Kirjoitin vastikään Vancouverin kiivaasta rakentamisesta, jota ei ole hidastanut edes vielä loppusuoralla oleva globaali pandemia. Vancouverin lisäksi myös ympäröivät esikaupungit ovat jatkuvan myllerryksen keskellä ja oma kotikaupunkimme Burnaby on yksi kaikkein rohkeimmin rakentavia esikaupunkeja jopa siinä määrin, että koko British Columbian korkeimmat pilvenpiirtäjät sijaitsevat kohta Vancouverin sijaan täällä Burnabyssä.
Vaikka tulevien vuosien joukossa onkin huikeita projekteja, on rakenteilla nytkin kymmeniä suuria työmaita, jotka muuttavat kaupunkikeskustojen siluetteja sellaista vauhtia, ettei niitä meinaa tunnistaa enää viiden vuoden jälkeen entisekseen.
Brentwood on muuttunut melkoisesti
Eräs merkittävästi muuttuva alue on meiltä kotoa loistavasti näyttäytyvä Brentwood, jossa on meneillään useita huomattavia suurprojekteja. Alueen ytimessä sijaitsee upouusi Amazing Brentwoodin kauppakeskus sekä kolme Burnabyn tämän hetken korkeinta asuintornia. Juuri valmistunutta ensimmäistä rakennusvaihetta tulee seuraamaan toisessa vaiheessa kaksi aavistuksen matalampaa 50- ja 39-kerroksista asuintornia tontin luoteiskulmalle, joiden rakentaminen alkaa ensi vuonna.
Kauppakeskuksen ympärystä jatkaa kasvuaan
Hieman tästä itään sijaitsee puolestaan rakennusyhtiö Concord Pacificin suurprojekti Concord Brentwood, jossa neljä ensimmäisen vaiheen todella korkeaa pilvenpiirtäjää kohoavat kaikki yhtä aikaa. Rakennusten korkeudet ovat 44-55 kerrosta ja niiden sijainti rivissä Lougheed Highwayn varressa tulee muodostamaan melkoisen seinämän. Kompleksiin kuuluu vielä kuusi muuta tornia, jotka tulevat seuraamaan uuden ja paljon odotetun kaupunkipuiston kanssa kahdessa seuraavassa rakennusvaiheessa.
Concord Brentwoodisssa kohoaa neljä tornia
Brentwoodin korkein työmaa on kuitenkin 215 metriä ja 64 kerrosta korkea Gilmore Place, jonka maarakennusvaihe on täydessä vauhdissa. Yhteensä kolmen korkean asuintornin sekä yhden toimistotornin kompleksi rakentuu aktiivisen SkyTrain-linjan ja aseman ympärille, mikä aiheuttaa rakentamiselle erikoishaasteita. Onkin jännä näky miten metroaseman sekä radan alapuolelta on kaivettu valtavasti maata parkkihallien tieltä, mikä on vaatinut ratapilareiden voimakasta tukemista sortumisen estämiseksi.
Gilmore Placen valtava työmaa
Suurprojekti on vielä tässä vaiheessa sangen tylsä nähtävä, sillä se alkaa kohota kunnolla vasta ensi vuoden aikana. Tuolloin sitä on kuitenkin enää mahdotonta olla huomaamatta, sillä niin korkeimmasta pilvenpiirtäjästä tulee British Columbian korkein rakennus.
Brentwoodista kahdeksan kilometriä itään sijaitsee puolestaan Lougheedin kaupunkikeskusta aivan Burnabyn ja Coquitlamin rajalla. Alun perin verkkaisesta keskustasta on kehittynyt viime vuosina yksi kiivaimmin kasvavia keskuksia, jonka suunnitelmat ovat hurjia. Olemassa olevan kauppakeskuksen ympärille nousee nopeaan tahtiin paikoin hyvinkin korkeita torneja, mutta kohokohta on yhteensä toistakymmentä tornia käsittävä The City of Lougheed nimeä kantava megaprojekti.
Lougheed on nopeasti muuttuva kaupunkikeskusta
Projektin ensimmäinen jo käynnissä oleva vaihe käsittää yhteensä neljä 38-55 kerroksista asuintornia, jotka rakentuvat kaikki paraikaan. Jo korkealle kohonneet tornit muokkaavat maisemaa melkoisesti, eroten Concordin Brentwoodin projektista siinä, että tornit ovat rivistön sijaan tiiviissä ryppäässä. Tornien tarkkoja korkeuksia on ollut yllättävän vaikea saada selville, sillä kerroslukemista on olemassa sangen ristiriitaista tietoa, joten niiden lopullinen korkeus pitäneekin laskea rakennusten valmistuttua omin sormin.
