Kahden tuhannen temppelin Kioto

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Reissumme yhdeksäntenä päivänä jätimme Osakan taaksemme ja suuntasimme paikallisjunalla naapurikaupunki Kiotoon. Kioto on 1,5 miljoonan asukkaan suurkaupunki noin 20 minuuttia Osakasta koilliseen. ja se tunnetaan perinteisenä japanilaiskaupunkina, jonka noin kaksi tuhatta temppeliä ja pyhäkköä houkuttelevat kaupunkiin vuosittain noin 30 miljoonaa turistia. 😮

Kioto on Japanin historiallisimpia kaupunkeja ja sen historia juontaa parin tuhannen vuoden päähän. Varsinainen Kioton (nimi tuolloin vielä Heian-kyo) kukoistuksen aika alkoi vuonna 794, kun keisari Kammu siirrätti pääkaupungin läheisestä Nagaokasta Kiotoon. Pääkaupunki status pysyikin Kiotolla yli tuhat vuotta, kunnes se vuoden 1868 Meiji-restauraation mukana siirtyi Edoon eli nykyiseen Tokioon.

Juuri tältä pitkältä kukoistuksen ajalta kaupunki on täynnä merkittäviä temppeleitä ja rakennuksia. Kioto on kuin ihmeen kaupalla säästynyt erinäisiltä tuhoilta viimeisten vuosisatojen aikana ja nykyinen korttelirakenne on pitkälti 1500-luvun lopulta. Toisessa maailmansodassakaan Kioto ei kärsinyt merkittäviä tuhoja, ei vaikka siitä suunniteltiin pitkään maailman ensimmäisen atomipommin pudostuskohdetta. Kohteeksi valikoitui kuitenkin lopulta, pitkälti sinä päivänä vallinneen hyvän sään vuoksi Hiroshima.

Juuri Kioton historiallisuuden takia mekin matkasimme kaupunkiin seuraaviksi kolmeksi päiväksi tutkimaan sen historiallisia kujia.

Matkalaiset yksi ja kaksi

Kioton modernilla päärautatieasemalla ei meinaa uskoa alkuunkaan saapuneensa historialliseen kaupunkiin. Valtavan maanalaisen ostoskeskuksen kautta siirryimme Kioton metroon, jolla ajoimme lähelle verkostoon kuuluvien vain kahden linjan risteysasemaa. Se sijaitsee kaupungin keskustassa ja siitä oli vain muutaman sadan metrin kävely majapaikallemme nimeltä Watazen Ryokan.

Kyseinen majapaikka oli ehkä reissumme mielenkiintoisin, sillä kyseessä on ryokan eli perinteinen japanilainen majatalo. Kyseessä on hyvin erilainen majoittumismuoto kuin esimerkiksi hotelli tai Bed & Breakfast. Ryokaneita löytyy Japanissa enää harvoin suurkaupunkien keskustoista ja yleensä ne sijaitsevat vuoristoissa tai kuumien lähteiden alueilla. Kioto on kuitenkin poikkeus ja juuri Kiotossa yöpyminen ryokanissa on pakollinen kokemus. Yö ryokanissa on kuitenkin kallis ja meidän huoneemme maksoi yli 150 euroa yöltä. Kaikkein laadukkaimmissa ryokaneissa hinnat yölle lähentelevät jopa nelinumeroisia summia, sisältäen tosin tällöin jo täysihoidon. 😯

Watazen Ryokan sijaitsee vanhassa nelikerroksisessa rakennuksessa. Vaikka ulkoa rakennus ei ole kummoisenkaan näköinen, ovat sen sisätilat ja varsinkin huoneet hienot. Ystävällisestä vastaanotosta meidät johdatettiin huoneeseemme. Huoneen pienessä eteisessä otetaan kengät jalasta, sillä itse oleskelutiloissa on kauttaaltaan tatamilattia. Tatami muodostui alunperin tiukasti yhteen kudotuista riisin varsista, mutta nykyisin ne on korvattu röyhyvihvilä nimisen ruohokasvin varsilla. Tuloksena on pienesti pehmeä lattia, joka kootaan samankokoisista tatamilevyistä.

