On melkein yleismaailmallinen juttu, että maassa kuin maassa voi viettää kolme kuukautta turistina. Tuon ajan jälkeen on kuitenkin joko poistuttava maasta, vaikka vain päiväksi, taikka omattava kelvollinen syy maassa oleskelun jatkamiseksi. Turistina suomalainen saa ajella kansallisella ajokortillaan huoleti melkeinpä missä päin maailmaa tahansaa, mutta tuon kolmen kuukauden jälkeen on EU:n ulkopuolella hankittava paikallinen ajokortti. Jossain tapauksissa se on helppoa, sillä monilla mailla on ristiin sopimuksia ajokortin vaihto-oikeudesta paikalliseen lähinnä ilmoitusluontoisesti. On kuitenkin monia maita, joissa paikallisen ajokortin vastineeksi pitää osoittaa paikallinen ajotaitonsa. Yleensä tämä tarkoittaa autokoulun käymistä tai ainakin ajokokeen suorittamista.
Kanadalla on keskinäinen sopimus ajokortin vaihto-oikeudesta monen maan kanssa. Esimerkiksi eteläisen rajanaapurin sekä monien Britannian entisten alusmaiden asukkaat voivat vaihtaa korttinsa täkäläiseen pelkällä virastossa vierailulla. Myös esimerkiksi Etelä-Korean, Sveitsin, Ranskan ja Saksankin ajokortin omaavat ovat tähän oikeutettuja. Tämä on hyvä, sillä Niinalla on naimisiin menoamme seuranneesta nimenvaihdoksesta johtuen saksalainen ajokortti, minkä hän voi täten vaihtaa British Columbian ajokorttiin.
British Columbian ajokortti
Entäs Suomi? Suomalainen ajoympäristöhän vastaa vuodenaikoineen aika hyvin kanadalaista. Silti Suomi ei valitettavasti kuulu tämän oikeuden piiriin. Ei vaikka suomalaisen ajokortin voi vaihtaa esimerkiksi saksalaiseen pelkällä ilmoituksella. Ongelmana on, että Kanadassa ei järjestetä Suomen tapaan pimeän eikä liukkaan kelin koulutusta, joten Suomi ei hyväksy kanadalaista ajokorttia ilman näiden suoritusta. Ja mitä tekee Kanada? No tietenkin vastavuoroisesti ”kostoksi” ei hyväksy suomalaista ajokorttia sellaisenaan, vaikka sen vastineeksi onkin suoritetty täkäläistä enemmän ajokoulutusta. Tästä muotoseikasta johtuen minun tieni veikin edellisviikolla kohti autokoulua.
Onneksi autokoulua ei ole tarve käydä kokonaan lävitse, vaan riittää että suoriutuu kirjallisesta kokeesta, ajokokeesta sekä näkötestistä. Kuulostaa ehkä helpolta vuosia autoa ajaneesta, mutta ei se aivan niin mene. Vuosien varrella kullekin kehittyy oma ajotyylinsä sekä -tapansa, joista osa hyvä ja osa vähemmän hyviä. Äkkiä huomaakin, ettei olekaan niin helppoa vastata ajokoulumaailman pilkuntarkkoihin kysymyksiin. Lisäksi joka maassa on pienet eronsa säännöissä sekä liikennemerkeissä, joten asioita joutuukin yhtäkkiä tosissaan miettimään. Sopii kokeilla British Columbian online-testin 25 kysymystä ja katsoa montako saa ekalla kerralla oikein. Kokeen läpäisyyn vaaditaan 80% oikein saamista.
Koska ainakaan oma eka testini ei täyttänyt tuota lukemaa, pitikin alkaa katsomaan tarkemmin mitä niitä sääntöjä oikein onkaan. Netistä on ladattavissa melkoinen 184-sivuinen opus, jossa säännöt ja merkit selvitetään perinpohjaisesti. Luin oppaan aivan aikuisten oikeasti kertaalleen edellisenä viikonloppuna läpi ja marssin seuraavana tiistaina ICBC:lle teoriakokeeseen.
Kokeessa vastataan tietokoneella 50 online-kokeen kaltaiseen kysymykseen ja oikein pitää jälleen saada 80%, eli 40 vastausta. Testissä ei ole aikarajaa ja epävarmoja kysymyksiä voi siirtää vastattavaksi kokeen loppupuolelle. Otin kokeessa aikani ja luin kysymykset ja vastauksen pilkuntarkasti. Homma tuntui sujuvan hyvin ja tulokseni olikin 98% oikein. En muista kysymystä johon vastasin väärin, mutta se sisälsi kaksi hyvin saman suuntaista vastausvaihtoehtoa, joista valitsin pienesti väärän.
Näkötestissäkään ei ollut ongelmia, joten seuraava askel oli inssiajo samana torstaina. Varasin ajan ICBC:n North Vancouverissa sijaitsevalle toimistolle aamupäiväksi. Torstai oli sateinen, mutta se ei haitannut minua. Inssiajon valvoja oli todella nuori aasialainen nainen, joka vaikutti heti alusta saakka työssään erittäin tarkalta. En antanut sen häiritä minua vaan lähdimme ajamaan. Ajoimme noin 35 minuutin mittaisen reitin, jolle mahtui koulualueita sekä erilaisia käännöksiä. Olin painanut mieleeni tyypillisimmät sudenkuopat ja pyöritin päätäni käännöksissä ja vahdin nopeuttani tarkasti.
