Tämän vuotinen pääsiäisen seutu kului Saksassa tuossa kuukausi sitten oikein kauniiden kelien vallitessa. Noina viikkoina lämpöä oli melkeinpä kolmisen viikkoa yli 20 astetta ja puihin saatiinkin nopeasti täydet lehdet. Koska tuolloinen sääennuste lupasi kauniin kelin vallitsevan myöskin itse pääsiäisen pyhinä, päätimme ottaa siitä kaiken irti ja pienellä varoitusajalla toteuttaa pienen Itä- ja Keski-Saksan automatkan.
Se taisi olla pääsiäisviikon tiistaina, kun varasimme netistä autoa reissulle. Täkäläisillä autovuokraamoilla on varsinkin näin keväällä paljon tarjouksia ja sellaiseen mekin tartuimme. BMW:n 5-sarjalainen piti saada neljäksi vuorokaudeksi vuokraan vain 168 eurolla, mutta kun torstai-iltana saavuimme vuokraamolle, kävikin ilmi, että bemaria ei ollutkaan saatavilla. Sen sijaan meille annettiin Chrysler 300C:n avaimet käteen. Tietäessäni minkälainen auto on kyseessä, en vastustanut asiaa yhtään.
En ole niinkään amerikkalaisten autojen ystävä, mutta Chrysler 300C:sta oli silti mielenkiintoista päästä kokeilemaan, sillä kyseessä on paitsi kookas, myös arvokkaan oloinen henkilöauto. Kokoa autolla on reippaasti ja kaltaiseni pieni mies tunsi olonsa vieläkin pienemmäksi ratin takana. Kuten aina, ensimmäiset kilometrit ovat aina autoon totuttelua ja sen mittojen oppimista, mutta pienen totuttelun jälleen tätäkin amerikan laivaa oli helppo ajella.
M/S Chrysler 300C
Heti auton noudettuamme ajelimme ensi töiksemme Ostbahnhofin juna-aseman vierellä olevaan Hellweg-rautatavarakauppaan, josta noudimme Niinan niin kovasti jo kaipaamat parvekekukat, sekä parvekekalusteiden öljyämistarpeet. Loppuilta menikin sitten kotosalla parveketta kesäkuntoon laittaessa ja hienoa kyllä tuli.
Pitkäperjantain aamuna lähdimme reissuun. Suunta otettiin kohti etelää ja ensiksi Cottbusin kaupunkia noin 130 kilometriä Berliinistä. Emme selvästikkään olleet ainoat kaupungista pääsiäiseksi maalle suuntaavat, sillä ensimmäiset 100km autobaana oli aivan täynnä matkalaisia. Cottbus ei ole mikään kovin kuuluisa kaupunki ja lähinnä tämä 106 000 asukkaan pikkukaupunki on tunnettu ympäröivien suurten ruskohiiliavolouhosten keskuskaupunkina (joista kerroin viime keväänä). Ajelimmekin lähinnä muutamat ympyrät kaupungin sangen hiljaisessa keskustassa (joka johtui siitä, että oli pyhäpäivä) ja jatkoimme kohti Puolan rajaa. Tarkoituksemme ei ollut ylittää rajaa, vaan ajelimme sen viertä kohti Görlitzin kaupunkia.
Görlitzin kuuluisaan vanhaan kaupunkiin saavuimme puolen päivän kello osoittikin jo lounasaikaa. Ravintolan valinta oli helppoa, sillä olimme saaneet työkaveriltamme vinkin keskustan tienoilla sijaitsevasta hotelli-ravintola Dreibeinigerhundista, joka osoittautuikin todella tunnelmalliseksi kellariravintolaksi vanhassa rakennuksessa. Myös aterian valinta oli helppoa, sillä paikallisena herkkuna ravintolan listalta löytyy majavaa. Koska kyseistä eläintä ei usein listoilla näy, niin pitihän sitä näin tilaisuuden tullen maistaa. On silti vaikea sanoa, mitä maku muistutti… ehkä aavistuksen kanalta, mutta oikein lihaisaa ja hyvää liha oli. Majavan häntää ei sentään tarjottu aterian osana, mutta työkavereiden mukaan Puolan puolella sitäkin on mahdollista järsiä jossain muodossa (en kyllä tiedä mitä syötävää siinä on).
