Taivaisiin kasvanut Toronto

Niinalla on piisannut työmatkoja viimeisten parin vuoden aikana runsaasti, mutta minulla on ollut hiljaisempaa kuuden Washingtonissa vietetyn viikon jälkeen. Washingtoniin olisi ollut kyllä sittemminkin mahdollista lähteä muutamaankin otteeseen, mutta olen ollut sitä mieltä että ”matkakiintiöni” sinne on nyt hetken aikaa täynnä. 🙄 Muualle on kyllä kiinnostanut lähteä ja kesäkuun alussa tulikin pakattua matkalaukku ja noustua Air Canadan koneeseen kohti Torontoa.

Heti lentoon lähdettyämme minua pisti harmittamaan, sillä alapuolella aukeni kirkkaana lumihuippuisten vuorten täplittämä maisema, eikä minulla ollut käsillä kameraa upean maiseman ikuistamiseksi. Loppulento poikki mantereen olikin sitten anniltaan ihan normi ja noin viiden tunnin päästä laskeuduimme Torontoon. Toronton lentokentältä ei pääse vielä junalla keskustaan (kohta kylläkin), joten otin taksin kohti keskustaa. Taksikuskini oli juttumiehiä ja jutustelimme paljon Vancouverista sekä siitä miten Toronto onkaan muuttunut viime vuosina.

Edellinen ja siihen saakka ainoa kertani Torontossa oli vuonna 2009 ja sittemmin kaupunki on muuttunut valtavasti. Sen huomaa erityisesti liikenteessä, joka tukki monikaistaiset moottoritiet molempiin suuntiin. Taksikuski tiesi kuitenkin reittinsä ja pystyimme pääosin kiertämään pahimmat ruuhkapaikat. Torontoon matkaavaa huojentanee tieto siitä, että lentokenttätaksit noudattavat kiinteää $65 hintaa keskustan ja kentän väliselle matkalle matkalle sen kestosta riippumatta.

Hotellini seuraavat neljä yötä olisi Eaton Centerin luona ydinkeskustassa sijaitseva Marrott. Koska hotelli on vain 18-kerroksinen, en jaksanut kysellä maisemahuoneen perään ja tyydyin minulle tarjottuun seitsemänteen kerrokseen. Pieni maisema sitä tosin aukeni sieltäkin ulos kurkatessa.

Majapaikka ja majapaikan pliisu maisema

Maanantai oli kuuma alkukesän päivä ja lähdin välittömästi ihmettelemään Toronton iltapäivää. Aivan hotellia vastapäätä sijaitsee kaupungin tunnettu kaupungintalo, jonka kaartuvat tornit ovat suomalaisen arkkitehti Viljo Revellin suunnittelemat. Rakennus on avautunut vuonna 1965 ja siellä pitää tällä hetkellä majaansa Toronton surullisen kuuluisa huumehörhö pormestari Rob Ford. Jos rakennus vaikuttaa vain etäisesti tutulta, se voi johtua Resident Evil: Apocalypse -elokuvan loppukohtauksesta.

Rob Fordin työpaikka

Toronto panoraama kaupungintalon edestä

Rakennus korvasi vuonna 1899 valmistuneen upean vanhan kaupungintalon, joka seisoo aivan uuden rakennuksen vastapäätä. Nykyisin tässä historiallisessa rakennuksessa kokoontuu Ontarion oikeusistuin.

Vanha kaupungintalo

Toronto on Kanadan de facto suurkaupunki. Kaupungissa on 2,6 miljoonaa asukasta ja sen metropolialueella asuu yli 6 miljoonaa asukasta. Kanadassa väestönlaskenta suoritetaan kuitenkin vain joka viides vuosi ja kaupungin nykyisen väkiluvun arvioidaan olevan melkein 2,8 miljoonaa. Tällä lukemalla Toronto ohittikin tänä vuonna Chicagon Pohjois-Amerikan neljänneksi väkirikkaimpana kaupunkina (Mexico Cityn, New Yorkin ja Los Angelesin jälkeen) omien kaupunginrajojensa sisäpuolelta laskettuna. Metropolialueena laajalle levinnyt Chicago on kuitenkin vielä 3-4 miljoonaa edellä, mutta asia on silti aiheuttanut suurta ylpeyttä Torontossa, joka on aina kisannut samaan tapaan suuren järven rannalla sijaitsevan Chicagon kanssa.