Vinkkejä kanadalaiseen ajokokeeseen
Mielestäni kaikki meni erittäin hyvin ja olin tyytyväinen palatessamme parkkipaikalle. Mutta inssivalvoja ei ollutkaan samaa mieltä. Täydelliseksi yllätyksekseni hän sanoikin, että tänään ei käynyt tuuri ja en läpäissyt ajokoetta! Syynä ei ollut pään pyörityksen puute vaan sen vääräaikaisuus. Lisäksi risteysryhmityksessäni oli puutteita. Kuuntelin palautteen ja perustelin ratkaisuni rauhallisella liikenteellä, tyhjillä risteyksillä sekä liikenteen sujuvoittamisella (joustavuudella). Nämä eivät olleet varmaankaan valvojalle tuttuja käsitteitä ja perustelut eivät auttaneet. Merkinnät olivat papereissa ja pysyivät siinä.
Voin sanoa, että kyllä harmitti! Olen ajanut autolla 12 vuotta kymmenessä eri maassa ilman ongelmia taikka sattumuksia, sisältäen yli kuukauden ajanjakson Vancouverissa. Sitten ehkä pari vuotta oman ajokorttinsa omannut pikkutarkka inssivalvoja reputtaa ajokokeeni melkoisista pikkuseikoista. Tuntui kuin valvojalla ei olisi ollut mitään käsitystä joustavasta ajamisesta taikka sitten tällä oli jotain minua vastaan. Jälkikäteen ajateltuna tuntui kuin ajokoe olisi ollut hylätty jo ennen alkamistaan, niin ynseä valvoja oli. Jälkikäteen tuli myös mieleen episodi ICBC:n parkkipaikalla ennen kokeen alkamista. Saapuessamme Niinan kanssa aamusta parkkipaikalle, oli siellä kaksi ajokoululaista ”synnyttämässä” ruutuun parkkeerausta. Hiuksieni alkaessa harmaantua päätin ”sujahtaa” näiden ohitse perimmäiseen parkkiruutuun. En tiedä oliko samainen valvoja tuolloin jossain näistä autoista ja saattoiko se vaikuttaa päätökseen. Oli syy mikä tahansa, oli tuomio kuitenkin hylsy.
Hylkäämisen seurauksena suomalainen ajokorttini otettiin talteen ja sain tilapäisen harjoittelijan ajopaperin. Sen kanssa saisin edelleen ajaa autoa Vancouverissa, mutta minulla tuli olla aina kyydissä joku voimassaolevan ajokortin omaava. Seuraava mahdollisuus yrittää ajokoetta uudelleen olisi viikon päästä. Onneksi viikon päähän oli mahdollista saada aika, tosin varasin sen kiukuspäissäni West Vancouverin puolella olevalle toimistolle. Eipä olisi ainakaan samaa valvojaa kyydissä.
Viikon odotus oli piinaava. Siinä on nimittäin aikaa alkaa stressata aiheesta ja tehdä siitä mielessään valtava urakka. Varsinkin kun tuntui, ettei ensimmäisessäkään kerrassa ollut mitään väärin ja siihen panosti mielestään kaikkensa. Kävimme ennen uutta ajokoetta harjoittelemassa ICBC:n lähimaastossa. Se oli hyvästä, sillä sangen rauhallisella omakotitaloalueella oli rutkasti todella epämääräisiä risteyksiä. On pakko myöntää, että en ole vieläkään varma miten muutama niistä oppikirjan mukaan ajetaan, mikä oli omiaan lisäämään paineita ennen torstain uusintaa.
Torstai koitti lopulta ja onneksi päivä oli keliltään kaunis. Onnekseni tämän kertainen inssivalvoja oli kokenut mies. Ajoin kuitenkin super-tarkasti ja yli-varovaisesti koko puolituntisen. Huoltani helpotti, etten nähnyt ohjaajan käyttävän kynäänsä juuri ollenkaan ajon aikana. Lisäksi hänen kanssaan pystyi jutustelemaan mukavia, toisin kuin aiemman nuoren naisen kanssa. Lopulta palasimme takaisin lähtöpisteeseemme, jossa valvoja pamautti että ”Congratulations Klaus, you passed the test!”. Puuh, siinä vaiheessa pääsi kyllä helpotuksen huokaus.
Valvoja oli oikein tyytyväinen näkemästään ja ei kertomansa mukaan havainnut mitään edellisen valvojan valittamaa asiaa. Olin tyytyväinen kuulemaani ja kiitollisena taitoin saamani minulle annetun tilapäisen Class 5 -ajokortin lompakkooni. Varsinainen ajokortti seuraa viikon sisällä postissa minkä jälkeen urakka on lopullisesti siinä. Sitä ennen tarvitsin väliaikaista ajokorttia jo heti seuraavana päivänä, sillä kävimme perjantaina noutamaan ensimmäisen oman automme.
