Blogissa on pitänyt kesän ajan hiljaista, sillä olemme olleet pitkällä lomamatkalla Suomessa. Edellisestä Suomen matkastamme ehti koronan vuoksi kulua peräti kaksi ja puoli vuotta, joten odotuksemme matkan suhteen olivat arvatenkin korkealla. Normaalin kaksiviikkoisen loman sijaan käytössämme olisi isyysvapaastani johtuen peräti viisi ja puoli viikkoa aikaa nauttia kesäisistä maisemista.
Vaikka olemmekin Niinan kanssa ahkeria matkaajia, on tämän kesän matka ensimmäinen pienen 10-kuukautisen tyttäremme kanssa. Mietimmekin pitkään miten pitkästä lentomatkasta voisi selvitä mahdollisimman hyvin ja yksinkertaisin vastaus oli valita lyhin mahdollinen lentoreitti, mikä on Vancouverista Islannin kautta. Tuolloin pisimmälle lennolle tulee mittaa ”vain” reilut seitsemän tuntia ja Reykjavikin kenttä on aiemman kokemuksemme perusteella helppo vaihtaa lentoa.
Valtava määrä matkatavaraa
Kun kahdestaan pystyy matkustamaan kauaskin pelkillä käsimatkatavaroilla, on lapsiperheen tilanne täysin erilainen. Mukaan kun pitää saada vaatteiden ja lelujen lisäksi myös omat lastenvaunut sekä lastenistuin. Jälkimmäistä tarvittiin jo pelkästään taksimatkalle lentokentälle, minkä lisäksi haaveissa oli antaa Fionan nukkua lentomatkat omassa istuimessaan. Tämä ei kuitenkaan toteutunut toivotusti, sillä emme olleet varanneet hänelle omaa istuinta ja näin ollen kolme neljästä lennosta hän joutui viettämään koko lennon sekä myöskin nukkumaan sylissämme.
Monista lentokoneista löytyisi kyllä seinään kiinnittyvä vauvasänky, mutta näille on tarkat paino- ja pituusrajoitukset, jotka tyttäremme ohitti kirkkaasti jo kymmenkuisena. Onneksi sentään vauvan lentolippu on 90% normaalia halvempi, minkä lisäksi alle kaksivuotias saa useimmilla lentoyhtiöillä ilmaiseksi mukaan rattaat ja jopa oman ruumalaukun. Ongelmaksi muodostuukin ainoastaan kaiken sen tavaran rahtaaminen lentokentille sekä junissa.
Pitkä lentomatka Suomeen
Kaikkien ihmeeksi lennot sujuivat hyvin, joskin aika on todella pitkä varsinkin lapsen valvoessa. Tekemisen kehittäminen lentokoneen pienessä istumatilassa on haastavaa, joten seuraavan kerran Suomeen matkatessa ostamme kyllä suosiolla Fionalle oman istuimen. Hyvänä tietona kerrottakoon, että lentokone-hyväksytty autonistuimemme mahtui jokaiselle istuimelle netistä tutkitun perusteella siitäkin huolimatta, että lentokenttähenkilökunta oli paikoin asian suhteen epäuskoista.
Väsyneet matkaajat
Helsingin päässä meillä oli pakollinen yöpyminen lentokentän Hiltonissa ennen seuraavan päivän junamatkaa Joensuuhun. Tuolla matkalla kokeilimme ensimmäistä kertaa monista junista löytyvää perhehyttiä, joka oli uskomattoman hyvä kaikessa tilan runsaudessaan. Sellaisen saadakseen on vain syytä olla aikaisin liikenteessä, sillä niitä on yleensä vain yksi per juna ja sangen halpa hytti varataan hyvinkin aikaiseen.
Junamatkalla mummolaan
Pitkän matkan jälkeen meitä odottivat Joensuussa mummo ja ukki, joiden kesämökillä majoituimme seuraavat kolme viikkoa. Meno oli rentoa ja päiviin piti mahduttaa ainakin tunti mökkirannan riippumatossa köllöttelyä ilman sen suurempia kiireitä.
