Trump tulee Vancouveriin

Vancouverin kiinteistömarkkinoilla putosi tällä viikolla oikea uutispommi, kun kävi ilmi että newyorkilainen kiinteistömoguli ja tosi-tv:stäkin tuttu Donald Trump laajentaa bisneksiään Vancouveriin ja on mukana pystyttämässä tänne uutta nimeään kantavaa pilvenpiirtäjää. Asiasta on huhuttu rakennuspiireissä koko kevään ajan ja asiaan saatiin viimein vahvistus tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, jossa myös itse Trump oli paikalla kolmen lapsensa kanssa.

Trump on mukana rakennuttamassa kaupungin ydinkeskustaan nousevaa peräti 63-kerroksista pilvenpiirtäjää, joka kohoaa 188 metrin korkeuteen ja josta tulee valmistuttuaan kaupungin toiseksi korkein rakennus. Vain aavistuksen korkeampi on kadun toisella puolella kohoava, vuonna 2008 valmistunut 62-kerroksinen ja 201-metrinen Living Shangri-La.

Trump International Hotel & Tower Vancouver

Trump rakentaa torninsa tontille, jolla on takanaan pitkä ja vaikea historia. Paikalla sijaitsi aiemmin 60-luvulla valmistunut vaatimaton yhdeksän kerroksinen toimistotalo, joka päätettiin vuonna 1994 muuntaa uuteen käyttöön. Muutostyöt aloitettiin julkisivun purkamisella samana vuonna, mutta tuntemattomasta syystä projekti keskeytyi kesken töiden. Talousvaikeudet olivat todennäköinen syy projektin keskeytymiselle, mutta tuloksena kaupungin keskustaa jäi rumentamaan kuorittu runko aina vuoteen 2007 saakka.

13 vuotta seissyt rakennuksen raato

Vuonna 2007 julkistettiin uusi suunnitelma, jossa paikalle ehdotettiin uutta luksuspilvenpiirtäjää, jonka perillinen Trumpin tornikin on. Uusi torni muodostui ellipsin muotoisesta pohjaratkaisusta, joka kaartui matkallaan ylös 45 astetta (samaan tapaan kuin Malmön Turning Torso). Tornin alaosaan oli tarkoitus valmistua 5 tähden Ritz-Carlton hotelli, jolla myös yläpuolella sijaitsevat luksusasunnot oli tarkoitus brändätä. Asuntojen lähtöhinta oli rapeat 2,4 miljoonaa dollaria, ylimmän kerroksen penthousen kustantaessa peräti 28 miljoonaa dollaria. Hinta, jolla pääsisi jo koko Kanadan kalleimpien asuntojen joukkoon.

Vuoden 2007 suunnitelma

Paljon kiinnostusta ja kiitosta osakseen saanut projekti lähti nopeasti käyntiin ja jyräsi pian altaan paikalla 13 vuotta seisseen rakennuksen raadon. Kuitenkin juuri kun paikalle alettiin kaivaa uuden rakennuksen syvää parkkihallia, iski vuoden 2008 maailmanlaajuinen finanssikriisi, jonka myötä nämäkin suunnitelmat menivät jäihin. Viereinen Shangri-La oli tässä naapuriaan onnekkaampi, sillä sen rakentaminen oli aloitettu noin vuoden aikaisemmin, joten se oli tässä vaiheessa jo lähes valmis ja valmistuikin pian loppuvuodesta 2008.

Viimeiset kuusi vuotta tämä loistavalla paikalla sijaitseva ”kirottu” tontti on odottanut uutta sijoittajaa, joksi näyttää nyt siunaantuneen amerikkalainen Trump. Huonosta kampauksestaan sekä tosi-tv-ohjelma Diilistä tuttu Donald Trump on kiistanalainen henkilö, joka on kuitenkin onnistunut kiinteistöbisneksissään erittäin hyvin. Trump on pystyttänyt monta merkittävää pilvenpiirtäjää kotikaupunkiinsa New Yorkiin, jossa Trumpin tummanpuhuvat pilvenpiirtäjät ovat tunnistettava osa Manhattanin silhuettia. Muutama vuosi sitten Trump siirtyi myös tänne Kanadan puolelle, rakennuttaen Toronton keskustaan 65-kerroksisen pilvenpiirtäjän. Tämän jälkeen onkin odotettu milloin kiinteistömoguli nähtäisiin länsirannikon suunnalla ja juuri Vancouverissa, minkä aika näyttää koittaneen nyt.

Vaikka itse Trumpista voikin olla montaa mieltä, on silti hieno asia että keskeiselle tontille saadaan viimeinkin rakennettua sille kuuluva maamerkki. Rakennus tulee näkymään erittäin hyvin asunnostamme ja paikalle kaivettu syvä kuoppa on ollut jo itsessään pieni nähtävyys. Tuleekin olemaan kiintoisaa katsoa miten rakennus lähtee piakkoin nousemaan maanpinnan ylle ja millainen siitä tulee valmistuttuaan joskus ensi vuoden lopulla. 💡

Rakennustyömaan syvä kuoppa ja nosturi

(Yhteensä 368 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.