Kriittiset ensipäivät teho-osastolla

Vuosi etenee vauhdilla ja onkin vaikea uskoa, että tyttäremme syntymästä on kohta jo kaksi kuukautta! Aika tuntuu yhtäällä täysin hurahtaneen, mutta samaan aikaan myös paljon kahta kuukautta pidemmältä jaksolta, sillä olemme sen aikana joutuneet käymään lävitse melkoisen tunteiden ja tapahtumien vuoristoradan.

Lapsemme syntymä oli kaunis tapahtuma ja pikkuinen tyttö saapui maailmaan elokuun kolmannen päivän aamuna kello 03:07. Tuosta hetkestä alkoi pienen elämän ensimmäinen päivä, jonka aikana kaikki oli täysin uutta niin meille kuin hänellekin. Aloimme kuitenkin innolla harjoittamaan vauvanhoitoon kuuluvia toimenpiteitä, kuten jatkuvaa ruokintaa, ihanaa sylittelyä sekä toistuvaa vaipanvaihtoa.

Tyttömme ensimmäinen elinpäivä oli täydellinen, tämän viihtyessä rinnalla ihokosketuksessa tuntien ajan. Myös vauvan putkisto toimi erinomaisesti, sillä vaippoja syntyi jopa ensipäiviksi määriteltyä tahtia enemmän. Kaikki tuntui menevän iloisesti ja jaoimme uudesta onnestamme paljon kuvia ja videoita Suomessa uutisia innolla odottaneille sukulaisille ja tutuille.

Ensimmäisen päivän onnea

Ensimmäisenä yönä vauvalle ei tullut uni ennen kuin otimme hoitajien neuvosta käyttöön jokaisen vanhemman salaisen aseen: tutin. Sen ansiosta meidän kaikkien onnistui nukkua loppuyöstä kohtuullisen pitkiä pätkiä, kuitenkin aina muutaman tunnin välein syöttämään heräten.

Toinen elinpäivä valkeni kauniina ja aamupäivä oli samaa uusiin rutiineihin totuttelua. Tokion olympialaiset pauhasivat taustalla viettäessämme vauvan valveillaolon hetken tämän seurassa. Iltapäivän aikana vauva alkoi kuitenkin osoittaa ärtymystä ja väsyneisyyttä, mikä oli hieman lannistavaa, sille kun oli vaikea löytää syytä. Kaikkien ajatuksena oli, että vauva oli varmasti vain väsynyt edellisen päivän suuresta urakastaan, joten annoimme tälle aikaa.

Iltaa kohden kärttyisyys kuitenkin lisääntyi ja erityisesti sairaanhoitajan kanssa tehty ensimmäinen kylpy ei miellyttänyt pikkuista laisinkaan. Myös syöttäminen muuttui hankalaksi, sillä vauvan kiinnostus rintaa kohtaan oli kadoksissa, mikä oli täysin ensimmäisestä päivästä poikkeavaa.

Kylpy ei miellyttänyt

Keskustelimme asiasta hoitajien kanssa, mutta vasta kun vauvan alkoi olla vaikea herätä unestaan, alettiin asiaa tarkastella tarkemmin. Vuorossa ollut lastenlääkäri kävi luonamme ja päätimme syöttää vauvaa pullosta. Tämäkään ei kuitenkaan kiinnostanut häntä, vaikka saimmekin lopulta syötettyä pienen määrän korviketta pipetillä ja pikkusormella annostellen.

Onnistunut ruokinta

Pienten unosten jälkeen vauvaa oli jälleen vaikea herättää, joten paikalle saapui enemmän hoitajia. Hetken tutkimisen ja muutamien testien jälkeen päädyttiin siihen, että vauva siirrettäisiin tarkkailuun vastasyntyneiden teho-osastolle (eng. Neonatal Intensive Care Unit, NICU). Osasto sijaitsee samassa kerroksessa vain viidenkymmenen metrin päässä huoneestamme, mutta tämän lyhyen matkan aikana alkoi tapahtua asioita nopeassa tahdissa, minkä muistelu järkyttää edelleen…

❗ Varoitus: Seuraavat vaiheet sisältävät järkyttäviä hetkiä.

