Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Torontossa vietetyn viikon jälkeen työmatkani jatkui perjantaina päivälennolla Chicagon kautta Amerikan puolelle, jossa meillä on pieni toimisto Nebraskan osavaltion suurimmassa kaupungissa Omahassa. Omaha on vähän yli 400 000 asukkaan kaupunki keskellä Keskilännen maissipeltoja, noin kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Chicagosta länteen. Ollaan siis todellisilla Amerikan sydänmailla ja kaupungin ulkopuolella maaseutu jatkuu silmänkantamattomiin.
Lake Michigan ja vaihto Chicagossa
Jatkolento Chicagosta Omahaan kesti tunnin ja perillä otin lentokentältä auton alleni. Auto on näillä lakeuksilla aivan pakollinen, sillä Keskilännen kaupungeille tyypillisesti Omaha on rakennettu erittäin väljästi. Toimistomme sijaitsee kaukana keskustan ulkopuolella, joten asiasta ei ollut kahta kysymystäkään. Auton saatuani ajelin toimiston lähettyvillä sijaitsevalle Marriottille, jossa majoituin seuraavat viisi yötä.
Maaseutua Omahan lähettyvillä
Loputtomia maissipeltoja
Hotellissa silmiini iski vierailijoille jaettu varoitus ja toimintaohjeet voimakkaiden myrskyjen varalta. Nebraska on tornadoaluetta, tosin niitä nähdään siellä harvemmin kuin hieman etelämpänä Kansasissa ja Arkansasissa. Suurempi uhka ovat todella voimakkaat ukkoskuurot jotka saattavat tuoda mukanaan pesäpallonkin kokoisia raekuuroja. Muutama paikallinen työkaverini kertoikin minulle tällaisesta tapauksesta joitain vuosia sitten ja miten se oli aiheuttanut huomattavia peltivaurioita autoille. 😮
Varoitus rankasta säästä
Perjantai kului hotellin läheisyydessä sijaitsevalla ostoskeskuksella sijaitsevassa Cheesecake Factoryssä ruokaillessa ja vähän kaupoilla käydessä. Seuraavana aamuna oli aika lähteä tutkimaan Omahaa ja otinkin suunnaksi kaupungin keskustan.
Keli oli hyvin vaihteleva ja liikkeellä oli hyvin paikallisia voimakkaita sadekuuroja. Niiden kastelemat tiet olivat liukkaat ja eräässä alamäessä liikennevaloihin pysähtyessäni tunsin äkkiä tömähdyksen autoni perään. Peilistä näin miten vanha auto oli kiinni autossani ja mielessäni alkoivat vilistä ohjeet kolaripaikalla toimimisesta. Vanhaa autoa kuljettanut nuori poika astui autosta ulos ja oli törmäyksestä todella huolissaan. Katsoimme yhdessä törmäyksen jälkiä, joita ei kuitenkaan löytynyt kummastakaan autosta. Valkoisen vuokra-autoni muovisessa takapuskurissa ei ollut naarmun naarmua tai edes tahroja törmäyksestä, joten päätimme unohtaa tapauksen vahingottomana sattumuksena. Kummatkin meistä olivat asiasta ilahtuneita, sillä emme joutuneet soittamaan paikalle poliiseja tai miettimään vakuutustietojen vaihtoa. Minulla oli autossa tietenkin täysvakuutus, mutta siitä huolimatta paperityö olisi voinut olla tuntien mittainen urakka, joten hyvä näin.
Jatkoin matkaani Omahan keskustaan jossa suuntasin keskustan viereltä valuvan mahtavan Missouri-joen rantaan. Tämä kuuluisa joki erottaa toisistaan Omahan ja Council Bluffsin kaupungit, joista jälkimmäinen sijaitsee joen vastarannalla Iowan osavaltion puolella. Joen yli kulkee suuri moottoritiesilta sekä hieman yläjuoksun suuntaan pienempi kävelysilta. Pysäköin auton kadunvarteen ja kävelin sillalle. Tästä Nebraskan ja Iowan rajalta avautui hieno maisema Omahan keskustaan jossa kohoaa muutama tasaisesta maisemasta hyvin erottuva rakennus. Kaupungin korkein rakennus on 198-metrinen The First National Bank Tower pilvenpiirtäjä, joka on valmistunut vuonna 2002.
Kävelysilta yli Missourin
Värikäs seinämaalaus
Rajaviivalla
Omaha Iowan puolelta nähtynä
Hetken aikaa sateista maisemaa ihailtuani jatkoin matkaani takaisin keskustan puolelle, jossa ajelin tyhjiä katuja. Omaha on periamerikkalainen kaupunki jossa keskusta on lähinnä työpaikka-alue ja ihmiset asuvat omakotitalolähiöissä. Keskustassa on siis lauantaiaamuna hyvin hiljaista kun toimistot ovat kiinni.