Lounaaksi majavaa
Görlitz ei ole suuri kaupunki (alle 57 000 asukasta), mutta se on kuuluisa paitsi Saksan itäisimpänä kaupunkina (läntisin on Aachen, kuten joku ehkä muistanee) sekä äärimmäisen hyvin säästyneestä vanhasta kaupungistaan. Itse asiassa kaupunki ei kärsinyt toisessa maailmansodassa juuri ollenkaan ja siksi kaupunkia saapuukin ihastelemaan suuria määriä turisteja kaikkina vuodenaikoina. Meihinkin Görlitzin vanhat rakennukset, joita on kunnostettu valtavalla tohinalla DDR:n kaatumisen jälkeen, tekivät vaikutuksen. Kyseessä kun ei todellakaan ole ”tyypillinen” muutaman korttelin vanha kaupunki, vaan ihan sanan varsinaisessa merkityksessä kokonainen kaupunki. Vastaavan kokoluokan keskustan olemme ehkä nähneet aiemmin vain Cellessä, tosin siellä rakennustyyli oli enemmän eteläsaksalainen ristikkotaloineen. Görlitz on suurimmalta osin vanhoja kivitaloja.
Görlitz sijaitsee kauniilla paikalla Neissen rajajoen rannalla. Ennen sotaa myös joen vastarannan alueet kuuluivat kaupunkiin, mutta sodan jälkeen niistä erotettiin nykyisin Puolalle kuuluva Zgorzelecin kaupunki. Puolan parin vuoden takaisen EU-jäsenyyden takia raja on tässäkin käytännössä näkymätön ja siksi mekin vain kävelimme sillan yli Puolan puolelle. Vaikka itse raja on näkymätön, täytyy kyllä todeta, että maan vaihtuminen näkyy silti selkeästi; Puolan puolella joenrantaa ei ole mitenkään siistitty, vaan se kasvaa heinää. Talot ovat huomattavan rapistuneita ja hieman kauempana kohoaa suuria kurjan näköisiä betonitaloja. Koska seutu ei ollut kovin viehättävää, jäi Puolan vierailumme tällä erää viiden minuutin mittaiseksi ja palasimme Saksan puolelle.
Zgorzelec Puolan puolella Neisseä
Görlitz Puolan puolelta nähtynä
Görlitzin kävelykatuja
Jonkin aikaa Görlitziä ihasteltuamme oli aika jatkaa matkaa. Ajoimme edelleen parikymmentä kilometriä kohti etelää rajaa hipoen, aina Saksan, Puolan ja Tsekin rajapisteen läheisyydessä sijaitsevaan Zittaun kaupunkiin saakka. Zittaussa emme poikenneet kävelemään, vaikka sielläkin pikkukaupungin keskusta näytti sisältävän paljon vanhoja taloja ja ihania katuja. Ajoimme keskustassa hetken aikaa ja söimme jäätelöt. Zittausta matka jatkui länteen Tsekin rajan läheisyydessä yhä pysytellen. Päivän viimeinen reittipiste oli Bautzenin pikkukaupunki, jossa emme myöskään jalkautuneet muuta kuin kaupunkiin tullessa syömään. Se jäi hieman harmittamaan, sillä vaikka Bautzenin keskusta on todella pieni, siellä on silti upeita keskiaikaisia rakennuksia ja torneja hulppealla sijainnilla Spree-joen (joka virtaa myös Berliinin lävitse) uoman reunalla. Tämä maisema tuli nähtyä vain auton kyydistä, mutta koska päivä alkoi jo kääntyä illaksi, päätimme vain jatkaa kohti Dresdenin hotellia.
Dresdenissähän kävimme ennen joulua, joten emme nyt vierailleet kaupungin upeassa keskustassa, vaan suuntasimme suoraan hotellimme Dresdenin eteläisessä hienostolähiössä, Elbe-joen rannan läheisyydessä. Ensimmäisen päivän ajorupeamaksi kertyi noin 350 kilometriä.
Lauantaina edessä olikin touhukas päivä ja heti aamusta suuntasimme ensimmäiselle kohteellemme, Basteille. Bastei on osa kuuluisaa Saksin Sveitsiksi kutsuttavaa hiekkakivimuodostelmien pientä vuoristoa. Miljoonien vuosien aikana vesi on uurtanut alueen kallioita voimakkaasti ja sen tulosta ovat nykyiset melkeinpä 200 metriä pystysuoraan nousevien kalliopaasien rykelmät. Ei ole ollenkaan ihme, että kallioilla on aikanaan ollut pieni linnoitus (mistä nimi Bastei), josta on edelleen pieniä osia nähtävissä. Linnoituksen jäänteet eivät silti ole päänähtävyys, vaan itse alue. Minun on pakko alleviivata, että maisemat ovat todellakin hurjat kallioiden noustessa paikoin täysin pystysuoraan, ja niin siellä liikutaan niiden huipuilla, noin 200m korkeudessa polkuja ja siltoja pitkin! Pääsy on niin huimille kalliokielekkeille, että allekirjoittaneen piti kyllä pitää tiukasti kiinni kaiteista, samaan aikaan kun jotkut antoivat lastensa juoksennella vapaasti.
