Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Erittäin mielenkiintoisen rajaretken jälkeen reissuamme oli vielä jäljellä kaksi täyttä päivää. Ne vietimme Soulissa, tätä kiintoisaa kaupunkia edelleen tutkien. Lauantaina tehty rajaretki oli sujunut kauniin auringonpaisteen keskellä ja mukavasti sunnuntai valkeni yhtä loistavana. Otimmekin heti aamupäivästä suunnaksi hotelliltamme hieman lounaaseen sijaitsevan Yongsan-gun kaupunginosan, joka sijaitsee Soulin keskustassa kohoavan Namsan-kukkulan ja keskustan läpi virtaavan Han-joen välissä.
Aamumaisema hotellihuoneestamme
The Shilla
Kaupunginosa tunnetaan koko Korean kansainvälisimpänä, mihin on suuresti vaikuttanut siellä sijaitseva suuri Yongsanin kasarmi, joka on Yhdysvaltojen Korean joukkojen (vahvuus noin 28 500 miestä) päätukikohta keskellä Soulia. Kasarmialue on pinta-alaltaan suuri ja todellakin ihan megakaupungin keskustassa. Koska maanhinta on noussut Soulissa viime vuosina raketinlailla, onkin kasarmi päätetty siirtää vuoteen 2013 mennessä kaupungin ulkopuolelle. Sitä ennen kasarmin ympärille on kuitenkin ehtinyt keskittyä ulkomaalaisten suosima kaupunginosa, josta löytyy muun muassa todella monia amerikkalaisia pikaruokaloita sekä länsimaisia kauppoja. Kävimmekin syömässä sikäläisessä Subwayssa ja joimme kahvit Dunkin’ Donutsissa, minkä jälkeen jatkoimme kävellen kohti länttä.
Kaupunginosan länsipäässä sijaitsee vuonna 1994 valmistunut War Memorial of Korea, joka on hulppea museoalue sodista, joissa Korea on ollut mukana. Pihamaalla on ilmaiseksi nähtävissä valtavasti Korean sodan armeijakalustoa niin Etelä-Korean, kuin Yhdysvaltojenkin, armeijoilta. Alueella on myös valtavia patsaita, jotka symbolisin elein kuvaavat niemimaan jakoa sekä ikuista toivoa jälleenyhdistymisestä. Statue of Brothers on juuri tällainen suurella symboliikalla varustettu patsas. Itse suuren museorakennuksen sisälläkin lienee monenlaista mielenkiintoista, mutta emme tällä kertaa viitsineet maksaa sisäänpääsystä. Ihmettelimme kuitenkin hetken aikaa valtavia nimitauluja kymmenistä tuhansista sodassa menehtyneistä rakennuksen edessä.
Korean sodan kalustoa
Patsaita sotamuseolla
Reilu diili!
Museoalueella kulkiessamme ihmettelimme jostain kuuluvaa valtyavan rummun kuminaa. Ääni tuntui tulevan alueen takaosasta ja sen syyksi paljastuivat perinteiset korealaiset häät, joita vietettiin ulkoilmassa. Hääjuhlaa oli ihan mielenkiintoista seurata vierestä, sillä värikkäät puvut sekä ohjelma olivat melkoisesti suomalaisesta perinteestä eroavia. Harmillisesti hääavustajat eivät tykänneet kuvien ottamisesta, joten niitä ei tullut otettua niin monta. Oli kuitenkin hieno sattuma nähdä upean värikkäästi pukeutunut hääpari sekä kaikki ne hääkoristeet tällä hieman erikoisella hääpaikalla (sotamuseo).