Neljä ensimmäistä tornia
Tulossa vielä runsaasti uutta kaupunkia
Burnabyn ykköskeskusta on silti edelleen oma kotoinen Metrotown, jonka kehitys ei jää jälkeen sisaruksistaan. Kaupunginosan kenties näkyvin projekti on ollut jo useamman vuoden ajan viiden tornin Station Square, jonka kaksi viimeistä rakennusta ovat nyt harjakorkeudessaan. Asukkaat alkoivat muuttaa kuukausi sitten 38-kerroksiseen nelostorniin, mutta 52-kerroksinen viitostorni on vielä rakenteilla.
Station Square lähestyy valmista
Viidennestä tornista tulee kompleksin ehdottomasti kiinnostavin porrastetulla huipullaan, joka tulee erottumaan Metrotownin upeassa siluetissa. Suurprojekti on edennyt pääosin aikataulussa ja sen osana rakennusten juurelle on syntymässä uusi viihtyisä ravintola-alue katuterasseineen päivineen.
Uusi ravintolakatu
Hieman tästä etelään sijaitsee Maywoodin asuinalue, joka on myös suuren myllerryksen vallassa. Tähän saakka rakentaminen on keskittynyt lähinnä Beresford Streetin varteen, jossa myös entinen kotimme sijaitsee, mutta nyt tämä kadunpätkä alkaa olla rakennettu täyteen.
Niinpä tornitalot ovatkin alkaneet levittäytyä yhä etelämmäs, tehden aiemmin pientalovaltaisesta alueesta huomattavasti kaupunkimaisemman. Alueella on vielä paljon työtä edessään, mutta muutos on vääjäämätön ja uusia projekteja esitelläänkin kuukausittain.
Beresfordin varren torneja
Metrotown on Burnabyn ykköskeskusta
Viimeinen mainitsemisen arvoinen projekti on kotimme lähettyvillä sijaitseva Sussex, jossa 42- ja 31-kerroksiset asuintornit rakentuivat nopeaan tahtiin kahden vanhemman kerrostalon tontille. Projekti on hieman outo, sillä korkeat rakennukset on ahdettu hyvin pieneen tilaan ja alun perin olikin vaikea uskoa, että ne edes mahtuvat sille. Niin ne kuitenkin vain mahtuivat ja matalampaan rakennukseen aletaankin jo piakkoin muuttamaan.
Sussexin tornit ahtaalla tontilla
Viime viikkojen puheenaihe rakennuspiireissä on ollut kuitenkin vastikään esitelty suunnitelma entisen Cactus Club Cafen tontille vilkkaan Kingswayn varteen. Tiedossa on ollut että tälle Station Squaren sekä Sussexin väliselle tontille on suunnitelmissa jotain korkeaa, mutta vastikään esitelty Metro King löi silti kaikki ällikältä.
Huikea 63-kerroksinen Metro King
63 kerrosta ja 211 metriä korkeasta pilvenpiirtäjästä tulee vain neljä metriä Gilmore Placea matalampi, mutta sijainti Metrotownin kukkulalla heittää rakennuksen suhteellisen korkeuden yli kolmensadan metrin. Erilaisia asumismuotoja yhdistelevästä tornista tuleekin ehdoton maamerkki, jonka rinnalla kaikki olemassa olevat tornit tulevat kalpenemaan. Ainoastaan kaksi korttelia idempänä sijaitseva 230 metriä korkea Concordin Pacificin Grand Tower tulee hallitsemaan maisemaa vielä tätäkin enemmän ja tornit tulevatkin kohoamaan samaa tahtia.
Uusi korkea maamerkki
Burnabyssä riittää siis seurattavaa tulevinakin vuosina ja projektit ovat entistä kunnianhimoisempia. Aiemmin suurprojektit rakentuivat yleensä rakennus kerrallaan, mutta nyt rakenteilla saattaa olla yhtä aikaa jopa neljä korkeaa tornia useammassa ryppäässä. Rakennuskorkeudet jatkavat myös kohoamistaan ja maaginen 200 metriä ylitetään seuraavien vuosien aikana useasti. Suunnitelmia on myös nyt tätäkin korkeammista pilvenpiirtäjistä Burnabyyn, mikä jättää rakennuskorkeudeltaan rajoitetun Vancouverin yhä kauemmas taakseen. Kiintoisia aikoja!