Bastein jopa 200m korkeita pudotuksia
Koska Bastei tarjoaa huikeimmat maisemat kalliomuodostelmiin, vierailee sillä todella paljon turisteja. Me olimme paikalla heti aamusta, mutta silti parhaille kuvauspaikoille sai hieman jonottaa. Tänne ei todellakaan kannata tulla pahimpaan turistiaikaan! Mutta ehdottomasti osoituksena luonnon huikeista voimista alue on näkemisen arvoinen. Pääreittien kiertämiseen kuluu rauhallista tahtia noin pari tuntia, mutta alueella on valtavasti ulkoilureittejä ja hurjapäät voivat vaikka kiivetä köysien varassa kallioseinämiä pitkin. Aktiviteettejä siis riittää.
Bastein erikoisia muodostelmia
Bastei on toki koko Saksenin osavaltion suosituimpia nähtävyyksiä, mutta Saksin Sveitsissä on myös muuta nähtävää. Toinen saman kokoluokan turistikohde on vain pari kilometriä Basteilta Elben ylävirtaan sijaitseva Königsteinin linnoitus, joka on koko Euroopan suurimpia linnoituksia. Voittamattomaksi kutsuttu linnoitus sijaitsee samannimisen tasalakisen vuoren huipulla, 240 metriä Elben yläpuolella. Linnoitus on saanut alkunsa vuonna 1241, kun Saksin kuningas Wenceslaus Ensimmäinen perusti sen Saksenin ja silloisen Böömin valtakunnan rajalle jokiliikennettä valvomaan. Linnoitusta ei valloitettu koskaan, mikä on helppo ymmärtää, sillä sen muurit ovat paikoin jopa 42 metriä korkeat! Kaikkineen linnoituksen muurit ovat ympärysmitaltaan on noin 1800 metriä ja linnoitusalue on peräti 9,5 hehtaaria.
Jos haluaa urheilla, ei linnoitukseen tule mennä muurin kylkeen rakennetulla hissillä, vaan sinne kävellään pääporttien kautta. Puuskutus ja hikoilu ovat taattuja, sillä tie korkeuksiin on pitkä ja jyrkkä. Vaiva silti kannattaa, sillä matkan aikana tulee nähtyä linnoituksen puolustukseen rakennetut sisäpihat, muurit ja valtavat portit monesta vinkkelistä.
Ylös päästyään tuntuu, kuin olisi tullut pieneen kylään, sillä hieman alta kymmenen hehtaarin alueella on monia rakennuksia, varastoja, kirkko, talleja sekä suuri metsikkö. Maisemat muurilta ovat huikeat kaikkiin ilmansuuntiin ja päivänselvää on, että jokea on ollut mahdoton seilata ilman, että linnoituksessa olisi asiaa havaittu. Luvattomat seilaajat sekä tullimaksuista kieltäytyneet onkin varmasti armottomasti upotettu muurien kanuunoilla.
Linnoitus ei myöskään kärsinyt suurten sotien aikana, sillä sitä ei käytetty puolustautumiseen. Se on kuitenkin toiminut monina aikoina vankilana, mikä oli myös käyttötarkoitus maailmansodan aikana. Meihin linnoitus teki todellisen vaikutuksen koollaan, sekä erityisen hulppealla sijainnillaan ja olemuksellaan. On helppo kuvitella, miten keskiaikana herttuat ja kuninkaat ovat hoveineen hakeneet linnoituksesta turvaa vaikeina aikoina, sillä siellä ei ole kyllä tarvinnut vihollisia murehtia.
