Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Reissumme neljännen päivän iltana otimme Niinan kanssa itseämme niskasta kiinni ja lähdimme raskaan päivän päätteeksi monituntiselle öisen Rooman kuvausreissulle. Kävelimme hotellilta ensiksi kohti Fontana di Treviä. Matkalla ihmettelimme kaiketi jonkinlaisena taiteena kaltereiden takana jököttäviä punaisia miehiä. 😯
Hurjan näköisistä patsaista tokeennuttuamme, jatkoimme Trevin aukiolle, jonka luona oli vielä iltakahdeksalta hyvin vilkasta. Pystytimme kameramme jalustalleen ja otimme muutamat kuvat suihkulähteestä hieman jo hämärtyneessä iltavalaistuksessa. Aurinko laski sen verran hitaasti, ettemme jaksaneet odottaa pimeään saakka. Matkaa oli jatkettava, sillä edessä oli vielä pitkä kävely.
Punaisten miesten armeija
Trevin suihkulähde illan hämärtyessä
Kävelimme halki historiallisen keskustan pienten kujien aina Tiber-joen rantaan saakka, josta lähdimme seuraamaan jokea kohti länttä. Kauniisti valaistua jokirantaa oli ihanaa kävellä tuona lämpimänä heinäkuun iltana. Hieman matkaa kuljettuamme saavuimme Ponte Umberto I sillan luokse, jolta eteemme avautui oikea postikorttimaisema. Illan sininen hetki oli jo lopuillaan, mutta se jaksoi vielä värjätä osan taivaasta kauneilla väreillään. Värikkään iltataivaan alla edessämme kohosi mahtavana valtava Pietarinkirkko. Yhdistettynä etualalla näkyvään Ponte Sant’Angelon koristeelliseen siltaan, oli näkymä kuin postikortista.
Sillalta aukeavan maiseman vetovoiman ovat huomanneet myös kauppiaat, sillä sillan luona päivysti parikin erilaisia halpoja tripodeja myyvää tyyppiä. Kauppa kävi, kun paikalle selkeästi vahingossa eksyneet turistit halusivat ottaa maisemasta valokuvan, mikä ei onnistu ilman tripodia. Meillä oli onneksi omamme mukana, joten saimme kuvamme vaivattomasti. Kyseessä on mielestäni yksi parhaimmista valokuvistani tähän mennessä.
Mahtava Pietarinkirkko iltavalaistuksessaan
Kuvat otettuamme ylitimme sillan Tiberin länsipuolelle, jossa jatkoimme edelleen pitkin jokirantaa kohti Pietarinkirkkoa. Kello oli hieman vaille yhdeksän, mutta pienen kadun varressa olivat edelleen pienet markkinat avoinna. Myös hieman edempänä, komean Castel Sant’Angelon linnoituksen luona, oli jonkinlainen tilaisuus. Linnoituksen eteen johti nimittäin pitkä punainen matto, jolle mustat autot toivat ihmisiä. Mattoa pitkin astelevista ihmisistä päättelimme kyseessä olevan jonkinlaisen mallitapahtuman.
Castel Sant’Angelo on ollut monessa käytössä historiansa aikana. Rakennus on pystytetty vuosina 120-139 keisari Hadrianuksen mausoleumiksi. Keskiajalla jyhkeästä rakennuksesta tehtiin linnoitus sekä hetkellisesti paavin asuinpaikka. Vuosisatojen varrella linnoitus toimi myös vankilana poliittisille vangeille, mutta nykyisin rakennus toimii ainoastaan museona. Rakennus on ehkä tunnetuin kirjailija Dan Brownin vuoden 2000 bestselleristä Angels & Demons. Kirjassa rakennuksen uumenissa toimii myyttisen Illuminati -salaseuran viimeinen kirkko. Rakennus näyttäytyykin monta kertaa tapahtumien keskipisteenä kirjasta tehdyssä elokuvassa. Kyseistä elokuvaa voi kyllä suositella Rooman maisemista kiinnostuneelle, sillä elokuvan aikana nähdään monta kuuluisaa paikkaa. Juoneltaan elokuva ja kirja ovat kuitenkin fiktiivistä hömppää. 🙄
Castel Sant’Angelo
Castel Sant’Angelon luota lähtee Via della Conciliazionen katu, joka päättyy noin 400 metrin päässä Pietarinaukiolle. Pietarinkirkon valtava kupoli näkyykin hyvin kadun päästä katsottaessa. Vielä muutamat kuvat kirkosta sekä Castel Sant’Angelosta otettuamme, jatkoimme yli Tiber-joen takaisin kaupungin historialliselle alueelle. Emme olleet Niinan kanssa koskaan aiemmin kävelleet alueen pieniä katuja, joten navigaattorista välillä kurkaten löysimme reittimme Piazza Navonalle. Aukiolla oli vielä ilta-aikaankin erittäin vilkasta, sillä aukion laitojen lukuisat ravintolat tarjoilivat edelleen ruokaa ja juomaa iltaa istuvien iloksi. Kuvasimme aukion nähtävyydet iltavalaistuksessa, minkä jälkeen jatkoimme matkaamme Vittorio Emmanuelle II:n muistomerkille.