Perillä mummolassa
Rento kesäloma
Rentoutumisen katkaisivat ainoastaan pienet lähimatkailuretket, kuten appiukon kanssa tehty päivämatka Ilomantsiin. Olen toki käynyt aiemminkin tässä Suomen itäisimmässä kunnassa, mutta en ollut aiemmin vieraillut paikallisen vesitornin huipulla. Siellä sijaitsee kesäisin päivittäin auki oleva Viinitorni niminen kahvila, jonka huipulle on lyhyt hissimatka.
Viinitorni
Ylhäältä aukeavat hienot maisemat yli kesäisen Ilomantsin. Ulkomaalaiset yllättyvät aina metsän määrästä Suomessa, sillä horisonttiin saakka siintäviä metsiä ei löydy aivan joka maasta. Vesitornin huipulta korpimaan laajuuden hahmottaa myös todella hyvin, sillä alle viidentuhannen asukkaan Ilomantsi itsessään on melko pieni taajama.
Vesitornin huipulla
Suomen itäisin kunta Ilomantsi
Ilomantsin yllä
Kaunis kesämaisema
Vierailimme myös Ilomansin luterilaisen sekä ortodoksisen kirkon luona. Näistä jälkimmäinen on maan suurin ortodoksinen puukirkko, jossa on yhteensä viisi vihreää kupolia. Keskustan lähettyvillä sijaitsee myös Parppeinpirtti niminen ravintola vehreän vaaran huipulla. Ravintola tarjoaa perinteistä karjalalaista ruokaa hienossa ympäristössä, mutta meillä ei ollut vielä nälkä, joten matkamme jatkui päätaajamasta kohti Venäjän rajaa.
Ilomantsin kirkot
Perinteinen karjalainen Parppeinpirtti
Lähes rajan pinnassa sijaitsee pieni Möhkön entinen ruukkikylä, joka on erityisesti kesäaikaan aktiivinen vierailukohde siellä sijaitsevan ruukkimuseon sekä entisen savottalaiva Mantan ansiosta. Kylän läpi virtaa sangen vuolaana Venäjän puolelta laskeva Anninkoski, jota pitkin on uitettu aikoinaan sahapuuta ja tukkia.
Möhkön entinen ruukkikylä
Asvaltoitu maantie päättyy Möhköön, mutta rajan pintaa jatkaa mutkainen hiekkatie. Muutama kilometri sitä ja saavutaan Öykkösenvaaran taistelualueen muistomerkille. Paikalla käydyssä asemataistelussa suomalaiset pysäyttivät ja viivyttivät Ilomantsia kohden edenneen puna-armeijan vuonna 1944. Alue on osa uutta Sotatie-nähtävyyttä, jonka myötä monet aiemmat taistelupaikat on merkitty selvästi tauluilla, jotka valottavat taisteluiden etenemistä. Ilomantsi on Suomen ainoa paikkakunta missä käytiin talvi- ja jatkosodan aikana divisioonatason suurtaisteluita, joihin osallistui jopa 50,000 sotilasta.
Ilomantsin uusi Sotatie
Taistelupaikat on merkitty hyvin ja autoilu pientä hiekkatietä pitkin syvällä umpikorvessa, aivan Venäjän rajan pinnassa, on oma pieni nähtävyytensä. Harmi vain, että kesällä itikoiden ja erityisesti paarmojen määrä on sellainen, että monella paikkaa piti paeta pikimmiten auton sisälle.
Öykkösenvaaran taistelualue
Taistelijan Talo Hattuvaarassa
Matkamme päätepiste sijaitsi pienen Virmajärven luona. Syrjäisen erämaajärven kohdalla sijaitsee Suomen ja samalla koko manner-EU:n itäisin piste. Paikka oli aikoinaan koko Euroopan Unionin itäisin paikka, mutta Kyproksen liittyminen vuonna 2004 vei siltä tittelin.
