Elokuussa luonamme käyneiden Suomen vieraiden jälkeen saimme kestittää seuraavaa seuruetta ainoastaan muutamaa viikkoa myöhemmin. Luoksemme saapuivat Niinan vanhemmat, joille kyseessä oli järjestyksessään jo kolmannesta Kanadan matkasta. Appivanhempien viime vierailusta olikin ehtinyt kulua yli kolme vuotta, joten olikin mukava saada heidät jälleen vieraaksi kesän ollessa vielä kauneimmillaan.
Normaalisti ajoitamme tänne suuntautuvat vierailut pitkän viikonlopun yhteyteen ja näin oli myös tällä kertaa. Pakkasimmekin auton lauantaiaamuna ja ajoimme aamulautalle Horseshoe Bayhin. Neljäkymmentä minuuttia myöhemmin olimmekin jo vastarannalla Gibsonissa, aurinkoisella Sunshine Coastilla. Meillä oli tuuria matkassa, sillä edellisten vieraiden aikaan kiusaa tehnyt metsäpalosavu oli hälvennyt syyskuun alkuun mennessä täysin, joten saimme nauttia koko viikonlopun helteisen kauniista loppukesän säästä.
Kesäaamu lautalla
Aamupäivän ensimmäinen pysähdyksemme oli lyhyt kävely Francis Pointille sieltä avautuvan merimaiseman nähdäksemme. Sieltä matkamme jatkui Egmontiin hotellille, jolla yövyimme Niinan kanssa edellisellä matkallamme. Söimme hotellilla lounaan sekä ihmettelimme lähimaastoon hylättyjä vanhoja metsäkoneita.
Francis Point
Tuttu ravintolamaisema
Hylättyjä metsäkoneita
Tarkoituksenamme oli ajoittaa lounas niin, että ehtisimme kävellä Skookumchuckin kapeikoille näkemään iltapäivän vuoroveden huipentuman. Kapeikolle on parkkipaikalta kahden kilometrin kävelymatka ja matkalla ohitimme myös paikan, jolla Niina katkaisi viime reissulla kätensä, joka vaati myöhemmin peräti kaksi leikkausta. Onneksi siitä harmista on toivuttu sittemmin hyvin mutta onnettomuuspaikka oli edelleen paikallaan.
Kävely Skookumchuckille
Ajoituksemme osui nappiin ja kapeikolle päästyämme merivesi virtasi vuolaana koskena, nousuveden työntäessä vesimassoja sisälle vuonoon. Viime kerralla olimme nähneet laskuveden, joten kapeikko näytti nyt täysin erilaiselta. Kuohujen keskellä kaksi urheaa melojaa leikki pohjanmuotojen synnyttämissä seisovissa aalloissa. Tämän nähtyämme en olekaan enää epäuskoinen aiemmista puheista että paikalla voisi jopa surfata, sillä jopa 33 kilometriä tunnissa virtaava vesi mahdollistaa uskaliaiden hurjapäiden leikkiä aallokossa.
Nousuveden kuohuvat kosket
Yöpaikkanamme toimi pieneen lahdenpohjukkaan rakennettu mökki, jonka olimme vuokranneet AirBnB:stä. Myös täällä oli mahdollista nähdä vuoroveden voima, sillä koko lahti kuivahti täysin joka aamu.
Aurinkorannikon majoitus
Sunnuntain kohokohta oli retki meidän ennakkoon paljon hehkuttamaan upeaan Princess Louisa Inletiin. Kumiveneen sijaan taitoimme matkan katetun veneen kyydissä, minkä vuoksi matkaan kului melkein kaksi tuntia suuntaansa. Keli oli mitä mahtavin, joten mikäs siinä oli upeista maisemista nauttiessa ja edes Jervis Inletin vuonon ulapalla ei ollut kylmä helteisen kesäpäivän keskellä.
Veneretki syvälle vuonoon
Upean luonnon Jervis Inlet
Perillä jylhän kapeassa Princess Louisa Inletin sivuvuonossa meitä tervehti vuolaana virtaava Chatterbox Falls, jonka edustalla ihmiset uivat meressä. Meistä tämä vaikutti kuitenkin riskaabelilta puuhalta, sillä näimme pintavedessä meduusoja, mutta toivottavasti tällainen ei pistänyt ketään.
