Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Mennyt joulu oli aiemmista vuosista melko lailla poikkeava. Yleensä olemme suunnanneet aina jouluisin Suomeen perinteiseen joulun viettoon, mutta tänä vuonna minä päätin viettää jouluni tien päällä Amerikassa. Poikkeukselliseen päätökseen vaikutti kesällä Yhdysvaltoihin vaihto-opiskelemaan muuttanut pikkuveljeni, jonka lukukukauden mittainen vaihtojakso päättyi vuoden loppuun. Opiskelun päätyttyä hänellä oli edessä paluu Suomeen, mutta ennen tätä päätimme toteuttaa ainutlaatuisen mahdollisuuden veljesten automatkasta halki Amerikan!
Veljeni opiskelee Espoon Aalto-yliopistossa, jolla on Yhdysvalloissa vaihtosopimus sangen yllättävän paikkakunnan kanssa. Pieni Pohjois-Michiganissa sijaitseva Michigan Technological University on 7000 oppilaan ja 485 opettajan teknillinen opinahjo, jonka kampus sijaitsee pienessä alle 8000 asukkaan Houghtonin pikkukaupungissa Upper Peninsulan alueella, lähellä Kanadan rajaa. Oikeastaan ainoa erotus Kanadasta on suuri Lake Superior, joka on Suurten järvien valtava avovesi.
Amerikkalaisittain Houghton sijaitsee melkoisella syrjäseudulla ja Michiganistakin katsottuna kaupunki sijaitsee pääkaupunki Detroitista pidemmän ajomatkan päässä kuin Washington. Houghtonilla ja sen naapurikaupunki Hancockilla (4600 asukasta) on kuitenkin pitkä ja syvä yhteys Suomeen, sillä niitä ympäröivä alue on yksi suurimpia amerikansuomalaisten keskittymiä. Suomalaisia muutti Upper Peninsulan alueelle runsaasti 1880-luvulta aina 1950-luvulle saakka, sillä alueella oli tarjolla runsaasti töitä kuparikaivoksissa sekä metsäteollisuudessa. Tuhannet suomalaiset kotiutuivat nopeasti suomalaista luontoa muistuttavalle ja lopulta vain viidennes palasi myöhemmin elämässään takaisin Suomeen.
Amerikansuomalaisten sijoittuminen
Vaikka myöhemmät sukupolvet ovatkin sittemmin täysin amerikkalaistuneet, on alueella edelleen runsaasti suomalaisia vaikutteita ja 32,2% hancocklaisista sekä 12,7% houghtonlaisista ilmoittaa omaavansa suomalaiset sukujuuret. Kuitenkin suomea puhuu ensimmäisenä kielenään enää vain alle 5% väestöstä, mutta suomalaisia nimiä vilahtelee edelleen ihmisten sukunimissä sekä paikallisten liikkeiden nimissä.
Suomivaikutteet näkyvät edelleen monin paikoin
Tätä taustaa vasten olikin kiintoisaa lentää joulukuun 19. päivä Vancouverista Portlandin ja Chicagon kautta Hancockiin, jossa sijaitsee pieni lentokenttä. Chicagosta on matkaa Hancockiin noin 600 kilometriä, mihin kuluu pienellä suihkukoneella noin tunnin verran. United Expressillä on kaupunkiin päivittäin kaksi lentoa, joista jälkimmäinen saapuu perille hieman ennen puoltayötä.
Vastassa meitä oli pilkkopimeys sekä pureva pakkanen. Alue on valtavan Lake Superiorin synnyttämän lake-effect snow -ilmiön vuoksi yksi Yhdysvaltojen lumisimpia paikkoja ja lunta sataa joka talvi keskimäärin yli viisi metriä. Vuoden 1978 ennätystalvena lunta satoi peräti kymmenen metriä, mikä on jo melkoinen määrä.
Joulukuun loppupuolella lunta ei ollut vasta kuin noin metrin verran, mutta pakkasta oli kipakat -15 astetta. Olin soittanut Chicagosta hotellilleni mainiten saapuvani iltalennolla ja hotellilta annettiin ymmärtää että lentokentällä olisi vastassa takseja. Vaikka kyse onkin pikkukaupungista, ajattelin tiedon pitävän paikkansa ja pääseväni taksilla keskustaan. Lentokenttä sijaitsee noin kymmenen kilometriä keskustasta, joten matkaan tarvitsee kulkupelin.
