Parisen viikkoa sitten saimme sähköpostia firman HR:ltä (Human Resources). Tämän vuoden verokorttejamme ei kuulemma löytynyt mistään ja tiedustelivat josko olimme edes toimittaneet niitä palkanlaskentaan. Verokortit toimitetaan yleensä vuosittain kotiin joskus joulun tienoilla, joten eihän meillä enää ollut asiasta mitään mielikuvaa. Myöhemmin hieman kotosalla pengottuamme oli se uskottava, ettemme olleet unohtaneet niitä minnekään, vaan niitä ei yksinkertaisesti vain ollut.
Noh, ei siinä auttanut kuin ottaa suunnaksi pahamaineinen Bürgeramt. Bürgeramt on kaupunginvirasto, jossa jonotetaan pitkän aikaa ”Sesselpufferin” (suora käännös: tuoliin piereskelijän), eli normaalin virastotyöntekijän, pakeille. Tämä sitten työstään kyllästyneenä tulostaa halutut paperit ja lyö siihen tarvittavat viralliset leimat. Ja tietenkin lopuksi rahastaa asukasparkaa tästä vaativasta toimenpiteestä. Tyypillinen virasto siis. 🙄
Yleensä Bürgeramtilla jonotuksen voi välttää varaamalla ajan online (miten edistyksellistä!), mutta vapaita aikoja ei ollut kuin vasta kesäkuun puolivälin tienoilla. Se ei käynyt päinsä, koska siihen mennessä seuraavan kuun palkkamme olisi jo verotettu kovimman veroluokan mukaan, mikä ei olisi kovin mukavaa. Niinpä ei auttanut kuin ottaa M10-raitiovaunu Prenzlauer Bergiin, jossa keskustan Bürgeramt sijaitsee.
Onneksemme paikan päällä ei joutunut jonottamaan juurikaan ja vain yhdellä väärällä tiskillä käytyämme löysimme oikealle tantalle. Asiamme kerrottuamme ja naisen hetken konettaan naputeltua hän näki mistä homma kiikastaa. Kortteja ei oltu pystytty jostain tuntemattomasta syystä toimittamaan kotiimme, joten ne olivat palautuneet takaisin toimistolle. Tämä oli siis tapahtunut silloin joskus joulun tienoilla ja tyypilliseen tapaan ei kukaan ollut tietenkään edes ajatellut ilmoittaa asiasta meille. 😡
Vähän sama juttu, kuin toinen uskomaton tarina auton ostaneesta työkaveristamme. Uskomattomasti kaverin ostama ja vielä paperitöitä odottanut auto onnistuttiin varastamaan ❗ vain paria päivää ennen avainten käteen saamista. Tuostakaan autokauppa ei nähnyt tarpeelliseksi ilmoittaa kaverillemme, vaan tämän soiteltua autonsa perään asiasta muistettiin mainita. Tämä jos jokin on saksalaista, eli että kaikista asioista pitää itse huoli ja niiden perään kysellä. Toki se on pitkälti samaa Suomessakin, mutta Saksassa tämä on täysi selviö. 🙄
Ihmetellä täytyy, miksi verokortteja ei oltu toimitettu meille, kuten aiempina vuosina. Liekö syynä ollut toinen täkäläinen ylitsepääsemättömyys: jos postia toimittavalla henkilöllä ei syystä tai toisesta olle pääsyä / suoraan nenän edessä postiluukkuamme, jää toimistus tekemättä ja paketti saattaa palata ties minne. Tätä meinaan sattuu tässä maassa tämän tästä. Kiintoisasti Bürgeramt käyttää vielä omia henkilöitä toimituksiinsa, eikä siis Deutsche Postia, joten kavereilla ei liene kovin suurta intoa tehdä kaikkeaan toimituksen perille saamiseksi.
Niin tai näin, verokortit sai tulostetua siinä paikan päällä ja maksuakaan ei otettu, koska niitä ei ollut toimitettu meille alunperinkään. Operaatio oli siis loppujen lopuksi pienehkö, mutta saksalaiseen tapaan tähänkin piti investoida tunnin verran omaa aikaa ja vaivaa. Joku saattaa vielä kysyä miksi kortteja ei voinut tilata soittamalla kotiin? Tällaiselle kysyjälle suora vastaus on, että uskokaa hyvällä, että se ajan online-varaus on moderneinta mihin Bürgeramt kykenee. 🙄
Ettei saksalaisista virastoista jäisi aivan huono mielikuva, niin kerrottakoon, että paikallinen työkaveri, jonka verokortille oli käynyt samoin, oli löytänyt viraston nettisivuilta(!) ohjeet, kuinka tilata uusi verokortti faksilla. Työkaveri ei kuitenkaan saanut selville kuinka hän maksaisi uuden verokortin tulostamisesta pyydetyn 5€, niin kävi sitten hänkin noutamassa omansa virastosta henkilökohtaisesti. Olisikohan niille käynyt se että faksaa 5€ setelin..?
Mutta ehdottomasti tähän mennessä paras saksalaisen byrokratian taidonnäyte oli minun uuden ajokortin valmistaminen: aikaa meni vain 7kk ja kortin ojentamiseen virastossa tarvittiin vain kaksi virkailijaa…