Kaksiviikkoisen syyslomamme johdosta meinasin melkein unohtaa tärkeän merkkipäivän, joka ohitettiin elokuun viimeisenä päivänä. Silloin tuli nimittäin täyteen kuusi kokonaista vuotta ulkomailla. Kyseessä alkaa olla jo melko pitkästä ajasta ja niitä aivan ensimmäisten aikojen tapahtumia alkaakin olla jo vaikea muistaa tarkasti. Siksi onkin niin mukava kirjoittaa tätä blogia, sillä se toimii myös itsellemme muistona siitä mitä kaikkea näiden vuosien aikana onkaan tapahtunut.
Ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä uusinta viestiä, kertasin ensiksi mitä tuumasin asioista viime vuonna tähän samaan aikaan. Nyt jälkikäteen on hauska huomata, miten täydellisen arvaamaton olin tulevasta vuodestamme, joka on ollut varmasti tapahtumarikkain sitten Saksaan muuttomme vuonna 2006. Vuosi sitten näytän luonnehtineen elämäänne sangen arkiseksi ja jossain määrin urautuneeksi elelyksi Berliinissä. Tämän ymmärtää, sillä olimme tuolloin ehtineet asua jo neljä vuotta Berliinissä ja tutkia kaupungin perinpohjaisesti. Mitä en tuolloin arvannut oli, että vain reilun kuukauden myöhemmin kaikki tulisi muuttumaan ja nopeasti…
Se oli jossain syyskuun tienoilla kun eteemme sattui kiintoisa avoin työpaikka Vancouverissa. Kuten kerrottua, kaupunki oli ollut jo vuosia kaukainen haaveemme, mutta vasta tämän työpaikan kautta aloitimme todella tehdä työtä sen eteen, että tulisimme muuttamaan sinne. Työhaastattelujen ja muiden paperitöiden kanssa meni kuukauden verran, mutta lopulta marraskuussa pystyimme sanomaan sen ääneen: me muutamme Vancouveriin!!
Tuo uutinen tuli yllätyksenä kaikille sukulaisillemme, tuttavillemme sekä kollegoillemme. Kukaan ei ollut osannut arvatakaan, että juonisimme toiselle puolelle maailmaa kymmenen tunnin aikaeron päähän muuttamista Berliinissä, jossa meillä oli asiat oikein mukavalla mallilla. Totuus kuitenkin on, että vaihtelu virkistää ja Vancouver oli pitkäaikainen haaveemme. Ja kun tuon haaveen toteuttamiseen lopulta ilmaantui varteenotettava mahdollisuus, päätimme ottaa siitä kiinni. Sillä juuri tällaisten tilaisuuksien missaaminen on jotain mitä voisi myöhemmin elämässään katua karvaasti.
Kun olimme järkyttäneet ihmiset ympärillämme uutisillamme, oli edessä konkreettisten muuttosuunnitelmien teko. Myös työlupa Kanadaan osoittautui työläämmäksi kuin olimme aiemmin olettaneet, mikä lopulta myöhästyttikin muuttoamme tänne tammikuun alusta kuun loppupuolelle. Lopulta tänne kuitenkin päästiin, minä edellä ja Niina kaksi viikkoa myöhemmin helmikuussa.
Elämä uudella mantereella alkoi kahdella kuukaudella väliaikaisessa asunnossa, jonka jälkeen löysimme unelmiemme asunnon (josta en ole vielä tänne kirjoittanut, malttia). Sinne muutimme huhtikuussa ja siellä saimme jälleen käyttöömme pitkän muuttomatkan tehneet omat tavaramme Berliinistä. Muutto varsinaiseen asuntoon oli hieno hetki ja olemme rakastaneet asuntoamme ensimmäisestä päivästä saakka.
Sopeutuminen Kanadaan on ollut helppoa, sillä saksan kaltaista kielimuuria ei täällä ole. Ihmiset ovat mukavia ja asioiminen on kaikkialla helppoa, mutta välillä asioiden monimutkaisuus sekä paikoittainen vanhanaikaisuus hieman turhauttaa. Sama se oli Saksassakin, joten ei voi sanoa että tällä rintamalla olisi mitään uutta.
