Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Keskiviikko ja reissumme viides päivä valkeni hieman sateisena, joten päätimme pysytellä lähiseudulla. Otimme metron Ginzan kaupunginosaan, jossa on paljon kalliita liikkeitä, sillä se on yksi Tokion yleellisimmistä kaupunginosista. Löysimme aamiaista päärautatieaseman luota, jolta ei ole pitkä kävely Japanin keisarilliselle palatsille, joka on Japanin keisarin virka-asunto. Kuten länsimaissa, myös Japanissa keisarin virka on tätä nykyä täysin seremoniallinen mikä on ollut totta jo vuosisatoja, sillä aiemminkin todellinen valta oli yleensä samuraipäällikkö shoguneilla sekä muilla politiikan mahtimiehillä itse keisarin sijaan.
Ginzan aluetta
Japanin keisarikunta on maailman vanhin hallitsijasuku, jonka historia voidaan jäljittää tarkasti aina 400-luvulle saakka. Keisarin katsotaan polveutuvan suoraan jumalista, joten aiempina vuosisatoina keisariksi nostettiin toisinaan jopa 6-8 vuotiaita lapsia. Sopivaksi keisarikaudeksi katsottiin myös noin kymmenen vuotta, jonka jälkeen monet keisarit vetäytyivät jo teini-iässä nauttimaan leppoisista eläkepäivistään. Ei yhtään hassumpaa!
Keisarillisen palatsin edustalla
Keisariperhe ei ole asunut Tokiossa kovin pitkään, sillä Japanin pääkaupunki oli yli tuhannen vuoden ajan historiallinen Kioto. Vasta vuonna 1868 Tokioon muuttanut keisariperhe on sittemmin asunut valtavalla vallihautojen ympäröimällä palatsialueella aivan kaupungin ydinkeskustassa. Palatsin alueelle ei ole vapaata pääsyä ja turisteillekin se on mahdollista vain ennakkovarauksesta. Palatsilla on luemma upea japanilainen puutarha, mutta muuten alueen rakennukset on rakennettu uudelleen toisen maailmansodan jälkeen, eivätkä ne siten edusta kovin ihmeellistä arkkitehtuuria.
Niinpä mekin tyydyimme katsomaan aluetta ainoastaan ulkopuolelta, jossa ei kyllä ole paljoa nähtävää. Pääportti alueelle on suljettu ja tiukasti vartioitu, ja muualla alueen ulkomuuri sekä vallihauta ovat kaikki mitä on nähtävissä. Ainoa valokuvauksellinen paikka ovat oikeastaan Nijubashin tuplasillat, jotka muodostavat hienon japanilaisen maiseman.
Nijubashin ikoninen maisema
Palatsilta jatkoimme matkaamme pohjoiseen Akihabaran kaupunginosaan. Kaupunginosa tunnetaan ”elektroniikkakaupunkina” siellä sijaitsevien satojen halpaa elektroniikkaa myyvien liikkeiden vuoksi. Sieltä löytää kaikkea, kuten maailman ensimmäinen kotirobotteja sekä robotiikkaa myyvä liike. Meillä ei ollut kuitenkaan tarvetta ostaa mitään ja ostoksilla käyminen olisikin hieman hankalaa Japanissa. Ennen reissua olin haaveillut ostavani täältä kameroiden luvatusta maasta uusia linssejä järjestelmäkameraani. Kuitenkin hintoja vertailtuani, huomasin että eroa Saksaan ei ollut nimeksikään ja paikoin Saksa on jopa halvempi! Tämän lisäksi linssit on paljon helpompi ostaa saksankielisiltä sivustoilta, verrattuna japanilaisiin elektroniikkaliikkeen nettisivuihin.
Elektroniikan lisäksi Akihabara on yksi suurimpia manga-aiheisten tuotteiden ja julkaisujen myyntipaikka ja mangahahmoja kadunvarsien värikkäissä mainoksissa riittääkin. Lisäksi suunnilleen jokaisen Akihabarassa sijaitsevan liikkeen ulko-ovella pienet kouluasuihin pukeutuneet tytöt jakavat mainoksia ja kimittävät pienellä äänellä liikkeiden tarjouksista.
