Helmikuulle ajoittuva hiihtoloma on talven parasta aikaa ja kuluva talvi on ollut täällä länsirannikolla erinomainen ainakin laskettelijan näkökulmasta katsottuna. Viime vuonna teimme näihin samoihin aikoihin viikon mittaisen suuren laskettelukiertueen Kanadan kalliovuorille, mikä oli kuitenkin varasuunnitelma, sillä alkuperäisenä suunnitelmanamme oli lähteä Amerikan Kalliovuorille joko Coloradoon tai Utahiin. Suunnitelma kuitenkin kaatui matkan kalleuteen, mikä ei haitannut, sillä automatkamme oli täynnä mahtavia laskettelupäiviä.
Alkuperäinen suunnitelma palautui kuitenkin mieliimme alkusyksystä, kun aloimme tehdä suunnitelmia tulevan talven lasketteluista. Hinnat olivat ajankohdasta johtuen hieman viime vuotta parempia ja niinpä varasimmekin lennot Utahiin, jossa Salt Lake Cityn lähettyvillä sijaitsee useita maailmanluokan laskettelukeskuksia.
Matkaan lähdettiin perjantaina töiden jälkeen. Matkalla lentokentälle saimme kuitenkin tekstiviestin, että lentomme Seattleen olisi myöhässä ja vaihtomme Salt Lake Cityn koneeseen saattaisi käydä tiukaksi. Suuntasimme silti kentälle, jossa varmistui, että myöhästyminen olisi ainakin muutaman tunnin mittainen ja missaisimme näin ollen jatkolentomme.
Ilman konetta ei lento lähde
Onneksemme Seattlesta oli vielä yksi myöhempi lento Salt Lake Cityyn, johon ehtisimme myöhästymisestä huolimatta. Monen tunnin lentokentällä istuskelun jälkeen pääsimme lopulta matkaan ja positiivisena yllätyksenä lyhyt 40 minuutin lentomme Seattleen oli bisnesluokassa. Meille tuntemattomasta syystä Expedia oli varauksen yhteydessä varannut ainoastaan tämän ensimmäisen yhteyden bisneksessä, kaikkien muiden lentojen ollessa karjaluokassa. Vaikka ilo olikin sangen pieni, ei meitä silti harmittanut alkuunkaan istua koneen keulassa.
Ehdimme lopulta hyvin jatkolennollemme, joka sujui aikataulua reilusti edellä. Lentoreitillä nimittäin puhalsi erittäin voimakas myrskytuuli, joka tuiversi jopa 280 km/h. 😯 Lukema vastaa kategorian 5 hirmumyrskyn puuskia, mutta tästähuolimatta lentomme oli täysin tasainen, ilman minkäänlaista turbulenssia. Tuulen ansiosta kahden tunnin lentomme kesti vain hieman yli tunnin.
Hirmumyrskyinen myötätuuli
Salt Lake Cityssä oli laskeutuessamme jo pimeä ja otimme allemme vuokra-auton. Vaikka menossa on keskitalvi, ei 1300 metrin korkeudella sijaitsevassa kaupungissa ollut hiutalettakaan lunta. Allamme oli upouusi alle 2000 mailia ajettu auto, mutta huonotuurisen päivän päätteeksi tuulilasiimme osui kivi, joka jätti lasiin osumajäljen. Ei ole todellista! 👿
Harmistuneita ajoimme perille Park Cityyn, joka sijaitsee vuorten itäpuolella melko tarkalleen 2000 metrin korkeudessa. Hämmästykseksemme täälläkään ei ollut yhtään lunta, mikä sai meidät jo hieman huolestumaan. Olimme väsyneitä pitkän matkamme jälkeen, majoittuessamme naapurikaupunki Heber Cityssä sijaitsevalle hotellillemme. Ainakin olimme päässeet perille, mikä tuntuu olevan joka hiihtoloma vaikeuksien takana…
Pilvinen ensimmäinen päivä
Lauantainaamu valkeni pilvisenä ja noin kymmenen asteen pakkasessa. Päätimme aloittaa nelipäiväisen laskettelurupeamme Park Citystä, joka on yksi Pohjois-Amerikan suurimpia laskettelukeskuksia. Kaupunki on myös tunnettu yhtenä Salt Lake Cityn vuoden 2002 talviolympialaisten pitopaikkana, mistä muistutettiin monin paikoin.
