Kesän kääntyessä hiljalleen syksyksi, on takanamme vivahteikas vuosi valmistautuessamme kovalla tohinalla pienen tyttäremme syntymään. Vuoteen on mahtunut paljon vauvaostoksia, vauvakirjojen lukua, seitsemän viikon mittainen synnytysvalmennus sekä runsaasti alati kasvavalle mahalle jutustelua. Kaikki tämä valmistautuminen kulminoitui kohti heinäkuun 22. päivän laskettua aikaa.
Niina aloitti äitiyslomansa kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, itseni jatkaessa töissä aina vauvan syntymään saakka. Heinäkuun 22. päivä koitti lopulta nopeasti, mutta tuona päivänä ei sitten tapahtunutkaan mitään. Odotus alkoikin siirtyä päivä kerrallaan eteenpäin, mutta viikon ei-minkään jälkeen aloimme ihmetellä onko meille tulossa vauvaa laisinkaan?
Viimeisten viikkojen odotus oli pitkä
Sairaalasta meille oli annettu takarajaksi 42. raskausviikon alkaminen, jonka koittaessa synnytyksen käynnistyspäiväksi vahvistettiin sunnuntai 1. elokuuta. Tämä tarkoitti ettei meille syntyisi sittenkään heinäkuun lasta vaan elokuun kaunokainen. Viimeiset päivät tuntuivat todella pitkiltä ja olivat jatkuvan odottelun täyttämiltä, mutta lopulta koitti tuo paljon odotettu elokuun ensimmäinen päivä.
Sairaalalla tarkastettiin ensitöiksi että vauvalla on kaikki hyvin ja asetettiin synnytyksen käynnistävä lääke. Tunnin tarkkailun jälkeen meidät lähetettiin illaksi kotiin käskyllä tulla takaisin kunhan lapsivesi tulee ja synnytys alkaa siirtyä aktiiviseen vaiheeseensa.
Tarkastuksella sairaalalla
Illan ja yön aikana ei kuitenkaan tapahtunut mitään, joten palasimme seuraavana aamuna sairaalalle saamaan uuden käynnistyslääkkeen. Edellisen vuorokauden aikana olimme pistäneet merkille vauvan liikkeiden vähyyden ja vierailimmekin yöllä ensiavussa tarkistamassa, että kaikki on tosiaan hyvin. Koska lääke oli saanut synnytyssupistukset alkamaan, päädyimme yrittämään alatiesynnystä vielä toisen vuorokauden ajan.
Toisen lääkeannoksen jälkeen palasimme kotiin katsomaan Tokion olympialaisia, mutta vauvan liikkeiden vähyys lisäsi edelleen huoltamme. Lopulta viiden tunnin kotona olon jälkeen palasimme sairaalalle, jossa todettiin että vauvalla on kaikki hyvin, mutta tällä ei tunnu olevan kiirettä tulla ulos. Koska puolentoista vuorokauden käynnistyksenkään jälkeen vauva ei ollut laskeutunut kohdussa vielä senttiäkään, jäimme sairaalalle tietäen että tiedossa voisi olla illalla keisarileikkaus.
Supistukset alkoivat olla illan mittaan kivuliaita, mutta onneksi niitä hillitsi pieniä sähköshokkeja annosteleva TENS-laite. Kun vauvaa ei vielä useamman tunninkaan jälkeen kuulunut, sovimme lääkäreiden kanssa keisarileikkauksesta keskiyön tienoilla. Nyt vauvan tulolle oli viimein aikataulu ja meitä alkoikin jännittämään, sillä kohta olisi tosi kyseessä!
Kohta meille syntyy vauva!
Lopulta leikkaus siirtyi kiireellisen hätätapauksen johdosta puolikolmeen yöllä, jolloin operaatiomme alkoi. Ennen leikkaussaliin pääsyä minun piti puolisona allekirjoittaa paperi siitä, etten puuttuisi toimenpiteeseen mitenkään, enkä myöskään nauhoittaisi leikkaussalin tapahtumista videota. Mukaan sain ottaa ainoastaan kännykän, jolla voisin kuitenkin napsia valokuvia vauvastamme.