Elektroniikkakaupunki Akihabara
Akihabara vaikutti loistavalta ostosalueelta jos vain tuntee hieman japanilaisia markkinoita ja meininkejä, sekä ymmärtää edes jotain sikäläisestä puheesta ja mainoksista. Me jätimme ostoskelut sikseen ja otimme metron pari pysäkkiä eteenpäin Edo Museumille. Harva tietää, mutta Tokion nimi oli aina vuoteen 1868 saakka Edo. Tämä erikoisen mallinen museorakennus onkin pyhitetty kaupungin pitkälle historialle, joka oli meistä kiintoisaa tutustuttavaa Tokion megakaupungin ollessa kyseessä. Tuntuu nimittäin hassulta että vielä 1400-luvulla Edo oli pieni ja tuntematon kalastajakylä, jonne perustettiin vuonna 1457 ensimmäinen linnoitus Edo Castle samalle paikalle jossa nykyinen keisarinpalatsi sijaitsee. Tuohon aikaan Kioto ja sitä ympäröivät alueet olivat Japanin kulttuurin ja hallinnon keskuksia, mutta siitä huolimatta soiselle tasamaalle perustettu Edo kasvoi nopeasti. Miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 1721, mikä teki Edosta tuohon aikaan maailman suurimman kaupungin.
Entisaikojen Edo
Kun keisariperhe muutti vuonna 1868 Edoon, nimettiin kaupunki uudelleen Tokioksi. Nimi tarkoittaa ”itäistä pääkaupunkia” ja viittaa kaupungin Kiotolta viemään statukseen. Modernin Tokion suunnittelu alkoi 1900-luvun alussa ja suunnittelun pääperiaatteita tiivis ja urbaani kaupunki, jonka liikenne rakentuu junien varaan. Periaate on säilynyt tähän päivään saakka siitäkin huolimatta, että 1900-luvulla Tokiota on kohdannut täystuho peräti kahdesti. Ensiksi vuonna 1923 Suuri Kantonin Maanjäristys surmasi yli 140 000 ihmistä ja tuhosi suuren määrän kaupungin puutaloista. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin liittoutuneiden palopommitukset polttivat liki kaikki kaupungin jäljellä olleet puiset rakennukset ja surmasivat arviolta 75 000 – 200 000 ihmistä. Tuhosta huolimatta Japani nousi sodan jälkeen nopeasti jaloilleen ja kaupunki rakennettiin vauhdilla nykyiseen muotoonsa. Sodan jälkeinen lapsibuumi oli totta myös Japanissa ja Tokion alueen väkiluku kohosi 11 miljoonaan vuonna 1978. Sittemmin määrä on noussut nykyiseen 35-39 miljoonaan muun muassa voimakkaan maan sisäisen muuttoliikkeen avulla.
Vanhanajan elämää
Kaupungin pitkä ja uskomaton historia on esitetty loistavasti Edo Museumissa. Näyttelyn alussa on nähtävissä runsaasti pienoismalleja sekä myös aidon kokoisia rakennuksia Edon ajoilta. Tarjolla on myös paljon tietoa sen aikaisesta arjesta. Myöhemmissä saleissa esitellään nykyisen modernin Tokion nousua ja valokuvat 1960-luvulta valtavasta Tokyo Towerista sangen matalan kaupungin keskellä sekä ilmassa kulkevista kohotetuista moottoriteistä ovat uskomattomia. Maailman ensimmäinen luotijunayhteyskin on otettu käyttöön jo 1960-luvun puolivälissä Tokion ja Osakan välillä. Japanilaiset junat kulkivat jo tuolloin 210 km/h, kun Suomessa tämä lukema aletaan ylittämään vasta tänä päivänä.
