Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Viimeinen päivämme New Yorkissa olisi pullollaan vierailukohteita, joten aloitimme päivämme aikaisin aamusta kävelyllä luksuskatu Fifth Avenueta ylöspäin aina Central Parkin kulmalle, jossa osoitteessa 767 Fifth Avenue sijaitsee amerikkalaisen F.A.O. Schwarzin legendaarinen lelukauppa. Vuonna 1862 Baltimoressa perustettu liike on ollut yli sadan vuoden ajan newyorkilainen ikoni ja ketjun lippulaivaliike Manhattanilla on näkemisen arvoinen aikuisillekin.
F.A.O. Schwarzin lippulaivaliike
Ketju on tunnettu korkealuokkaisista leluistaan, erityisesti käsintehdyistä pehmoleluista. Ostimmekin liikkeestä matkamuistoksi pienen hiirulaisen, jonka tulemme jonain päivän antamaan lapsellemme lahjaksi. Paikalla ollessa kannattaa myös vierailla liikkeen toisessa kerroksessa, jossa sijaitseva suuri lattiapiano on tuttu Tom Hanksin vuoden 1988 elokuvasta Big. Erilaisia ääniä tuottavalla pianolla musisointi on ehdottomasti pienten lasten mieleen.
Kiireinen lelukauppa
Elokuvastakin tuttu suuri piano
Lelukaupalta jatkoimme 59th Streetiä halki New Yorkin ylellisen Upper East Siden asuinalueen kohti East Riverin rantaa. 2nd Avenuen kohdalla katu haarautuu ja 59th Street nousee vuonna 1909 valmistuneelle Queensboro Bridgelle, joka yhdistää Manhattanin joen vastarannalla sijaitsevaan Queensiin. 1135 metriä pitkä kaksikerroksinen ulokesilta on tuttu monista elokuvista ja siltä aukeavat upeat Itä-Manhattanin maisemat. Sillan yli on kulkenut sen satavuotisen historian aikana niin rautatielinjoja kuin autoliikennettäkin, jota on ollut enimmillään peräti 11 kaistan verran.
Valmistuessaan Queensboro Bridge oli maailman neljänneksi pisin silta ja Pohjois-Amerikan pisin ulokesilta se oli aina Kanadassa sijaitsevan Quebec Bridgen valmistumiseen saakka vuonna 1917. Sillan rakentaminen maksoi 18 miljoonaa dollaria ja vaati peräti 50 työntekijän hengen. Se myös tunnettiin alun perin nimellä Blackwells Island Bridge, sillan alapuolella sijaitsevan saaren mukaan.
Upea Queensboro Bridge
Saari tunnetaan tänä päivänä nimellä Roosevelt Island, Yhdysvaltojen toisen maailmansodan aikaisen presidentti Franklin D. Rooseveltin mukaan. Ainoastaan 240 metriä leveä, mutta peräti 3,2 kilometriä pitkä pitkulainen saari on tunnettu historian aikana useilla nimillä, kuten Mannings Island ja Blackwells Island. Kaupunki osti yksityisomistuksessa olleen saaren itselleen vuonna 1828 ja siellä toimi pitkään vankila sekä suuri mielisairaala, joiden toiminnot siirrettiin vasta 1900-luvun taitteessa läheisille Wards Islandin sekä pahamaineisen Rikers Islandin saarille, vain muutama kilometri yläjuoksuun.
Sittemmin Roosevelt Island on muunnettu asuinkäyttöön ja sen väkiluku on nykyään 11 600. Saaren kuuluisimpia asukkaita ovat olleet Yhdistyneiden Kansakuntien entinen pääsihteeri Kofi Annan sekä Sinkkuelämää televisiosarjan tähti Sarah Jessica Parker. Saarelta onkin lyhyt lauttayhteys suoraan vastarannalla kohoavalle YK:n päämajalle.
Köysirata Roosevelt Islandille
Roosevelt Island on liikenteellisesti hieman hassussa paikassa, sillä valtava Queensboro Bridge ylittää sen kokonaan. Sillalta oli aiemmin autohissi alas saarelle, mutta se poistui käytöstä Queensiin johtavan sillan valmistuttua ja köysiradan aloitettua toimintansa saaren ja Manhattanin välillä vuonna 1976. Köysiradan kaksi alkuperäistä vaunua ovat identtisiä Vancouverin Grouse Mountainin köysiradan kanssa ja ne tekevät neljän minuutin mittaisen matkansa pääteasemien välillä joka seitsemäs minuutti, yhteensä 115 kertaa päivässä. Köysiradan kyydistä on hienot maisemat niin vieressä kolisevalle sillalle, kuin pohjoiseen levittyvän Upper East Siden suuntaan.
