Muistan elävästi miten ala-asteella ollessani oli kova juttu kerätä lätkäkortteja. Minulla lienee vieläkin jossain kaappien piilossa kymmeniä lätkäkortteja 90-luvun alusta, joilla voi olla tänä päivänä ties jopa jopa arvoakin. Näiden korttien sekä myöhemmin ilmestyneiden konsolipelien myötä tutuiksi tulivat monet sen ajan jääkiekkoilijat sekä kiekkokaupungit. Vaikka kaupunkien nimet jäivätkin mieleen, minulla ei ollut havaintoakaan missä nämä kaupungit sijaitsisivat. Vielä vähemmän arvasin, että asuisin vielä yhtenä päivänä yhdessä näistä kaupungeista.
Suosikkijoukkueeni pienenä oli Pittsburgh Penguins, joka valikoitui suosikiksi varmaankin ihan vain hauskaksi kokemani pingviini-logon vuoksi. Myöhemmin toiseksi suosikkijoukkueeksi muodostui Detroit Red Wings ja vasta muutama vuosi sitten ei-niin-yllättäen Vancouver Canucks.
Aina sen jälkeen kun muutimme Pohjois-Amerikkaan, on mielessä ollut käydä katsomassa NHL-jääkiekkoa livenä. Alkusyksyllä olimme jo valmiit varaamaan liput johonkin tulevaan otteluun, mutta ongelmaksi muodostui sopimusriitojen vuoksi peruuntunut kausi. NHL-kauden peruuntuminen oli kova pala täkäläisille ja otteluiden korvaaminen muulla ohjelmalla osoittautui vaikeaksi tehtäväksi. Jääkiekkohullussa Kanadassa jääkiekkoa normaalisti melkeinpä joka ilta näyttävät tv-kanavat näyttivätkin koko syksyn vanhoja maaotteluita, joista osa ikivanhoja otteluita 80-luvulta. Suhruisen tv-kuvan joukossa pelattiin joskus Neuvostoliittoa, joskus Tšekkoslovakiaa, vastaan. Itse näin muutaman ottelun osittain ja ne olivat kyllä melkoisia nostalgiamatkoja menneeseen!
Melkein toivosta luopuneille faneille koitti kuitenkin myöhäinen joulu, kun heti vuodenvaihteen jälkeen ilmoitettiin, että jo perutuksi luultu kausi pelataankin, tosin puolikkaana. Kausi pyörähti käyntiin pian ilmoituksen jälkeen ja otteluita on pelattu nyt kovalla tahdilla jo melkein kymmenen per joukkue.
Koska meillä on täällä Washingtonissa ollessamme rutkasti aikaa, päätimme menneenä sunnuntaina käydä katsomassa kotijoukkue Washington Capitalsin peliä. Sattumalta sunnuntain peli oli juuri Pittsburgh Penguinsia vastaan, joka on ”Capseille” rakas lähiseudun vastus. Peli olikin loppuunmyyty ja Washingtonin keskustassa sijaitsevalle Verizon Centerille saapui noin 18 500 katsojaa.
Verizon areena ennen ottelun alkua
Peli oli ensimmäinen jääkiekko-otteluni koskaan, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Show-meininkiä nyt ainakin, Amerikassa kun ollaan. Ja sitä kyllä riittikin. Areenan keskiosan suurella näytöllä sekä areenan reunojen pyörivät grafiikat olivat näyttäviä ja kannustivat monenlaisilla kikoilla ihmisiä kannustamaan kotijoukkuettaan. Pelille oli myös luotu oma ikioma Twitter-kanavansa, jolle ihmiset pystyivät reaaliajassa twiittaamaan kommenttejaan, jotka myös näkyivät näytöillä.
Ottelun alkushowta
Hauskoja ideoita olivat erilaiset huudatuskisat. Päänäytöllä esimerkiksi arvottiin kolme katsomosektoria, jotka kisasivat näytöllä toisiaan vastaan ”jäädytyskonekisassa”. Lyhyessä kisassa sektorin katsojat liikuttavat näytöllä näkyvää virtuaalista jäädytyskonettaan heiluntansa avulla ja eniten heilunut katsomosektori voittaa itselleen faniroinaa. Idea on hauska, vaikka sen tieteellisestä tarkkuudesta ei otakaan selvää.
Erien aikana on pieniä pausseja tämän tästä, jolloin on vuorossa jotain erikoisohjelmaa. Esimerkiksi ykköserässä koitti äkillisesti Burrito Tossing, jossa cheerleader-tytöt saapuivat katsomoiden reunoille käsissään ottelun sponsorin burritoja, joita viskattiin yleisön joukkoon. Mainittakoon, että burritot oli pakattu niin, ettei niistä tirskunut nesteitä, mutta kohtuullisen kokoisia nämä pehmeät möntit silti olivat saada niskaansa. Kolmannen erän aikana kylvettiin myös muuta roinaa ja kakkoserässä katsomoon satoi nyyttejä katonrajasta pienten laskuvarjojen varassa.
