Kesälomamatkalla koronan keskellä

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Vuosi 2020 ei ole suosinut matkailijoita ja moni on saanut heittää hyvästit aiemmille lomasuunnitelmille koronaviruksen suljettua maiden ja jopa provinssien väliset rajat. Esimerkiksi pääsiäiseksi suunniteltu lomamme Seattlessa jäi kaukaiseksi haaveeksi, eikä kesälle uskaltanut tehdä suuri muutoksia yleisen epävarmuuden jatkuessa. Johonkin ne lomapäivät on silti käytettävä ja kesäkuussa varmistunut tieto uudesta työpaikastani lukitsi kesäloman ajankohdaksi juhannusta seuranneet kaksi viikkoa.

Kesäkuussa British Columbiassa elettiin edelleen epidemian kakkosvaihetta, jonka aikana kaikkea matkustamista kehoitettiin välttämään. Matkustamista ei oltu kuitenkaan kielletty ja hyvät tautilukemat enteilivät kolmannen vaiheen vääjäämätöntä lähestymistä. Päätimme Niinan kanssa että riski olisi pieni ja niinpä pakkaisimme automme ja suuntaisimme kohti pohjoista.

Nopeasti suunniteltu kesälomareissu

Matkamme vaati muutosta aiempiin suunnitelmiin ja niinpä Pembertonin Nairn Fallsille varattu kesän ainoa telttailuviikonloppu kutistui pelkäksi yöpymiseksi matkalla kohti pohjoista. Matkaan lähdettiin perjantaina heti viimeisen työpäiväni jälkeen ja Pembertonista matka jatkui lauantaiaamusta lyhyen telttayön jälkeen. Etapin maisemat ovat meille tuttuja lukuisilta vuorten ympäriajoiltamme mutta Duffey Laken seudun jylhät vuoret virittävät aina matkatunnelmaan.

Alkumatkan tuttuja maisemia

Aamupäivän keli oli pilvinen ja maasto kostea edellisyön sateesta, mutta  ilahduttavasti sää alkoi parantua Lillooetin kohdalla, jossa Fraser River virtaa vuolaana syvän kanjonin pohjalla. Maisemia tuli pysähdyttyä ihailemaan monessa kohtaa samalla kun jalat saivat hieman verryttelyä.

Fraser Canyonin karut maisemat

Lillooetin tienoilla

Cache Creekistä eteenpäin maisemat olivat meille uusia, sillä emme ole olleet aiemmin näin kaukana kotoa. Alue tunnetaan Cariboona ja se on suuri ylänköalue British Columbian ytimessä. Etäisyydet pienten asutuskeskusten välillä ovat pitkiä ja ensimmäinen pysähdyksemme oli vasta pieni 100 Mile House joka sijaitsee – yllätys yllätys – tasan sata mailia Lillooetista. 1800-luvun puolivälissä Cariboon alueella koettiin kultaryntäys jonka aikana alueen ainoan kärrypolun varrelle muodostui lukuisia pelkästään etäisyyden mukaan nimettyjä taajamia kuten 70, 100, 105 ja 150 Mile House.

Maisemia entisen kärrypolun varrella

100 Mile Housessa asuu pysyvästi vajaat 2000 asukasta mutta se on sangen kuuluisa sitä ympäröivistä sadoista järvistä, joita pidetään hyvinä kalavesinä. Kylän keskustassa matkaajaa odottaa erikoinen näky, sillä kylänraiting varressa seisovat maailman suurimmat murtomaasukset. Suomalaiselle huomiota kiinnittää valtavien suksien olevan Karhu-merkkiset, joskaan niillä ei ole mitään yhteyttä Suomeen. 100 Mile Housen laajat salot ovat kuitenkin suosittua murtomaahiihtoaluetta ja laduilla on on harjoitellut useita Kanadan olympiajoukkueen jäseniä.

Maailman suurimmat murtomaasukset

Lounaan jälkeen matkamme jatkui maantietä kohti pohjoista. Williams Lakelle tullessamme maisemat alkoivat näyttämään jälleen tutulta, sillä olimmehan olleet kaupungissa vain vuotta aiemmin viime kesän suurella eteläisen British Columbian kierroksellamme. Edellisellä reissulla minun ei kuitenkaan onnistunut ottaa kuvaa tämän sahateollisuudesta elävän kaupungin lukuisista hirsimökkitehtaista, joilla kuvataan HGTV:llä nähtävää Timber Kings televisiosarjaa. Hieman etäämmällä näimme myös toisen,  Discovery Channelilla nähtävän tositelevisiosarja Jade Feverin mainoksen tienvarressa. Itse sarjan kuvauspaikka Jade City sijaitsee kuitenkin vielä satoja kilometrejä pohjoisempana, mutta nämä kertovat että Kanadan televisiotuotanto voi hyvin ja sen kautta syrjäseudutkin ovat saaneet pientä näkyvyyttä kansainvälisillä televiokanavilla.