Modernisoituva Japani
Museo onkin ehdottomasti vierailun arvoinen, sillä se selventää hyvin kaupungin historiaa. En myöskään malta olla mainitsematta kahta japanilaista juttua museolla. Ensinnäkin museon ovelta löytyvät lukittavat sateenvarjotelineet, millaisia emme ole muualla nähneet. Lisäksi museosta poistutaan piiitkiä liukuportaita, jotka ovat yhtenäiset ylhäältä alas saakka, mutta kulkevat keskimatkassa hetken matkaa oudosti vaakasuoraan.
Museon erikoisuuksia
Ilta alkoi jo hämärtää, joten otimme suunnaksi hotellin. Juna-asemalle kävellessämme bongasimme kuitenkin mukavan näköisen japanilaisen liharuokaa tarjoavan ravintolan, jonne poikkesimme syömään. Ravintolassa asiakkaat ohjattiin omiin pieniin paperiseinäisiin loosseihinsa, joissa oli mukavan tunnelmallista. Ravintolasta löytyi keskeltä sumoareena, jossa ei harmi kyllä ollut lihaa lätisemässä. Ruoka oli todella hyvää ja sisälsi monenlaista herkullista lihavarrasta.
Kiva pieni ravintola
Ruoan jälkeen saimme paluumatkalla kokea viimeinkin kunnon ruuhkan, kun jouduimme ottamaan osan matkaa erittäin ruuhkaisen paikallisjunan. Sen kyydissä ei tarvinnut kiinni pitää, sillä sisällä käytössä oli joka ikinen sentti. Onneksi loppumatka metrolla oli kuitenkin väljempi.
Koska ruuhka-aika Tokion kaltaisissa suurkaupungeissa tarkoittaa aivan toisissa kiinni olemista, on metroissa yleensä yksi vaunu pyhitetty ruuhka-aikoina ainoastaan naisille. Nämä ovat suosittuja, sillä ruuhkaisissa sekavaunuissa naiset ovat monesti joutuneet ahtaudessa pervojen käpälöimäksi.
Kuudes ja samalla myös reissumme viimeinen päivä Tokiossa valkeni upean poutaisena. Se oli hyvä juttu, sillä otimme suunnaksemme naapurikaupunki Yokohaman. Yokohama on Japanin toiseksi suurin 3,6 miljoonan asukkaan kaupunki ja siellä sijaitsee erittäin merkittävä satama. Kaupunki on kasvanut täysin yhteen Tokion kanssa ja onkin siten osa yhteistä Suur-Tokiota. Reilun puolen tunnin junamatkalla Yokohaman päärautatieasemalle näkee ainoastaan taloja ja lisää taloja. Vaikka junarata kulkeekin aivan meren rannassa, ei rantaa taloilta kuitenkaan näe. Yokohaman asemanseutu lasketaan kaiketi kaupungin keskustaksi, mutta varsinaiset turistia kiinnostavat alueet sijaitsevat siitä pari kilometriä etelään sijaitsevalla Minato Mirai 21 nimisellä alueella.
Päiväretki Yokohamaan
Minato Mirai 21:n numero kuvastaa 21. vuosisataa eli 2000-lukua. Kyseessä on 1980-luvun Japanin hullujen talousvuosien aikana tekosaarelle noussut moderni kaupunginosa, joka käsittää kymmeniätuhansia asuntoja, työpaikkoja sekä monenlaisia huvituksia. Alue on Odaiban lisäksi ainut paikka koko metropolialueella, jossa on ihmisillä on pääsy merenrantaan. Kaikkialla muualla Tokiossa rannat on ominut teollisuus.
Minato Mirain ehdottomasti näkyvin rakennus on 296-metriä korkea Landmark Tower, joka on Japanin korkein pilvenpiirtäjä. Se oli myös maailman korkein saarelle rakennettu pilvenpiirtäjä, ennen peräti puolen kilometrin mittaisen Taipei 101 valmistumista Taiwaniin pääkaupunki Taipeihin.
