Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Tutustuminen kiehtovaan Tokioon alkoi ehkä hieman tylsästi aamiaisella hotellin alakerran mäkkärissä. Sillä päivämme lähti kuitenkin käyntiin ja kylläisinä hyppäsimme metroon kohti Asakusan kaupunginosaa. Asakusa sijaitsee Tokion keskustasta hieman koilliseen ja edustaa perinteikkäämpää Tokiota. Alueella sijaitsee lukuisia temppeleitä ja pyhäkköjä, joista olimme valinneet kohteeksemme kuuluisan Senso-jin.
Emme olleet kuitenkaan ainoat matkalla temppelille ja metron saavuttua päätepysäkille, sieltä purkautui valtava mustahiuksisten japanilaisten lauma. Kaikilla näytti olevan myös sama kohde, joten temppelille ei ollut vaikea löytää. Metroaseman ulkopuolen rakennuskanta paljastui ydinkeskustaa matalammaksi ja aseman edustalla ihmiset jonottivat perinteisen ihmisen vetämän riksan kyytiin. Meillä oli kuitenkin jaloissa voimaa ja jatkoimme kävellen kohti temppeliä.
Asakusan metroaseman seutua
Perinteistä riksakyytiä
Ihmismassojen peesissä on helppo löytää perille Senso-jille, joka on rakennettu alkujaan vuonna 628. Temppeli on kuitenkin rakennettu uudelleen toisen maailmansodan jälkeen ja se on nykyään Tokion merkittävimpiä buddha-temppeleitä. Temppelille saavutaan kahden suuren puisen portin lävitse pitkin Nakamise-dori nimistä katua, jonka varressa sijaitsee varmasti yli sata pienen pientä liikettä. Ne myyvät kaikkea mahdollista aina pienestä naposteltavasta mitä erikoisempaan rihkamaan, mutta myös suitsukkeita pyhiinvaeltajille. Tungoksen vuoksi temppelin komeista porteista oli hieman hankala nauttia, joten jatkoimme sisemmäs temppelialueelle jossa tungos hieman helpotti.
Myynnissä herkkuja
Suurella temppelialueella sijaitsee kauniita torneja ja rakennuksia, mutta valitettavasti itse kookas päärakennus oli remontissa ja siksi pressujen sisässä. Sisältä rakennus ei näyttänyt kovinkaan ihmeelliseltä, temppelin sisustuksen ollessa melko pelkistetty. Vasta monen muun temppelivierailun jälkeen meille valkenisi että tyypillinen buddhalainen temppeli on yleensä sangen pelkistetty puurakennus, jossa on pieniä alttaritiloja. Senso-jin pääalttarin edessä riitti vilinää, ihmisten kumarrellessa ja heittäessä kolikoita suureen nieluun. Tällaisia valtavia keräyslaatikoita on suunnilleen jokaisessa temppelissä ja jenin (¥) kolikot (1 jeni = alle 1 eurosentti) sinkoilivat jatkuvalla syötöllä näihin keräysuurniin. Tästä johtuen Senso-jin äänimaailma ei muodostunut hartaasta muminasta, vaan lähinnä kolikoiden kiivaasta kilinästä.
Tungosta Senso-jin temppelillä
Vaikka itse temppeli olikin odotuksiimme nähden hieman pettymys, oli sen puutarha silti hieno. Japanilaiset puutarhat ovat maailmankuuluja liki täydelliseksi nysvättyistä yksityiskohdistaan ja pieni puutarha oli meistä upea. Temppelialueella näimme myös ensimmäistä kertaa maikoja, jotka ovat perinteisiin vaatteisiin pukeutuneita nuoria geisha-harjoittelijoita, jotka antoivat valokuvata itseään. Tällainen perinteiden kunnioittaminen ja juhlistaminen oli meistä hienoa, ja puvut näyttäviä.
Kaunis pieni puutarha
Nuori maiko poseeraa
Temppeliltä jatkoimme kävelyä hieman sivummalle, päätyen lopulta Sudima-joelle. Sudima virtaa Tokion lävitse ja hotellimme ohitse, ennen laskemistaan Tokionlahteen. Joen rannalta löysimme pienen puistokaistaleen joka oli täynnä ihmisiä. Väkeä oli todella valtavasti ja osa oli samaa temppelillä vieraillutta väkijoukkoa, jotka olivat tulleet ihailemaan japanilaisten suosikkijuhla sakuraa eli kirsikkapuiden kukintaa.
Japanilainen kirsikkapuiden kukinnan ihailu on vuosisatoja vanha perinne, joka alkaa jo tammikuun tienoilla eteläisiltä Okinawan saarilta ja saavuttaa Tokion korkeuden maalis-huhtikuun taitteessa. Kukinnan etenemistä seurataan päivittäisissä uutislähetyksissä, jotta ihmiset tietävät milloin on paras hetki lähteä sakuran viettoon.