Toronto kasvaa todella voimakkaasti maahanmuuton sekä Kanadan vahvan talouden ansiosta ja kaupungissa rakennetaankin valtavasti. Epävirallisen nostokurki-indeksin mukaan Torontossa nousee uusia pilvenpiirtäjiä ja torneja sellaista vauhtia, että vain New York on sitä edellä. Kaupungin siluetti onkin muuttunut dramaattisesti vain kymmenessä vuodessa ja ero viiden vuoden takaiseenkin oli päivänselvä. Eikä kasvussa näy edes minkäänlaisia hiipumisen merkkejä tätä kirjoittaessa.

Toronto vuonna 2004 ja 2020

Toronto on siis nopeasti kasvava boomikaupunki, mitä alleviivaavat alati muuttuva siluetti sekä pahat autoruuhkat. Ruuhkaista on myös ydinkeskustan jalkakäytävillä, joita kävelevät sadattuhannet keskustan pilvenpiirtäjissä työskentelevät toimistotyöläiset. Toronto on Kanadan kaupallinen keskus ja se näkyy valtavissa pilvenpiirtäjissä, jotka kohoavat kapeilta kaduilta satojen metrien korkeuteen. Vancouveriin verrattuna Toronto tuntuu suurkaupungilta, vaikka ei Vancouverkaan ole millään mitalla pieni kaupunki. Torontossa vain kaikki on suurempaa ja päiväsaikaan kaupungissa on paikoittain jopa newyorkmaisia katunäkymiä.

Toronton pilvenpiirtäjät kurottavat taivaisiin

Suurkaupungin katumaisemia

Korkeita rakennuksia

Vaikka Toronto paraikaa panostaakin keskusta-asumisen voimakkaaseen lisäämiseen valtavalla määrällä asuintorneja, on kaupungissa silti edelleen nähtävissä joka iltapäivä ihmismassojen pako keskustasta. Työpäivän jälkeen ihmiset valuvat suurina aaltoina pitkin jalkakäytäviä kohti metroasemia sekä keskustan pääjuna-asemaa, matkatakseen lähiöissä sijaitseviin koteihinsa. Kävelin kaupungintalolta erään tällaisen ihmisaallon mukana Union Stationille, joka on kaupungin päärautatieasema sekä Kanadan vilkkain liikenneasema noin 300 000 päivittäisellä matkustajalla.

Päärautatieasema sisältä

Fairmont Royal York hotelli

Jatkoin asemalta matkaani katsomaan Toronton keskustan uusinta osaa, South Corea. Alue sijaitsee heti junaradan eteläpuolella ja oli vielä viisi vuotta sitten pääosin joutomaata. Alue on kuitenkin sijainniltaan äärimmäisen keskeinen, vaikkakaan ei kovin viihtyisä, sillä se sijaitsee junaradan ja keskustaa viistävän 6-kaistaisen korotetun Gardiner Expressway -moottoritien välissä. Toronton kova kasvu on kuitenkin pistänyt valtavat rakennushankkeet liikkeelle ja aluelle on noussut tai nousemassa massiivisia toimistotorneja sekä asuinpilvenpiirtäjiä. Tämän hetken korkeimmat rakennukset alueella ovat ICE Condominiums nimellä tunnetut 57- ja 67-kerroksiset asuintornit, jotka ovat nyt harjakorkeudessaan. Suunnitteilla ja rakenteilla on kuitenkin monia torneja, jotka tulevat ohittamaan nykyiset maamerkit vain muutamassa vuodessa.