Taideteos Omahan keskustassa
Keskustan hiljaisia katuja
Vanhempaa arkkitehtuuria
Rauhallinen aamu tarjosi hyvän tilaisuuden tutkia keskustassa sijaitsevaa suurta Spirit of Nebraska Wilderness muistomerkkiä. Tämä pronssista valettu muistomerkki kuvaa 1700-luvun pioneeriaikaa ja Amerikan lännenvalloitusta. Vastaavanlaisia muistomerkkejä on monessa muussakin Keskilännen kaupungissa ja ne ovat yleensä hienosti tehtyjä. Pronssinen karavaanisaattue on yksityiskohtia pullollaan ja osa hahmoista todella ilmekkäitä ja eläväisen näköisiä. Hieman aiemmin langenneen sateen jälkeiset sadepisarat hahmojen iholla tekivät niistä mielestäni vielä normaaliakin aidomman oloisia. 🙂
Erittäin eläväinen muistomerkki lännen valloituksesta
Lähistöllä sijaitseva Gene Leahy Mall on kaunis pieni puisto Omahan keskustassa. Kävelin puiston poikki kuvia ottaen ja äkkiä ympärilläni oli satoja ihmisiä. Keskustan Old Market nimisellä alueella järjestetään joka lauantai myyjäiset, jotka houkuttelevat paikalle runsaasti ihmisiä. Näky oli mukavaa vaihtelua tyhjiin katuihin verrattuna.
Gene Leahy Mall
Markkinahumua
Hetken aikaa markkinavilinää katsottuani palasin takaisin hotellille. Illalla kävin läheisessä IMAX-teatterissa katsomassa Edge of Tomorrow toimintaelokuvan, joka oli mielestäni kiintoisa ja näyttävästi toteutettu. Harmi vain että itse teatteri ei ollut todellinen 70mm IMAX, vaan digitaalinen versio pienehköllä valkokankaalla, mutta elokuva oli siltikin viihdyttävä. Elokuvan jälkeen loppuilta meni hotellilla nettiä selaillessa ja televisiota katsellessa.
Sunnuntaina ohjelmassa oli Nebraskassa asuvan tiimiläiseni luona vierailu. Tämä intiasta kotoisin oleva mies oli kutsunut minut kotiinsa missä hänen vaimonsa oli valmistanut meille aidon eteläintialaisen lounaan. Ruoka olikin todella hyvää ja hyvin erilaista mitä normaalissa intialaisessa ravintolassa tarjoillaan. Ruoka oli säädetty vuokseni vähemmän mausteiseksi ja oli asteikolla 1-10 sellaiset 2-3. Normaalisti perhe nauttii jossain kahdeksikon paikkeilla olevasta tulisuudesta. Vähemmän tulinen ratkaisu oli todella hyvä, sillä nyt tarjoiltu ruoka oli todella miellyttävän makuista minulle länkkärille. 🙂
Lounaan jälkeen lähdimme yhdessä katsomaan Omahan suurinta nähtävyyttä, Henry Doorly Zoon eläintarhaa. Kyseinen eläintarha on yksi Amerikan merkittävimpiä ja syvästi paikallisten lapsiperheiden rakastama. Suuressa eläintarhasta on yli 17 000 eläintä, jotka edustavat 962 eri lajia. Tarhan pinta-ala on 53 hehtaaria ja se sijaitsee Etelä-Omahassa lyhyen automatkan päässä.
Suosittu Henry Doorly Zoo
Pitkäkaulainen kirahvi
Kauniina kesäsunnuntaina paikalla oli valtavasti väkeä ja varsinkin lapsiperheitä oli ihan ruuhkaksi asti. Katselimme ensiksi perinteisiä eläintarhaeläimiä kuten kirahveja sekä apinoita. Varsin erikoinen näky oli suurten kultakalojen tungeksiminen pienen tekojärven ylittävän sillan alapuolella. Syynä tähän olivat sillalla kulkevat vierailijat jotka pudottavat sillalta herkkupaloja joista sadat kalat suorastaan taistelevat keskenään.
Gorillatalon asukkaita
Yksinäisen näköinen gorilla
Eläintarhan eläimiä
Taistelu herkkupaloista
Eläintarhan ympäri kulkee pieni junarata ja sen halkaisee tuolihissi, jotka tarjoavat erilaisen näkövinkkelin alapuolella laiduntaviin eläimiin kuten sarvikuonoihin. Kissa- ja gorillataloissa oli myös paljon nähtävää ja varsinkin tiikereitä oli montaa eri lajia.
Erilaisia kulkuneuvoja ja asukkeja
Eläintarhan sisäviidakko sekä lasisen kupolin alla sijaitseva autiomaa ovat molemmat maailman suurimpia ja tarjoavat esteettömän näkymän moniin eläimiin. Eläintarhan uusimpia vetonauloja on vuonna 2012 uudistettu akvaario, jossa on nyt myös hieno vedenalainen tunneli. Vaikka akvaario olikin hieno, ei se tuntunut niin erikoiselta Toronton uuden akvaarion jälkeen.
