Raskausaika Kanadassa

Viime kuussa kerroimme iloisia uutisia siitä, että meille syntyy heinäkuussa ensimmäinen lapsi! Tiedossa on suuri elämänmuutos, joka on alkanut jo kuluvan raskausjakson aikana oppimalla millaista olla raskaana sekä mitä kaikkea uutta ja ihmeellistä kuuluukaan lapsen saamiseen täällä Kanadassa.

Saimme tietää raskaudesta marraskuussa, mutta loppuvuosi sekä joulu menivät vielä asian omana tietonamme pitäen, halutessamme nähdä miten raskaus etenisi. Niinan ensimmäinen etälääkäriaika oli heti marraskuussa, jolloin tämä sai lähetteen verikokeisiin sekä ensimmäiseen ultraan yhdeksännellä raskausviikolla. Tämä ajoittautui joulukuun puoleen väliin ja siinä todettiin alkion vastaavan odotettuja viikkoja ja sykekin oli nähtävissä. Lasketuksi ajaksi annettiin heinäkuun loppu.

Ultran jälkeen Niina sai myös ajan ensimmäiseen neuvolaan. Kanadassa ei ole Suomen tapaista erillistä neuvolajärjestelmää ja neuvolatoimintaa harjoittavatkin sairaaloiden synnytysosastoilla työskentelevät synnytyslääkärit. Niinan ensimmäinen ”neuvolakäynti” oli hassusti jouluaatonaattona, jossa sai lähetteen niin kutsuttuun NIPT-tutkimukseen, jossa voidaan havaita lukuisia geneettisiä sairauksia. Vapaaehtoinen tutkimus on sangen kallis mutta hintansa arvoinen, tuoden mielenrauhaa siitä että kaikki etenee normaalisti. Koska tutkimuksessa katsotaan vauvan kromosomeja äidin verestä, saimme tässä yhteydessä tietää, että meille on tulossa pieni tyttö. Miten ihanaa!

Tästä se kaikki alkoi

Toinen ultraäänitutkimus seurasi muutamaa viikkoa myöhemmin 12. raskausviikon kohdalla. Tutkimuksen yhteydessä analysoitiin mahdollisen niskaturvotuksen olemassaoloa, mikä oli täysin normaaleissa mitoissa. Ensimmäisen kolmanneksen päätyttyä pääsimme viimein kertomaan ilouutisestamme vanhemmillemme ja voi sitä riemun määrää. Hiljalleen laajensimme asiasta tietäviä myös muihin sukulaisiin sekä tuttuihin.

Alkuraskauden aikana neuvolakäyntejä on noin 4-6 viikon välein, jotka kaikki tapahtuvat sairaalalla. Vierailu sairaalalla on ollut hieman hermostuttavaa näin koronaepidemian aikana, sillä Burnabyn sairaalalla on tehohoidossa koronapotilaita. Koronan vuoksi minulla ei ole myöskään ollut koko raskauden aikana pääsyä yhteenkään neuvolavierailuun tai ultraääneen, joiden olen saanut kuulla tuloksista vasta kotosalla.

Ensikertalaiset vanhemmat

Tärkeä rajapyykki sikiön elämässä on 20. raskausviikon tienoilla suoritettava rakenneultra, jonka jälkeen raskauden onnistumisen todennäköisyys on huomattavasti korkeampi. Se ajoittui meillä maaliskuulle ja sen tulokset olivat normaalit. Viikosta 30 lähtien neuvolassa on saanut käydä kahden viikon välein ja nyt 35. viikon jälkeen viikoittain.

Kaiken edetessä hyvin, olemme voineet keskittyä itse vauvan tuloon valmistautumiseen. Olemme molemmat tosielämän projektipäälliköitä ja aloitimmekin vauvatarpeiden ostamisen jo hyvissä ajoin alkukeväästä. Yksi asia minkä Niina halusi ehdottomasti saada oli hieno suomalainen innovaatio, äitiyspakkaus. Vaikka idean kopioita myydäänkin netissä täällä Pohjois-Amerikassa, on siinä ehdassa pakkauksessa silti jotain erikoista.