Puisto Sudiman rannalla
Mitä sakuraan sitten kuuluu? Tärkein tapahtuma on miljoonien vaaleanpunaisten kukkien yksinkertainen ihailu puistopiknikillä. Vähän reilun viikon mittainen kukinta täyttääkin Japanin puistot äärimmilleen, ihmisten saapuessa tuntien mittaisille piknikeille kirsikkapuiden alla. Seurueet ovat paikoin suuriakin, jopa kymmeniä henkiä, ja suosituimpien alueiden paikat joutuu varaamaan pitkiä aikoja etukäteen. Varaamiseen onkin syytä, sillä paikalle vain saapuen saa yleensä tyytyä pikkuruisiin kaistaleisiin suurten kulkuväylien reunalla sekä muihin jämäpaikkoihin.
Kirsikankukka-piknikillä
Sakura-piknikillä vietetään aikaa yhdessä syöden ja kuulumisia vaihdellen, tai ystävien kanssa korttia pelaten. Yläpuolella aukeavia kirsikankukkia valokuvataan myös ahkerasti ja sama kuvio toistuu vuodesta toiseen. Onkin hassua että tapausta varta vasten paikalle saapuneet turistit jäävät yleensä toiseksi kirsikankukista otettujen valokuvien määrässä, japanilaisten ollessa aiheesta ihan pähkinöinä.
Juuri ennen matkaamme meitä olikin jännittänyt ehtisimmekö nähdä tätä lyhyttä mutta suurta näytelmää, mutta meillä oli onni myötä ja kirsikankukkia riitti aina Osakaan ja Kiotoon saakka.
Koko Tokio saapunut puistoon
Puistoissa istutaan pitkälle iltaan arkiviikollakin, mutta tungos on ehdottomasti pahinta viikonloppuisin. Iltaisin seurueille maistuvat myös olut ja sake (japanilainen alkoholijuoma), mutta mitään räyhäämistä ei esiinny japanilaisten toimesta. Ihmiset vain viettävät hauskaa aikaa yhdessä ystäviensä kanssa.
Sattumalta löytämämme puisto tarjosikin hauskan ikkunan sakuran viettoon, minkä lisäksi puistolta avautui hyvät maisemat Tokyo Sky Treelle. Kyseessä on Asakusan koillispuolelle nouseva uusi televisio- ja näköalatorni, joka tulee kohoamaan peräti 634 metrin korkeuteen, ollen tällöin yksi maailman korkeimmista rakennuksista. Korkeutta tarvitaankin, sillä nykyisin pääkaupungin televisiolähetyksistä vastaa 333 metrin korkuinen Tokyo Tower, joka kärsii pahoista katvealueista kaupunkiin viime vuosikymmeninä nousseiden pilvenpiirtäjien johdosta.
Korkeuksiin kohoava Tokyo Sky Tree
Valitettavasti rakennustyöt ovat vielä kesken ja rakennuksella korkeutta vasta reilut 300 metriä. Siitä huolimatta se on jo nyt valtava näky keskellä muutoin sangen matalaa kaupunkirakennetta. Valmistuttuaan tornista aukeavat ei sen vähempää kuin maailman urbaaneimmat maisemat. Ja jos metreistä haluaa vääntää kättä, niin näköalatasanne tulee tasan 450 metrin korkeuteen, mikä on pari metriä maailman korkeinta rakennusta Burj Khalifaa (korkeus 828 metriä, näköalatasanne 442 metrissä) korkeammalla (vuoden 2010 tilanne).
Kävelimme joen rantaa läheiselle metroasemalle, josta otimme metron Uenon kaupunginosaan. Uenossa sijaitsee Tokion yksi suurimmista ja suosituimmista puistoista, Ueno Park. Puisto tunnetaan paitsi loistavasta sakurastaan, myös suuresta määrästä siellä yöaikaan asuvia kodittomia. Kaikilla ei mene varakkaassa Japanissakaan hyvin, mutta Japanissa ”rantojen miehetkin” käyttäytyvät hyvin.
Uenon vilinää
Puiston maine sakuran ihailun yhtenä ykköspaikkana on selkeästi tokiolaisten tiedossa ja emme ole nähneet koskaan aiemmin niin suurta ryysistä. Ihmismassojen keskellä liikutaan ihmisvirran mukana leveitä käytäviä. Vaikka ihmismassat meitä hieman ahdistivatkin, en usko tokiolaisten edes noteeraavan asiaa, sillä ainainen ruuhkaisuus on olennainen osa tokiolaista arkea.
