Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Jäätävän kylmää ja hieman vaisua jouluaattoa Chicagossa seurasi pilvinen joulupäivä. Koska joulupäivä on Amerikassa se varsinainen joulun kohokohta, oli Chicagossakin hiljaista kuin huopatossutehtaalla kun matkasimme taksilla keskustan lounaispuolella sijaitsevalle bussiterminaalille. Siellä elämää oli hieman enemmän, kun ihmiset olivat matkaamassa kuka mihinkin joulun pyhiksi.
Matkamme seuraava pysäkki sekä yöpaikka oli kaukana Missourin puolella sijaitseva St. Louis, jonne on Chicagosta matkaa melkein 500 kilometriä. Matkan voi taittaa myös junalla, mutta joulupäivänä vaihtoehdot ovat vähissä, minkä lisäksi Greyhoundin bussit osoittautuivat jälleen selvästi halvimmaksi vaihtoehdoksi. Maksoimme nimittäin melkein kuuden tunnin bussimatkastamme vaivaiset kymmenen dollaria (!) hengeltä, mikä on kyllä ihan pilkkahinta matkasti halki Illinoisin lakeuksien.
Puolityhjä ja -ilmainen bussimatka
Matkan varrella ei ole juuri kummoisiakaan maisemia, sillä Illinois on Keskilännelle tyypillistä maaseutua ja bussi painaa menemään pitkin viivasuoraa Interstatea. Koska matka on melkein kuusi tuntinen, pitää bussikuskin syödä lounas matkan varrella. Niinpä koko kymmenen hengen bussiköörimme kurvasi noin puolimatkassa moottoritien varressa sijaitsevan mäkkärin pihaan ja huitaisimme porukalla Big Macit naamaan. Toinen hieman lyhyempi pysähdys tapahtuu Champaignin opiskelijakaupungissa Etelä-Illinoisissa, joka vaikutti hyvin lyhyen visiittimme perusteella varsin mukavalta pikkukaupungilta.
Matkalla ei mainittavia maisemia
Perillä St. Louisissa olimme pimeän jo laskeuduttua, mutta onneksi bussiasemalta oli vain lyhyt kävely hotellillemme. Koska joulu ei ole todellakaan vilkasta matkustus- tai turistiaikaa St. Louisissa, maksoimme yöstä neljän tähden Westinissä vaivaiset 39 dollaria, mikä on täysin pilkkahinta! Samaan tapaan kuin Chicagon Sheratonissa, myöskään Westinissä ei tuntunut olevan montaakaan majoittujaa joulun pyhinä.
Tapaninpäivä valkeni kauniin aurinkoisena ja niinpä lähdimme katsastamaan kaupunkia. St. Louis sijaitsee Missourin ja Illinoisin rajana toimivan Mississippi Riverin Missourin puoleisella rannalla. Kaupungin pohjoispuolella Amerikan toinen suuri joki, Missouri River, yhdistyy mahtavaan Mississippiin, tehden kaupungin logistisesta sijainnista hyvin keskeisen. Juuri tämän sijainnin vuoksi paikalle perustettiin kaupunki vuonna 1764 osana Ranskan tuolloin hallitsemaan jättimäistä Ranskan Louisianaa. Tähän epämääräisesti määriteltyyn jättimäiseen alueeseen kuuluivat kaikki Mississippiin laskevat maa-alueet joen länsipuolelta ja se vastasi kooltaan neljännestä koko Yhdysvaltojen nykyisestä maa-alasta. 😯
Vaatimattoman kokoinen Ranskan Louisiana
St. Louis nauttikin merkittävää asemaa toimien lähtöpisteenä monille tutkimusmatkoille, muun muassa Lewisin ja Clarkin kuuluisalle tutkimusretkelle ensimmäisestä maareitistä halki tuolloin vielä kartoittamattoman ja villin lännen aina Tyynelle valtamerelle saakka. Napoleonin myytyä koko Louisianan Thomas Jeffersonin johtamalle Yhdysvalloille vuonna 1803, kasvoi St. Louisin merkitys Keskilännen keskuksena entisestään. Kaupungin väkiluku kasvoi vauhdilla ja saavutti huippunsa vuoden 1950 väestönlaskennassa, ollen 856 796. Tuolloin tapahtui kuitenkin käänne ja autoilun lisääntyminen sekä ”pako lähiöihin” saivat väkiluvun pysyvään laskuun aina tähän päivään saakka. Kuudenkymmenen vuoden aikana keskuskaupungin väkiluku on peräti puolella miljoonalla, ollen nykyisin vain hieman yli 317 000. Kyse on yhdestä suurimmista väestöromahduksissa koko Yhdysvalloissa ja vain surullisenkuuluisa Detroit on kokenut tätä suuremman kolauksen. Samaan aikaan St. Louisin metropolialue on kuitenkin jatkanut kasvuaan ja on nykyisin 2,79 miljoonaa ihmistä.
