Kesän viimeiset vieraat

Kulunut kesä on ollut sangen vilkas, sillä luonamme on käynyt yhteensä kolmet vieraat. Ensimmäisenä saapuivat toukokuun lopussa puolentoista viikon vierailulle Niinan vanhemmat, mitä seurasi kuukautta myöhemmin omien vanhempieni kaksiviikkoinen vierailu luonamme. Vierailuputken päätti alkukuusta tuttavapariskuntamme, joka on vieraillut luonamme eri asuinpaikoissamme säännöllisin väliajoin.

Vieraat saapuivat luoksemme heinäkuun viimeisenä päivänä. Muista vieraista poiketen he tekivät matkallaan kahden yön mittaisen ”välilaskun” New Yorkissa, josta lensivät tänne Vancouveriin keskiviikkona. Ensimmäinen ilta meni ihan vain asunnollemme asettautuessa ja vasta seuraavana päivänä vieraamme tutkivat Vancouverin keskustaa työpäivämme aikana. Illasta kävimme porukasta kokeilemassa Yaletownissa The Kegin loistavat pihvit ja on kyllä pakko sanoa, että Kegin pihvit ovat ehdottomasti paikallisten ketjuravintoloiden parhaimmistoa.

Perjantai oli minulla vapaapäivä, joten pääsimme vieraidemme kanssa lähtemään autolla hieman kaupungin ulkopuolelle, katsomaan miltä siellä näyttää. Ajelimme ensiksi Richmondin Stevestonin kalastajakylään, josta jatkoimme matkaamme Tsawwasseniin ihmettelemään Point Robertsin rajaviivaa. Paluumatkalla kiersimme edellisen työpaikkamme kautta, ennen paluuta kaupunkiin, missä näimmekin töistä päässyttä Niinaa.

Lauantai valkeni osin pilvisenä päivänä, mikä oli täydellistä, sillä suuntasimme Lynn Valleyn alueelle tarkoituksenamme kiertää noin kahdeksan kilometrin mittainen Two Canyon Loop. Mekään emme olleet kiertäneet reittiä aiemmin ja alkumatka osoittautuikin hieman tylsäksi metsätien seuraamiseksi. Vasta ensimmäisen kanjonin ylitettyämme muuttui reitti kiintoisaksi metsäpoluksi ja toisen kanjonin luona maasto muuttui odotuksiemme kaltaiseksi kumpuilevaksi metsäksi.

Maisemia Two Canyon Loopilta

Mystinen onkalo matkan varrella

Reitin huipentuma on sangen lopussa sijaitseva riippusilta. Vuonna 1912 valmistuneella riippusillalla on mittaa 48 metriä ja se ylittää noin 50 metriä alempana kohisevan Lynn Creekin kanjonin. Riippusilta on Vancouverin alueen toiseksi kookkain (hieman pidempi on maksullinen Capilano Suspension Bridge) ja ilmaisena se houkuttelee luokseen runsaasti turisteja suorittamaan lyhyen kanjonin ylityksen. Vanhempieni kanssa paikan päällä käydessämme siellä ei ollut alkuunkaan ruuhkaista, mutta näin lauantaina silta oli tupaten täynnä ihmisiä. Ruuhka oli hieman harmillista, mutta ei ollenkaan ihme, sillä riippusilta on hauska vierailukohde ja siihen voi yhdistää myös pienen noin kilometrin mittaisen sangen helppokulkuisen lenkin kanjonin rantaa pitkin.

Ruuhkaa riippusillalla

Riippusillalta polku jatkuu takaisin kohti parkkipaikkaa. Matkalla sijaitsee hieman erikoinen uimaranta, jossa pienen hiekkasärkän kohdalla ihmiset saapuvat pulikoimaan kanjonin kirkkaassa vedessä. Vesi on todennäköisesti sangen kylmää, mutta paikka on kaunis, jos vain sietää kesäviikonlopun ihmismassat. 🙄

Suosittu uimapaikka

Kanjoneilta autolle päästyämme jatkoimme syömään, minkä jälkeen vierailimme ehkä matkan kiintoisimmassa kohteessa: The Home Depotissa. Tuttavapariskuntamme mies on koulutukseltaan sähkömies ja siten erittäin kiinnostunut kaikesta rakentamiseen liittyvästä. Niinpä vierailu paikallisessa rautatavarakaupassa olikin oikea unelmien täyttymys, sillä täkäläiset rakennusmenetelmät eroavat melkoisesti eurooppalaisista. Yleisesti ottaen Pohjois-Amerikassa käytetyt menetelmät ovat yleensä Suomeen verrattuna vanhanaikaisia ja jotkin asiat tehdään hankalasti vain pitkästä perinteestä johtuen. Meillä vierähti The Home Depotissa pitkä tovi tarjontaa ihmetellessä ja mukaan lähtikin tuliaisina erilaisia sähkötarvikkeita.

