Kauan eläköön kuningas

Syyskuun 8. päivänä maailmaa kohahdutti uutinen Iso-Britannian hallitsijan, 96-vuotiaan kuningatar Elisabet II:n kuolemasta. Vaikka uutista onkin osattu odottaa ja siihen on valmistuttu vuosikymmenen ajan, oli se silti valtaisa tapahtuma täällä Kanadassa. Maa kun on virallisesti parlamentaarinen monarkia, jonka valtionpäämies on Iso-Britannian kulloinenkin hallitsija ja tässä roolissa kuningatar Elisabet ehti olla ennätykselliset 70 vuotta niin, että yhdeksän kymmenestä kanadalaisesta on elänyt vain ja ainoastaan tämän vallan alaisuudessa.

Kuningatar oli Kanadassa syvästi kunnioitettu, joten tämän kuolema on koskettanut monia. Kuningattaren kuva ja nimi ovat olleet tuttu näky niin virastojen seinillä, kuin kolikoissa ja seteleissäkin. Pitkän elämänsä aikana kuningatar ehti myös vierailla Kanadassa taajaan, yhteensä 23 kertaa. Se on enemmän kuin yhdessäkään muussa maassa ja Elisabetin ensimmäinen vierailu tapahtui jo vuonna 1951, kun tämä oli vielä kruununprinsessa.

Ensimmäinen Kanadan vierailu

Ensimmäinen virallinen vierailu itse kuningattarena tapahtui vuonna 1957 ja kaksi vuotta myöhemmin kuningatar vieraili toista kertaa täällä länsirannikolla. Elisabetin viimeiseksi vierailuksi Vancouverissa ja Victoriassa muodostui tämän 50-vuotista hallitsijakautta juhlistanut kiertue 20 vuotta sitten vuonna 2002. Tuolloin hän vieraili muun muassa University of British Columbialla ja pudotti aloituskiekon Vancouver Canucksin jääkiekko-ottelussa. Yhteensä kahdeksan British Columbian vierailunsa aikana kuningatar ehtikin avata ja vihkiä käyttöön monia julkisia rakennuksia ja hankkeita, sekä tavata kymmeniä tuhansia alamaisiaan.

Kuningatar kävi Kanadassa 23 kertaa

Vuoden 2002 jälkeen kuningatar Elisabetia ei nähty enää länsirannikolla, mutta tämä vieraili silti Kanadassa vielä kahdesti, vuosina 2005 ja 2010, molempien matkojen keskittyessä Itä-Kanadaan.

Uusi 73-vuotias kuningas Charles III on vieraillut Kanadassa ennen edellisviikkoista valtaannousuaan peräti 18 kertaa, viimeisimmän kerran  ollessa Kanadan itsenäistymisen 150. juhlavuosi vuonna 2017. Charles on nähty myös täällä länsirannikolla useita kertoja, jopa laskettelemassa Whistlerissä lastensa kanssa vuonna 1998. Näillä matkoilla nähtiin aikoinaan myös tämän tuolloinen puoliso prinsessa Diana. Myös Charlesin lapset ovat vierailleet British Columbiassa usein, viimeisimpänä kruununprinssi William vuonna 2016 ja prinssi Harry yksityisellä lomamatkallaan vuonna 2020.

Kuninkaallinen suku on vieraillut taajaan

Kanada onkin siis tuttu ja läheinen vierailukohde kuninkaallisille, vaikka monarkian suosio maassa onkin vaihdellut voimakkaasti. Kuningatar Elisabet nähtiin maassa viimeiseen asti työlleen uskollisena ja aina hillitysti esiintyvänä hallitsijana, jota kannatti viimeisimmissä kyselyissä 64% kanadalaisista. Uuden kuninkaan suosio on kuitenkin tätä huomattavasti alhaisempi, vain 35%, joten Charlesilla tulee olemaan edessään suuri työ kuningashuoneen maineen parantamiseksi tulevina vuosina.

Setelit päivittyvät myöhemmin kuninkaaseen

Uusi hallisija tuo myös monia muutoksia arkisiin asioihin. Charlesin kuva tulee esimerkiksi korvaamaan Elisabetin Kanadan dollareissa seuraavan rahauudistuksen yhteydessä. Sana ”kuningatar” tullaan myös korvaamaan ”kuninkaalla” monessa virallisessa dokumentissa, kuten Kanadan passeissa, kansalaisuusvalassa ja maan virallisessa kuningas hymnissä God Save the King. Muutoksen nopeus tulee vaihtelemaan, mutta esimerkiksi tuttavapariskuntamme vannoi äskettäisen kansalaisuusvalansa uudelle kuninkaalle heti Elisabetin kuolemaa seuranneena päivänä.

Kansalaisuusvala vannotaan jatkossa kuninkaalle

Kuoleman ympärillä käytävää keskustelua on hallinnut myös arkinen puoli, sillä Kanadan hallitus julisti huomisen maanantain julkiseksi vapaapäiväksi hautajaisten johdosta. Näin ollen kaikki julkisen puolen työntekijät ovat huomenna vapaalla, mutta yksityisellä puolella kyseessä on tavallinen työpäivä, joskin useissa provinsseissa on annettu yrityksille kehotus vaalia surupäivää. Ratkaisu tehtiin melkoisella pika-aikataululla, eikä se ole miellyttänyt kaikkia riippuen millä puolella sattuu itse olemaan.

Kanadan hallitsija kuningas Charles III

Tilanne onkin monille ongelmallinen monien koulujen ja päiväkotien ollessa huomenna kiinni, joten minäkin jouduin ottamaan huomisen ylityövapaana viettääkseni päivän tyttäremme kanssa. Päivään mahtuu todennäköisesti myös itse hautajaisten seuraamista, sillä tapahtuma on kaiken kaikkiaan historiallinen.

Tuleeko kuningattaren kuolema ja uuden kuninkaan valtaannousu sitten muuttamaan mitään Kanadassa sen suuremmin, on epätodennäköistä. Vaikka nykyään onkin suosittua kyseenalaistaa kaikkien instituutioiden ja perinteikkään olemassaolo, moni kuitenkin nauttii kuninkaallisiin liittyvästä pöhinästä. Laskelmien mukaan keskimääräinen kanadalainen maksaa monarkiasta alle kaksi dollaria vuodessa, joten muutoksia tullaan tuskin näkemään ja tulevat valtionvierailut tulevat varmasti kohentamaan kuningashuoneen kuvaa maassa. Charlesin korkean iän vuoksi tulee kuitenkin olemaan kiintoisa nähdä kuinka pitkä aika seuraavaan vallanvaihtoon tulee kulumaan, mutta näyttää siltä että seuraavaa kuningatarta saadaan odottaa ainakin muutama sukupolvi.

(Yhteensä 362 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.