Perinteiset korealaiset häät
Sodan ja häät koettuamme nousimme läheiseltä metroasemalta metron kyytiin. Soulin metroverkosto on yksi maailman laajimmista ja se käsittää 13 linjaa, 291 asemaa ja on pituudeltaan peräti 314 kilometriä. Metrosta peräti 70% on maan alla, mikä selittyy sillä, ettei kukkuloiden välisiin laaksoihin levittäytyneen asutuksen keskelle mahdu suuria ratahankkeita maanpinnalle. Metro ei palvele vain keskistä Soulia, vaan sen haarat ulottuvat kymmeniä kilometrejä naapurikaupunkien puolelle. Huikein on muun muassa naapurikaupunki Incheoniin vievä linja1, jolla on yksistään pituutta 198,4 kilometriä! Kyseessä on kolmeen päähaaraan jakautuvasta metrolinjasta, mutta uskoisin sen silti olevan maailman pisimpiä yksittäisiä metrolinjoja.
Rakennusröykkiöitä Soulissa
Turistin kannattaa Soulissa olla hieman tarkkana, sillä monet metrolinjat sisältävät pieniä sivuhaaroja. Jopa 60,2 kilometrin mittainen rengasmainen linja 2 sisältää pieniä sivuhaaroja, joihin joku juna aina välillä päättynee. Metroliikenne on silti erittäin tiuhaa ja ruuhka-aikaan metroja kulkee noin 2,5 minuutin välein. Päivittäin kaupungin raidejoukkoliikenteellä tehdään yli 8 miljoonaa matkaa, minkä vuoksi voi vain ihmetellä miten kaupungin autotiet ovat niin tukossa. Toki jälleen pitää muistaa, että Soulin metropolialueella asuu reilusti yli 20 miljoonaa asukasta, joten matkalaisia piisaa jokaiselle kulkuneuvolle.
Metrolla kulkeminen on halpaa (1000 wonia eli 64 eurosenttiä per matka) ja matkakorttina toimivat pantilla varustetut RFID -teknologiaan perustuvat kortit. Asemat ovat suuria komplekseja ja laitureiden välillä saa kävellä pitkähköjä matkoja. Paikallisena erikoisuutena metroasemien käytävillä on suuria kaappeja täynnä kaasunaamareita. Ne lienevät siellä sotatilanteen vuoksi taikka terrorismin varalta.
Ei niin selkeä asemakartta
Kaasunaamareita metroaseman käytävillä
Metron kyydillä matkustimme Jung-gun keskusta-alueelle, jossa kävimme ostamassa liput kaupungin kuuluisaan Nanta nimiseen esitykseen. Kyseessä on erittäin suositusta musikaalista / showsta, jossa viisihenkinen keittiöryhmä joutuu valmistamaan kokonaisen häätarjoilun tunnissa. Mahdoton tehtävä, jonka suorittamisessa riittää kommervenkkejä. Puolitoistatuntinen esitys on melkein kokonaan non-verbaalinen, joten se soveltuu hyvin ulkomaalaisille. Esitys on erittäin hauska ja olennainen osa sitä ovat erilaisilla keittiövälineillä tuotetut musiikkikohtaukset. Kattilat kilisevät, salaatinlehdet lentelevät pitkin lattioita ja terävät veitset sinkoilevat ilmassa shown aikana. Esityksen aikana muutama katsojakin joutuu lavalle leivontapuuhiin, joten jos olet arka tällaiselle, älä ota käytäväpaikkaa.
Päivän esiintyjät
Nanta muistuttaa hieman muun muassa Berliinissä pyörivää Blue Man Groupin esitystä sisällöltään ja on kertakaikkisen loistavaa viihdettä. Nantaa ei tule missään nimessä missata, jos on käymässä Soulissa!
Ennen Nantan esitystä
Esityksen alkuun oli sangen pitkä aika, joten ajattelimme vierailevamme N Seoul Tower -tornissa ennen sitä. Äärimmäisen pitkät jonot kaapelivaunun kyytiin kuitenkin lannistivat meidät yrittämästä. Niinpä palasimmekin takaisin keskustaan, jossa istuimme aikamme Krispy Kreme -kahvilassa herkullisia donitseja syöden. Kahvilan ikkunasta oli mukava katsella Soulin sunnuntaista katuvilinää ja ihmetellä viereisellä kadulla myytäviä, melkein mustaksi grillattuja mustekalan lonkeroita. Pientä rapeaa pikaiseen nälkään?