Syöminen on iso osa otteluita ja amerikkalaiset syövät paljon. Jokainen katsoja tuntui mussuttavan joka hetki jotakin ja annokset ovat reilun puoleisia. Itsekin nautiskelin popcornista juoman kera ottelua seuratessani.
Itselleni oli yllätys miten pieneltä jääkiekkokaukalo näyttää livenä. Telkkarissa lääniä tuntuu olevan, mutta livenä kaukalo tuntuu ahtaalta. Tiedän toki että pohjoisamerikkalainen kaukalo on eurooppalaista pienempi, mikä lisää vauhtia peliin, mutta silti kaukalon pienuus oli pieni yllätys. Mutta juuri sen takia peli onkin energistä ja tilanteet vaihtuvat vauhdilla. NHL-pelaajat ottavat myös kunnolla kontaktia ja kaukalon reunat ryskyvät kunnolla.
Hetki ennen alkuvihellystä
Areena ottelun aikana
Otteluissa on tunnelmaa, sillä katsojat kannustavat omiaan voimakkaasti ja erikoistilanteissa huudellaan ”neuvoja” jatkuvasti. Tavallisen pelitilanteen vallitessa areenalla on yllättävänkin hiljaista kaikkien tuijottaessa kiekon kulkua, mutta kotijoukkueen tehdessä maalin räjähtää areena huutoon. Tuolloin näytöllä näytetään jonkun toimitsijan kädessä olevaa desibelimittaria, jossa vakiolukema maalin syntyessä oli sunnuntaina noin 103 desibeliä. Huiput olivat jopa 109db, mikä on jo melkoinen meteli.
Kotijoukkueen harmiksi peli ei kulkenut eilen Capsien eduksi, vaan Pittsburgh vei ottelun lukemin 6-3. Ottelun tähti joukkueen hyökkääjä Chris Kunitz, joka teki ottelussa hattutempun (omien sanojensa mukaan maaleja oli neljä). Kolmannen maalin jälkeen kentälle lentelikin lippiksiä kunnioituksena vierasjoukkueen hyökkääjälle. Muutenkin tunnelma oli hieno ja vaikka kotijoukkue oli ehdottomasti katsojille rakas, annettiin myös vastustajalle suosionosoituksia hienoista tilanteista.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen NHL-otteluni oli erittäin positiivinen kokemus ja pidin ottelun katsomisesta paljon. Ottelussa oli vauhtia ja yleisö pidettiin jatkuvasti hereillä erilaisilla tempauksilla, jotka pitivät tunnelman korkealla. Kokemuksesta innostuneena en maltakaan odottaa mahdollisuutta nähdä jossain vaiheessa Vancouver Canucksin ottelu esimerkiksi juuri Detroit Red Wingsiä vastaan. Harmi vain, että Vancouverissa lippujen saaminen on huomattavasti Washingtonia hankalampaa, eikä otteluihin tosiaankaan pääse parilla kympillä, kuten täällä jenkeissä. Vancouverissa lätkä ja varsinkin Canucksit otetaan tosissaan. Niinpä liput varsinkin merkittäviin otteluihin ovat todella kiven alla.
Kuvani sunnuntain ottelusta on otettu kännykällä, koska areenan kamerapolitiikka järjestelmäkameroiden kohdalla oli vähän epäselvä. Eipä areenalla järkkäreitä näkynytkään, joten valinta oli varmasti ihan järkevä, vaikka heikko kuvanlaatu jälkikäteen hieman harmittaakin.
Sunnuntaina pelattiin myös toinen iso ottelu, nimittäin vuosittainen amerikkalaisen jalkapallon mestaruusottelu Super Bowl. Tänä vuonna vastakkain olivat Baltimore Ravens ja San Francisco 49ers. New Orleansissa pelatun pelin vei lopulta Washingtonin naapurikaupunki Baltimore, jossa voittoa juhlittiin tänään tiistaina suurella paraatilla.
Näimme paraatista live-lähetyksen lounaalla ollessamme ja väki näytti iloiselta voitosta, joka tuli kaupunkiin 12 vuoden tauon jälkeen. Ottelu oli tänäkin vuonna Amerikan vuoden suurin tv-tapahtuma jopa 164 miljoonalla katsojalla. Itse katsoin ottelua sunnuntai-iltana vain sivusilmällä, koska laji ei minua juuri sytytä. Tietysti siihen voisi auttaa myös se, että opiskelisi lajin säännöt, mutta ainakin tällä erää passaan moisen vaivan.