Perinteinen huoneemme

Huoneen väliseinät (fusumat) ja niiden liukuovet (shojit) ovat läpinäkymättömiä pahvista ja paperista tehtyjä suorakulmioita. Tatamilattialla sijaitsee matala pöytä kahdella jalattomalla tuolilla. Pöydältä löytyvät termospullo sekä kaksi teevatia. Niistä huonepalvelija saapui hetken kuluttua annostelemaan meille tervetuliaisteen. 🙂

Huoneen seinustalla on televisio, jonka vieressä on pienellä vaasilla ja taululla koristeltu alkovi, tokonoma. Toisten liukuovien takana on pieni keittiötila normaalilla pöydällä sekä jääkaapilla. Yleensä ryokaneissa kuuluu olla myös parveke tai kuisti takapihan puutarhaan, jollaista ryokanissamme ei kuitenkaan ollut. Kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvin erilainen majoitus, jonka erikoisuuksista lisää hieman myöhemmin.

Tavarat jätettyämme ja huonettamme hetken aikaa ihmeteltyämme suuntasimme kaupungille. Ensimmäinen tehtävämme oli löytää lounaspaikka, joka löytyikin läheiseltä Nishiki-kojin pieneltä ostoskadulta. Kyseessä oli pieni nepalilainen ravintola, joka oli meille uusi tuttavuus. Ruoka oli erittäin hyvää ja sen voimalla jaksoimme jatkaa kävellen kohti Kamo Riverin rantaa.

Uusi tuttavuus: nepalilainen lounas

Ekologinen taksi

Joen vastarannalla sijaitsee Gionin kaupunginosa, joka tunnetaan teattereistaan, teehuoneistaan sekä geishoista. Geisha on perinteinen japanilainen naispuoleinen ammattiviihdyttäjä, jonka taitoihin kuuluvat erilaiset japanilaiset kädentaidot sekä muun muassa klassinen musiikki ja tanssi erilaisissa tilaisuuksissa, kuten teehuoneilla ja teattereissa. Yleistä harhaluuloa vastaan geishan tehtäviin ei kuulu millään tavoin seksi asiakkaiden kanssa.

Harvinaisempi liikennemerkki

Gionin katuja ja rantaa

Geishan pukeutuminen on tarkoin säädeltyä ja siihen kuuluvat koristeelliset kimonot, huoliteltu kampaus sekä raskas, usein vaalea kasvojen meikkaus. Kaikella geishan pukeutumisessa sekä toiminnassa on suuri symbolinen merkitys, joita onkin hyvin selvennetty Wikipediassa. Aiemmin yleinen geishan ammattiin omistautuminen on laskenut maallistumisen ja länsimaalaistumisen myötä ja 1900-luvun alun noin 80 000 geishaa on vähentynyt alle kymmenesosaan. Suurin geisha-kulttuuria nykyisin ylläpitävä voima onkin turismi, jota perinteinen japanilaisuus kiehtoo.

Geishat ovat jotain perijapanilaista, joten toivoimme näkevämme edes yhden. Gionissa ei kuitenkaan näkynyt yhtään geishaa, vain pelkkiä turisteja. Onnemme kuitenkin kääntyi, kun lähdimme kipuamaan läheiselle kukkulalle. Siellä pienten ja ihanien pikkukatujen varrella näimme kaksi geishaa, jotka poseerasivat ohi kulkeville turisteille koreissa asusteissaan.

Kaksi huoliteltua geishaa

Tämä Higashiyama-kun nimellä kulkeva alue on ehkä sitä perinteisintä Kiotoa. Alueella on tiukat rajoitukset kaiken uudisrakentamisen suhteen, minkä ansiosta kaupunkikuva on säästynyt pienehköjen kujien ja katujen näköisenä. Talot ovat matalia ja ainakin ulkoa melko perinteisen näköisiä mökkejä. Alueella on valtavasti kuuluisia temppeleitä, minkä vuoksi alueen kaduilla on runsaasti turisteja. Kannattaakin aina välillä yrittää poiketa pienemmille sivukaduille, joissa voi vielä aistia entisajan Kioton tunnelmaa. Me tykästyimme alueeseen kovasti ja palasimme sinne muutamaan otteeseen Kiotossa vietettyjen päivien aikana.