Otimme heti alusta saakka aktiivisen otteen täällä asumiseen ja siihen Vancouverin parhaimpaan osa-alueeseen: mielettömän upeaan luontoon. Heti kevättalvella kerkesimme kahdesti laskettemaan ja lumien sulattua olemme melkein jokaisena viikonloppuna suunnanneet kaupungista vuorille taikka lähimetsiin vaeltamaan. Kanadalainen luonto on ollut jopa odotuksiamme mahtavampaa, sillä emme esimerkiksi arvanneet että Vancouverin seudulla kasvaisi sademetsää! Kyseessä ei tietenkään ole trooppisesta sademetsästä, vaan todella rehevästä ja valtavan kokoisia puita vuosisatojen aikana kasvattavasta lauhkean vyöhykkeen sademetsästä. Näissä ikivanhoissa metsissä kulkiessa mieli rauhoittuu ja arjen huolet tuntuvat niin kaukaisilta, kuten saimme huhtikuussa Tofinon lomallamme havaita.
Ja ne vuoret! Mannerlaattojen vuosimiljoonia jatkuneesta törmäyksestä syntyneet vuoret ympäröivät Vancouveria niin pohjoisesta kuin idästäkin ja ovat jotain mitä tasaisessa Suomessa kasvanut ei vain kyllästy katsomaan. Olemme poikkeuksellisen onnekkaita, sillä asuntomme ikkunasta näkee koko North Shore Mountainsin vuorijonon, joten vuoret ovat koko ajan läsnä kotonamme. Ja kyllä niitä tuleekin tuijotettua: auringonsäteiden tanssia niillä, sadepilvien mittelöä niiden ylitse, ensilunta kivisillä huipuilla… Jokainen päivä näyttäytyy hieman erilaisena ja jokainen päivä alkaa vuorien näkemisellä, sillä sängystämme on avoin näkymä vuorille. Näky on sanalla sanoen täydellinen.
Työrintamalla mennyt vuosi on ollut erityisen tapahtumarikas. Minun työpaikkani toi meidät tänne, mutta Niinan helmikuussa löytämä ja maaliskuussa aloittama työpaikka varmisti lopullisesti, että pystyisimme aloittamaan asettautumisen tänne länsirannikolle. Työhön liittyen koettiin kuitenkin kesäkuussa dramatiikkaa, joka on sittemmin muovannut elämäämme voimakkaasti. Tulen kirjoittamaan tästä myöhemmin tarkemmin, mutta tällä hetkellä tulevaisuuteen liittyy edelleen yksittäisiä kysymysmerkkejä.
Kokonaisuudessaan voi sanoa, että olemme viihtyneet Kanadassa erittäin hyvin. Vaikka täällä onkin asuttu kohta jo kahdeksan kuukautta, on elämässä edelleen monenlaista uutuudenviehätystä, mikä saattaa vaikuttaa arviooni. Niinpä lieneekin parempi tutkia sielunelämää paremmin kun aikaa on vierähtänyt enemmän, esimerkiksi vuoden päästä.
Mitä seuraava vuosi sitten tuo tullessaan? Kuukausi sitten olisin sanonut, että asiaa on mahdotonta tietää. Nyt minulla on ajatus siitä mitä tuleva vuosi voisi olla. Sanon tässä vaiheessa, että mikään ei ole vielä varmaan tulevaisuudestamme, mutta edessä on aivan varmasti vähintäänkin yhtä tapahtumarikas vuosi kuin mennyt on ollut. Paljon muutoksia on edessä ja pyrin kirjoittamaan niistä kun tapahtumien kulku selviää meille itsellemmekin. Niinpä päätänkin tämän kuusivuotiskirjoitukseni toteamalla, että elämä on seikkailu ja todellakin yllätyksiä täynnä. Jotkut niistä ovat hyviä, jotkut huonoja. Tulee kuitenkin olemaan erityisen kiintoisa lukea näitä ajatuksia vuoden päästä, jolloin asiat ovat toivottavasti selkeämpiä kuin ne ovat nyt. Ensi elokuussa nähdään.