Sunnuntai-iltapäivän vilinää Jung-gussa
Värikkäitä mainoskylttejä
Rapeaksi grillattua mustekalaa – nam!
Loistavan Nantan nähtyämme, kävimme vielä syömässä lähistöltä löytämässämme ravintolassa loistavaa korealaista barbequea. Sen jälkeenpä hämärä olikin jo koittanut ja niinpä palasimme hotellillemme. Illan aikana ihailimme vielä upeita maisemiamme yli itäisen Soulin.
Värikäs suihkulähde ja peltirobotti
Yömaisemia hotellihuoneestamme
Viimeisen päivän aamu valkeni pilvisenä, mutta onneksi sade antoi vielä odottaa itseään. Koska meillä oli vielä koko päivä aikaa kierrellä Soulissa, kirjauduimme ulos hotellista, jättäen kuitenkin rinkkamme vielä hotellin säilytykseen. Hotellilta otimme taksin Namsan-kukkulan huipulle. Siellä sijaitseva N Seoul Tower on 237-metrisenä maailman mittaluokassa sangen pieni näköalatorni. Sijainti Namsan laella takaa kuitenkin sangen hulppeat näkymät. Maanantaiaamun savusumusta ja pilvisyydestä huolimatta katse kantoi tornista melkein koko Soulin jättikaupungin alueelle.
Kivana yksityiskohtana tornin ikkunoissa on jokaiseen ilmansuuntaan ilmoitettu etäisyyksiä toisiin maailman kaupunkeihin. Berliiniin oli matkaa 8142km, Helsinkiin 7068km, Pjongjangiin vain 193km ja Vladivostokkiinkin vaivaiset 745km. Melkoisen tarkkaan toisella puolen maapalloa sijainnee Buenos Aires, jonne tornilta on matkaa huikeat 19 417km! Siinä on istuttavaa lentokoneessa… 🙄
Maisemia yli Soulin sekä hotellimme Namsanin alarinteillä
Vilkas risteys sekä sotamuseo kasarmialueen kyljessä
Pitkä matka kotiin ja muuallekin
Samsungin asuintorneja, Samsung Town ja 63 Building
Maisemat tornilta ovat siis näkemisen arvoiset. Korealaiset lienevät lemmenosoitusten perään, sillä hauskana juttuna tornin sisäseinästä on mahdollista ostaa itselleen yksittäinen seinälaatta, johon voi rustata lemmenviestinsä. Viestejä olikin nähtävillä huikean paljon ja vuosien takaa. Samanlainen teema jatkui tornin juurella, jossa oli myynnissä lukkoja pienellä lappusella. Lappuseen oli myös mahdollista luritella viestinsä ja sitten kiinnittää se metalliseen aitaan ”ikuisiksi ajoiksi”. Abloylla mahdetaan hieroa tyytyväisenä käsiä, sillä pitkään aitaan oli jo kiinnitetty varmaankin kymmeniätuhansia(!) lukkoja ja jatkuvasti joku oli kiinnistämässä uutta. Ajatus on ihan hauska ja lienee mielenkiintoista käydä katsomassa omaa lukkoaan (jos sen enää röykkiön alta löytää) vuosikymmenien jälkeen.
Lemmenlurituksia seinän täydeltä
Tuhansia lukkoja sekä viestejä
Ilahduttavasti kaapelivaunun kyytiin pääsi nyt täysin jonottamatta, joten matkasimme sillä lyhyen matkan alas Jung-guun. Kävelimme vielä hieman alueen katuja, joita emme olleet aiemmin kävelleet. Harmillisesti tässä vaiheessa taivas repesi ja jouduimme ottamaan sateenvarjot esiin. Niiden suojissa jatkoimme kävellen Samcheong-dongin ja Bukchonin alueelle lähellä Gyeongbokgungin palatsia, jossa sijaitsee vielä joitain vanhoja kortteleita sekä historiallista asutusta. Alue on kuitenkin sangen huonosti viitoittettua, joten puikkelehdimme sattumanvaraisesti pienille asuinkujille, joista monet paljastuivat lopulta umpikujiksi. Kieltämättä ahtaat pikkukorttelit olivat tunnelmallisia, mutta kaatosateen keskellä niistä oli hieman hankala nauttia. Niinpä puolentunnin sombailun jälkeen otimme suosiolla suunnaksi hotellimme.