Piazza Navona illalla
Vittorio Emmanuellen muistomerkki valaistuna
Kuten arvata saattaa, on tämä valtaisa muistomerkki erittäin näyttävä iltavalaistuksessaan. Muistomerkistä sai hyvät yökuvat aivan sen edessä sijaitsevalta pieneltä ruohikolta, jolla olikin lukuisia ihmisiä kameroidensa kanssa. Kuvat otettuamme jatkoimme vielä kävellen pitkäksi venähtäneen iltalenkkimme viimeiselle kohteelle, Colosseumille. Kello oli puoli yksitoista maanantai-iltana, mutta Colosseuminkin luona parveili ihmisiä. Itse rauniot eivät tietenkään olleet enää auki, mutta ihmiset olivat saapuneet katsomaan ja kuvaamaan kuuluisaa rakennusta iltavalaistuksessa. Pakko onkin myöntää, että Colosseum on kauneimmillaan juuri illalla. Päivällä tämä harmaa raunio jättää hieman kylmäksi, mutta illalla näyttävä valaistus saa sen heräämään henkiin aivan uudella tavalla. Colosseum onkin ehdottomasti näkemisen arvoinen pimeällä. 😮
Colosseum komeasti valaistuna
Täälläkin tripodeja myyviä tyyppejä on runsain mitoin, joten ei haittaa jos et muistanut omaasi. Me otimme Colosseumin vierellä kuvamme, minkä jälkeen hyppäsimme metroon ja ajoimme hotellillemme. Takana oli melkoinen kuvausreissu, jolle kertyi pituutta melkein seitsemän kilometriä. Se oli melkoisesti päivällä helteessä tarpomamme noin kymmenen kilometrin päälle. Voittekin uskoa, että takaisin hotellilla meille maistui uni. 🙂
Colosseumilla
Valitettavasti seuraavana aamuna emme pystyneet nukkumaan pitkään, sillä kyseessä oli reissumme viimeinen yhteinen päivä. Aamupalan jälkeen kävelimme Terminin juna-asemalle, jossa sijaitsevalta Europcarilta olimme varanneet itsellemme auton päiväksi. Koska Italian liikenne on hieman keskieurooppalaista villimpää, olimme valinneet autoksi vaivattoman Volkswagen Golfin kokoluokan auton. Saimme käteemme italialaisen Lancian avaimet, joka oli meille kaikille uusi tuttavuus. Kokonsa puolesta pieni Lancia toki vältti neljällekin ihmiselle, mutta muuten autoa ei voi juurikaan kehua. Varsinkaan kun noin puolen tunnin ajon jälkeen jouduimme toteamaan, että uudehkon auton ilmastointi ei toiminut alkuunkaan. Niinpä ajelimmekin koko päivän ikkunat alhaalla, mikä ei vastannut kovasti odottamaamme ihanan viileää ajelua.
Tämä oli meille ensimmäinen kerta autolla Italiassa (jos jätetään huomiotta pieni tunnin poikkeaminen Sveitsin reissulla 2008), joten paikalliseen liikennekulttuuriin piti hetken totutella. Tai paremminkin totuteltava oli liikennekulttuurin täydelliseen puuttumiseen. Italialainen liikenne kun on sangen villiä. Ajonopeuksia kaupunkialueella säätelee vain käytettävissä oleva tila. Kaistamerkinnät sekä liikennejärjestelyt ovat paikoin epäselviä, minkä lisäksi joka puolella suihkii mopoja ja vespoja. Pienellä varovaisuudella rytmistä sai kuitenkin nopeasti kiinni ja sangen löysimme kaupungista ulos johtavalle moottoritielle.
Vespoja joka puolella!
Italiassa on moottoriteillä tietulleja, joten ne välttääksemme kiersimme Rooman kehätietä pitkin pienemmälle paikallistie Via Tiburtinalle. Sitä pitkin ajelimme kohti sisämaata ja Tivolin kaupunkia. Noin 30km Rooman keskustasta ajettuamme, hieman ennen Tivolia, poikkesimme Villa Adrianan palatsin raunioilla. Kyseessä on vuonna 1999 UNESCO:n maailmanperintölistalle lisätty suuri palatsialue, jonka rakennutti vuosina 118-134 keisari Hadrianus (kyllä, se sama Castel Sant’Angeloon haudattu keisari).