Hautausmaa Higashiyama-kun rinteillä

Pieniä kujia jossa aika on pysähtynyt

Pieni takapihapuutarha

Iltapäivän aikana vierailimme alueella sijaitsevassa Kodai-jin temppelissä. Kyseessä on kohtuullisen tunnettu vuonna 1606 rakennettu pieni temppelikompleksi, jonka pienelle kiertoreitille pääsee pientä maksua vastaan. Temppelialue oli meistä hieno kokonaisuus ja sieltä löytyy myös pieni zen-puutarha. Sen soraan piirretyt kuviot sekä kiviasetelmat eivät kuitenkaan saaneet meitä meditoimaan näyn äärellä, mutta japanilaisia se tuntui kovasti kiehtovan. Kiotossa vietettyjen päivien aikana näimme parikin zen-puutarhaa ja täytyy kyllä sanoa, että meidän mielestämme ne ovat hieman yhtä tyhjän kanssa. Maailmankuulujen zen-puutarhurien ”äärimmäisen harkitut” sorakuviot nimittäin näyttivät meistä lähinnä satunnaisesti vedetyiltä, mutta voihan olla ettemme vain ymmärtäneet näiden estetiikkaa. 🙄 Kodai-jin kierroksen lopussa on myös pieni bambu-metsikkö, jossa oli mukavan rauhallinen tunnelma.

Kojai-jin rakennuksia

Rauhoittuminen kodai-jin zen-puutarhalla

Pieni bambu-metsikkö sekä rukousrullia

Kioton temppeleiden keskellä iskee helposti valinnan vaikeus, mutta Kodai-jia voi kyllä suositella mukavana ja kohtuullisen ruuhkattomana paikkana kävelyetäisyydellä keskustasta. Loppuillan tunnelmoimme huoneemme japanilaisessa ympäristössä muka teestä nauttien. Lavastetuista tilannekuvista tulikin todella hauskoja valokuva-albumiimme laitettavaksi. 8)

Lavastettu teehetki

Seuraavana aamuna meille oli ensi kertaa tarjolla majoituspaikan puolesta oleva aamiainen. Ryokaneissa on hyvin yleistä että huoneen hintaan kuuluu myös aamiainen. Jos se ei kuulu, kannattaa se siitä maksaa pieni lisähinta, sillä ryokanit tarjoavat aitoa japanilaista aamiaista. 💡

Mitähän tänään syötäisiin?

Mitä japanilaiseen aamiaiseen sitten kuuluu? Sanotaanko, että monenlaista, josta kaikkea ei tullut edes tunnistettua. 🙄 Suurin osa ruoasta on kylmää ja raakaa, mikä vaatii pientä sietokykyä heti aamutuimaan. Onneksi sentään aterian pieni vaalea kala oli mahdollista paistaa pienellä trangialla. Meillä oli Niinan kanssa erilaiset aamupalat, joten saimme maistella toisiltamme mitä erilaisempia makuja. Kaiken kaikkiaan aamiainen kyllä täytti aamiaisen tehtävän, mutta ei se nyt aivan ykkösvalintamme olisi. Tulipahan kokeiltua. 🙂

Japanilainen aamiainen

Jos edellinen päivä oli lähinnä pilvinen, aukeni toinen päivä kaatosateisena. Se oli hieman latistavaa, sillä meillä oli toiselle Kioton päivällemme paljon ohjelmaa. Ensiksi otimme metron Itä-Kiotossa hieman syrjemmässä sijaitsevalle Nanzen-jin zen-buddha temppelille. Kyseessä on hieman Kodai-jin kaltainen kokonaisuus, jonka löytäminen voi olla hieman hankalaa. Kiotossa kun on temppeleitä aivan joka nurkalla ja niinpä meidän kesti hetki löytää oikean temppelin portti. Nanzen-jin alueelle johtaa polku läpi suuren sanmonin eli puisen portin. Itse temppeli on perustettu jo vuonna 1291 ja sen Hojoa eli päärakennusta pidetään yhtenä Japanin loistavimmista.

Autiota Kioton metrossa

Tunnelmallinen polku Nanzen-jille

Nanzen-jin rakennuksia sekä puutarhoja

Ajoituksemme Nanzen-jillä oli täydellinen, sillä alueella ei ollut vielä juuri ollenkaan ihmisiä. Tunnelma rauhallisella temppelialueella sateen keskellä oli yksinkertaisesti upean autenttista ja se jätti meihin lähtemättömän vaikutuksen. Itse temppelin lisäksi myös Nanzen-jin puutarhat ovat upeita ja yhdessä ikivanhojen puurakennusten kanssa ne luovat hienon tunnelman. Kyseessä onkin ehdottomasti yksi parhaista paikoista koko Kiotossa!