Williams Laken mökkitehtaita

Televisiosta tuttu paikka

Alkuillasta saavutimme noin 500 kilometrin ajomatkan päätteeksi yöpaikkamme Quesnelin. Quesnel on vajaan 23 000 asukkaan pikkukaupunki Fraser ja Quesnel Riverin haarassa. Kaupunki oli aikoinaan merkittävä pysähdyspiste matkalla läheiseen Barkervilleen, josta löydettiin  kultaa vuonna 1861. Alueen historiasta muistuttaa edelleen kaupunkiin tultaessa maailman suurin vaskooli, josta emme valitettavasti saaneet kunnon valokuvaa.

1800-luvun huippuvuosista muistuttaa myös kaupungin keskustassa sijaitseva kasinohotelli Billy Barker, jonka nimi juontaa juurensa 1860-luvulla juuri Barkervillen alueella ensimmäisenä kultaa löytäneeseen kullankaivajaan. Erikoista on myös itse rakennus, joka muistuttaa erehdyttävästi siipiratasalusta, jotka kynsivät aikoinaan Fraser Riveriä tarjoten kyydin pohjoisen kaivannoille vuosina 1862 – 1921.

Historiaa haviseva hotelli

Hauskan näköinen hotelli toimi yöpaikkanamme ja illan aikana ehdimme katsastaa kaupungin pienen keskustan, jonka pieni erikoisuus ovat yhteensä 23 hauskasti maalattua vesipostia. Onnistuimme löytämään näistä muutaman ja ne piristävät pikkukaupungin katukuvaa mukavasti.

Quesnelin keskusta

Yön aikana nukuimme huonosti, sillä huoneen ilmastointi oli äänekäs ja mielessä painoi huoli rankasta ukkoskuurosta. Cariboon alueella saadaan toisinaan rankkoja raekuuroja jotka saattavat vaurioittaa autoja, mutta onneksi tällainen ei sattunut kohdalle. Mieltä arvelutti myös ajatus auton sisään jääneistä tavaroista joita emme olleet raahanneet turvaan hotellihuoneeseemme, mutta onneksi yö ei tuonut mukanaan harmeja.

Aamusta oli Niinan vuoro hypätä rattiin jatkaessamme matkaa kohti Prince Georgea. Sinne saavuttuamme ajoimme muutaman ympyrän kaupungin keskustassa viime kesän muistoja virkistäen, mutta jatkoimme jälleen sangen nopeasti matkaamme takaisin kohti erämaata.

Matkalla pohjoiseen

Pohjoisen keskus Prince George

Teollisuuskeskus Prince George

Lounas tuli syötyä Vanderhoof nimisessä pikkupaikassa, joka on British Columbian maantieteellinen keskipiste. Tieto muistutti meitä provinsin valtavasta koosta, sillä Vancouverista kertyy Vanderhoofiin matkaa lähemmäs 900 kilometriä. Olimme siis samaan aikaan sekä kaukana kotoa että emme kovinkaan kaukana.

Provinssin keskipisteessä

Highway 16 johtaa Prince Georgesta länteen ja on sangen yksinäinen maantie, joka halkoo loputtomilta tuntuvaa erämaata. Tien varrella on pieniä asumuksia, mutta seuraava suurempi asutuskeskus on vasta 350 kilometrin päässä ja kokolailla puolivälissä Prince Rupertiin sijaitseva 5300 asukkaan Smithers. Alunperin rautatien ympärille rakentunut pieni kylä on täkäläisittäin sangen kuuluisa rennosta menostaan ja mekin olemme kuulleet nimen useasti aiemmin. Alueen laskettelumahdollisuuksia kuvataan mahtaviksi ja kylän taustalla kohoava 2589-metrisen Hudson Bay Mountainin rinteillä sijaitseekin pieni laskettelukeskus. Ajoimme ylös keskukselle hienojen maisemien toivossa, mutta ainoaksi kiintoisaksi nähtävyydeksi jäi hiekkatien varrella ollut ja todennäköisesti susien syömä poron raato.

Vuolaana virtaava Bulkley River

Alppihenkinen Smithers

Smithersin pieni keskusta on viihtyisä ja siinä on hieman alppihenkeä. Kylän taustalla kohoava jylhä vuori tekee vaikutuksen kaikkialta nähtynä, joskin näin kesällä vuoren huipun lumikerros on joutunut antamaan periksi lämpimälle säälle. Pakollinen nähtävyys aivan vuoren juuressa ovat Twin Fallsin kaksoisvesiputous, jolle johtaa lyhyt joskin sangen jyrkkä polku. Valitettavasti aurinko oli juuri kuvaussuuntaa vastaan, mutta vuolaana kohisevat vesiputoukset tekivät meihin silti vaikutuksen.

