Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Japanin toisen aamumme herätys oli brutaali, sillä herätyskellomme alkoi piippaamaan jo kello 04:48. Syy aikaiseen herätykseen olivat hotellimme lähistöllä järjestettävät Tsukijin kalamarkkinat, jotka ovat maailman suurimmat. Markkinoita pidetään kuutena päivänä viikossa tarkoitusta ja kaikki niihin liittyvä on suurta. Siellä esimerkiksi kaupataan yli 400 merestä nousevaa lajiketta ja elävää, yhteensä yli 2000 tonnia syötävää – päivässä!! Markkinoilla liikkuukin vuodessa rahaa huikeat 5,3 miljardia euroa, kun tokiolaiset tukkuliikkeet, kauppaketjut, ravintolat ja myös yksityiset ihmiset ostavat itselleen tuoretta kalaa.
Aamuöinen Sudima Riverin ranta
Markkina-alue on kooltaan kuin pieni kaupunki ja siellä työskentelee peräti 60 000 tokiolaista. Markkinoille on ilmainen pääsy, vaikka kiireiset kauppiaat eivät aina katsokaan hyvällä lähinnä tiellä olevia turisteja. Markkinoiden kohokohta ovat aamuviidestä järjestettävä tonnikalojen huutokauppa, josta on muodostunut turistinähtävyys johon joutuu jonottamaan vuoroaan aamuyöllä puolikin tuntia.
Kuhinaa Tsukijilla aamuyöllä
Monenlaisia simpukoita
Jonotukseen ei silti ole tarvetta, sillä huutokaupassa kaupattuja suuria tonnikaloja näkee huutokaupasta palanneiden kauppiaiden pöydillä ympäri ämpäri markkina-aluetta. Aito tonnikala eroaa siitä purkista löytyvästä, sillä kalalla on pituutta toista metriä ja painoa jopa 300 kiloa! Kyseessä on siis melkoinen möhkäle, jolla on huomattava hinta siitä valmistettavissa sadoissa sushi-annoksissa.
Tonnikalojen huutokauppa
Melkoisen kokoisia kaloja
Tonnikalan lisäksi markkinoilla näkee kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa jota nousee merestä. Nähtävillä on myös sellaisia ruokakaloja, joista emme olleet koskaan kuullutkaan, saatikka kaupan kalatiskillä nähneet. Kaloja, rapuja, simpukoita, mustekaloja, merimakkaroita ja vaikka mitä löytyy kymmeniä ja taas kymmeniä eri lajeja. Alueen tarkkaan kiertämiseen kuluikin meiltä toista tuntia ja mieleen tulee kyllä ajatus maailman merien valtavasta rikkaudesta. Samaan aikaan näky saa myös miettimään miten paljon ihminen ammentaakaan meristä omaksi ravinnokseen.
Myynnissä monenlaista merenelävää
Meren hedelmät nähtyään onkin hyvä katsastaa alueen kyljessä sijaitsevat sushi-ravintolat, joissa tarjoillaan maailman tuoreinta sushia ja sashimia. Ravintoloita on kymmenkunta ja ne ovat todella suosittuja paikkoja nauttia vielä pari tuntia aiemmin meressä uiskennellut aamupala. Voisi luulla että puoli seitsemältä maanantaiaamuna ei tarvitsisi jonottaa aamupalalle, mutta jonotusaika parhaisiin ravintoloihin oli silti noin tunnin luokkaa. Aamu oli säältään kolea ja kaatosateinen, joten pienen katoksen alla ulkosalla jonottaminen oli kolea kokemus.
Kaikenlaista syötävää
Sisällä pienessä ravintolassa tunnelma on kuitenkin lämmin ja autenttisen japanilainen, kun silmiemme edessämme valmistettiin melkoisia aterioita. Niina on kova sushin ystävä, mutta minä en niinkään. Meitä jännittikin miten selviäisimme kaikkein eksoottisimmista lölleröistä mitä meille tarjoiltiin. Mitä jos aamutuimaan nautittu kala tulisikin pikavauhtia ylös? Tämä mielessä söimme hitaasti järjestyksessä parhaimmasta kauheimpaan ja lopulta lautanen oli tyhjä. Meillä ei ole havaintoakaan mitä otuksia puolet lautasella olleista annoksista olivat olleet ja on ehkä parempi ettemme sitä tiedäkään…
Maailman tuoreinta sushia
Vaikka kyseessä olikin maailman tuoreimmasta sushista, ei kyseinen ruoka löytänyt siltikään minusta uutta ystävää. Olen kyllä valmis kokeilemaan vähän kaikkea, mutta kaikesta ei vain voi tykätä ja raakana tarjoiltava kala ei uppoa meikäläiseen. Niinakaan ei lämmennyt täysin kaikkein oudoimmille lajikkeille ja häneltäkin kysyttiin rohkeutta muutaman annoksen kohdalla.
