Sears heitti pyyhkeen kehään

Viimeisten 20 vuoden aikana internet on mullistanut kaiken perinteisen. Kyyti on ollut kovaa erityisesti kaupan alalla, jossa uuden verkkokaupat ovat nopeasti haastaneet perinteiset kivijalkaliikkeet halvemmilla hinnoilla, suuremmalla valikoimalla sekä usein myös ilmaisella kotiinkuljetuksella. Uusi kilpailutilanne on pakottanut perinteiset liikkeet, kuten suuret tavaratalot, siirtämään toimintojaan verkkoon sekä karsimaan toimipisteitään.

Maailmanlaajuinen ilmiö on ajanut isot liikkeet monin paikoin tilanteeseen, jossa asiakkaat käyvät liikkeissä testaamassa uusimpia tuotteita ja tilaavat ne sitten halvimmasta verkkokaupasta. Samaan aikaan kuitenkin halpaliikkeet, joita täällä Pohjois-Amerikassa kutsutaan nimellä ”dollariliikkeet”, ovat onnistuneet kasvattamaan myyntiään ja avaamaan krääsämyymälöitään uusiin paikkoihin, joskus jopa paraatipaikoille. Myös hintahaarukan yläpäähän sijoittuvat luksusliikkeet sekä ylelliset tavaratalot ovat nähneet myyntinsä nousevan, varakkaiden asiakkaiden suosiessa edelleen henkilökohtaista palvelua sekä luksustuotteiden fyysistä ”shoppailua”.

Kaupan jättiläiset eivät ole sopeutuneet uuteen aikaan

Kanadassa suuret tavarataloketjut olivat vuosikymmenien ajan kaupan kuninkaita, mutta muuttunut markkinailmasto on ajanut viime vuosina monta kuuluisaa brändiä konkurssiin. Kaikkein viimeisin pyyhkeen kehään heittävä on amerikkalaisen perinteikkään Sears -tavarataloketjun kanadalainen tytäryhtiö Sears Canada, joka on ollut ongelmissa jo pitkään.

Ketju on yksi viimeisistä koko maan kattavista tavarataloketjuista, joka on löytynyt käytännössä joka kaupungista sekä merkittävästä kauppakeskuksesta. Monin paikoin ketjun tavaratalot suurkaupunkien keskustoissa ovat jopa määritelleet kaupunkien kaupallisen keskustan sijainnin. 65-vuotisen historiansa aikana ketju on myös ostanut itselleen aiemmin ongelmiin ajautuneita pelureita, kuten vuonna 1999 konkurssin tehneen kanadalaisen Eaton’s -tavarataloketjun, jonka nimeä Toronton kuuluisa Eaton Centre edelleen kantaa.

Sears oli aiemmin Vancouverinkin keskus

Eaton Centre oli Sears Canadan pääpaikka

Searsin ongelmat eivät ole ole ilmestyneet tyhjästä ja meidän Kanadassa viettämien melkein kuuden vuoden aikana Searsin kuihtumisen on voinut nähdä omin silmin. Vielä vuonna 2012 liikkeessä vieraillessa näki ihmisiä normaaliin tapaan, mutta viime vuosien jatkuvat vähennykset sekä liikkeiden sulkemiset ovat jättäneet mielikuvan kuolemankierteessä olevasta ketjusta, jossa kukaan ei halua vierailla. Tavaratalot ovatkin olleet aavemaisen tyhjiä, mikä on tuntunut todella oudolta usein valtavan kokoisessa myymälässä, jossa on kuitenkin myynnissä ihan kuranttia tavaraa. Tyhjyyden vaikutelmaa on lisännyt myös alati vähenevä henkilökunnan määrä ja viimeisen vuoden aikana liikkeissä onkin saanut etsimällä etsiä myyjiä.

Searsissa ei ole ollut vilinää aikoihin

Onkin ollut jo pitkään selvää, että Sears Canada tulee ajautumaan konkurssiin ja ketjun johto onkin viime vuosina keskittynyt realisoimaan huippusijainneilla olevia kiinteistöjään. Niille on avautunut joko uusia tavarataloja, kun esimerkiksi amerikkalainen ylemmän hintaluokan tavarataloketju Nordstrom on avannut uusia liikkeitä Kanadaan tai sitten tonteille on rakennettu suuria asuintorneja, niitä kun ei tunnut olevan koskaan liikaa…

Tilalle on tullut uusia tavarataloja tai asuntoja

Lopullinen kuolinkello kajahti lokakuun 10. päivä, kun Sears Canada anoi pääsyä konkurssimenettelyyn, jonka myötä kaikki jäljellä olevat noin 200 liikettä suljetaan tammikuuhun mennessä ja loput 12 000 työntekijää menettävät työnsä. Menettely on edennyt nopeasti ja loppuunmyynneistä riehaantuneet ihmiset ovat repineet liikkeet melkein hajalle, mikä on aiheuttanut suurta paheksuntaa. Yleensä samanlaista huonokäytöksistä ostoskäyttäytymistä on nähty vain Amerikassa, jossa kiitospäivän jälkeinen Black Friday ajaa shoppailijat hulluksi.

Loppuunmyyntien hulluutta

Sears Canadan loppu jättää moniin kauppakeskuksiin suuret määrät vapaata liiketilaa, minkä täyttäminen voi olla hankalaa. Jo amerikkalaisen Targetin nolo vetäytyminen vuonna 2015 jätti runsaasti tilaa, jonka vuokraaminen uudelleen on ollut hankalaa varsinkin pienemmissä kauppakeskuksissa. Suuremmissa keskuksissa tilat on monin paikoin jo korvattu uusilla liikkeillä, sillä Kanadaan saapuu koko ajan uusia kauppaketjuja koettamaan onneaan haastavilla markkinoilla. Menestyksekkäitä uusia tulokkaita ovat olleet muun muassa japanilaiset Muji ja Uniqlo, joiden minimalistisille tuotteille löytyy suuri asiakaskunta erityisesti Kanadan suurkaupungeista.

Sears ei ole ainoa epäonnistunut jättiläinen

Sears Canadan sulkeutuminen jättää edelleen jäljelle amerikkalaisen emäyhtiö, joka jatkaa toimintaansa Yhdysvaltojen puolella. Sielläkin ketju on tosin vain haamu aiemmista kultavuosistaan, jolloin se muun muassa rakennutti Chicagoon pääkonttorikseen tuolloisen maailman korkeimman pilvenpiirtäjän, Sears Towerin (nykyisin Willis Tower). Sears Canadan romahdus aiheuttaakin huolta toisen suuren tavarataloketju The Hudson’s Bay Companyn kohdalla, joka on kanadalainen ikoni ja omistaa myös kymmeniä suuria tavarataloja. Aikojen muutos pakottaa liikkeet miettimään uusia vaihtoehtoja pysyäkseen hengissä ja ihmiset kyllä tottuvat uusiin ratkaisuihin. Onhan Kanada toipunut myös Tim Hortonsin myynnistä amerikkalaisille, joskaan helppoa se ei ole ollut.

Entinen Sears Tower

(Yhteensä 610 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.