Lämpimän sateen edelleen piiskatessa meitä, jatkoimme matkaa yhdelle Kioton monista UNESCO:n maailmanperintökohteista: Kiyomizu-deran temppelille. Kyseinen temppeli juontaa juurensa peräti vuoteen 798 saakka, tosin alueen nykyiset rakennukset on rakennettu vuonna 1633. Yksityiskohtana mainittakoon, että yhdessäkään alueen yli 30 rakennuksessa ei ole käytetty naulan naulaa, vaan rakennukset on rakennettu muun muassa pinoamalla. 😮

Kiyomizu-deran rakennuksia

Lohikäärmesuihkulähde

Ehkä vaikuttavinta suuressa Kiyomizu-derassa on kuitenkin sen sijainti vehreän metsän keskellä korkealla rinteellä, jolta aukeavat hienot näkymät yli Kioton keskustan. Näkymiä on hyvä ihastella sekä päärakennuksen että läheisen sivurakennuksen suurilta parvekkeilta. Kiyomizu-dera on kuitenkin erittäin turistinen temppeli, minkä vuoksi se ei jättänyt meihin unohtumattominta jälkeä. Toki se on kaikessa koossaan ja sijainnillaan hieno, mutta ei kuitenkaan Kioton kohokohta. Ehkä itse temppeliä hienompi onkin sen takaa lähtevä alas rinnettä vievä lyhyt kävelyreitti, jonka varrella voi kuunnella sateen ääntä ympäröivässä tiheässä metsässä.

Suuri puinen päähalli Kioton yläpuolella

Sateinen metsä

Tässä vaiheessa nälkä alkoi jo nostaa päätään. Emme kuitenkaan tahtoneet löytää kelpuutettavaa ruokapaikkaa, joten jatkoimme junalla parin pysäkin verran etelään seuraavalle kohteellemme, Fushimi Inari-taishalle. Kyseessä on vuonna 711 alkunsa saanut ja vuonna 1499 suunnilleen nykyiseen laajuuteensa rakennettu valtava pyhäkkö Inarin eli japanilasen riisin, maatalouden ja maallisen menestyksen jumaluuden kunniaksi.

Pyhäkkö Inarille

Varsinaiset temppelirakennuksen heti alueen alussa eivät kuitenkaan ole paikan päänähtävyys. Sen sijaan viereisellä vuorella sijaitseville rukouspaikoille johtava tuhansien oranssien porttien reunustama polku on. Varsinkin kaatosateen keskellä tämä melkein autio ja niin selittämättömältä tuntuva, valtava, rakennelma keskellä metsää on mieltä kutkuttava paikka. Portteja on todellakin tuhansia, jos ei peräti kymmeniätuhansia ja niiden muodostama käytävä käsittää melkein kolmen kilometrin matkan! Harmillisesti kuitenkin nälkäisinä ja sateen kastelemina emme jaksaneet kävellä kuin noin puoli väliin reittiä. Silti jo siinä vaiheessa paikka oli tehnyt meihin suuren vaikutuksen ja pääsi Japanin matkamme yhdeksi sykähdyttävimmistä nähtävyyksistä. ❗

Ikimuistoinen Fushimi Inari-Taisha

Eniten tunnelmaan Fushimi Inari-Taishalla vaikutti kaatosade, jonka vuoksi paikka oli melkein autio ja ehkä siksi alueen tuhannet portit sekä sadat kiviset rukousalttarit keskellä metsää tuntuivat niin selittämättömiltä. Fushimi Inari-Taisha on kuitenkin suosittu kohde on ja japanilaisen uudenvuoden tienoilla siellä vierailee kolmen päivän aikana jopa 2,7 miljoonaa ihmistä. Voi vain kuvitella miten ruuhkainen ja tunnelmaton vierailu silloin on! 😯

Tuhansien porttien käytävä

Nälkämme alkoi tässä vaiheessa olla hälyyttävällä tasolla, joten jo pienesti kiukkuisina palasimme junalla päärautatieasemalle. Sieltä ajattelimme löytyvän jos jonkinmoista ruokatarjontaa ja oikeassa olimmekin. Ravintoloiden paikka oli vain sangen erikoinen.