Lasisia torneja

South Coren uusia maisemia

CN Towerin varjossa

Alueella on käynnissä melkoinen mylläys, kun melkein kaikki ympäröivä on joko rakenteilla tai juuri valmistunut. Aluetta on kiehtovaa kiertää, mutta en ole vakuuttunut että siitä tulee kovin viehättävää asuinaluetta. Ongelma on nimittäin juuri korotettu Gardiner Expressway, joka eristää alueen henkisesti täysin vain muutaman sadan metrin päässä olevasta Lake Ontarion ranta-alueesta. Moottoritien purkamista, tunnelointia ja korvaamista kadulla on suunniteltu aina 90-luvulta saakka, mutta mitään ei ole saatu aikaiseksi koska rakennus olisi äärimmäisen kallis. Paras ratkaisu katutilan kannalta olisi kuitenkin ottaa mallia Bostonin miljardeja maksaneesta Big Dig -megaprojektista, jossa samanlainen moottoritie haudattiin pitkään tunneliin.

Keskustaa halkova ruma Gardiner Expressway

On kuitenkin selvää, että parhaimmillaankin moottoritie on poissa vasta joskus 2030-luvulla, mihin saakka se jatkaa keskustan jakamista. Torontolla on kuitenkin ihan mukava (joskaan ei läheskään Vancouverin Seawallin tasoinen) ranta-alue, jonka yhdistäminen keskustaan olisi mitä hienoin asia. Harmi, että sen kanssa saadaan siis odottaa vielä pitkän aikaa.

Lake Ontarion rantaa

Paluumatkalla hotellille pyörähdin katsomassa kuuluisan arkkitehti Daniel Libeskindin uusinta luomusta, 205-metristä ja 58-kerroksista L Tower nimellä tunnettua pian valmistuvaa asuinpilvenpiirtäjää. Sinertävälasinen torni ei tule erottumaan kaupungin siluetista korkeutensa puolesta, mutta sen kaartuva huippu tulee kyllä toimimaan maamerkkinä. Rakennus on vielä rakenteilla, asukkaiden päästessä muuttamaan ensi keväänä.

Libeskindin L Tower

Hockey Hall of Fame jääkiekkomuseo

Maanantai oli matkapäivä ja minulla oli siksi aikaa pyöriä keskustassa. Tiistai oli kuitenkin työpäivä, mutta pitkän työpäivän jälkeen lähdin katsastamaan kaupungin kuuluisinta maamerkkiä, 553-metristä CN Toweria. Vierailin tornissa myös vuonna 2009, mutta paljon on muuttunut sittemmin. Tuolloin vielä maailman korkeimman rakennuksen ja rakennelman titteliä kantanut torni on joutunut sittemmin syrjäytetyksi, ollen nykyisin vasta maailman kuudenneksi korkein rakennus. Ohi ovat menneet muun muassa Dubaissa sijaitseva Burj Khalifa, Tokion uusi ylpeydenaihe Tokyo Sky Tree sekä monta Aasian ja Lähi-Idän megaprojektia.

CN Tower näkyy kaikkialle

Tittelin menetys ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vuonna 1976 valmistunut CN Tower olisi edelleen aivan helkkarin korkea rakennus. Maanpinnan tasolta sen korkeutta on melkein mahdotonta käsittää, sillä jo pelkkä alempi näköalatanne ja ravintola sijaitsevat 340 metrin korkeudessa. Korkeampi tasanne (nimeltään SkyPod) sijaitsee peräti 446,5 metrin korkeudessa, ollen yksi maailman korkeimpia näköalatasanteita. Käsittämätöntä on, että vielä siitäkin tämä telekommunikaatiota varten rakennettu ja edelleen siinä käytössä oleva torni jatkuu yli sata metriä ylöspäin.

Jättimäinen CN Tower

Sisäänkäynnillä on rauhallista

CN Tower on Toronton symboli ja kanadalainen ikoni, jossa jokainen kaupunkiin ensimmäistä kertaa saapuva turisti hyvin varmasti vierailee. Kävijöitä onkin vuodessa yli kaksi miljoonaa ja pääsylippujen hinnat on asetettu ottamaan kaikki hyöty tästä väkimäärästä. Yhdistelmälippu kummallekin näköalatasanteelle maksaa melkein 50 dollaria, mikä on hirvittävä hinta tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta.