Meillä oli vierailussa myös oma lehmä ojassa, sillä ostimme kaupasta eteiseen sijoittuvan lampun, jonka tuttavamme asensi illalla paikalleen. Onhan sitä toki otettava hyöty irti vieraistakin. 🙂

Uuden lampun asennus eteiseen

Lauantai-iltana järjestettiin myös vuosittaisen Celebration of Light -ilotulitusfestivaalin kolmas ja viimeinen näytös. Niinpä mekin suuntasimme ihmismassojen mukana English Bayn rantaan katsomaan Thaimaan kisajoukkueen esitystä. Viime vuotisen perusteella odotuksemme esityksen suhteen olivat korkealla, mutta on pakko sanoa että esitys oli ainakin omasta mielestäni pettymys. Näytöksen tahti oli todella verkkainen, eikä siihen sisältynyt oikein minkäänlaisia huipentumia, kuten yleensä on tapana. Myös muu yleisö oli sen verran hiljaista, ettei näytös tuntunut oikein vakuuttavan muitakaan. Sääkin oli ilotulituksen kannalta hieman huono, sillä tuuleton keli aiheutti savupilvien pysymisen paikallaan ja sumentavan näkymää varsinkin loppua kohden.

Pettymyksen aiheuttanut ilotulitus

Sunnuntaina keli oli loistava ja niinpä vuokrasimme vieraillemme polkupyörät. Näillä ajelimme niin Stanley Parkin kuin False Creekin ympäri, reitin kauniita maisemia ihaillen. Ajankohta kierrokselle oli täydellinen, sillä sunnuntaiaamuna Vancouverin keskustassa järjestettiin vuosittainen Pride Parade, joka veti paraatireitin varrelle kymmeniätuhansia ihmisiä. Tämän ansiosta normaalisti ruuhkaisella Seawallin varrella oli väljää ja paikoin jopa autiota, kun kaikki ihmiset olivat katsomassa paraatia. Mekin näimme paraatin vilaukselta English Bayn kohdalla, mutta emme viettäneet pitkää aikaa paljaita vartaloita katsellen.

Maanantaina vietettiin British Columbia Dayn juhlaa ja päivä oli siten arkivapaa. Tähän saakka vierailu oli mennyt sangen normaaleja ensivierailun rutiineja seuraten ja nytkin suunnitelmissamme oli aiempien vieraiden tapaan lähteä käymään Whistlerissä. Sääennuste kuitenkin kertoi siellä olevan sateista, joten päätimme poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta ja sen sijaan ajella uutta Trans-Canada Highwaytä kohti itää ja Chilliwackia. Siellä latasimme itseemme virtaa pannukakkuaamiaisella, minkä jälkeen lähdimme ajamaan kohti Chilliwack Laken luonnonpuistoa. Tämä pitkulan järven ympärille sijoittuva luonnonpuisto sijaitsee aivan Yhdysvaltojen rajan tuntumassa näyttävällä paikalla, jossa sitä ympäröivät korkeat vuoret. Alueella on paljon vaellus- ja leirintämahdollisuuksia ja se on suosittu päivämatkakohde 150 kilometrin päässä sijaitsevasta Vancouverista.

Vain noin kilometrin ennen järvelle saapumista sijaitsee muutamia mainittuja vaelluspolkuja. Yksi suosituin on lyhyet 1,7 kilometrin mittainen vaellus noin 800 metrin korkeudessa sijaitsevalle Lindeman Lakelle. Polku on suosittu lyhyen pituutensa vuoksi, mutta siihen sisältyy keskivaiheilla hieman rakas noin 200 metrin nousu ennen vuoristojärvelle saapumista. Kiipeäminen kuitenkin palkitaan perillä upeilla järvimaisemilla kivisten vuorenhuippujen ympäröimänä. Rannan läheisyydessä on myös leiripaikkoja telttailijoille ja paikalla olikin runsaasti siellä yönsä viettäneitä ihmisiä.