Olympiamuistoja
Park City Mountain Resort on valtava keskus, johon kuuluu huikeat 348 rinnettä ja 7300 eekkeriä laskettelualaa yhteensä kahdeksalla vuorenhuipulla. Rinteiden määrässä Park City on huomattavasti jopa Whistleriä suurempi, jääden hieman Whistleristä pinta-alassa. Keskus sijaitsee korkealla vuoristossa, alimpienkin ala-asemien sijaitessa 2100 metrissä ja korkeimpien huippujen ollessa 3048 metrin korkeudessa. Yli puolet keskuksen rinteistä on luokiteltu keskitasoisiksi, mustia ollessa noin kolmannes rinteistä.
Park Cityssä saadaan keskimäärin lunta yli 9 metriä vuodessa, mikä on kunnioitettava määrä. Kuitenkin tämä talvi on ollut täysin poikkeuksellinen, eikä alueella ole saatu helmikuuhun mennessä juurikaan sadetta. Pakkasesta huolimatta lunta ei siis ole satanut ja rinteiden ulkopuoliset alueet olivat jopa vuorella melkein lumettomia, aivan huippua lukuunottamatta. Onneksi keskus on varautunut huonoihin talviin laajalla lumetusjärjestelmällä, jonka ansiosta rinteissä oli lunta, vaikka olikin todella outoa lasketella paljaan maan ympäröimänä.
Harvinainen jonotustilanne
Asia mikä Park Cityssä pisti silmäämme on keskuksen huima hissikapasiteetti. Vuorelta löytyy peräti 6 kuuden hengen tuolihissiä ja yhteensä 4 gondolaa. Kokonaisuudessaan erilaisia hissejä on peräti 41, mikä tarkoittaa ettei hissijonoissa tarvitse seistä. Se on Whistlerin ruuhkiin tottuneesta mahtavaa, sillä paikan päällehän oli tultu jonottelun sijaan laskemaan.
Laskimme ensimmäisen päivän ajan Park Cityn alkuperäisen keskuksen rinteitä, jotka olivat osin jäisiä. Iltapäivästä hetkellisesti rankka lumisade onneksi pehmensi rinteitä. Seuraavana päivä suuntasimme Canyonsin puolelle, joka oli itsenäinen laskettelukeskus ennen kuin Park Cityn ostotarjousta. Siellä olevien rinteiden profiili oli mielestämme aavistuksen jyrkempi, mutta hissikapasiteetti oli sielläkin loistva.
Hissi parkkipaikalta
Canyonsin kylän keskusta
Laskimme aamupäivästä hyviä laskuja kauniissa auringonpaisteessa yli 2500 metrin korkeudessa. Iltapäivällä siirryimme kokeilemaan hieman etelämpänä sijaitsevia rinteitä, jotka olivat harmillisen jäisiä. Jokainen laskettelija tietää miten inhottavia jäiset rinteet voivat olla ja upeasta kelistä ja muuten hauskoista rinteistä huolimatta päivämme oli hieman nihkeä, laskettelun ollessa todella varovaista touhua.
Aurinkoinen mutta jäinen kakkospäivä
Raskaan kakkospäivämme jälkeen ajoimme hotellillemme Heber Cityn kautta, joka on tasangolla sijaitseva 15 000 asukkaan voimakkaasti kasvava pikkukaupunki. Maisemat ovat upeat, korkeiden vuorten ympäröidessä laajaa tasankoa. Zermatt niminen hotellimme oli myös rakennettu ehtaan sveitsiläistyyliin ja oli hieman syrjäisestä sijainnistaan huolimatta kelpo majapaikka.