Kaksoisvesiputoukset

Hyvin nukutun yön jälkeen jatkoimme jälleen matkaamme edelleen kohti länttä sekä rannikkoa. Matkalla huomiomme kiinnittivät kyltit siitä, että olimme saapuneet Wet’suwet’en intiaaniheimon alueelle. Intiaaniheimoja sekä näiden reservaattialueita on Kanadassa joka puolella, mutta syy miksi juuri tämä heimo kiinnitti huomiomme oli sen tunnetuksi tuleminen helmikuun protestiliikkeen aikana. Tuolloin laittomia heimojohtajia tukeneet aktivistit pysäyttivät suuren osan Kanadan junaliikenteestä yli kuukauden ajaksi, kun pääministeri Trudeaun hallinto kiemurteli päätösten kanssa. Naurettavat protestit maksoivat Kanadan taloudelle satoja miljoonia dollareita mikä kuitenkin pyyhkiytyi kaikkien mielestä koronaepidemian räjähdettyä käsiin maaliskuun lopulla.

Maantie seurailee Bulkley Riverin vartta, joka puristuu kapeikkoon Witset Canyonin kohdalla. Paikka on paikallisten suosima kalastuspaikka, jossa voi joinain vuodenaikoina nostaa kalaa joesta pelkällä haavilla. Näin maanantaiaamuna paikalla ei ollut ketään, mutta se tarjosi tilaisuuden lepuutta hieman jalkojamme kosken kohinaa kuunnellen.

Jokikapeikko 

Edempänä maisemat muuttuvat huikeiksi kun rannikon vuorijonot alkavat kohota ympärillä. Pieni mutta pysähdyksen arvoinen nähtävyys löytyy pienen New Hazeltonin kyläpahasen läheltä paikallistiellä alkuperäiseen Hazeltonin kylään. Hazelton sijaitsee upealla paikalla kohdassa jossa Bulkley River yhdistyy suurempaan Skeena Riveriin. 570 kilometriä pitkä Skeena River on British Columbian toiseksi pisin joki heti Fraser Riverin jälkeen ja sen kautta virtaa valtavat määrät vuoristoon satavasta sadevedestä takaisin Tyyneenmereen.

Hazeltoniin päästäkseen on kuitenkin ensiksi ylitettävä Bulkley River yksikaista 140-metristä Hagwilget Canyon Bridgeä pitkin, joka ylittää 80 metriä alapuolella virtaavan joen. Nykyinen metallista rakennettu silta on järjestyksessään neljäs paikalla seissyt silta ja se on rakennettu vuonna 1931. Vanha silta on silti jämäkkä mutta mieltä kutkuttava kävellä ja ajaa, sillä se muodostuu paksusta rautaverkosta jonka lävitse näkee. Puhelimesta ja avaimista onkin hyvä pitää tiukasti kiinni sillalla astellessa.

Hurja Hagwilget Bridge

Korkealla sillalla tuulee

Hazeltonin kylässä sijaitsee kehuttu alkuasukasmuseo, joka ei kuitenkaan ollut koronaviruksen vuoksi avoinna. Sama toistuisi useasti matkamme aikana, matkailukohteiden ollessa vielä suureksi osaksi kiinni kakkosvaiheen johdosta.

Historiallinen Hazelton

Paluumatkalla valtatielle ihailimme vielä kerran Hazeltonista avautuvaa maisemaa, jota hallitsee kerrassaan upea vuorijono jonka korkein huippu on 2076 metriä korkea ja terävä Hagwilget Peak. Valokuva ei yksinkertaisesti tee oikeutta sille, miten näyttävä vuori oikeasti on.

Kaunis pohjoinen

Jylhä Hagwilget Peak

Päivän päätepiste oli 15 000 asukkaan Terrace, joka on alueen merkittävin asutuskeskus. Tällä seudulla viettäisimme seuraavat päivämme ympäröiviä paikkoja tutkien ja valokuvia napsien. Varsinainen majapaikkamme sijaitsi Terracesta 18 kilometriä etelään kauniissa Lakelse Lake Provincial Parkissa. Olimme varanneet leirintäalueelta telttapaikan seuraavaksi neljäksi yöksi, mikä oli ihanan helppoa. Suurkaupungissa asuessa on tottunut siihen, että telttapaikoista on joka kesä verinen taistelu, mutta täällä kaukana pohjoisessa varauksia ei tarvitse välttämättä tarvitse edes tehdä etukäteen, sillä tilaa tuntuu riittävän.

Koillisprovinssin  keskus Terrace

Leirintäalueella oli tilaa

Pystytimme telttamme ja askartelimme yllättävän hyvin onnistuneen katoksen telttapaikkamme ylle. Lopun iltaa nautimme nuotion loimusta sekä ulkoilmassa telttailun parhaista puolista. Seuraavien päivien seikkailuista sekä matkakohteista lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.