Monenlaisia luomuksia
Herkkusushit nautittuamme kello oli vasta aamukahdeksan verran. Päivä oli sateinen, joten päätimme palata hotellille parin tunnin nokosille. Kurjan kelin jatkuessa herättyämmekin päätimme viettää päivän sisätiloissa ja otimme suunnaksi Odaiban. Odaiba on Tokion edustalle rakennettu tekosaari, jonne moderni Tokio levittäytyi kovaa vauhtia 1990-luvun alkupuolella taloushuumassa. Kuitenkin puolivälissä tätä suurprojektia Japanin talouskupla puhkesi ja suuri osa projekteista joutui jäihin. Sittemmin rakennusprojekteja on herätelty uuden rahoituksen turvin jälleen henkiin, mutta suunnitelma 100 000 asukkaan uudesta kaupunginosasta ei ole vieläkään toteutunut. Tyhjiä joutomaatontteja näkyykin edelleen siellä täällä saarta halkovan Yurikamome-metrolinjan kyydistä, joka on ilmassa kulkeva kumipyöräinen metro ja Tokion ensimmäinen täysautomaattinen linja.
Odaiban maisemia
Täysautomaattinen Yurikamome
Odaibasta löytyy kuitenkin ostoskeskuksia, toimistoja (muun muassa Fuji TV:n futuristinen pääkonttori sijaitsee saarella), pieni huvipuisto sekä muutama museo, kuten laivanmuotoinen merimuseo sekä tiedemuseo Miraikan. Juuri Miraikan oli retkemme kohteena, sillä halusimme nähdä mitä kaikkea ihmeellistä japanilaisessa tiedemuseossa olisikaan nähtävissä.
Tiedemuseo Miraikan
Miraikanin modernin lasirakennuksen korkeassa aulassa tulijaa tervehtii suuri ledeistä tehty pyörivä maapallo. Museon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee sen vaihtuva näyttely, joka käsitteli tällä kertaa pelkoa. Erikoisessa näyttelyssä kuljettiin ensiksi huvipuistomaisen sokkelon lävitse, jonka varrella kulkijaa säikyteltiin monenlaisilla jipoilla, äänillä ja valoilla. Ehkä sykähdyttävin temppu oli käytävän päässä oviaukkoon suihkutettu savuverho, johon heijastettiin pelottavat kasvot. Kun sitten kävelit niitä kohti, puhallettiin savu säikäyttävän ääniefektin saattelemana naamallesi, jolloin kasvot ikään kuin hyppäsivät kimppuusi. Ilmiö oli melko hurja, eikä sitä arvannut ennalta ja siksi meiltä saattoikin päästä pieni kiljahdus!
Mikä tässä kaikessa sitten oli pointtina? Lyhyen reitin kuljettuaan saavutaan lopulta huoneeseen jossa voi televisioruutujen välityksellä nähdä kaikkiin aiempiin huoneisiin. Jokaisen ruudun alla on painike, jolla pystyy laukaisemaan huoneessa olevan säikyttimen. Ideana oli että kävijät voivat näin seurata eri ihmisten reagointia erilaisiin pelotteisiin ja saada jonkinlaista tyydytystä ihmisten säikyttämisestä. Idea oli hauska ja japanilaiset tuntuivat nauttivan toisten pelottelusta suuresti.
Monenlaisia näyttelyitä
Muiden kerrosten pysyvissä näyttelyissä on tarjolla enemmän perinteistä tiedekeskuksen tarjontaa havainnollisesti esitettynä. Tietoa on saatavissa hyvin jopa englanniksi, mistä pisteet museolle. Nähtävissä on muun muassa kansainvälisen avaruusaseman moduulin jäljennös ja astronauttien ruoka-annoksia, mitkä näyttivät pillillä syötävältä pöperöltä.