Kaapelivaunulla N Seoul Towerilta alas
Aurinkoinen Soulin katunäkymä
Samcheong-dongin ja Bukchonin maisemia
Hotellilta noudimme rinkkamme, joiden kanssa nousimme hotellilta lentokentälle liikennöivän luksusbussin kyytiin. Bussi oli tosiaankin hotellin tasoinen ja nahkaistuimien edessä oli jalkatilaa kuin lentokoneen business-luokassa konsanaan. Bussi kiersi viitisen Soulin keskustan hienostohotellia ottaen kyytiin joitakin matkalaisia. Alkumatkasta ruuhkat olivat jälleen melkoiset, mutta Soulin ulkopuolella ruuhka yllättäen loppui kuin seinään, kun bussimme kaartoi lentokentälle vievälle moottoritie 130:lle. Kaiketi eteläkorealaiset ovat sitten sangen pihiä porukkaa ja mielummin kykkivät valtavissa ruuhkissa ilmaisilla maanteillä sen sijaan, että ajaisivat ruuhkatonta tullitietä. Tunnelma oli tosiaankin outo, kun 8-kaistaisella tiellä ei ollut oikein mitään liikennettä. Kaiken kaikkiaan matka lentokentälle kesti yli tunnin, mikä ei haitannut meitä yhtään.
Perillä Incheonin kansainvälisellä lentokentällä olimme erittäin hyvissä ajoin ennen keskiyöllä lähtevää lentoamme. Tämä uusi ja moderni Soulin päälentokenttä on valmistunut vuonna 2001 entisten Yeongjongin ja Yongyun saarten väliin täytetylle tekomaalle, joka nykyinen tunnetaan nimellä Yeongjong-Yongyu Island. Lentokenttä on suuri kansainvälinen hubi Itä-Aasiassa ja se on äänestetty lukuisia kertoja maailman parhaaksi lentokentäksi. Kenttä onkin ultra-moderni ja kooltaan valtava. Jo pelkkä lähtevien lentojen halli on huikea kokoinen ja ruuhkaisuutta ei tarvitse pelätä. Vaikka tällä hetkellä kentälle onkin helpointa saapua Soulista bussilla, avautuu tämän vuoden loppuun mennessä suora junayhteys Soulin keskustaan.
Vaikka kenttä onkin valtava ja matkustajamääriltään erittäin vilkas, ei jälkimmäinen yllättäen näkynyt meille. Lentomme oli nimittäin toiseksi viimeinen sinä yönä lähtevä, joten uskomatonta kyllä, lentokentällä laitettiin jo kauppoja kiinni lähtöselvityksestä päästyämme. Mäkkäri oli sentään vielä auki, mutta varmaan sekin meni kiinni hetikohta syötyämme. Niinpä emme pystyneet viettämään aikaa kauppoja kierrellen, sillä ne kaikki olivat kiinni. Onneksi kentällä on sentään ilmainen WLAN, jonka kautta pystyimme edes selaamaan nettiä lennon lähtöä odotellessamme.
Väljää Incheonin lentokentällä
Lento kohti Istanbulia lähti 23:55 ja oli pituudeltaan noin 11 tuntia. Koko lento oli yöaikaan ja onneksi saimme kohtuullisen hyvin unta koneessa. Vaihto ja jatkolento Berliiniin menivät vikkelästi ja puolilta päivin olimmekin jo työpaikalla. Matkasimme tosiaankin kentältä suoraan töihin, jossa iltapäivä meni kevyesti kuukauden aikana tapahtuneista työasioista kuullen, sekä tietenkin matkastamme kertoen. Kotiin pääseminen kuukauden reissun jälkeen oli jälleen hieno hetki ja koko loppuviikko menikin reissuväsymyksestä toipuessa.
