Elokuvaohjaaja Peter Jacksonin julkaisemaa adaptaatiota fantasiakirjailija J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjasta pidetään yleisesti mestariteoksena. Muhkea, peräti 1359-sivuinen kirja, muuntui Jacksonin käsissä kolmen kolmituntisen elokuvan trilogiaksi, joka kahmi yhteensä 17 Oscar-palkintoa ja tuotti maailmanlaajuisesti huikeat 2,9 miljardia dollaria.
Suurmenestyksen jälkimainingeissa ilmoitettiinkin nopeasti, että Jacksonin seuraava projekti tulee olemaan kirjan esiosa, ainoastaan 287-sivuinen Hobitti eli sinne ja takaisin. Vaikka Hobitin lähdemateriaali onkin sangen nafti kokonaisen trilogian ainekseksi, jätti jo edesmennyt Tolkien hahmotelmia siitä, mihin suuntaan juonta voisi kuljettaa. Hahmotelmien perusteella kasaan onkin kursittu uusi mukaansatempaava seikkailu kiehtovassa Keski-Maassa.
Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin vuonna 2013 ja päivitetty syyskuussa 2023.
Trilogian ensimmäinen osa kantaa nimeä The Hobbit: An Unexpected Journey ja se tuli elokuvateattereihin 14. joulukuuta. Elokuvaa seuraa vuotta myöhemmin kakkososa The Desolation of Smaug ja trilogian tuo heinäkuussa 2014 päätökseen sen huipennus There and Back Again.
Uusi odotettu trilogia
Uudelle trilogialle on suuret odotukset ja Jackson onkin käyttänyt niitä kuvatessaan uusinta tekniikkaa. Elokuvat on kuvattu digitaalisesti korkealla 4K-resoluutiolla samaan tapaan, kuin syksyllä näkemämme hieno Samsara. Elokuvat yhdistävät korkeaan tarkkuuteen myös viime vuosina yleistyneen kolmiulotteisuuden, mutta erikoisin tekninen ominaisuus on, että elokuvat on kuvattu tuplasti normaalia suuremmalla nopeudella (high frame rate, HFR), jossa kuva vaihtuu ruudulla 48 kertaa sekunnissa, perinteisen 24 kuvan sijaan. Tämä lukema on lähempänä silmiemme näkemää 60 kuvaa sekunnissa, minkä pitäisi tehdä kuvan liikkeessä sulavamman. Erityisesti tämän pitäisi näkyä 3D-efekteissä, joiden ”välkyntä” vähenee suuremmalla kuvamäärällä.
The Hobbit on ensimmäinen suuren luokan elokuva HFR-tekniikalla, minkä vuoksi sitä kohtaan onkin ollut suurta kiinnostusta ja juuri siksi se kiinnosti itseänikin. Elokuvan näkeminen jäi kuitenkin Suomen joululoman vuoksi tammikuun alkuun ja valittavanamme oli nähdä elokuvasta joko IMAX tai UltraAVX -versio. Valitsimme näistä jälkimmäisen, sillä juuri tuota versiota esitettiin 4K HFR 3D:nä.
Näytöksemme oli näin kolme viikkoa ensi-illan jälkeen hieman yli puolillaan. UltraAVX tarkoittaa hieman samanlaista erikoisteatteria, kuin Berliiniin äskettäin avautunut uusi Event Cinema. Siinä teatterin valkokangas on normaalia suurempi, äänentoistosta ei puutu watteja, jalkatilaa on reilusti ja penkit ovat aitoa nahkaa ja niitä voi myös kallistaa. Erikoisnäytöksellä on hintaa sangen suolaiset 16 dollaria hengeltä, mutta teknisesti UltraAVX-teatteri on huikea elämys ja jo ensimmäisten trailereiden jyrinä painoi takamukset penkkiin!
UltraAVX-teatterit ovat vaikuttavia
Uutena juttuna kanadalaisiin elokuvateattereihin on saapunut myös vuorovaikutteisuutta yleisön kanssa. Kännykkään voi ladata sovelluksen, jolla voi ottaa osaa ennen elokuvaa valkokankaalla pyörivään elokuvavisaan. Tietokilpailussa kisataan muita teatterissa istuvia pelaajia vastaan ja lopussa nähdään kisan tulos. Tuloksia vastaan saa Scene-pisteitä, joita voi käyttää ilmaisiin elokuviin. Toteutus toimii todella hyvin ja on ideana nerokas. Pelaajia näytti tuloslistauksen mukaan olevan muutamia olettaen, että nimimerkit olivat tosiaan ihmisiä, eivätkä botteja.
Itse HFR oli kuitenkin jakava kokemus. Ensimmäisen vartin ajan kuva tuntui pyörivän kuin pikakelauksella ja aivoillani oli vaikeuksia pysyä sen perässä. Vaikutelma laantui hieman elokuvan edetessä, mutta häiritsi silti ajoittain. Asiasta on valittanut moni muukin, mutta jotkut seurueessamme olleet eivät huomanneet elokuvassa mitään erikoista eli kaikkia se ei selvästikään häiritse.
Trailerin HFR-versio
Toinen asia mistä elokuva on saanut kritiikkiä, on miten se näyttää ”lavastetulta”. Nykyelokuvissa käytetään aina keinovalaistusta ja näyttelijät tietenkin meikataan, mutta tarkka 4K-kuva korostaa kumpaakin. Erityisesti valaistus on ongelmallinen, sillä kirkas kuva on niin selkeä, että siitä paistaa läpi vaikutelma lampuista kuvan ulkopuolella. Vaikutelma on televisiomainen sillä erolla, että telkkarissa katsojalle on itsestään selvää, että esimerkiksi uutistenlukija on studiossa. Elokuvassa tällainen kuitenkin syö kohtauksen tunnelmaa ja on pois immersiosta.
Itse en huomannut asiaa Hobitin aikana, mutta jälkikäteen mietittynä jotkin kohtaukset olivat hieman luonnottoman näköisiä tai ainakin hieman epätyypillisiä kaikessa selkeydessään. Monille tämä on ollut kuitenkin liikaa ja ihmiset ovat jopa vaatineen rahojensa palautusta.
Suuren seikkailun erikoinen joukkio
Valituksen aiheista huolimatta HFR toimii kyllä siinä missä se lupaakin ja 3D oli veitsenterävää, eikä vilku tai välky. Toimintakohtauksista saakin paremmin selvää kuin normaaleissa 3D-elokuvissa, joissa pää meinaa mennä sekaisin katsetta kohti lentävistä epätarkoista kohteista. Mutta vaikka liike onkin sulavaa, vaivasi ainakin itseäni vaikutelma videopelimäisen pehmeästä liikkeestä.
Kokemus onkin vaikeasti arvosteltava. Olen valmis antamaan HFR:lle uuden mahdollisuuden, mutta en voi olla muistelematta ensimmäisten minuuttien ajatukseni olleen ”onko tätä pikakelausta katsottava koko elokuva?”. HFR:n yleistyminen tulevaisuudessa on vielä epävarmaa ja Hobitista onkin olemassa normaalinopeuksinen ja jopa kaksiulotteinen versio. Jos HFR kuitenkin yleistyy, sitä todennäköisesti opitaan käyttämään hallitummin ja esimerkiksi olemaan käyttämättä kokonaan, jos kohtaus ei sitä vaadi.
Itse elokuvana Hobitti oli kuitenkin meistä hyvä ja vahva alku uudelle elokuvatrilogialle, jonka seuraavia osia jäämme innolla odottamaan!