Väestön voimakkaan vähentymisen näkee kyllä kaupungin keskustassa, jossa ei enää asu juuri kukaan ja se on siksi todella hiljainen erityisesti pyhäpäivänä. Saimmekin kävellä aivan rauhassa keskustassa sijaitsevien stadioneiden sekä toimistorakennusten poikki kohti Mississippin rannassa kohoavaa St. Louisin kuuluisaa maamerkkiä, Gateway Archia.
Jouluksi hiljentynyt keskusta
Maailmankuulu Gateway Arch
Maailmankuulu Gateway Arch valmistui vuonna 1965 ja se on kaupungin ehdottomasti erottuvin rakennus. 192 metriä korkea ja saman verran leveä kaari on kaupungin korkein rakennelma ja sen siro mutta massiivinen muoto näkyy kaikkialle. Rakennuksella on myös suora linkki Suomeen, sillä sen on suunnitellut kuuluisan amerikansuomalaisen arkkitehti Eliel Saarisen poika Eero Saarinen, joka voitti suunnittelukilpailun rohkean erilaisella ehdotuksellaan. Monumentti on osa Jefferson National Expansion Memorial nimistä kansallispuistoa, jolla juhlistetaan Amerikan lännen valloitusta, jonka keskuspisteenä St. Louis toimi.
Käsittämättömän korkea teräskaari
Muoto kutkuttaa mieltä
Jättimäisen monumentin kaareva muoto muistuttaa niin kutsuttua käänteistä ketjukäyrää, joka on matemaattinen nimitys kahden pisteen välille ripustetun taipuisan ketjun roikkuessaan muodostamalle käyrälle. Valtavan rakennelman pystyssä pitämiseksi sen kolmion muotoiset jalat ovat juureltaan 16 metriä kanttiinsa, kuitenkin kaventuen ylöspäin mentäessä ja ollen huipulla enää 5,2 metriä. Betonista ja ruostumattomasta teräksestä osissa rakennettu kaari painaa 23 570 tonnia ja on todella hämmästyttävä näky. Tyhjää taivasta vasten kaari nimittäin tuntuu melkein mahdottoman korkealta ja kapea huippu vain lisää vaikutelmaan. Mieli ei tahdo ymmärtää miten vain 16 metriä leveät jalat voivat pitää 192 metriä korkean ja pitkän kaaren pystyssä varsinkaan kovassa sivuttaistuulessa.
Miten ihmeessä tämä pysyy pystyssä?
Monumentin sisälle sekä sen huipulle on pääsy ja ylös kuljettavat kumpaakin jalkaa pitkin kaksi pientä ”junaa”. Niistä kummassakin kahdeksan pientä koppia kulkevat hitaasti ylös hämärää rappukäytävää, jonne on matkaa 1076 rappusta. Matkustajamukavuudesta ei kuitenkaan voi antaa montaakaan pistettä. Jokaiseen koppiin nimittäin mahtuu vain viisi ihmistä, jotka käytännössä täyttävät sen kauttaaltaan. Ahtaasta kopista näkee ulos vain pienen oven lävitse, mikä voi aiheuttaa joissain ihmisissä ahtaanpaikankammoa. Kopissa on ilmastointi ja tietenkin valot, mutta harvinaiset vikatilanteet ovat joskus saaneet hissin jumahtamaan tunneliin jopa tunneiksi, aiheuttaen joidenkin vierailijoiden panikoituimisen.
Hissiä odottamassa
Ahdas kyyti ylös
Yläasemalta on vielä lyhyet rappuset
Matka ylös on hidas, mutta se kyllä kannattaa, sillä ylhäältä aukeaa kauniina päivänä uskomattomat näkymät itään että läntee. Monumentin itäpuolella virtaavan Mississippin todellisen koon ymmärtää vasta kun sen näkee ylhäältä. Lännessä puolestaan levittäytyy St. Louisin kaupunki, jonka muutamat harvat pilvenpiirtäjät kohoavat korkeuksiin. Kaupunki jatkuu todella kauas, mikä ilmentää hyvin miten hajautunut St. Louis on. Alapuolella nähtävissä on puolestaan kaarta ympäröivä iso puisto kauniine lammikoineen, jotka olivat nyt talvella pienesti jäässä.