Hoitajien siirtäessä vauva huoneemme ovelle, hyppäsi tämän syke äkillisesti yli kahdensadan. Jotain oli tapahtumassa, joten ryhmä kiiruhti teho-osaston ovelle. Sinne päästessämme, eli vain minuuttia myöhemmin, vauvan hengitys pysähtyi. Tämä sai kaikki hälytystilaan ja osastolla kuulutettiin code pink hätätilan merkiksi. Vauva asetettiin hoitopöydälle, meidän yrittäessä ymmärtää mitä oikein olikaan tapahtumassa?!?

Meille kerrottiin ettemme voisi siinä hetkessä auttaa mitenkään ja että meidän pitäisi antaa huoneessa tilaa, sillä paikalle tulisi minuuteissa runsaasti henkilökuntaa apuun. Hetkessä paikalle kiiruhtikin lääkäreitä ja erikoishoitajia, jotka aloittivat vauvan elvytyksen. Silmiemme edessä tapahtuvaa oli vaikea käsittää, kaiken tapahtuessa niin nopeasti. Emme voineet kuitenkaan tehdä mitään muuta kuin pitää toisistamme kiinni samalla kun ammattilaiset tekivät työtään.

Luojan kiitos vauvan hengitys saatiin nopeasti palautumaan, mutta nestetiputuksen käyntiin saaminen tuotti suuria vaikeuksia, koska vauvan suonet olivat romahtaneet täysin. Jopa leikkaussalista saapuneella anestesialääkärillä oli suuria vaikeuksia löytää suoni mihin kytkeä tippa ja lopulta sellainen jouduttiin hätäratkaisuna poraamaan vauvan polveen, mistä on luuytimen kautta yhteys verenkiertoon.

Akuutti tilanne alkoi rauhoittua, mutta vauvan tilan vakauttaminen jatkui vielä usean tunnin ajan. Vasta yöneljältä tilan katsottiin olevan vakaa ja meitä suositeltiin menemään hetkeksi nukkumaan samalla, kun vauvan tarkkailua teho-osastolla jatkettaisiin. Olimme järkyttävien tapahtumien jäljiltä henkisesti aivan loppu, mutta kävimme nukkumaan ajatuksella että pahimman täytyi olla ohitse.

Muutamaa tuntia myöhemmin meitä tultiin kuitenkin herättämään, sillä vauvan tila ollut edelleenkään vakaa. Koska Burnaby Hospitalin teho-osasto on pieni ja resursseiltaan rajattu, oli vauvallemme järjestetty sairaalakuljetus Vancouverin puolella sijaitsevaan BC Children’s Hospitaliin, joka on koko provinssin suurin lastensairaala.

Vancouverin uusi lastensairaala

Unentokkuraisina olimme hämmentyneitä kuulemastamme ja sairaalakuljetus saapui pukiessamme vielä päälle. Vauva lähti ambulanssihenkilökunnan matkaan ja me jäimme tekemään paperitöitä Niinan päästämiseksi sairaalasta vauvan perään mennäksemme. Tässä on hyvä muistaa, että Niinakin oli vielä potilas, joka oli ollut leikkauspöydällä vain 48 tuntia aiemmin. Onneksi hänen fyysinen vointinsa oli hyvä ja meidän annettiin lähteä sairaalasta. Pakkasimme nopeasti tavarat autoomme ja lähdimme ajamaan kohti Vancouverin sairaalaa.

Löysimme nopeasti lastensairaalalle, jonka teho-osastolle pieni vauvamme oli kuljetettu. Saapuessamme paikalle aamuyhdeksältä näimme välittömästi, että rakkaan vauvamme parissa työskenteli iso tiimi, sillä tämän tila oli heikentynyt voimakkaasti. Vauva oli kytketty lukuisiin mittalaitteisiin ja tämän hengitys oli jouduttu turvaamaan intuboimalla. Ranteisiin, napaan sekä vatsalaukkuun oli kaikkiin johdettu letkut, joilla annettiin vauvalle jatkuvalla syötöllä ravintoa ja lääkkeitä, sekä otettiin verta kokeita varten. Vauva oli kaiken tämän kauheuden keskellä tajuttomana tälle annosteltavien lääkkeiden vuoksi.