Japanin korkein pilvenpiirtäjä
296-metrinen Landmark Tower
Kelin ollessa täydellinen ja torstaipäivä hiljainen, suuntasimme heti ensimmäiseksi tornin 69. kerroksen näköalatasanteelle. Matka ylös on nopea maailman kolmanneksi nopeimmilla hisseillä, jotka matkaavat peräti 12,5 metriä sekunnissa. Ylhäällä suurista maisemaikkunoista aukeavat uskomattomat näkymät yli Yokohaman ja aina Tokion keskustan tienoille saakka. Toisin kuin Tokion Shinjukusta, on Landmark Towerista mahdollista nähdä juuri ja juuri kaupungin ulkorajalle, josta udun seassa alkavat kohota länsilaidan vuoret. Fujia ei täältäkään näkynyt, vaikka olimmekin sitä nyt hieman lähempänä.
Korkea torni
Maisema Tokion suuntaan
Rannan puolella maisemat yltävät aina Tokionlahden vastarannalle Chiban prefektuurille (hallintoalueelle) saakka. Autovalmistaja Nissanin pääkonttori näkyi tornista hyvin, sillä se sijaitsee Minato Mirain alueella. Ja aivan kuten Odaibassa, myös Minato Miraissa aluetta täplittävät tyhjät joutomaatontit odottamassa Japanin seuraavaa talousnousua.
Tekosaarelle rakentunut Minato Mirai 21
Korkealla Yokohaman yllä
Japanin 1980-luvun lopun talouskuplasta on vielä pakko mainita, sillä sen jäljet näkyvät kaikkialla Tokion alueen suurprojekteissa. Löysän luotonannon ja ylimääräisen rahan mahdollistama markkinaspekulointi saavutti Japanissa huippunsa vuoden 1989 lopulla, jolloin Tokion Ginzan alueella kalleimmat asuinneliöt maksoivat noin miljoonan dollarin verran! Noihin aikoihin paraatipaikalla sijaitsevan keisarillisen palatsialueen arvoksi laskettiin enemmän, kuin koko Kalifornian osavaltion arvo! Romahduksen myötä hinnat putosivat noin sadasosaan, ollen vielä tuolloinkin maailman korkeimmat. Tokio onkin pysytellyt maailman kalleimpana kaupunkina melkein järjestään aina tähän vuoteen saakka.
Alapuolen yksityiskohtia
Erikoiset kaartuvat rullaportaat
Noin tunnin verran maisemia katseltuamme palasimme viimein maanpinnalle. Landmark Towerin lisäksi Minato Mirain alueella sijaitsee suuria ostoskeskuksia sekä muun muassa suuri huvipuisto yli satametrisellä maailmanpyörällä varustettuna. Alueen viihdykkeissä voisi viettää helposti kokonaisen päivän, mutta kauniin sään vallitessa meille riitti ainoastaan kävellä kukkivien kirsikkapuiden alla maisemista sekä ihanan raikkaasta meri-ilmasta nauttien.
Yokohaman kaunis sakura
Tyytyväiset reissaajat
Noin neljän Yokohamassa vietetyn tunnin jälkeen otimme metron takaisin Tokioon. Kyseessä oli tällä kertaa Limited Express tyyppinen metro, joka ei turhia pysähdellyt. Metro paineli viiden pysähdyksen taktiikalla hurjaa, perstuntumalta lähes satasen vauhtia mutkaista ja äkillisiä heilahduksia sisältävää rataa. Rata oli vieläpä aivan kiinni asuintaloissa, minkä lisäksi se kulkee maan tasalla halki tasoristeyksien. Kyydissä olikin pysymistä ja maisemat vaihtuivat vauhdilla.
Kyseisen Tokyu Toyoko Linen päätepysäkki sijaitsee Shibuyassa, mikä ei haitannut meitä. Halusimme nimittäin vielä kolmannen kerran palata tälle kiehtovalle ja elämää kuhisevalle alueelle. Iltapäivän ruuhka olikin juuri alkamassa ja valtavat ihmismassat vyöryivät jälleen yli risteysten ja katujen, mitä oli huumaavaa katsella. Kävimme syömässä hyvät pihvit amerikkalaisessa T.G.I. Friday´s -ravintolassa ennen paluuta hotellille. Seuraavana aamuna olisikin aika ottaa jälleen rinkat selkään ja nousta luotijunan kyytiin kohti Osakaa!
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