Jylhä Princess Louisa Inlet
Chatterbox Falls
Kävelimme vieraidemme kanssa vuonon pohjukassa sijaitsevan pienen puiston lyhyen polun, jonka varrella näimme Kanadan ensimmäisen käärmeemme. Mustakeltainen käärme luikerteli polun yli nopeasti meidät hieman säikäyttäen. Hassua kyllä, näimme samanlaisen käärmeen vielä toistamiseen seuraavana päivänä eli kaksi käärmehavaintoamme kuudessa vuodessa ovat kaikki samalta viikonlopulta.
Kesäinen paratiisi
Käärmeenkin suosima polku
Retkeemme kuului eväiden nauttiminen laiturilla, jossa totesimme lähes yhteen ääneen meitä ympäröivien maisemien olevan uskomattoman kauniit ja retken unohtumaton elämys.
Veneitä vuonon pohjukassa
Retkeltä palattuamme kävimme iltapäivällä vilvoittelemassa Pender Harbourin alueella sijaitsevassa pienessä Katherine Lakessa. Lampi vaikutti niin paikallisten kuin kesävieraidenkin suosimalta uimapaikalta ja sen vesi oli mukavan lämmintä. Seuraavana aamuna palasimme alueelle valloittaaksemme vierellä kohoavan Pender Hillin kukkulan.
Polku ylös ei ole kuin noin kilometrin mittainen, mutta nousu oli silti melkoisen mehustava rupeama. Olimme onneksi liikkeellä heti aamusta jolloin keli ei ollut vielä niin helteinen ja maisema ylhäältä oli kyllä ehdottomasti vaivannäön väärti.
Hikinen nousu Pender Hillille
Pender Harbourin maisema
Lounaan jälkeen reissumme viimeinen kävely oli lähellä Halfmoon Bayn taajamaa sijaitseva Smuggler’s Cove. Kyseessä on helppokulkuinen polku suojaisaan poukamaan, jota salakuljettajat käyttivät aikoinaan rommin sekä ihmisten salakuljettamiseksi etelään Yhdysvaltoihin. Nykyisin polku tarjoaa mukavan mahdollisuuden ulkoiluun sekä nauttia kauniista maisemista noin neljän kilometrin matkalla.
Entinen salakuljettajien poukama
Paluumatkalla lauttaterminaalille pysähdyimme vielä lyhyesti Sunshine Coastin päätaajama Secheltissä pikaiselle uinnille. Merivesi oli kuitenkin melko kylmää ja myös täällä varoitettiin meduusoista, jollaisen näimmekin. Lauttamme kotiin oli auringonlaskun aikaan, mikä värjäsi koko taivaan kauniin vaaleanpunaiseksi. Takanamme oli hieno ja ulkoilun täyttämä viikko upealla Sunshine Coastilla!
Illan viimeisellä lautalla kotiin
Seuraava viikko kului rauhallisissa merkeissä Vancouverin seudulla, missä vieraamme kävivät muun muassa katsomassa työpaikkani melko hauskaa kampusta. Seuraavana viikonloppuna päätimme tehdä vierailen kanssa pienen automatkan kun lähdimme kiertämään rannikkovuoria.
Maittavalla aamupalalla
Vuorten ympäriajolla
Olemme tehneet Niinan kanssa tämän koko päivän mittaisen noin 600 kilometrin ajon muutamaan kertaan ja esimerkiksi pysähdys Hell’s Gaten nähtävyydellä on meille jo erittäin tuttu. Vieraamme rakastivatkin ajomatkaa, mikä tarjoaa erityisesti Lillooetin lähettyvillä erittäin jylhiä vuorimaisemia.
Tutuksi käynyt Hell’s Gate
Vierailun viimeinen päivä vei meidät Richmondin Stevestoniin, jossa olemme vierailleet appivanhempieni kanssa aiemminkin. Emme ole kuitenkaan vierailleet matkalla sijaitsevalla suurella buddhatemppelillä, jonka rauhaisalle pihamaalle on vierailla vapaa pääsy. Yllättävän suuri alue huokuu itämaista tunnelmaa kaikkine koristeluineen ja pyhine patsaineen.