Kuten peräti 12-osaiseksi venyneestä matkakertomuksestani on ehkä voinut päätellä, oli reissumme uskomattoman monipuolinen ja antoisa. Varsinkin Japani, mutta myös Etelä-Korea, löysivät paikkansa sydämistämme ja Japaniin meillä on ehdottomasti halu palata joku päivä. Jälkikäteen kun ajattelee, ei kuusi päivää Tokiossa ollut alkuunkaan riittävästi ja Soulikin jätti paljon tutkimisen varaa neljän päivän perusteella. Kolmantena reissumme kaupungeista ehkä Kioto on sellainen ainutlaatuinen paikka, jossa voi kuvitella tunnelmoivansa vielä uudemman kerran. Kaupungin kahdessa tuhannessa temppelissä riittää tutkittavaa!
Kelien puolesta reissumme ei ollut aivan täydellinen, sillä pilvisiä ja sateisia päiviä oli todella paljon. Toki kuukauteen mahtui auringonpaistettakin, mutta näemmä huhtikuussa kelit saattavat olla hieman harmaita tuolla suunnalla. Japanin kohdalla huhtikuu on kuitenkin pakollinen matkustusaika, jos haluaa kokea kirsikkapuiden kukinnan. Kukinta on kyllä erittäin kaunis tapahtuma, sillä kirsikkapuiden miljoonat kukat värjäävät muuten sangen harmaat japanilaiset jättikaupungit hetkeksi vaaleanpunaisella värillään.
Maina Japani ja Etelä-Korea olivat hieman samankaltaisia, erityisesti moderneilla suurkaupungeillaan, mutta molemmilla on silti selkeät ominaispiirteensä. Kummassakin maassa oli helppoa liikkua turistina, sillä julkinen liikenne on kattavaa ja opastukset pääosin hyvät. Ennakkoon meitä hieman arvelutti täysin erilaisen kielen sekä koukeroisten kirjoitusmerkkien keskellä pärjääminen, mutta loppujen lopuksi ne eivät muodostaneet suuria ongelmia. Etelä-Koreassa liikkuminen oli ehkäpä hieman helpompaa, sillä siellä englantia ymmärrettiin niin paljon paremmin kuin Japanissa, jossa eteen tuli pari tilannetta missä vastapuoli ei puhunut sanaakaan englantia.
Tämä oli ensimmäinen reissumme väkirikkaisiin Aasian maihin ja näkemämme perusteella kehittyvä nyky-Aasia on kuin eri planeetalta Eurooppaan verrattuna. Se väkimäärä ja ihmiskuhina ovat jotain, mitä ei (onneksi) koskaan koe Berliinissä, vaikka täälläkin vilkasta on. Ja sille rakentamisen määrälle ei löydy vertaistaan Aasian ulkopuolella kuin vain muutamissa kasvavien talouksien maissa. Toivottavasti pitkät jaaritteluni erilaisista projekteista eivät olleet kovin tylsiä, sillä niistä kertomalla pyrkimykseni oli tuoda esiin miten merkittäviä ja valtavia projekteja näissä maissa (varsinkin Etelä-Koreassa) tällä hetkellä toteutetaan.
Toivon mukaan tämä puoli vuotta kestänyt matkastamme raportointi on ollut kiintoisaa luettavaa ja kuvat tarjonneet jonkinlaista osviittaa maisemista, paikoista sekä ihmisistä. Toivon mukaan pystyin kirjoituksissani myös vastaamaan monin käytännönläheisiin kysymyksiin, jotka ainakin itselleni olivat epäselviä ennen matkalle lähtöä. Tämä on ainakin pyrkimykseni kertoessani pikkutarkasti tietyistä asioista.
Näillä sanoilla päätän tämän matkakertomuksen ja alan valmistella seuraavia Italian ja Dubain pienoislomien kertomuksia. 🙂
Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