St. Louis kauniina talvipäivänä
Keskustan rakennuksia
Missourin valtiopäivätalo
Näköalatasanne ei ole järin valtava
Idässä näkyy mahtava Mississippi
Ylhäällä rakennelman koko käy ilmi vieläkin paremmin, sillä maisemat 192 metrin korkeudesta ovat huimat ja maankamara todella kaukana. Vaikka monumentin aulassa näytetäänkin lyhyt filmi sen rakentamisesta, on uskomatonta miten rakentajat saivat jalat pysymään pystyssä ja miten hyvin jalat kohtasivat toisensa. Senaikaisten lehtitietojen mukaan viimeisen palan sovittaminen olikin jännitetty juttu, sillä asennuspäivänä auringon lämpö oli lämpölaajentanut jalkoja kolmellatoista sentillä, minkä kutistamiseksi työmiesten piti ruiskuttaa jalkoja kylmällä vedellä. Jalkoja jouduttiin myös tunkkaamaan tosistaan erilleen 1,8 metriä, jotta viimeinen pala saatiin lukittua tukevasti niiden väliin. Kaiken avain olikin erittäin tarkka insinöörityö, sillä kummankin pään jalkojen juuret saivat erota toisistaan vain 0,4 millimetriä (!) jotta päät kohtaisivat ylhäällä. On uskomatonta miten tässä toleranssissa onnistuttiin pysymään, eikä rakentamisen aikana edes kuollut yhtään työmiestä.
Uskomaton rakennusurakka
Amerikan mahtavat monumentit
Maisemien jälkeen kannattaa piipahtaa monumentin juuressa sijaitsevassa näyttelyssä, jossa kerrotaan Amerikan lännen valloituksesta. On vaikea käsittää millaisia haasteita pitkät etäisyydet sekä intiaanit ovat asettaneet uudisasukkaille, jotka ovat puskeneet aina vain edemmäs näennäisen loputonta preeriaa. Näyttely oli meistä molemmista erittäin kiintoisa ja siinä on ilmainen vierailla (huipulla vierailu maksaa hieman).
Villin lännen valloitus oli valtaisa urakka
Harmillisesti Eero Saarinen ei nähnyt kuuluisimman monumenttinsa rakentumista, sillä tämä kuoli vuonna 1961 ja rakennustyöt aloitettiin vasta vuonna 1963. Saarinen laati suunnitelmansa jo vuonna 1948, mutta rahoitusvaikeudet viivästyttivät rakentamista peräti 15 vuotta. Kyse on silti huikeasta rakennelmasta, joka on omasta mielestäni pakollinen nähtävä. Ei olekaan yhtään ihme, että kaarella vierailee vuosittain noin neljä miljoonaa vierasta, tehden siitä St. Louisin selvästi suosituimman vierailukohteen.
Saarinen ei nähnyt koskaan työnsä tulosta
Kaaren luota palasimme takaisin keskustaan, jossa kävimme katsomassa St. Louisin kaupunginmuseota (City Museum), joka ei ole mikään aivan tavallinen kuiva museo. Kyse on nimittäin vanhaan rakennukseen rakennetusta valtavasta temppu- ja seikkailuradasta – eräänlaisesta jättimäisestä Hop Lopista – johon myös aikuiset ovat tervetulleita. Ympäri rakennusta ja myös sen ulkopuolelle levittäytyvät kiipeilyradat, liukumäet sun muut viritelmät ovat erittäin suosittuja ja paikka olikin pyhäpäivänä tupaten täynnä lapsiperheitä.
Jouluisat biisonit
Kaiken ikäisten leikkimuseo
Lasten mekkala oli niin kova, että päätimme jättää könyämisen väliin ja katsastimmekin paikan vain ulkoa. Museolta jatkoimme matkaamme keskustassa sijaitsevaan puistoon, johon on sijoitettu monenlaista nykytaidetta. Taideteosten ihmettelyyn menikin jonkin aikaa ja ihastelimme samalla myös St. Louisin keskustan kiehtovaa arkkitehtuuria, joka yhdistää uutta ja vanhaa. Kaupungin pitkän ja loistavan historian näkee hyvin keskustan arkkitehtuurissa ja tänä vuonna kaupunki viettää 250-vuotisjuhliaan.
Keskustan monipuolista arkkitehtuuria
Vanhaa ja uutta rinnakkain
Modernia taidetta
Illalla kävimme vielä lyhyellä kävelyllä katsastamassa Gateway Archin iltavalaistuksessa, mutta otin mukaani vain kännykkäni, eikä kirkkaana mustaa taivasta vastaan loistaneesta kaaresta saanut oikein hyvää yökuvaa. Tapaninpäivän iltamme päättyi illalliseen hotellilla, jonka jälkeen painuimme pehkuihin.
Seuraavana aamuna edessämme olisi auton vuokraus ja matkamme jatkuisi kohti etelää ja Oklahomaa.
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