Lumi ei ole harvinaisuus Hancockissa
Tämä oli kuitenkin väärä ajatus, sillä koko kylässä on kuulemma vain muutama taksi, jotka eivät päivystä lentokentällä ja joiden kanssa pitää sopia kaikki kyydit etukäteen. Lentokentällä on kuitenkin kaksi autovuokraamoa, joista toinen oli vielä auki saapuessamme. Auto olisi kuitenkin täysin tarpeeton kapistus, sillä jatkaisimme matkaamme Houghtonista seuraavana päivänä bussilla.
Kentällä alkoikin iskeä pieni paniikki, kun ihmiset kaikkosivat matkoihinsa, eikä taksinumerosta vastattu. Kävely keskustaan ei olisi pakkasen keskellä vaihtoehto ja lentokentän pieni terminaalirakennus menisi yöksi kiinni. Onnekseni sain lopulta yhteyden hotellille, josta lähetettiin auto hakemaan minua. Olin ikionnellinen päästessäni lämpimän auton kyytiin ja kohti yöpaikkaa, jossa olin yöllä kello yksi.
Seuraavana aamuna tapasin veljeni, jonka kanssa lähdimme katsastamaan talvista Houghtonia. Pakkanen paukkui kylmästi, kun kävelimme lumisen Houghtonin kylänraittia. Keskustalla ei ole pituutta montaakaan korttelia, mutta sen varrella sijaitsee ravintoloita sekä muita palveluita. Poliisiaseman pihalla poliisiautot kävivät tyhjäkäynnillä ympäri vuorokauden, konstaapeleiden vetäessä sumppia sisällä. Kukapa sitä haluaisi lähteä keikalle kylmällä autolla, joten autot tosiaankin kävivät yötäpäivää. 🙄
Houghtonin kylänraitti
Keskustan katu johtaa nostosillalle, joka yhdistää Houghtonin vastarannalla sijaitsevaan Hancockiin. Nostosilta on kyläläisten ylpeys, sillä se on maailman levein ja painavin kaksitasoinen nostosilta. Nelikaistaista siltaa joudutaan nostamaan lähinnä kesäisin, jolloin kanavaa pitkin kulkee huviveneitä. Talvisin silta on lukittuna alas ja sen alakantta kulkee moottorikelkkalatu.
Kylän ylpeys on suuri nostosilta
Houghton sillalta nähtynä
Vastarannalla sijaitseva Hancock sijaitsee itseasiassa saarella, sillä Lake Superioriin työntyvä Keweenawin niemimaa on oikeasti kanavan erottama saari. Pikkuisen Hancockin keskustassa oli päivällä vilinää, tosin me olimme ainoita hulluja, jotka kävelivät paukkupakkasessa.
Hancockin keskusta
Hancock on suomalaisten sukujuurten keskus, sillä se on Porvoon ystävyyskaupunki ja siellä sijaitsee myös pieni Finlandia University, jota pyörittää paikallinen evankelis-luterilainen kirkko. Vuonna 1896 perustettu koulu tunnettiin aiemmin nimellä Suomi College, mutta se vaihtoi nimeään jokin vuosi sitten. Koulun pihassa on muistomerkki eräälle paikalliselle suomalaiselle, Lauri ”Iso-Louie” Moilaselle. Tämä Kainuun Puolangassa syntynyt ja Hancockissa vuonna 1913 kuollut jättiläinen oli peräti 250 senttimetriä pitkä ja varmasti aikansa tunnetuin paikkakuntalainen.