Laitteiden ympäröimänä

Useat erikoislääkärit keskustelivat kanssamme kertoen, että edellisen vuorokauden tapahtumasarja oli erittäin poikkeuksellinen. Tämän vuoksi vauvallemme suoritettaisiin runsaasti testejä syyn löytämiseksi. Meiltä haluttiin kuulla myös perhehistoriastamme, sillä perinnöllisen tekijän mahdollisuutta ei haluttu jättää huomiotta ja seuraavina päivinä meiltä kaikilta kolmelta otettiinkin geenitesti, joka lähetettiin Yhdysvaltoihin analysoitavaksi. Kalliissa, mutta meille täysin ilmaisessa testissä, ei kuitenkaan paljastanut mitään poikkeavaa.

Koska emme voineet tehdä mitään ja vauva nukkui tajuttomana vuorokauden ympäri, menimme seuraavina päivinä yöksi kotiin, palataksemme aamulla edes hieman levänneinä sairaalalle. Aamuisin otimme osaa osastokierroksille, joilla teho-osaston henkilökunta kävi läpi vauvan tilan ja laati hoitosuunnitelman päiväksi. Meidät otettiin mukaan kaikkeen keskusteluun ja saimme esittää niin paljon kysymyksiä kuin vain halusimme, mikä oli todella huojentavaa. Tästä tulikin uusi rutiinimme seuraavien viikkojen aikana, kun vauvaa hoidettiin teho-osaston tiloissa.

Erittäin raskaita päiviä

Ensimmäinen viikko teho-osastolla meni vauvan vakauttamisen ja tilan vakaana pitämisen merkeissä. Päivät sairaalalla olivat pitkiä ja henkisesti raskaita, sillä lukuisten testien tuloksia joutui odottamaan useita päiviä. Pienen vauvan näkeminen letkujen ja koneiden piippauksen keskellä oli rankkaa, mutta meidät pidettiin ajan tasalla kaikesta uudesta tiedosta ja meitä myös opastettiin eri laitteiden merkityksestä. Saimme myös osallistua täysin lapsemme hoitoon ja otimmekin osaa hoitotoimiin henkilökunnan kanssa. Resurssit ja hoidon taso lastensairaalalla olivat aivan uskomattomat ja ensimmäisen viikon aikana huoneessa oli esimerkiksi jatkuvasti hoitaja, lääkäreiden vieraillessa paikalla usein.

Pienelle lapselle lukemassa

Toisen viikon koittaessa ja vauvan tilan pysyessä vakaana, alettiin tehohoitoa asteittain vähentämään. Suuria kysymysmerkkejä olivat hengityksen ja syömisen onnistuminen, missä tulikin aluksi takapakkia kurkun turvotuksen vuoksi, mutta lopulta kummatkin onnistuivat ilman mitään ongelmia. Myös lääkityksen määrää alettiin vähentämään, minkä ansiosta vauva alkoi avaamaan silmiään ja myöhemmin liikuttamaan itseään. Vaikka tämä olikin ilahduttavaa, oli siinä huonona puolena se, että putki kurkussa ja lukuisat piuhat tekivät vauvan olosta epämiellyttävän.

Onneksi laitteiden ja letkujen vaiheittainen poistaminen eteni hyvin ja toisen viikon puolivälissä vauva siirrettiin tehohoitotasolta pinnasänkyyn. Tässä vaiheessa hoito siirtyi myös kotiutukseen tähtäävään kuntoutukseen, joka eteni vahvasti. Olikin todella rohkaisevaa nähdä vauvamme kykenevän kaikkiin erikoisasiantuntijoiden tarkkailemiin asioihin, mikä oli kaikkien mielestä äärimmäisen positiivista.

Toisen viikon parempaa vointia

Hyvästä kehityksestä huolimatta epävarmuus sekä pitkä sairaalajakso olivat niin rankkoja meille, että vanhempani lensivät Suomesta tueksemme. Tässäkin oli koronasta johtuen omat mutkansa, mutta kaikki onnistui silti järjestää. Valitettavasti nämä eivät kuitenkaan voineet vierailla teho-osaston tiloissa, mutta onneksi meidän onnistui järjestää ensinäkeminen sairaalan aulassa toisen viikon lopulla.