Hirmuinen tungos Ueno Parkissa
Ueno sijaitsee kätevästi Yamanote-linjan varrella, joka on Tokion megakaupungin tärkein junarata. Tämä 34,5 kilometrin mittainen kehälinja kulkee Tokion useimpien keskustojen kautta ja koko ympyrän kiertämiseen kuluu noin tunti. Junalinja on maailman vilkkain ja sillä matkustaa päivittäin yli 3,2 miljoonaa ihmistä. Junat ovat 220 metriä pitkiä ja niitä kulkee noin kahden minuutin välein, sunnuntain vuorovälin ollessa ”vain” neljä minuuttia.
Metroasemalla
Legendaarinen Yamanote
Tästä huolimatta linjan kapasiteetti ei riitä ruuhkatuntien aikaan ja juuri tämä on se kuuluisa junalinja, jolla laiturihenkilökunta saattaa joskus joutua työntämään viimeiset matkustajat junan sisään! Olisimmekin halunneet nähdä tämän ihmeen, mutta kohdallemme ei sattunut yhtään näin täyttä junaa Tokiossa vietettyinä päivinä, joten tämä japanilainen kokemus jäi meiltä väliin.
Yamanoten kyydissä matkustimme Uenosta rinkulan toiselle laidalle Harajukuun. Harajuku tunnetaan nuorison kaupunginosa, jonne nuoret kerääntyvät viikonloppuisin viettämään aikaa ostoksilla. Kuulostaa ehkä normaalilta, mutta turistin kannattaa silti matkustaa paikalle, sillä Harajukuun on kehittynyt myös erikoinen viikonloppujen show. Yleensä sunnuntaisin (mutta toisinaan myös lauantaisin) tokiolaiset vaihtoehtonuoret, gootit, mangat, cosplay-harrastajat sun muut mitä erikoisemmin pukeutuneet ihmiset saapuvat Harajukuun poseeraamaan ihmisille. Opaskirjojen mukaan nämä viikonloput tarjoavat näille monesti koulukiusatuille nuorille mahdollisuuden olla oma itsensä sekä huomion keskipisteenä. Ja tungosta riittääkin, mistä puolet tuntui olevan kuvattavia outolintuja metsästäviä turisteja.
Harajukun monenmoisia asukkeja
Tytöt pukeutuneet värikkäästi
Liekö ollut että ajankohtamme oli huono, mutta näimme ainoastaan muutaman erikoisten otusten kerholaisen. Pieni pettymys valtasi mielemme, mutta onneksemme kävelimme läheisen Yoyogi Parkin luokse, jossa esiintyi kymmenen hengen ryhmä ehtoja rockabillyjä ja oh boy mikä show! Nämä henkeen ja vereen rock and rollia rakastavat ihmiset eivät häpeile tanssia ehdan rockin tahtiin suurella asenteella! Asusteeseen kuuluvat piukat pillifarkut, nahkatakit sekä päässä tietenkin pitkä tötterötukka valtavalla määrällä hiusgeeliä ja takataskussa kampa.
Rockabillyjä henkeen ja vereen
Tötterötukka kuuluu asiaan
Kaverit olivat selkeitä show-miehiä ja vuoroin ihmisten keskellä tanssi 2-3 rockabillyä Elviksen ja muiden klassikkoyhtyeiden tahtiin. Liikehdintä on sellaista lantion heilutusta ja pitkiä jalkojen venytyksiä, että huh! Asenne on ehdottomasti kohdallaan ja ilmakitarat soivat. Välillä vedetään kammalla hallitusti hiusten läpi, ehtaan show-tyyliin. Kavereiden showta olikin todella hauska katsoa ja se keräsi jatkuvasti satojen ihmisten yleisön. Samojen jamppojen show taitaa pyöriä Harajukussa lähes päivittäin, mutta sitä ei kyllä kannata missata!
Rock-show muiden iloksi
Kello alkoi olla tässä vaiheessa kahden maita iltapäivällä, joten vatsamme kurnikin nälän merkiksi. Kävelimme kohti Roppongin kaupunginosaa ruokapaikkaa etsien, löytäen lopulta sivukadulta pastaa tarjonneen ravintolan. Roppongin kaupunginosa on Tokion kansainvälisimpiä alueita ja siellä asuukin paljon ulkomaalaisia. Siellä sijaitsee myös suuri osa kaupungista löytyvistä sangen harvoista ulkomaisista ketjuravintoloista.
Alueella on myös hienoja asuinkortteleita, mistä kertoivat luksusmerkkien liikkeet katujen varsilla. Emme kuitenkaan viettäneet Roppongin seudulla paljoa aikaa vaan palasimme takaisin hotellille iltapäivälevolle. Rankan päivän jälkeen emme jaksaneet enää illalla käydä kuin happihypyllä hotellin lähellä. Voimia oli säästettävä, sillä reissumme oli vasta alussa ja seuraavana aamuna tiedossa oli erittäin aikainen herääminen…
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