Näillä muureilla oli suojassa viholliselta
Näkymä Elbelle Königsteinilta
Käytyämme näissä kahdessa paikassa, oli aika jättää Saksenin osavaltio taakse ja hurauttaa illaksi yli 300km matka kohti etelää, aina Pohjois-Baijerissa sijaitsevaan Bambergin kaupunkiin saakka. Bamberg on yli tuhatvuotinen noin 70 000 asukkaan yliopistokaupunki, jolla on hyvin mielenkiintoinen historia. Keski-Saksassa sijaitseva kaupunki on mm. 1600-luvulla käydyn 30-vuotisen sodan aikana kuulunut Ruotsille, minkä lisäksi sitä on kutsuttu Frankkien Vatikaaniksi sen vahvan katolisen vallan vuoksi. Lisäksi Saksan pahimmat noitavainot toteutuivat kaupungissa (läheisen Würzburgin ohella) ja vuonna 1515 kolmen kuukauden aikana kaupungissa poltettiin noin 600 ihmistä noitana.
Bambergin katuja
Bambergissa sijaitsee peräti yhdeksän olutpanimoa, jotka vetävät kaupunkiin paljon turisteja maistelemaan paikallista tuotantoa. Kaupunki on myös yksi niitä harvoja sodassa täysin säilyneitä saksalaiskaupunkeja, minkä ansiosta Bambergin vanha kaupunki onkin päässyt UNESCO:n maailmanperintölistalle. Lauantai-iltana ruokapaikkaa etsiessämme tulimmekin kiertäneeksi kaikki pääkadut sekä -aukiot ja pakko on sanoa, että kauniita maisemia kyllä riitti. Kaupungissa on mm. komea neljän tornin tuomiokirkko, sekä kaupungin tunnus, Regnitz-joen keskelle rakennettu vanha raatihuone. Varsinkin raatihuone on mielenkiintoinen rakennus erilaisine rakennustyyleineen, sekä värikkäine seinämaalauksineen. Raatihuoneen ympäristöstä löytyy monia tunnelmallisia ravintoloita, mutta juuri tuona iltana meitä veti puoleensa läheisen ravintolan meksikolainen ruoka, joka olikin loistavaa ja tunnelma täydessä ravintolassa oli oikein hyvä.
Bambergia Regnitzin varrella
Bambergin erikoinen raatihuone
Bambergissa voisi varmasti viettää aikaa tunnelmasta nauttien, mutta meidän pääsiäisreissumme vei meitä heti seuraavana aamuna jälleen eteenpäin. Suunta vaihtui nyt takaisin pohjoiseen, kohti Thüringenin osavaltiota ja sen pääkaupunkia Erfurtia, reilut sata kilometriä Bambergista ylöspäin. Kiireettömän sunnuntain keskellä emme kuitenkaan halunneet ajaa moottoriteitä pitkin, joten säädimme navigaattoristamme moottoritiet käyttökieltoon, mikä olikin hyvä valinta. Navigaattori kun opasti meidät läpi Thüringer Waldin upean vuoriston metsäisten pikkuteiden, joiden varrella näkyi varjoisissa paikoissa jopa pienesti lunta. Alueen korkeimmat huiput kohoavatkin melkein kilometriin, mutta koska vuoret eivät ole kovin jyrkkiä, ovat maisemat sangen metsäisen laakeat.
Kauniiden luontomaisemien keskellä olikin yllättävää, kun äkillisesti eteemme tupsahti valtaisa työmaa keskellä vuoristoa. Thüringer Waldin läpi ei ole vielä nopeaa pohjois-etelä -suuntaista junayhteyttä, mutta sellainen on tällä hetkellä rakenteilla. Olikin hurja näky nähdä kaksi viivasuoraan isohkoa laaksoa ylittävää kaarisiltaa, jotka olivat vielä puoliksi työn alla. En tiedä milloin kyseisen yhteyden on tarkoitus valmistua, mutta valmistuttuaan siitä tulee osa nopeaa Berliini – München yhteyttä.
Valtava siltatyömaa
Työmaan juurella
Ennen Erfurtiin saapumista poikkesimme vielä sen naapurissa sijaitsevassa Weimarin kaupungissa, joka on tuttu maailmansotien välisen Weimarin tasavallan (1919-1933) perustuskaupunkina. Weimar on tunnettu myös kulttuurikaupunkina, sillä sieltä on kotoisin mm. kirjailija Johann Wolfgang von Goethe ja myös säveltäjä Johann Sebastian Bach on viettänyt siellä vuosia. Myös Weimarin keskusta on UNESCO:n listalla ja siellä onkin paljon kauniita katuja, sekä puistoja, mutta nähtyämme jo niin monta kaunista vanhaa kaupunkia, ei Weimar vienyt sydäntämme tällä kertaa. Vietimme silti Weimarissa toista tuntia keskustaa kierrellen. Lounastimme myös eräässä ravintolassa ja söimme auringinpaisteessa jäätelöt pienellä aukiolla.