En ole ollut koskaan leikkaussalissa operoitavana, mutta onneksi synnytysvalmennuksessa oli kerrottu keisarileikkauksen toimenpiteestä. Tiesinkin että saisin istua hereillä olevan, mutta alavartalostaan täysin puudutetun, Niinan pääpuolen vierellä samaan aikaan, kun lääkärit suorittaisivat leikkausta pienen verhon toisella puolen.
Ilmassa oli jännittynyt ja odottava tunnelma, kun odotimme molemmat lapsemme ensimmäistä itkua tämän joutuessa jättämään kohdun lämmön ja saapumaan ulos kylmään ja valoisaan maailmaan. Viimein ilmoille parahti suloinen itku ja sivupöydän vaa’alle asetettiin pieni mötkyilevä mytty. Elokuun kolmannen päivän yönä kello 3:07 meille oli syntynyt ihana 3609 grammaa painava ja 51,5 senttimetriä pitkä tyttö!
Uunituore ihminen
Upouuden ihmisen näkeminen ensimmäistä kertaa on ikimuistoinen hetki, sillä sinulla ei ole aavistustakaan miltä kuukausien ajan vatsassa asustanut pieni ihminen näyttää. Vastasyntynyt ihminen on uskomattoman pieni ja tyttö kurtistelikin silmiään kirkkaassa leikkaussalissa. Lämmitetyt pyyhkeet pitivät suuresta urakastaan hengästyneen pienokaisen lämpimänä samaan aikaan, kun laskimme tämän pieniä sormia ja varpaita – kymmenen molempia!
Uuden elämän ensiminuutit
Nauttiessamme ensihetkistämme tyttäremme kanssa, kursivat lääkärit leikkausta kasaan. Kaikki eteni nopeasti ja seuraavaksi Niina kuljetettiin heräämöön selviämään pahimmasta tokkurasta. Tällä aikaa minun piti pitää huolta vastasyntyneestä tytöstämme, mikä oli erittäin jännittävää. Miten näin pientä lasta pitäisi käsitellä ja tulisimmekohan ollenkaan juttuun? Onneksi noin kolmen vartin mittainen isä-tytär tuokiomme meni oikein hyvin ja kerroinkin pienokaiselle miten paljon olimmekaan odottaneet hänen tuloaan, pitäen häntä samaan aikaan paljaalla rinnallani.
Herkistävä isä-tytär tuokio
Seuraavaksi siirryimme heräämön puolelle, jossa Niina jo odotteli meitä kovasti. Noin tunnin ikäinen pikkuisemme pääsi nyt ensimmäistä kertaa äitinsä rinnalle, jota tämä jo hamusikin kovasti. Kiinnittyminen rintaan oli vahvaa ja lyhyen ensiruokailun jälkeen meidät siirrettiin varsinaiselle äitiysosastolle, jossa viettäisimme seuraavat pari päivää toipuaksemme.
Kaunis uusi ihminen
Autolta tavaroitamme hakiessani kello oli vähän yli viisi aamuyöllä ja valkenemassa oli kaunis elokuinen kesäpäivä. Olo oli epätodellinen ja sen muistelu herkistää vielä näin kuukautta myöhemminkin, kun mietin miten vain hetkeä aiemmin uusi elämä oli saanut alkunsa.
Uuden elämän ensipäivä valkenee
Tuona kauniina hetkenä en olisi voinut aavistaakaan, että kaunista syntymää tulisi seuraavina päivinä seuraamaan todella kauhistuttava tapahtumasarja sekä pitkä sairaalajakso, josta selviäminen tulisi kestämään viikkojen ajan ennen kuin normaali elämämme kotona voisi alkaa. Niin arvaamatonta on elämä, mutta onneksi kaikkein pahimmastakin pystyy lopulta yhteisvoimin selviämään.