Polku Lindeman Lakelle

Palkitsevat maisemat

Matka alas meni nopeaan ja takaisin autolla siirryimme lyhyen matkan itse Chilliwack Laken rantaan. Siellä sijaitsee kenties metropolialueen upein uimaranta, josta aukeava upea maisema jäi varmasti vieraidemme mieleen elämänsä erikoisimpana uimapaikkana. Julkisesta uimarannasta huolimatta alueella ei ole uimavaatteiden vaihtoon minkäänlaisia koppeja, mikä on hyvä huomioida etukäteen. Vaatteet puuhkeiden suojissa vaihdettuamme tulikin kiire veteen, sillä rantahiekka oli tulikuumaa. Veteen päästyään oli edessä päinvastainen shokki, sillä vesi oli puolestaan jääkylmää. Se selittikin miksei melkein kukaan ollut uimassa, vaan suurin osa ihmisistä makoili rannalla tai ainoastaan liotti varpaita vedessä.

Tulikuuma uimaranta

Hulppeat uintimaisemat

Kylmä vesi virkisti kummasti ja jossain määrin siihen tottuikin, mutta kovin viileänä päivänä en kyllä pulahtaisi Chilliwack Laken hyytävään veteen. 💡

Paluumatka kaupunkiin sujui kangerrellen, sillä osuimme pitkän viikonlopun suureen paluuruuhkaan. Nönnöttelimme noin 30 kilometrin matkan Chilliwackista aina Abbotsfordiin saakka, jossa viimein jonon vauhti hieman nousi, kuitenkin vielä muutamaan otteeseen tyssäten. Jonossa köröttely olikin omiaan nostattamaan ruokahaluamme ja Coquitlamin keskustan Montana’s ravintolassa nautitut ribsit olivatkin taivaallisen hyviä (sitä ne ovat kyllä normaalistikin 🙂 ).

Tiistai-iltana kävimme vieraidemme kanssa jo perinteeksi muodostuneessa Lighthouse Parkissa katsomassa siellä jököttäviä jättimäisiä puita sekä ihailemassa sieltä aukeavaa hulppeeta näkymää kaupungin suuntaan. Zoom-linssi hieman vääristää panoraaman etäisyyksiä, minkä vuoksi noin 120 kilometrin etäisyydellä sijaitseva Mount Baker ikuistui kuvaan jättimäisenä. Jättimäinen vuori kyllä onkin, mutta myönnettäköön ettei kuva vastaa aivan täysin todellisuutta. 😉

Valokuvausta Lighthouse Parkissa

Vancouverin panoraama

Keskiviikko oli viimeinen yhteinen iltamme ja siksi olimme suunnitelleet sille hieman erikoisempaa ohjelmaa. Kävimme ensiksi töiden jälkeen nauttimassa laadukkaan illallisen Hy’s Encore nimisessä pihviravintolassa tässä keskustassa. Loistavaa ravintolailtaa seurasi stand-up komediaa asuntomme lähettyvillä sijaitsevalla klubilla, mikä oli hauska päätös vieraidemme reissulle. Emme olleet Niinankaan kanssa käyneet hetkeen katsomassa stand-uppia, mutta illan settiin kuului monia hauskoja esiintyjiä. Keskiviikko sattui olemaan amatööri-ilta, jolloin joukkoon mahtuu vaihtelevan tasoisia esityksiä, mutta nauruhermomme saivat kyllä melkoisesti kutkutusta illan mittaan.

Hy’s Encore

Viimeisen illan illallinen

Maukas pihvi

Torstaina vieraamme sitten lähtivät pitkälle paluumatkalleen kohti kotia ja me pääsimme jälleen omiin oloihimme kesän vierasryppään jälkeen. Hauskahan se oli, että vieraita kävi näinkin paljon kesän mittaan, mutta ei tässä kyllä yhtään haittaa, että vierailukalenterissa ei ole tällä haavaa yhtään nimeä ennen ensi kesää. 8)