on merkittävä ero ydinkeskustaan tai turkkilaisten asuttamiin kaupunginosiin kuten Neuköllniin tai Weddingiin verrattuna. Lukemani perusteella tämä on joillekin saksalaisille myös tärkeä syy asua idän betonilähiöissä.
Hohenschönhausenin kunnostettuja talorivejä
Vaikka satoja metrejä pitkät 11-kerroksiset talorivit ovatkin omalla tavallaan ankeita, on niitä remontoitu muurin murtumisen jälkeen runsaasti ja maalattu erilaisilla väreillä. Hohenschönhausenin kaltaiset betonilähiöt olivat vielä 80-luvulla betoninharmaita, mutta nykyisin niiden kaupunkikuva on ehkä koko Berliinin värikkäintä. Harmi vain ettei käärmemäisiä rakennuksia pysty oikein hahmottamaan maasta, vaan paras tarkastelukulma aukeaa esimerkiksi Tegelin lentokentälle laskeuduttaessa. Lentokentän normaali laskeutumispolku nimittäin ylittää juuri Hohenschönhausenin.
Vielä kunnostamattomia rakennuksia
Hohenschönhausen ilmasta
Vaikka Hohensschönhausen ei olekaan varsinainen turistikohde Alt-Hohenschönhausenin puolelle sijaitsevaa Stasin vankilaa lukuunottamatta, on se kuitenkin kiintoisa vierailukohde. Reilun tunnin mittainen raitiovaunuajelu on ottaa Alexanderplatzilta M4-linja Prerower Platzille ja sieltä M5 takaisin keskustaan. Matkalla näkee hyvin Itä-Berliinin ”viehkeimpiä” osia ja saa paremman käsityksen jättimäisestä alueesta, jota turistit eivät normaalisti näe. Itse olen ajeluttanut ainakin yhdet vieraat reitin ympäri ja heistä kokemus oli kiintoisa, joten sitä voinee täten suositella muillekin. Eikun vain rohkeasti tutkimaan! 🙂
TUNTUU SILTÄ ETTÄ ONKO HELSINGIN ASUNTOSUUNNTTELUSSA JALJETEYLTY BERLIINIA ITA JOSKUS 1970-80 LUVUN VAIHTEESSA
Helsingissä tosiaan lähiörakentaminen ei ole muuttunut paljoakaan viime vuosikymmeninä, vaan metsän keskellä seisovat pistetalot avomaan parkkipaikkoineen ovat edelleen valitettavan yleisiä. Arkkitehtuuri on muuttunut aikojen saatossa hieman, mutta rakentamisen idea ei.