Kulttuurikaupunki Weimar
Weimarista olikin lyhyt parinkymmenen kilometrin ajomatka Erfurtiin. Erfurt on reilun 200 000 asukkaan kaupunki, jolla on (yllätys, yllätys) myöskin hyvin säilynyt vanha kaupunki. Sen keskustassa ehdottomat katseenvangitsijat ovat silti kaupungin kaksi suurta tuomiokirkkoa, Mariendom ja Severikirche. Kirkot sijaitsevat aivan rinta rinnan korkealla mäellä, kaupungin suurimman toriaukion vierellä ja ovat todella jyhkeä näky. Molemmat ovat roomalais-katolilaisia kirkkoja ja ne on rakennettu 1100- ja 1200-luvuilla. Sisältä Mariendom on aavistuksen karumpi, mutta selvästi isompi. Severikirchekin on silti sisältä tilava, ja koristeellisuudessa se voittaa vierustoverinsa. Erityisesti suuret urut Severikirchen seinustalla ovat kerrassaan upeat.
Kerrassaan upeat Erfurtin tuomiokirkot
Mukavan näköinen terassi
Kirkojen lähellä kohoaa myös toinen kukkula, Petersberg, jonka huipulla on samanniminen linnoitus. Vaikka tämäkin linnoitus kuuluu Euroopan suurimpiin, ei se ole Königsteinin veroinen ilmestys, mutta tarjoaa silti mukavat maisemat yli Erfurtin kaupungin. Ylhäällä onkin maisemaravintola ja ainakin tuona iltana paikalla oli paljon ihmisiä nauttimasta kauniista illasta. Erfurtin kolmas tunnettu nähtävyys on Krämerbrücke, joka on talojen vierustama kapea silta yli pienen Breitstrom-joen. Ensimmäiset maininnat sillasta ovat vuodelta 1117, jolloin se tuhoutui eräässä monista Erfurtin tulipaloista (paloja oli muun muassa vuosina 1175, 1178, 1213, 1222, 1245, 1265 ja 1293). Silta on ainut laatuaan Alppien pohjoispuolella ja se muistuttaa Firenzen kuuluisaa Ponte Vecchiota. Sillan taloissa on nykyisin käsityöläisten verstaita, mikä sopiikin sillan mukavaan tunnelmaan.
Krämerbücke
Petersbergin postilaatikko
Erfurtissa vietimme oikein mukavan sunnuntai-illan ja kaupungissa oli huomattavan paljon elämää. Seuraavana aamuna oli kuitenkin jälleen aika suunnata nokka kohti Berliiniä. Matkalla poikkesimme Jenan yliopistokaupungissa, joka on kuuluisa Carl Zeissin sinne aikanaan perustamasta verstaasta. Zeissin linssit ovat vieläkin maailmankuuluja ja Jena onkin optiikan tutkimuksen huippukeskuksia. Kaupungin silmiin pistävin rakennus on kuitenkin keskustaan DDR:n aikana rakennettu muuta rakennuskantaa huomattavasti korkeampi 133-metrinen pyöreä pilvenpiirtäjä. Nykyisin tämä sangen erottuva rakennus on yliopiston käytössä.
Jenan yksinäinen pilvenpiirtäjä
Berliiniin päästyämme oli aika palauttaa auto, jolla olikin tullut neljässä päivässä rullattua noin 1400 kilometriä. Oli siinä jälleen kerran ajamista ja tien päällä suurin osa ajasta oltiinkin. Tämä oli silti tietoinen valinta, sillä ajatuksenamme oli nauttia kauniista keväisistä maalaismaisemista auton kyydissä. Chryslerillä oli todella kepeetä ajella ja pakko on mainita, että auton ratissa kyllä keräsi paljon katseita. Autohan ei ole mikään harvinaisuus, eikä edes mahdottoman arvokas, mutta se näyttää arvokkaalta. Ehkä se oli monille syy ihmetellä kahta nuorta sen kyydissä, tiedä häntä. 🙄
Ja vain puolitoista viikkoa tämän reissun jälkeen seurasi sitten puolentoista viikon reissumme Kanadaan, josta kirjoittelen seuraavassa viestissäni. Nyt pitääkin alkaa pakkailla huomista Suomen reissua varten…