Isovanhemmat ensitapaamisella

Pienen ja hauraan elämän kolmas viikko oli toiveikasta aikaa kotiin pääsystä. Valitettavasti lähtöpäivä siirtyi useaan otteeseen eteenpäin, kun sairaalahenkilökunta suoritti viimeisiä testejään. Kaikkein viimeinen askel oli kuuden tunnin mittaisesta paastosta selviäminen, millä haluttiin varmistaa vauvan pystyvän pysymään vahvana nälkäisenäkin. Paastoja jouduttiin tekemään lopulta kaksi, mutta tämä läpäisi molemmat hyvin.

Kauan odotettu päivä

Pääsimme lopulta kotiin tasan kuukausi sitten, elokuun 27. päivä, mikä tuntui kolmen ja puolen viikon dramaattisen ja monin kohdin intensiivisen sairaalajakson jälkeen unenomaiselta. Sairaalalla olimme oppineet hoitamaan vauvaa jo todella kattavasti, joten luottomme asioiden sujumiseen oli korkea ja kaikki onkin sujunut sittemmin aivan normaalisti.

Viimeinkin kotona 

Kaikkien kokeidenkaan jälkeen mitään poikkeuksellista syytä ei löydetty, mikä tarkoittaa että meillä on terve vauva. Teoriaksi jäi voimaan, että kaiken aiheutti todennäköisesti joillain vauvoilla ensimmäisinä päivinä esiintyvä ravinnonsaantiin liittyvä tasapainon etsintä, joka voi hoitamattomana johtaa pahimmillaan kyseisen kaltaiseen tapahtumaketjuun. Kyseessä on poikkeustilasta joka menisi muutoin itsestään ohitse, eikä toistu enää myöhemmin. Vaikka meitä harmittaakin ettei kenenkään onnistunut epäillä oireiden perusteella tällaista, olemme silti ikionnellisia että olimme kaiken tapahtuessa vielä sairaalalla. Vauvan tila romahti vain minuuteissa, emmekä olisi ehtineet mitenkään saada ambulanssia kotiimme tai ehtiä sairaalalle. Tuolloin lopputulos olisi voinut olla todella karmea…

Huolen määrää kaiken tämän keskellä ei voi sanoin kuvailla ja jakso oli äärimmäisen rankka, sekä jotain täysin muuta kuin olimme kuvitelleet ensiviikkojemme olevan. Tapauksesta selviäminen on kuitenkin vahvistanut meitä ja on pakko todeta miten mahtavaa on, että aivan kaikki meille tarjottu hoito, testit sekä tulevat seuranta-ajat olivat meille täysin ilmaisia Kanadan julkisen terveydenhuollon ansiosta. Tästä on nostettava hattua, sillä pitkä hoitojakso ei ole ollut edullinen, mutta meistä tuntui koko ajan että henkilökunta molemmilla sairaaloilla teki kaikissa tilanteissa kaiken mahdollisen vauvaamme hoitaakseen.

Soturiprinsessa sai nimen

Kaiken tämän keskellä päätimme myös pienen tyttäremme nimestä. Olimme jo raskausaikana tehneet listan suosikkinimistämme, mutta halusimme tutustua lapseemme ennen lopullista valintaa. Kaiken koetun jälkeen olimme yhtä mieltä siitä, että pieni tyttömme on todellinen soturiprinsessa ja hän saikin näin nimekseen Fiona. Nimi on saanut inspiraatiota Shrek-elokuvien kauniista prinsessasta ja se on mielestämme todella kaunis. Ehkä tärkein puoli nimessä on kuitenkin, että se on äännettävissä helposti ja hyvin samankaltaisesti niin suomeksi kuin englanniksikin, mikä on täällä asuessa tärkeää.

Nyt kun takana on kuukausi sitä kovasti odotettua normaalia kotona oloa, ei voi kuin todeta, että olipa melkoinen alku pieneen elämään, jollaista ei toivo kenenkään muun joutuvan ikinä kokemaan!