Viidakko Keskilännessä
Rutikuiva sisäaavikko
Syvyyksien asukkeja
Meillä vierähti eläintarhassa pari tuntia, mutta aikaa olisi voinut käyttää paljon enemmänkin veikeiden eläinten seuraamiseen. Eläintarha oli minusta oikein mukava vierailukohde ja onkin helppo ymmärtää miksi se on koko Nebraskan suosituin nähtävyys.
Pingviini herrasmies
Valkoinen rewantiikeri
Toinen, huomattavasti hiljaisempia nähtävyys eläintarhan lähistöllä on Lauritzen Gardensin kasvitieteellinenpuutarha. Työkaverinikaan ei ollut käynyt siellä aiemmin, mutta koska sisäänpääsymaksu oli vain muutaman dollarin, päätimme kävellä puistoa ristiinrastiin erilaisista asioista keskustellen. Puisto ei ollut näin kesäkuun alussa vielä täysin kesäkunnossa ja se onkin varmasti huomattavasti värikkäämpi myöhemmin kesällä nähtynä.
Kaunis Lauritzen Gardensin puutarha
Keltaisia ruusuja
Vehreää puutarhaa
Hauska yksityiskohta puistossa on pienoisjunarata, jonka junat kulkevat kasvuston keskelle rakennettuja puusiljoja ja raiteita pitkin. On helppo kuvitella että varsinkin lapset nauttivat junien katsomisesta pidemmänkin tovin.
Junarata puutarhassa
Express-juna
Mukavan viikonlopun jälkeen edessä oli paluu arkeen ja kolme työpäivää toimistolla. Asiat kuitenkin sujuivat suunnitellusti ja oli mukava nähdä monta tuttua kolleegaa ensikertaa kasvotusten. Paluumatkan aika koitti keskiviikkona ja tarkoitukseni oli lentää iltalennolla Denverin kautta takaisin Vancouveriin. Tapani mukaan olin kentällä hyvissä ajoin, mutta koneen lähtö sen kuin myöhästyi ja myöhästyi. Lopulta alkoi näyttää selvältä että jonkinlainen ongelma viivästyttäisi tai jopa peruisi lennon, joka oli päivän viimeinen Vancouveriin saakka yltävä.
Lopulta kolmen tunnin vatvomisen jälkeen henkilökunta kuulutti lennon peruuntuvan ja pyysi ihmisiä luokseen matkajärjestelyjen tekemiseksi. Lennon peruuntuminen oli varmasti selvää jo paljon aiemmin, mutta arvatenkin jonkinlainen korvaussopimus peruuntuvasta lennosta vaati henkilökunnan odottaa määräaikaan saakka ennen siitä kuuluttamista ja meidän matkustajien ajan haaskaamista. 👿
Minulla ei ole ollut aiempaa kokemusta lennon peruuntumisesta, mutta United Airlines hoiti hyvin uudelleenbookkauksen seuraavan päivän lennolle. Olin etukäteen ladannut heidän appiksensa puhelimelleni matkaani varten ja sainkin sitä kautta valita vaihtoehtoisen yhteyteni muutamasta vaihtoehdosta.
Omahan kentällä
Valitettavasti uusi lento lähti vasta seuraavana aamuna kello kuudelta, joten edessä oli ylimääräinen hotelliyö Omahassa. Lentoyhtiön virkailija jakoi ihmisille ilmaiskuponkeja läheiseen hotelliin, jossa olin noin kello yksitoista yöllä. Unelle jäi aikaa vain reilut neljä tuntia ennen paluuta lentokentälle. Onneksi pienellä kentällä hässäköintiin ei kulunut paljoa aikaan ja pian olin kotimatkalla. Ainoa harmi oli että paluulento ei ollutkaan Denverin kautta vaan vaati vaihtoa Chicagossa, mikä tarkoitti tunnin lentoa väärään suuntaan ja siten kaksi tuntia pidempää paluumatkaa. Aikaerosta johtuen olin kuitenkin Vancouverissa pian puolenpäivän jälkeen.
Keskilännen tasankoja
Kaksi viikkoa työmatkalla olivat ihan mukavaa vaihtelua ja tarjosivat mahdollisuuden nähdä Toronto pitkästä aikaa sekä uutena kaupunkina Omaha. Kummatkin kaupungit olivat hyvin erilaisia ja vähemmäntunnettu Omaha huomattavasti Torontoa pienempi. Reissullani oli kuitenkin sopivasti aikaa sekä työasioiden hoitamiseen että molempien kaupunkien tutkimiseen ja ajankohta näin alkukesästä oli mitä mainioin.
Seuraavan työmatkan ajankohdasta on vaikea sanoa, mutta seuraava matkamme koittaakin ihan kohta puoleen kun Havajin hiekkarannat kutsuvat meitä! 😛
Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