East Riverin rantaa
Vietimme Roosevelt Islandilla ainoastaan vähän aikaa, sillä siellä ei ole turistille paljoa nähtävää. Saari tulee kuitenkin uudistumaan melkoisesti vuosikymmenen lopussa, kun sinne avautuu huippuyliopisto Cornellin uusi teknologiakampus, mikä tuo paikalle runsaasti uutta elämää.
Saarelta otimme metron takaisin Manhattanille. Metroaseman avautuminen vuonna 1989 yhdisti Roosevelt Islandin kunnolla osaksi ympäröivää New Yorkia, mutta kyyti köysiradalla on silti ainakin turistille kokemisen arvoinen, sillä mitään vastaavaa ei löydy muualta New Yorkista.
Takaisin Manhattanilla ohjelmassamme oli tutustua viimeinkin kunnolla Rockefeller Centerin suureen rakennuskompleksiin sekä tehdä kierros kuuluisan Radio City Music Hallin takatiloissa. Tarkoituksenamme oli kurkata aamupäivällä rakennuksen kulisseihin ja nauttia samana iltana rakennuksen pääsalissa siellä esiintyvän maailmankuulun Cirque du Soleilin upouuden Zarkana nimisen shown maailman ensiesityksestä.
Vuonna 1932 valmistuneessa upeassa rakennuksessa on 5960 istumapaikkaa ja se oli valmistuessaan paitsi New Yorkin, myös koko maailman suurin konserttitalo. Paikalle visioitiin alun perin oopperarakennusta, joka rakentui myöhemmin nykyisen Lincoln Centerin tiloihin lähempänä Central Parkia. Koko Rockefeller Center -hankkeen tukijana sekä merkittävänä rahoittajana toimi maailman kaikkien aikojen rikkaimman miehen, öljy-yhtiö Standard Oilin perustaja John D. Rockefellerin poika Junior, joka lahjoitti elämänsä aikana yli 500 miljoonaa dollaria hyväntekeväisyyteen (nykyrahassa monta miljardia).
Rockefeller Center on Midtownin keskus
Suurhanke sai alkunsa vuonna 1928, kun Rockefeller vuokrasi Columbia Universitylle kuuluneen sangen alkeellisen alueen keskeltä nykyistä Midtownin aluetta pitkällä 87 vuoden sopimuksella. Rockefellerin tarkoituksena oli rakentaa valtaisalle tontille suuri toimisto- ja mediakeskittymä, jonka päävuokralaiseksi tulisi amerikkalainen Radio Corporation of America. Kompleksin suunnittelu oli monivaiheinen ja vaikea urakka, mutta rakentaminen alkoi lopulta keväällä 1931. Kompleksin työnimenä oli alun perin Radio City sen tulevan päävuokralaisen mukaan, mutta nimi vaihdettiin ennen sen valmistumista Rockefeller Centeriksi, kuuluisan nimen tuoman tunnettavuuden vuoksi.
Suurkompleksi rakenteilla
Keskuksen rakentamiseen osallistui arviolta 60 000 ihmistä, mikä oli äärimmäisen tärkeää 1930-luvun suuren laman kourissa kamppailevalle kaupungille. Kompleksin arkkitehtuuriksi valittiin tuolloin vallalla ollut ja nykyisin erittäin pidetty koristeellinen art deco suuntaus. Yhtenäisen tyylin varmistamiseksi kompleksin kaikkien rakennusten julkisivuissa käytetty kivimateriaali tilattiin Indianassa sijaitsevalta yritykseltä, mikä on edelleen kaikkien aikojen suurin kivitilaus. Kompleksin pilvenpiirtäjiin uppoaisi myös valtavasti terästä, joka tilattiin pittsburghilaiselta U.S. Steeliltä. Tilaus onnistuttiin neuvottelemaan niin halvaksi, että yritys teki sillä lopulta tappiota, työllistäen kuitenkin 8000 ihmistä usean vuoden ajan.