Espanjasta kotoisin oleva Hadrianus ei pitänyt elämästä juonittelevassa Roomassa, joten hän määräsi suuren palatsialueen rakentamisesta Rooman lähettyville. Alueeseen kuului alunperin yli 30 suurta rakennuskokonaisuutta, joiden koristely ja arkkitehtuuri olivat erittäin loisteliaat. Myös Hadrianuksen kuoltua palatsi oli mieluisa lomapaikka monille tätä seuranneille keisareille. Rooman imperiumin tuhoutumisen aikana palatsialue jäi kuitenkin hiljalleen autioksi ja sen veistoksia sekä marmoria varastettiin alueen muihin rakennusprojekteihin. Ajan kuluessa ennen loisteliaasta palatsialueesta tuli kasa raunioita, jotka olivat tutkimattomina pitkään. Vasta viimeisten vuosikymmenien aikana alueella on alettu suorittamaan monia kaivauksia, joiden tarkoituksena on muodostaa kunnollinen käsitys tästä noin 18 neliökilometrin kokoisesta alueesta.
Entisen palatsialueen vehreyttä
Paikan päälle on hieman vaikea löytää, sillä kylttejä on vähän ja perille vievä tie on pieni kylätie. Alueelle pääsy ei maksa paljoa, mutta pääsylipun lisäksi on syytä maksaa audionauhasta. Ilman sitä alueen raunioista ei nimittäin saa kovin paljoa irti. Nauhan kanssakin kaikkia kuvailtuja asioita ja maisemia on paikoin sangen vaikea hahmottaa. Alueella ei myöskään ole minkäänlaista kiertoreittiä, joten kartasta kannattaa katsoa miten haluaa paikat kiertää. Pääosin kyseessä on melkein täysin raunioituneesta alueesta. Nähtävänä on lähinnä pilareita, puolittain romahtaneita holvikattoja, muutamia mosaiikkilattian palasia, sekä vihreän veden täyttämiä altaita. Netistä saatuun ennakkokäsitykseen nähden paikka oli meille pettymys, sillä entisajan loistoa on todella vaikea kuvitella. Alue on silti todella rauhallinen, joten esimerkiksi puiden varjossa on kauniina päivänä ihanaa istua ja kuunnella lintujen jatkuvaa räkätystä puiden lehvästöissä.
Teatro Marittimon rauniot
Huvilan kuuluisa Kanopus-allas
Meillä meni alueella rauhallisesti kävellen noin puolitoista tuntia. Siinä ajassa ehti nähdä kaikki merkittävimmät rauniot sekä kuunnella audionauhan höpötykset. Ennen alueelle menemistä (ja myös sieltä poistuessa) on syytä poiketa pienessä uudisrakennuksessa paksun kivimuurin vieressä. Rakennuksessa on esillä pienoismalli siitä, miltä alue on joskus näyttänyt. Se mielessä voi sitten yrittää kuvitella alueen kauan sitten mennyttä loistoa.
Villa Adriana aikoinaan
Villa Adrianalta jatkoimme autolla Tivolin kylään, joka sijaitsee kauniilla paikalla kukkulan rinteellä. Kylän keskustassa on hyvä maksullinen parkkihalli, jonne on helppo jättää auto. Ruokapaikan löysimme kylän keskustasta, tosin ruoka ei ollut kovin hääviä. Sen virkistämänä kävelimme aivan keskustassa sijaitsevalle Tivolin merkittävimmälle nähtävyydelle, Villa d’Estelle. Kyseessä on kardinaali Ippolito II d’Esten vuosina 1550-1572 rakennuttama huvila, joka on säilynyt erittäin hyvässä kunnossa. Käynti huvilaan sijaitsee aivan Tivolin keskustasta pienen portin kautta.
Villa d’Este
Alueen sisällä on syytä katsastaa ensiksi itse huvilan sisätilat, josta löytyy hienoilla maalauksilla koristeltuja huoneita. Huonekaluja huoneissa ei juuri ole, mutta tällaisenaankin huoneet ovat näkemisen arvoiset. Huoneista aukeavat maisemat ovat upeat, sillä ne yltävät kukkulan rinteeltä kauas Rooman suuntaan. Sangen matalaa suurkaupunkia ei kuitenkaan pysty horisontista aivan hahmottamaan. Erityisen upea on kuitenkin maisema Villa d’Esten kuuluisimpaan osaan, huvilan suureen puutarhaan.