Hancock on Porvoon ystävyyskaupunki
Finlandia University
Muistomerkki Iso-Laurille
Pienen kaupunkikierroksen jälkeen palasimme takaisin Houghtonin puolelle, jossa kävimme tutustumassa Dees Stadiumin. Tämä pieni jäähalli on kaupungin ylpeys, sillä Houghton on amerikkalaisen ammattilaisjääkiekkoilun kotipaikka. Hullut suomalaiset toivat mukanaan monia talvilajeja ja jääkiekko vakiinnutti asemansa kylän rakkaimpana lajina. Kaupungista onkin ponnistanut lukuisia jääkiekkoilijoita NHL:n riveihin ja onpahan siellä kiekkoillut ennen uraansa muun muassa Jarkko Ruutu.
Laskettelukeskus Hancockin puolella
Dees Stadiumin yhteydessä on jääkiekkomuseo
Jääkiekko on siis kaupungissa totinen juttu ja pienellä jääkiekkomuseolla esitelläänkin yli sadanvuoden mittaista jääkiekkohistoriaa. Juttelimme tovin museonpitäjän kanssa, jolla oli suomalaisia sukujuuria, joihin tämä oli käynyt juuri Porvoossa tutustumassa joitain vuosia aiemmin. Pieni maailma.
Museolta kävelimme jokirantaa kohti yliopiston kampusta. Michigan Tech on paikkakunnan merkittävin työnantaja ja melkein Joensuun Yliopiston kokoinen korkeakoulu, jossa ei ole mitään dissattavaa Suomessa yliopistoissa opiskelleelle. Veljelläni oli ollut hauska lukuvuosi erilaisten opiskelijatapahtumien parissa ja opintopuolella tämä oli keskittynyt keveisiin lukuaineisiin. Suomalaisella vaihto-opiskelijallahan ei välttämättä ole suuria paineita suorittaa hirveästi opintoja vaihdon aikana, ja suoritimmehan Niinankin kanssa Dortmundissa pelkkiä kieliopintoja.
Michigan Techin kampusta
Kampusalueen kartta
Monesti vaihtoon lähtiessä varsinaista opiskelukaupunkia ei voi suoraan valita, vaan kohdeyliopisto valikoituu yleensä niiden joukosta mihin kotiyliopistolla on kahdenvälinen vaihto-ohjelma. Näin mekin päädyimme juuri Dortmundiin ja veljeni Houghtoniin, vaikka suurempi kaupunki Yhdysvalloissa olisi ollut hänenkin mieleensä.
Vaihtonsa ajan veljeni asui kampuksella sijaitsevassa asuntolassa, joka oli nyt joulun alla jo hyvin hiljainen. Syksyn aikana elämää oli kuitenkin ollut ja näimme vielä muutamia opiskelijoita koulun opiskelijaruokalassa, jossa söimme lounasta. Ruoan jälkeen oli veljelläni edessä tavaroiden pakkaaminen, jotka mahtuivat kaikki yhteen matkalaukkuun ja reppuun. Opiskelijana sitä tulee niin vähällä toimeen.
Houghton yliopistolta nähtynä
Veimme tavaramme hotellilleni, jossa niitä säilytettiin aina illalla lähtevään bussiimme saakka. Ilta pimeni Houghtonissa nopeasti ja suuntasimme katsomaan Dees Stadiumilla pelattavaa jääkiekko-ottelua. Siinä kaksi paikallista joukkuetta ottivat toisistaan mittaa ja täytyy sanoa, että kaverit pelasivat TOSISSAAN. Pelissä oli vauhtia ja vipinää jopa enemmän kuin joskus laahaavissa NHL-otteluissa ja pelaajat nauttivat selvästikin pelistä.
Totinen paikallisottelu
Paikalla oli ehkä viitisenkymmentä katsojaa, jotka pitivät kiitettävästi meteliä. Metelin pitoon ja heilumiseen kannusti myös hallin sisällä paukkuva pakkanen, sillä vain hallin eteinen on lämmitettyä tilaa. Meidän vilukissojen pitikin paeta kylmää muutamaankin otteeseen lämpiön puolelle.
Ottelun jälkeen kävimme illallisella läheisessä ravintolassa ennen bussipysäkille suuntaamista. Houghtonista on suora bussiyhteys Chicagoon, jonka kyydissä matkasimme yön aikana Milwaukeehen. Kymmenen tunnin bussimatkasta sekä päivästämme lumipyryisessä Milwaukeessa matkakertomuksen toisessa osassa.
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