Turisteilta rahat pois ikivanhoilla korteilla

Jonot torniin voivat silti olla turistiaikaan ja viikonloppuisin karmeat, mutta onneksi näin kesäkuisena tiistai-iltana sain kävellä suoraan hisseille. Ajankohta olikin mitä loistavin, sillä keli oli kaunis, joskin utuinen ja erittäin tuulinen. Tuulta ei kuitenkaan tuntenut ylhäällä, mutta voin vain kuvitella miten puhurit painoivat SkyPodin ikkunoita.

Poikkeuksellisen rauhallinen SkyPod

Ennen vuoden 2009 Toronton matkaa korkein vierailemamme näköalatorni oli Berliinin televisiotorni. Sittemmin olemme vierailleet monessa korkeassa paikassa, kuten Burj Khalifassa, mutta tästäkin huolimatta CN Towerin maisema tekee edelleen lähtemättömän vaikutuksen. SkyPodin kaltevat ikkunat ovat nimittäin päätähuimaavat ja maanpinta on todella kaukana alapuolella. Kaikkialla ympärillä kohoaa lasisia torneja, mutta koska ollaan niin korkealla, tuntuvat korkeimmatkin pilvenpiirtäjät pieniltä.

Klassinen Toronton maisema

Kaupungin maamerkkejä lähempää

Hulppea kattoterassi rakenteilla

Keskusta jatkuu pitkälle pohjoiseen

Uusia maamerkkejä ylhäältä nähtynä

Päärautatieasema ylhäältä

Uusien asuintornien nousemisen kyllä huomaa ylhäältä, sillä ranta on täynnä lasisia tornitaloja. Tässä on myös Toronton vitsaus. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseet rakennukset ovat melkein kaikki arkkitehtuuriltaan hyvin samanlaista sinertävää lasia. Toronton kaupunkikuva onkin köyhtynyt arkkitehtoonisesti, kun sangen geneeriset lasitornit ovat verhonneet varsinaiset maamerkkirakennukset keskelleen. Asia on tuttu Vancouverissakin, missä varsinkin Yaletownin alueelle 2000-luvun alussa nousseet kymmenet asuintornit ovat melko samasta puusta (eh, siis lasista).

Rannan maisemia korkealta ylhäältä

Vaikka Toronto viekin muuta Kanadaa pilvenpiirtäjien korkeudessa, puuttuu siltä silti jotain mitä vain Vancouverilla on: vuoret. Toronto on pinnanmuodoiltaan tylsän tasainen kaupunki, jonka ainoa suurempi luontoelementti on valtava Lake Ontario. Toronton ainoa vehreä paratiisi on kaupungin edustalla sijaitseva pieni saaristo, jolla haluan seuraavalla Toronton matkallani vierailla. Toronto onkin Chicagon tapaan järvikaupunki, mikä on omasta mielestäni hieman tylsä ominaisuus. Voi toki olla, että olen mielipiteineni Vancouverin upean luonnon spoilaama,  mutta tuntuisi vaikealta elää kovin kaukana vuorista. Tosin jotenkin se onnistui lättänässä Berliinissäkin.

Toronton vehreä saaristo

Utuisena päivänä ei näe Mississaugaan saakka

Nautin maisemista pitkän aikaa. Mikäs siinä oli nauttiessa ruuhkattomassa ja vakaassa sisätilassa. Hieman erilainen kokemus lienee oli varmaan alapuolella, jossa hurjapäisimmät turistit osallistuivat CN Towerin kuuluisalle EdgeWalkille. Tällä kierroksella valjaisiin kiinnitetyt uskaliaat kiertävät alatasanteen katon reunaa, asettuen roikkumaan tyhjän päälle 340 metrin korkeudessa. Minua ei kyseiselle kierrokselle saisi millään ja minulle riittikin CN Towerin kuuluisalla lasilattialla seisoskelu.

Vain huimapäille soveltuva EdgeWalk

Lasilattia on pienemmille huimapäille

Alapuolella ei mitään

Alhaalla tuuli oli tyyntynyt hieman ja palasin läpi hiljentyneen keskustan hotellilleni. Kahdesta viimeisestä päivästäni Torontossa sekä viikosta Omahassa matkakertomuksen seuraavissa osissa.

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.