Rajavyöhykkeellä on oltava tarkkana
Olen kyllä ollut tietoinen tämän maantieteellisen pisteen olemassaolosta, mutta en ole käynyt siellä koskaan aiemmin. Piste sijaitsee syvällä raja-alueella, joten kyltit opastavat miten alueella on luvallista liikkua. Pisteellä vierailu ei vaadi mitään erityislupia, mutta vaatii tiukkaa pysymistä merkityllä polulla, joka johtaa Virmajärven rantaan. Järven keskellä sijaitsevalla kankareella näkyvät Suomen ja Venäjän valtakuntien rajapyykit, jotka ovat ainoa konkreettinen näkymä Venäjän puolella. Paikka on kuitenkin kiehtova ja olikin hauska vierailla siellä kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Manner-EU:n itäisin rajapiste
Suomen itäisin rajapiste
Kesäiset päiväretkemme kohdistuivat tietenkin myös Joensuuhun, joka oli opiskelukaupunkimme vuosina 2002-2006, ennen Saksaan muuttoa. Joensuulla onkin aina erityispaikka sydämissämme ja kesäinen Joensuu on mitä mahtavin paikka viettää aikaa. Ylipäätään koko kesäinen Suomi on upea, sillä esimerkiksi niin syvänsinistä taivasta ei Vancouverin kaltaisessa suurkaupungissa näe koskaan.
Kesäkaupunki Joensuu
Joensuu on myös kehittänyt matkailuaan viime vuosina ja torin ympäristöstä on kehittynyt oikein viihtyisä. Myös kaupungin halki virtaavan Pielisjoen ympäristöä on alettu viimeinkin hyödyntämään ja erilaisia pyöräilyreittejä on kaupungissa nykyään kymmeniä. Lättänän tasainen kaupunki onkin mitä oivallisin paikka pyöräillä ja erityisesti opiskelijat suosivat munamankeleita kaikessa liikkumisessaan.
Ilosaari Pielisjoen keskellä
Uudisasutusta Pielisjoen varressa
Kesäisiä maisemia
Utran saaret on mukava ulkoilualue
Joensuun lisäksi toinen pieni päivämatkakohteemme oli pienen Komperon taajaman uusittu myllykahvila, joka on auki kesäaikaan. Kahvilan luona sijaitsee myös pieni kotiseutumuseo, jonka luona vierailimme kuulemassa entisajan elämästä.
Komperon myllykahvila ja museo
Kuukauden vaihduttua heinäkuuhun saimme vieraita Etelä-Suomesta, kun vanhempani saapuivat luoksemme. Syy vierailuun oli tyttäremme kastejuhla, jota vietettiin heinäkuuta 6. päivä Liperin keskustaajaman tsasounalla eli ortodoksisella rukoushuoneella. Halusimme tyttäremme kastettavan äitinsä uskontoon, samaan tapaan kuten viettäessämme ortodoksia häitä läheisellä Viinijärven kirkolla helmikuussa 2009.
Kastejuhla tsasounalla
Ortodoksiseen kasteeseen kuuluu monta luterilaisesta poikkeavaa sakramenttia. Keskeisiä tapahtumia ovat lapsen uppokastaminen, mirhamilla voitelu sekä lopulta hiusten leikkaaminen. Kastetilaisuus on kaiken kaikkiaan kaunis, vaikka itse päivänsankari ei ollutkaan kohtelusta täysin mielissään.
Kaunis kastetilaisuus
Kastejuhlan ympärillä meillä oli myös muutaman päivän ajan tilaisuus retkeillä vanhempieni kanssa Itä-Suomen alueella. Hauska päiväretki oli esimerkiksi matka Savonlinnaan, jossa en ole käynyt itsekään kymmeneen vuoteen. Matkalla yksi pakollinen pysähdys on Kerimäki, jonka kuuluisa maailman suurin puukirkko on hätkähdyttävä nähtävyys erityisesti sisältä.