Kompleksin hieno piha-alue
Rakennusten upeita yksityiskohtia
Itse valtaisa musiikkisali valmistui kompleksin lukuisista rakennuksista toisena joulukuussa 1932, vain reilu vuosi rakentamisen aloittamisen jälkeen. Valitettavasti sen ensiesitys oli suuri floppi siitäkin huolimatta, että paikalle oli palkattu 1930-luvun merkittävimpiä teatteritähtiä. Avajaisspektaakkelin esitykset oli ahdettu pääsalin valtavalle lavalle niin, ettei yleisön ollut helppo erottaa esiintyjiä. Lisäksi yli kuusituntinen show oli pitkä kuin nälkävuosi ja kesti aina yö kahteen niin, että jopa itse Rockefeller lähti paikalta ennen shown päätöstä.
Useat paikalla olleet toimittajat joutuivat poistumaan paikalta kirjoittamaan illasta ennen seuraavan päivän lehden painoon menoa, joutuen täten keksimään osan esityksistä päästään. Avajaiset saivatkin murskavastaanoton lehdistöltä, mutta itse teatterin tiloja pidettiin silti upeina. Koska rakennusta haluttiin mainostaa maailman suurimpana, laskettiin sen istumapaikkoihin joka ikinen rakennuksesta löytynyt istuin ja tuoli, jolla saatiin lukemaksi titteliin tarvittavat 6201 paikkaa. Varsinaisessa pääsalissa on kuitenkin ainoastaan 5960 istumapaikkaa.
Kankean alun jälkeen teatteri löysi kuitenkin nopeasti menestystä erityisesti myöhempinä vuosina teatteritoiminnan ulkopuolelle laajentuneesta repertuaarista. Se toimi muun muassa pitkään maailman suurimpana elokuvateatterina, jossa sai ensi-iltansa monta Hollywoodin klassikkoelokuvaa. Teatterin taloudelliset ongelmat alkoivat kuitenkin lisääntyä 1960-luvulla, jolloin moni teatteri Manhattanilla joutui sulkemaan ovensa. Lopulta vuonna 1978 teatterin omistava yhtiö päätyi konkurssiin, jolloin sitä uhkasi sulkeminen ja muuntaminen muuhun käyttöön, mahdollisesti sisätenniskentiksi tai jopa huvipuistoksi. Sulkeminen onnistuttiin kuitenkin välttämään esiintyjien ja newyorkilaisten kovan poliittisen lobbauksen myötä, jonka ansiosta rakennus sai kulttuurihistoriallisen maamerkin statuksen, mikä estää sen muuntamisen muuhun käyttöön.
Ikoninen Radio City Music Hall
Pelastus talousvaikeuksiin löytyi ohjelmiston laajentamisesta edelleen ja teatterin pääsalissa alettiinkin pitämään lukuisia televisiotapahtumia, kuten Grammy, Emmy ja Tony Awards gaaloja, sekä suuria musiikkikonsertteja. Näiden avulla rakennus on pysynyt vilkkaassa käytössä aina tähän päivään saakka.
Huikeita art deco yksityiskohtia
Kulissien takaisella kierroksella näimme miten upea rakennus onkaan sisältä ja sen ehdottomia huippukohtia ovat sekä valtava juhla-aula että tietenkin massiivinen pääsali. Molemmat on verhoiltu lämpimillä väreillä ja upeilla art decon yksityiskohdilla, tehden Radio City Music Hallista mielestämme yhden maailman upeimpia esiintymispaikkoja.
Tummempaa sisustusta
Myös saniteettitiloissa on eleganssia
Nähdyn perusteella meille nousikin suuret odotukset illan showlle. Vähintään yhtä upeaa olisi varmasti myös nähdä tarkkuustanssiryhmä The Rockettesin esitys rakennuksessa. Alkujaan St. Louisissa perustettu tanssiryhmä on esiintynyt Radio City Music Hallin lavalla aina sen avautumisesta lähtien vuonna 1932 ja ryhmän kuuluisin show on joka joulu esitettävä suuri spektaakkeli, jota on kehuttu runsaasti. Kierroksellamme saimme ilahduttavasti tavata yhden ryhmään kuuluvan tanssijan osana kulissien takaista kierrostamme.
