Pitkäaikaiset blogini lukijat ovat jo tuttuja käytäntöni kanssa, jossa juhlistan blogini erilaisten rajapyykkien rikkoutumista kuinkas muutenkaan kuin erillisellä kirjoituksella. Yksi tällainen pitkä perinne on ollut kirjoitusteni määrän kasvun seuraaminen ja jonka myötä juhlistan tänään tätä 900. blogikirjoitustani!
Yhdeksänsataa kirjoitusta on jo sellainen määrä, että unohdan joskus itsekin mistä kaikesta olenkaan vuosien varrella kirjoittanut. Samaan aikaan juuri tämä on kaikkein mukavinta blogin pitkäjänteisessä kirjoittamisessa, sillä se tarjoaa itsellekin mahdollisuuden muistella menneitä seikkailuja. Kirjoitukset avaavat ikkunan omaan ajatuksenjuoksuun, joka vaihtelee ehdottomasti iän sekä kokemuksen perusteella. Esimerkiksi, kun luen nyt joskus kaksikymppisenä kirjoittamiani juttuja, oikein hämmästyn miten nuorin silmin olen tarkastellut tuolloin asioita ja miten näkemykseni jostain on saattanut muuttua jopa kokonaan.
Tapaankin sanoa, että kirjoitan tätä blogiani ennen kaikkea itselleni, vaikka tuhansien ihmisten iloksi ja hyödyksi kirjoittaminen tuottaa minulle myös suuren määrän iloa. Ilman teidän tukeanne en varmaan jaksaisikaan investoida kaikkea kirjoittamiseen kuluvaa aikaa vielä näin kolmentoista vuoden jälkeenkin.
Haluni kirjoittaa tätä blogia onkin edelleen vankkumaton, vaikka edellisestä rajapyykistä ehtikin kulua peräti 20 kuukautta. Haaveilin näemmä tuolloin ylittäväni maagisen tuhannen kirjoituksen rajapyykin ennen vuosikymmenen vaihtumista, johon on vain kuukausi aikaa! Tonnin paremmalle puolelle pääsemistä joutuukin odotella vielä tovin, mutta lukema tulee kohti tasaisen varmasti.
Luin huvikseni myös muita aiempia kirjoituksiani ja huvituin huomatessani tunnelmien olleen joka kerta hyvin samanlaiset. Olen aina tyytyväinen uudesta satkusta, mutta samaan aikaan minua myös harmittaa kirjoitusjononi pituuden ainainen kasvu. Vaikka arki tuntuukin usein tylsältä, tapahtuu kuukausien aikana silti paljon sellaista mistä en ole vielä aiemmin kirjoittanut, mikä joka tarjoaa mielestäni näkymän johonkin kiintoisaan uuteen seikkaan Vancouverista tai Kanadasta.
Kaikkein eniten minua harmittaa matkakertomuksien kasaantuminen, sillä jonossa on kymmenisen viime vuosina tehtyä hienoa matkaa, joista olisi mukava laittaa näytille satoja kiintoisia valokuvia. Kuitenkin juuri matkakertomusten kirjoittaminen on kaikkein työläintä puuhaa ja siksi jono valitettavasti jatkaneekin kasvuaan. Puran jonoa hitaasti sieltä täältä, kuten viime aikoina ensimmäisen New Yorkin matkan tunnelmia.
On vaikea sanoa saavutanko tuhat kirjoitusta nopeammin kuin nyt täyttyneen satasen, mutta varmaa on että tulen kirjoittamaan myös tuolloin tunnelmistani tänne blogiini. Kiitos teille lukijoille tuestanne!