Maisemat Villa d’Esten huvilalta
Huvilan vehreä puutarha on pengerretty kolmeen tasoon huvilan alapuoleiselle rinteelle. Puutarha on maailmankuulu lukuisista suihkulähteistään, jotka saavat vetensä läheisestä Aniene-joesta, joka virtaa alas kukkuloilta ohi Tivolin. Myös huvilan alla sijaitseva lähde tuottaa veden moniin puutarhan suihkulähteistä. Yhteensä puurtahan alueella on noin 500 yksittäistä vesisuihkua, mikä on hämmästyttävä määrä. Puutarha on hyvin vehmas ja suurten puiden varjossa on leppoisaa kävellä kuumanakin päivänä (lämpötila tuona tiistaina oli jälleen sen +35 astetta) suihkulähteiden lorinaa katsellen ja kuunnellen. Itse asiassa suihkulähteiden luona on virkistävää kävellä, sillä tuuli painaa hienoisen viilentävää vesisumua iholle.
Viilentäviä suihkulähteitä
Berninin Lasisuihkulähde
Mäkinen puutarha on hieman raskas kulkea, mutta vaivautuminen alas kannattaa. Erityisen upeita ovat pitkä ”Sadan suihkulähteen tie” (Viale delle Cento Fontane), paavi Gregorius XIII:n kunniaksi rakennettu ”Lohikäärmesuihkulähde” (Fontana dei Draghi) sekä Berninin suunnittelema ”Lasisuihkulähde” (Fontana di Biccierone). Näistä viimeisin on valtavan kokoinen seinämä, jonka monet suihkut kohoavat korkeuksiin.
Sadan suihkulähteen tie
Lohikäärmesuihkulähde
Puutarhan kaikki osat on suunniteltu hienon symmetrisesti ja paikoista pidetään selvästikin huolta. Villa d’Esten puutarha meneekin satoine suihkulähteineen omalla listallani Pietarin loisteliaan Pietarhovin palatsin puutarhan kanssa jaetulle ykkössijalle näyttävimpänä puutarhana. Kuten arvata saattaa, Villa d’Este puutarhoineen on vakuuttanut myös UNESCO:n henkilöt ja päässyt täten maailmanperintölistalle.
Hyvin hoidetun puutarhan yksityiskohtia
Ihanan, tosin hieman raskaan, puutarhakierroksen jälkeen kahvittelimme huvilan kahvillalla maisemia katsellen. Kahvit juotuamme palasimme hiljalleen autollemme. Kello oli vasta kolme iltapäivällä ja meillä oli auto vuokrattuna aina iltaan saakka. Niinpä päätimmekin ajaa pienen 30km kierroksen läheisillä kukkuloilla. Maisemat erityisesti korkealla kukkulan päällä sijaitsevasta San Polo dei Cavalierin kylästä 651 metrin korkeudelta, olivat huikeat ympäröiviin laaksoihin. Kylään ja sieltä takaisin oli hauska ajella mutkaisia siksakkiteitä pitkin, joten reittiä voi suositella.
San Polo dei Cavalieri kukkulallaan
Paluumatka Roomaan oli hidas, sillä liikenteen määrä oli aivan käsittämätön. Iltapäiväruuhka Rooman alueella oli melkoinen, mikä ei ollut kovin mukavaa helteisessä autossa ilman toimivaa ilmastointia. Lopulta pääsimme kaupunkiin vievälle moottoritielle, joka veikin melkein keskustaan saakka. Navigaattori on aivan pakollinen Rooman kaltaisissa kaupungeissa, jossa on tuhansia vuosia vanha asemakaava oudoilla liikennejärjestelyillä. Oman firmamme tuote toimi erittäin hyvin ja yhden ohi ajetun käännöksen jälkeen löysimme Terminille, jonne jätimme auton. Europcarilla valitimme tietenkin toimimattomasta ilmastoinnista, mutta italialaiseen tapaan saimme osaksemme vain käsien levittelyä. Kovasti lupasivat asian korjata, mutta uskonpa silti, että vielä jatkossakin löytyy monta ihmistä, jotka ovat ajelleet Rooman alueella Lancialla, jossa ei toimi ilmastointi… 👿
Hotellilla pääsimme jälleen ihanaan ilmastoituun sisätilaan, jossa vietimmekin lopun iltaa. Aivan illalla poikkesimme ainoastaan syömässä hotellin läheisessä ravintolassa hyvää pihviä. Aamulla kirjauduimme hotellista ja suuntasimme junalla Fiumicinon lentokentälle. Siellä jonotimme vanhempieni kanssa heille liput Finnairin paluulennolle, minkä jälkeen jätimme heidät turvatarkastukseen. Mukava viiden päivän reissu heidän kanssaan oli nyt ohitse, mutta minun ja Niinan saman mittainen loppureissu vasta alussa. Otimme jälleen junan allemme ja suuntasimme takaisin Terminille. Sieltä ostimme itsellemme junaliput kohti Napolia, josta seuraavassa matkakertomuksessani. 😛
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