Hyvissä ajoissa ostoksilla

Kaikki Suomen kansalaiset ovat oikeutettuja tähän Kelan tarjoamaan pakkaukseen, mutta sen saaminen vaatii Suomessa asumista. Päädyimmekin tekemään yhteistyötä erään kolmatta lastaan odottavan suomalaisen naisen kanssa, jolle paketin saaminen ei ollut niin tärkeää. Hän postittikin pakettinsa meille, mikä saapui lentorahtina huhtikuun lopussa.

Suomalainen innovaatio

Vuoden 2021 äitiyspakkauksessa on valtavasti laadukasta vaatetta ja tavaraa, mutta kaikkein mukavinta on tuotteiden suomalaisuus sekä suomalainen design. Näin ulkosuomalaisina kaksoiskansalaisinakin haluamme luoda lapsellemme yhteyden Suomeen ja tällaiset pienet asiat auttavat asiassa.

Olemme myös saaneet sukulaisilta lukuisia postipaketteja vauvanvaatetta sekä hankkineet myös suomenkielisiä satukirjoja, joita tulemme lukemaan tytölle hieman myöhemmässä vaiheessa. Koska Vancouverissa asustaa paljon ulkosuomalaisia, on tuotteiden hankkiminen sangen helppoa.

Suomalaista lukemista

Vaikka vauva onkin vasta tuloillaan, on kuitenkin joitain pitkälle tähtääviä asioita joita on pakko alkaa järjestellä jo hyvissä ajoin. Yksi tällainen on päivähoito, johon lapsi pitää viedä vuoden mittaisen äitiysloman jälkeen, jotta Niina voi palata takaisin töihin. Voimakkaasti kasvavana metropolialueena päivähoitopaikat erityisesti Vancouverissa, mutta myös täällä esikaupungeissa, ovat kiven alla ja niihin joutuu helposti jonottamaan jopa useamman vuoden ajan.

Kirjoitan varmasti paikallisesta päivähoitojärjestelmästä tulevaisuudessa paljon tarkemmin, mutta kuin ihmeen kaupalla, meidän onnistui löytää mukava ja siisti perhepäivähoitopaikka aivan tästä kotimme lähettyviltä. Asia järjestyi siis kymmenen kertaa helpommin kuin uskalsimme toivoa ja nyt asiaa ei tarvitsekaan miettiä ja äitiyslomaan voi keskittyä täysillä.

Raskausajan viimeisellä kolmanneksella aloitimme Niinan kanssa myös synnytysvalmennuksessa. Ensikertalaisina vanhempina meillä on vain vähän syntymään sekä lapsenhoitoon liittyvää kokemusta, joten osallistuminen maksulliselle valmennuskurssille olikin hyvä idea. Olimme kuulleet  suosituksia Itä-Vancouverissa järjestettävästä kurssista, joka onkin ollut erittäin laadukas. Kanadassa neuvolakäynnit keskittyvät itse raskauden seurantaan ja tyypillinen käynti kestääkin noin vartin. Niinpä neuvolasta ei saakaan samanlaisia valmiuksia synnytykseen ja vauvan hoitoon kuin Suomessa, miksi valmennuskurssi on suositeltava.

Synnytysvalmennuksessa on oppinut paljon

Koronan vuoksi kurssin kaksi ensimmäistä kertaa olivat Zoomin välityksellä, mutta viisi viimeistä kertaa ovat paikan päällä neljän muun parin kanssa. Kurssilla kätilönä sekä doulana työskentelevä nainen käy läpi kaiken raskauden loppuvaiheeseen, itse synnytykseen sekä lapsenhoitoon liittyvän, perinpohjaisesti kerrottuna. Tiedon määrä on valtaisaa, mutta ymmärrämme nyt viiden kerran jäljiltä jo mitä odottaa synnytykseltä. On ollut myös avuliasta nähdä videoita oikeasta synnytyksestä, joka ei vastaa useinkaan televisiossa yleensä nähtyä.

Kesäkuun lopussa päättyvän kurssin myötä olemmekin toivottavasti valmiita käymään läpi tämän jännittävän prosessin ensi kuussa lasketun ajan koittaessa. Kaikesta valmistautumisesta huolimatta syntymä tulee olemaan mieleenpainuva päivä ja sujuu toivottavasti normaalien askelmerkkien mukaan.

(Yhteensä 569 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.