Maailman suurin puukirkko
Pienellä paikkakunnalla sijaitseva ja vuonna 1947 valmistunut kirkkorakennus mahduttaa sisäänsä peräti 5000 ihmistä. Rakennuksella on pituutta 45 metriä, leveyttä 42 metriä ja korkeuttakin 27 metriä. Kultaisen ristin huippu on 37 metrin korkeudella. Kirkkosalissa oli alkujaan kahdeksan kaminaa, mutta niistä huolimatta kirkko on talvisin sisältä kylmä ja jumalanpalveluksissa istutaan takki päällä ja kintaat kädessä.
5000 mahduttava suurkirkko
Vaikka olenkin nähnyt kirkon useampaan otteeseen, ovat sen valtavat mitat ja sisätilojen avaruus jotain mitä ei koskaan muista ja näin ollen se tekeekin aina vaikutuksen. Spekulaatiot mittayksiköiden sekaantumisesta rakennusvaiheessa eivät pidä paikkansa ja todellinen syy poikkeuksellisen suureen kokoon on sen aikaisen rovastin näkemys siitä, että kirkon pitää mahduttaa tiloihinsa puolen pitäjän asukkaista.
Matkamme pääkohde oli tietenkin kaunis kesäkaupunki Savonlinna, jonka kuuluisin nähtävyys on kaupungin itälaidalla Kyrönsalmen keskellä sijaitseva Olavinlinna. Suomen upeimpiin kivilinnoihin kuuluva rakennus on valmistunut 1400-luvun lopussa rajalinnaksi Ruotsin valtakunnan ja Novgorodin tasavallan välille. Vuosisatojen aikana linna on ehtinyt vaihtaa käsiä lukuisia kertoja ruotsalaisten ja venäläisten välillä, kunnes sen sotilaallinen merkitys päättyi viimein vuonna 1809, kun Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta.
Historiallinen Olavinlinna
Linnan muoto on myös muuttunut historian saatossa ja alun perin siihen kuului viisi tornia, joista on tänä päivänä jäljellä vain kolme. Linnaa on sekä laajennettu että muokattu, minkä lisäksi se on myös tulipaloissa niin, että jäljellä on nykyinen karu kivilinna.
Linnassa vierailee vuosittain noin 150 000 ihmistä ja erityisesti kesäaikaan kierroksia tarjoillaan useilla kielillä jatkuvalla syötöllä. Noin tunnin mittainen kierros linnan tiloissa vaatii liikuntakykyä, sillä torneihin johtavat kierreportaat ovat jyrkät ja ahtaat.
Linnakiertueella
Olavinlinna on kuuluisa myös siellä joka kesä järjestettävistä Savonlinnan oopperajuhlista, johon saapuu vuosittain 70 000 vierasta. Vaikka olemmekin Niinan kanssa korkeakulttuurin ystäviä, ovat oopperajuhlat edelleen kokematta. Onkin mukavaa, että pienellä kaupungilla on näinkin tunnettu tapahtuma, joka vetää esiintyjiä ja vieraita aina ulkomaita myöden.
Oopperajuhlien pitopaikka
Itä-Suomessa vietetyn aikamme viimeinen vierailukohde oli aina yhtä upea Koli, jonka huipulta aukeava kansallismaisema lumoaa kerta toisensa jälkeen. Vaikka 347 metriä korkean vaara ei tunnukaan järin korkealta British Columbiassa elettyjen vuosien jälkeen, on alapuolella aukeava Pielinen silti upea lukuisine saarineen.
Vierailu Kolilla
Tällä kertaa emme vierailleet vaaran huipun kylpylähotellin altaissa, vaan tyydyimme lounaaseen Pielisen rannassa sijaitsevan vierassataman ravintolassa. Retkemme päätti lähes kolmea viikkoa kestäneen kesäisen oleskelumme Itä-Suomessa ja sieltä olisimme seuraavaksi siirtymässä kahdeksi viikoksi Etelä-Suomeen viettämään rentoa loppulomaa.
Kolin kansallismaisema