Buddhatemppeli Richmondissa
Pysähdyimme myös lyhyesti suomalaisten perustamalla kalastajayhteisö Finn Sloughlla, josta ajoimme lopulta Stevestoniin. Alue on meille tuttu hyvistä meriruoka ravintoloistaan, mutta Stevestonista löytyy myös kaksi kiintoisaa aikalaismuseota. Näistä ensimmäinen on Britannia Shipyards, joka aloitti toimintansa vuonna 1889 kalanpurkittamona. Se joutui kuitenkin muuttamaan toimintaansa vuonna 1912 Hell’s Gatella tapahtuneen kuuluisan maanvyörymän romahdutettua Fraser Riverin lohikannan. Purkittamosta tulikin laivanrakentamo eli telakka, joka oli toiminnassa aina vuoteen 1979 saakka.
Historiallinen telakka
Telakka työllisti parhaina vuosinaan jopa satoja ihmisiä, joista osa asui sen kylkeen rakennetuissa ahtaissa asuinrakennuksissa. Rakennukset on kunnostettu sittemmin museoiksi, jotka kertovat sen aikaisista työskentely- ja asuinolosuhteista. Merkittävä osa työntekijöistä oli kiinalaisia maahanmuuttajia, jotka olivat valmiita tekemään mitä tahansa työtä jäätyään työttömäksi Kanadan halkaisevan junaradan valmistuttua vuonna 1886.
Vuosisadan takaista majoitusta
Rakennukset sekä koko museo ovat kiintoisat vierailla ja mikä parasta ilmaiset, joten nautimmekin noin tunnin mittaisesta vierailustamme.
Toinen merkittävä museo sijaitsee aivan Stevestonin taajaman keskustassa. Vuonna 1894 valmistunut Gulf of Georgia Cannery oli British Columbian suurin kalanpurkittamo aina vuoteen 1902 saakka. Purkittamo oli edistyksellinen teollisuuslaitos, jossa purkitettiin yli 2,5 miljoonaa säilykettä vuosittain teollisella liukuhihnalla. Kalastuksella oli tuohon aikaan merkittävä asema provinssin merkittävimpänä vientituotteena, jonka tuotteita vietiin kaikkialle brittiläisen imperiumin alueelle.
Kalanpurkitusmuseolla
Purkittamon tuotanto ei ollut yhtä riippuvainen Fraser Riverin lohennoususta ja niinpä sen toimintaa kestikin aina vuoteen 1930 saakka. Lohen purkitus lopetettiin tuolloin, mutta laitos palasi toimintaan toisen maailmansodan aikaan, jolloin sen päätuote oli rintamalla taisteleville sotilaille toimitettava tomattikastikkeeseen purkitettu silli, joka sisälsi runsaasti proteiinia.
Toiminta jatkui tuottoisana sodan jälkeenkin ja hiipui vasta 1960-lukuun mennessä ylikalastuksen suistettua paikalliset kalakannat voimakkaaseen laskuun. Aikoinaan lohennousu esimerkiksi Fraser Riverillä oli niin runsasta ja kalaa joessa niin paljon, että niiden päällä pystyi aikalaiskertomusten mukaan melkein kävelemään. Kalakantojen romahdus päätyikin Gulf of Georgia Canneryn kohtaloksi ja laitos lopetti toimintansa vuonna 1979.
Teollinen purkitusprosessi
Nykyisin purkittamon tiloissa toimii loistava museo, joka esittelee vuosisadan alun kalastustoimintaa ja miten se kehittyi alun karmeasta ja vaarallisesta käsityöstä nopeasti tehdasmaiseksi liukuhihnaksi. Museo onkin hyvin kiintoisa ja kyseessä oli minulle ja Niinallekin ensimmäisestä vierailusta siellä.
Vaihtelevista ajoista huolimatta Steveston on edelleen Vancouverin metropolialueen kalastuksen keskus ja alueen ravintolat tarjoilevat päivittäin tuoretta kalaa. Kalaa voi myös ostaa kylän satamasta, jossa pidetään joka viikonloppu kalatoria, joka vetää ihmismassoja puoleensa.
Stevestonin kalamarkkinat
Meille riitti kuitenkin vain katsella kaikkea tarjolla olevaa herkkua ja nautimmekin lounaan takaisin kotosalla. Tämä oli myös vieraidemme tämänkertaisen matkan päätepiste ja illalla nämä nousivat jälleen lennolle kohti kotia. Appivanhempien seuraavaa vierailua saisimmekin odottaa jälleen kahden vuoden ajan, mistä jälleen aikanaan tarinaa.