Miraikanin vetonaula on kuitenkin ASIMO. Kyseessä on japanilaisen autovalmistaja Hondan vuosien 2000 ja 2005 välillä kehittämä noin 130 senttinen robottiukkeli. Vaikka kyseessä on jo vuosia vanha malli, oli ehdan robotin näkeminen meistä huikeaa. ASIMO tunnistaa oman nimensä ja ymmärtää eleitä kuten vilkutuksen tai johonkin suuntaan osoittamisen. Se myös tunnistaa kymmenen eri ihmisen kasvot ja pystyy kommunikoimaan paitsi eleillä, myös jossain määrin puhumalla ympäröivien ihmisten kanssa. Jos jo pelkästään tämä on hämmästyttävää, on sitä erityisesti ASIMOn kyky kävellä sangen luontevasti ja jopa juosta. Palloakin ASIMO osaa potkaista, tosin pienen tuumaustauon jälkeen.
Hämmästyttävä ASIMO
Pieni astronautin näköinen robottiukkeli oli meistä söötti ja se osasi hämmästyttävän määrän temppuja. Valitettavasti esitys oli täysin japaniksi, joten anniksi jäi vain ihmetellä robotin liikkeitä. On silti pakko sanoa, että ASIMO pisti miettimään millaisia robotteja Japanissa kehitetään tänä päivänä, saati kymmenen vuoden päästä. Japani on robottitutkimuksen kärkimaita ja japanilaiset ovat erittäin innostuneita kaikenlaisesta teknologiasta. ASIMO saikin nuorelta yleisöltä useat iloiset naurut sekä suuret aplodit.
ASIMO osaa monenlaista
Miraikania voikin suositella lämpimästi sateisen iltapäivän kohteeksi. Vierailumme aikana vesisade oli tauonnut ja jatkoimmekin museolta Yurikamomen kyydissä takaisin keskustaan. Keskustaa lähestyttäessä kannattaa opaskirjojen mukaan olla tarkkana, sillä rannalla sijaitsee kuuluisan Vapaudenpatsaan jäljennös. Alle kymmenen metrin korkuinen patsas on kuitenkin niin pieni, että se jää huomaamatta jos silmiään räpäyttää väärässä kohdassa.
Pikkuruinen vapaudenpatsas
Huomaamatta ei kuitenkaan jää Rainbow Bridge -silta, jonka ylitse metro kulkee. Värikkäästä yövalaistuksestaan nimensä saanut 798 metriä pitkä ja 126 metriä korkea silta tarjoaa matkaajalle hienot maisemat. Sillan korkein kohta 52 metriä ja sen ylitettyään laskeutuvat moottoritie ja metrorata vieretysten suureen 270 asteen looppiin korkealla veden yläpuolella. Linja ei kuitenkaan laskeudu maantasolle vaan metrorata jatkaa asutuksen halki noin kuudennen asuinkerroksen korkeudella. Huimaa on, että metroradan päällä suihkii vielä autoteitä peräti kahdessa kerroksessa!
Nousu sateenkaarisillalle
Japanissa maa on hyvin kallista ja kaupungit täyteen rakennettuja, joten moottoriteitä ja katuja on jouduttu rakentamaan paikoin jopa kolmeen kerrokseen. Rakennelmat ovat melkoisia rakennustaidon näytteitä ja voi vain miettiä miten sellaisia on uskallettu rakentaa niin maanjäristysherkkään maahan. Insinöörien laskelmat ovat olleet kuitenkin tarkkoja ja saavuimmekin pilvenpiirtäjien lomitse Minaton kaupunginosaan.
Pikavuorolla hotellilta ohitse
Sieltä tarkoituksenamme oli vaihtaa toiseen metrolinjaan kohti hotellia, mutta meille kävi vähän hassusti. Tokiossa samojen laitureiden kautta saattaa nimittäin kulkea lukuisia eri linjoja ja joistain linjoista on useita eri versioita nimeltään local, express, commuter express sekä limited express. Näistä vain local tyyppiset metrot pysähtyvät joka asemalla, joten vahingossa expressin kyytiin hypättyämme se veikin meidät hujauksessa viisi asemaa hotellimme ohitse. Eipä kuitenkaan hätää, sillä Tokion metroverkosto on tiheä ja vaihdoimme tuolla toiseen linjaan, joka toi meidät lopulta hotellille. Tiesimmepähän jatkossa olla tarkkana minkä tyyppinen metro meille milloinkin parhaiten sopii.
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