Kioton päärautatieasema valmistui vuonna 1997 ja se herätti tuolloin suurta kuohuntaa. 15-kerroksisen ja 230 000 neliömetrin kokoisen (Japanin toiseksi suurimman) rautatieaseman nimittäin arvioitiin olevan aivan liian erikoinen ja massiivinen Kioton historialliseen keskustaan. Sen rakentaminen toikin vanavedessään monta muutakin torniataloa aseman lähettyville, mikä kieltämättä nykyisin jakaa voimakkaasti ympäröivää Kioton keskustaa. 😕

Niin tai näin, asema on nyt paikallaan ja se on kyllä valtava ilmestys. Huikein on itse päähalli, jonka korkeus lattiasta kattoon on noin 70 metriä. Kyseessä ei kuitenkaan ole suljetusta sisätilasta vaan katetusta aluesta joka on päistä avoinna. Erikoisesti juuri näissä päissä sijaitsevat kaikki kaupat ja ravintolat, joihin pitää nousta 12 peräkkäiset liukuportaat. Näkymä ylimmältä tasolta alas päähalliin on huikean aava ja aseman valtava koko käy hyvin ilmi. Hieman erikoisesti aivan viimeisimmät liukuportaat joutuu kulkemaan taivasalla, mikä ei sateisena päivänä ole kaikkein mukavinta.

Huikean korkea päärautatieasema

Ylhäällä sijaitsevalta ravintola-alueelta löysimme viimein erikoisen japanilaisen ravintolan. Jokaisessa ravintolan pöydässä on iso lämmityslevy, jolle tilattu ruoka tuodaan ja jolla ruoka säilyy lämpimänä koko ruokailun ajan. Ruokalista oli melko erikoinen ja niin tulikin tilattua merenelävillä (esimerkiksi mustekalalla) päällystetty munakas, joka oli… kiintoisan makuista. Ruoka oli ihan hyvää ja jälleen voimia kerättyämme lähdimme hiljalleen kohti majapaikkaamme. Ennen ravintolakerroksesta laskeutumista piti aseman korkea päähalli kuitenkin ylittää katonrajassa kulkevaa huikeaa kävelysiltaa pitkin. Sieltä katsoen ihmisvilinä alhaalla tuntui niin pieneltä.

Surrealistinen terassi päärautatieaseman katolla (ei pienoismalli)

Illalla ryokanilla halusimme päättää kostean ja siksi kolean päivän majatalon kylpylässä. Sekin osoittautui erikoiseksi kokemukseksi, sillä japanilainen kylpy eroaa länsimaisesta. Kylpeminen on tärkeää japanilaisille ja japanilaiset viihtyvätkin kylpylöissä. Japanilaisille tärkeintä kylpemisessä on kunnollinen rentoutuminen, mikä kuulosti meistäkin hyvältä.

Kylpylässä saavutaan ensiksi miehille ja naisille erillisiin pukutiloihin. Siellä vaatteet jätetään lokerikkoihin, jonka jälkeen suunnataan suihkutilaan. Suihkujen edestä löytyy vati ja pieni jakkara. Suihkusta lasketaan vettä vatiin ja koko pesun ajan istutaan jakkaralla. Seisominen suihkun alla tai suihkulla itsensä suihkuttaminen ovat molemmat pahasti etiketin vastaista ja siten paheksuttavaa. 💡

Kun on peseydytty ja huuhtouduttu, siirrytään viimein altaaseen jonka vesi on mukavan lämmintä. Siellä sitten lillutaan hartiat veden alapuolella lämmöstä nauttien ja rentoutuen. Kun lilluminen alkaa kyllästyttämään, siirrytään suihkuille. Jälleen jakkaralla istuen huuhdotaan vartalo, jonka jälkeen voi palata pukuhuoneeseen. Siellä ylle puetaan kimonon kaltainen yukata (ohut kylpytakki, yleinen oloasu) ja palataan huoneeseen. Olipahan toimintaohjeet! 🙂

Ryokaneissa miehet ja naiset kylpevät aina omissa tiloissaan, mutta japanilaisissa kodeissa kylvetään yhteisissä tiloissa. Kylpy on todella tarkasti määritelty tapahtuma, joka on ihan ohjeistettu piirrosten kera ryokanien opasteissa. Tiedä sitten miten pahalla silmällä japanilaiset katsoisivat länsimaalaisittain tapahtuvaa kylpemistä, mutta me menimme etiketin mukaisesti. Maassa maan tavalla.

Futonit levitettyinä

Toinen yömme futoni-patjalla lattialla nukkuen meni ihan hyvin. Ei se kaikkein mukavin kokemus ole, mutta hyvin meitä silti nukutti kumpanakin yönä. Asiaan saattoi vaikuttaa myös päivällä pitkin kaupunkia kiertely ja siitä uupuminen.

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.