Kuuluisa The Rockettes
Tanssiryhmän asusteita
Kiehtovan kierroksen sekä vauhdikkaan aamupäivämme jäljiltä kävimme lepäämässä hotellillamme muutaman tunnin, ennen paluuta Rockefeller Centerille iltapäivästä. Tarkoituksenamme oli tällä kertaa kivuta kompleksin päärakennus 30 Rockefeller Plazan huipulle, jossa sijaitsee vuonna 1933 avautunut kuuluisa näköalatasanne Top of the Rock. Rakennuksen huipulla 65. kerroksessa sijaitsee myös tunnettu tapahtumaravintola Rainbow Room, joka oli kuitenkin suljettuna usean vuoden kestävän täydellisen remontin ajaksi.
30 Rockefeller Plaza on alueen korkein rakennus
Rockefeller Centerin 66-kerroksinen päärakennus on 260 metriä korkea ja edustaa kauttaaltaan art decoa. 1930-luvulla voimassa olleiden rakennussäädösten johdosta rakennus kerrostuu lukuisten tasanteiden kautta kauniiksi torniksi. Rakennus oli valmistuessaan myös kaupungin viidenneksi korkein pilvenpiirtäjä ja Midtownin kolmanneksi korkein rakennus heti läheisten Empire State Building ja Chrysler Building jälkeen.
Rakennus oli alkujaan elektroniikkayhtiö RCA:n pääkonttori, mutta viime vuosikymmenet rakennuksen päävuokralainen on ollut televisioyhtiö National Broadcasting Company, jonka studiot sijaitsevat rakennuksen alimmissa kerroksissa. Niistä lähetetään useita yhtiön televisiokanavia ja monta tunnettua myöhäisillan talk-showta, jotka kuvataan vapaaehtoisen live-yleisön edessä.
NBC Storessa on myynnissä monenlaista
Aulassa tehtävän turvatarkastuksen jälkeen hissimatka tornin huipulle on nopea. Itse näköalatasanne jakautuu kahteen kerrokseen, joiden tasanteet ovat paljaan taivaan alla. Paikka on näin ollen mitä loistavin maisemakuvaukseen, sillä valokuvia ei tarvitse ottaa heijastavan ikkunalasin takaa, kuten yleensä niin monissa paikoissa.
Top of the Rock kannattaa kokea
Ylhäältä näkyy kaikkialle Manhattanille ja etelässä maisemana on klassinen Empire State Buildingin ja Lower Manhattanin näkymä. Kaukana häämöttävät myös Brooklyn Bridge sekä Vapaudenpatsas. Pohjoispuolella maiseman täyttää vehreä Central Park, joka oli helteisen iltapäivän sateen jäljiltä pienen udun keskellä. Ympärillä aukeava maisema onkin todella tuttu ja sen tunnistaa vaikkei olisi koskaan New Yorkissa käynytkään.
Klassiset Manhattanin maisemat
Vehreän utuinen Central Park
Kaupungin kaksi kuuluisinta pilvenpiirtäjää
Brooklyn Bridge ja New Yorkin uudenvuodenpallo
Olimme ajoittaneet vierailumme niin, että saimme nähdä ympäröivän kaupungin sekä valoisaan aikaan, että myös pimeän laskeuduttua. Hiljalleen hämärtyvä ilta olikin upea ja valon hälvetessä suurkaupunki näyttäytyi monissa iltataivaan sävyissä ennen yön laskeutumista.
Laskeutuva ilta
Valokuvien ottaminen huipulta on helppoa, mutta valitettavasti kolmijalkaiset jalustat ovat kiellettyjä. Vakaita pimeän kuvia voi silti ottaa asettamalla kamera ylemmän tasanteen reunustalle, joka tukee kameraa tarpeeksi laadukkaiden valokuvien saamiseksi. Maisema ylhäältä onkin näkemisen arvoinen, sillä se on erilainen kuin esimerkiksi Empire State Buildingistä aukeava ja kyse on klassisista New Yorkin maisemista.
New York pimeän jälkeen
Ikoninen Empire State Building
Illan päätteeksi laskeuduimme takaisin Rockefeller Centerin pihalle, josta suuntasimme vielä kerran Radio City Music hallin luokse. Edessä olisi upea ilta maailmanluokan akrobatiasirkuksen parissa, mistä New Yorkin matkakertomuksen viimeisessä osassa.
New Yorkista matkamme jatkuisi seuraavana aamuna Laguardian lentokentän kautta kohti Amerikan Keskilännen suurinta kaupunkia sekä pilvenpiirtäjien synnyinkaupunkia, Chicagoa.
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