Heber City sijaitsee kauniilla tasangolla
Sveitsiläisiä vaikutteita Utahissa
Sää vaihteli päivästä toiseen ja aurinkoista sunnuntaita seurasi lumisateinen maanantai. Tämä oli itseasiassa hyvä juttu, sillä parikymmentä senttiä uutta lunta peitti jäisen pinnan ja teki rinteistä mukavat laskea. Laskimmekin kaksi seuraavaa päivää Park Cityn naapurissa sijaitsevassa Deer Valleyssä, jota pidetään hieman ”parempana” laskettelukeskuksena. Erikoisena yksityiskohtana keskus on yksi vain kolmesta laskettelukeskuksesta, jossa pahainen lumilautailu on kielletty.
Deer Valleyn huviloita
Runsaan lumentulon vuoksi maanantai oli loistava päivä ja nautimme keskuksen rinteistä. Deer Valleyn 101 rinnettä kalpenevat lukumäärältään Park Cityn rinnalla, mutta rinteissä on silti runsaasti vaihtelua ja mikä tärkeintä, lumi oli parempaa.
Paljaat rinteet
Alueen kaikki keskuksen sijaitsevat saman vuorijonon itäseinämällä, mutta muista eroavasti Deer Valley on rakennettu kohdalle jossa keskellä vuorta on tasanne. Tästä johtuen rinteissä ei ole aivan valtavasti korkeusvaihtelua, mutta vastaavasti hissimatkat ovat lyhyen nopeita. Kiintoisana yksityiskohtana loiva maasto on mahdollistanut rakentaa hulppeita huviloita ja loma-asuntoja käytännössä aivan huipulle saakka ja onkin outoa lasketella jonkun kotitalon pihan editse melkein kolmen kilometrin korkeudessa.
Kaunis päivä Deer Valleyn rinteissä
Keli oli erityisen upea viimeisenä laskettelupäivänä tiistaina, jolloin olimme vielä koko päivän mäessä. Ehdimmekin viistellä edellisenä päivänä hyväksi havaittuja suosikkirinteitä ja lumi oli pysynyt yön yli mukavan pehmeänä. Kokonaisuudessaan laskimme neljän päivänä aikana noin 200 kilometriä, mikä kertoo miten jokainen päivämme oli melkein aamusta iltaan.
Tästä ei laskettelupäivä parane
Loppujen lopuksi meille jäi pitkästä viikonlopustamme ihan hyvät fiilikset. Heikko lumitilanne oli tietysti harmillista, mutta sitä on mahdotonta tietää ennalta, kun tekee varauksia syksyllä. Normaalisti Utah on yksi Amerikan parhaita osavaltioita lasketteluun, vain Coloradon tarjotessa vieläkin enemmän. Utahin keskusten paras puoli on niiden uskomaton läheisyys Salt Lake Cityn kanssa, sillä kaukausimpaan Deer Valleyhin on kaupungista vain 60 kilometriä. Isoja keskuksia on myös useita ja vuorijonon länsipuolella olevat kaksi suurta, Snorbird ja Alta, jäivät tällä reissulla kokeilematta.
Siksi Utahiin pitääkin varmaan palata jonain toisena talvena. Kätevää se ainakin on, sillä Park City kuuluu samaan ryhmittymään kuin Whistlerikin, joten meidän on mahdollista lasketella samalla Edge-kortilla vuosittain kaksi ilmaista päivää toisaalla.
Vuoret kaupungin vierellä
Paluumatkalla lentokentälle ajoimme Salt Lake Cityn lävitse. Miljoonan asukkaan kaupunki näytti tutulta, vaikka kesän 2013 automatkastamme sinne ja Yellowstoneen onkin jo neljä ja puoli vuotta. Hyvänä uutisena emme joutuneet maksamaan tuulilasiin tulleesta kiveniskemästä, joten palasimme kotiin hyvin mielin.
Salt Lake Cityn siluetti
Ensi vuoden hiihtoloman suunnitelmia ei ole lyöty vielä lukkoon, mutta on hyvin mahdollista, että katsomme jälleen Amerikan suuntaan. Päädymme sitten mihin tahansa, toivottavasti lumijumalat ovat tuolloin puolellamme. Kuullun perusteella Coloradokaan ei olisi ollut tänä vuonna Utahia parempi lumitilanteeltaan ja paras vaihtoehto on ollut lasketella ihan vain täällä kotopuolessa. Joskus kaikkein paras on kaikkein lähin…
