Chilcotin Riverin jännitysnäytelmä

British Columbiassa on jännitetty viimeisen viikon ajan Pariisin olympialaisiakin enemmän kaukana pohjoisessa tapahtuvaa luonnonnäytelmää. Näytelmän näyttämönä on toiminut turkoosivetinen Chilcotin River, joka tukkeutui kokonaan heinäkuun 30. päivän iltana tapahtuneen suuren maanvyöry tuloksena, aiheuttaen pelon hyökyaallosta.

Maanvyöryt eivät ole harvinaisia vuoristoisessa British Columbiassa ja romahtaneita vuorenseinämiä löytyy monin paikoin. Kenties tunnetuin ja Vancouveria lähin on Hope Slidenä tunnettu vuoden 1965 maanvyöry, jossa kuoli neljä ihmistä. Maanjäristyksen aiheuttama tapahtuma on Kanadan suurin maanvyöry, rinnallaan vuoden 2010 Mount Meagerin valtava maanvyöry lähellä Pembertonia.

Valtava Hope Slide

Chilcotin Riverin vyöryllä ei ole kuitenkaan yhteyttä maanjäristykseen, vaan sitä selittää irtonainen maa-aines, johon on myötävaikuttanut vuoden 2017 metsäpalo alueella, joiden tiedetään heikentävän maaperän sitovuutta. Harvinaista tapauksessa kuitenkin on, että maanvyöryn onnistuu tukkia tyystin merkittävän joen kulku. Chilcotin River on 241 kilometriä pitkä joki keskisessä British Columbiassa, joka kerää British Columbian Coast Mountainseille satavia vesimassoja. Joki on yksi provinssin mahtijoki Fraser Riverin kahdestatoista sivu-uomasta ja maanvyöry tapahtui asumattomalla alueella, noin 30 kilometriä ennen jokien yhtymäkohtaa.

Tukkeutunut Chilcotin River

Maanvyöryssä noin 18 miljoonaa kuutiometriä maa-ainesta romahti alas jokikanjoniin, muodostaen noin 1000 metriä pitkän, 600 metriä leveän sekä 30 metriä korkean maapadon. Tapahtumaan havahduttiin seuraavan päivän aamuna, kun alapuoleinen joki kuivui ja helikopterikuvat alueelta vahvistivat aamupäivän aikana tapahtumien laajuuden.

Maanvyöryn laajuus

Vaikka vyöryn synnyttämä pato estikin joen virtaamisen, ei se pysty pysäyttämään jokea ja niinpä vyörymän taakse alkoikin muodostua noin 30cm tunnissa kohoava tilapäinen järvi, joka tulisi lopulta voittamaan esteensä. Huolenaiheeksi ja jännitysnäytelmäksi muodostuikin, miten tämä tulisi tapahtumaan ja voisiko pato romahtaa kertarysäyksellä, sysäten valtavan tulva-aallon alas Fraser Canyonia, aina Vancouveriin saakka.

Onneksi asiantuntijat olivat pessimistisiä pahimman vaihtoehdon suhteen, sillä maapadolla oli sen verran paljon leveyttä, etteivät vesimassat voisi työntyä sen läpi kerralla. Kuitenkin jokainen pikkupoikana hiekkapatoja rakentanut tietää, että vedellä on mahtava voima, jonka edessä ihminen ei voi tehdä muuta kuin katsoa ja niinpä tapahtumien etenemistä seurattiinkin jännittyneinä.

Vesi saavutti padon huipun lopulta elokuun 5. päivän aamuna ja helikopterikuvissa nähtiin, miten se alkoi välittömästi syömään uutta uomaa itselleen. Maa-aineksen ollessa höttöistä, tämä tapahtui nopeasti ja jo muutaman tunnin jälkeen vesi ryöppysi vuolaana padon ylitse.

Vesimassat söivät padon tunneissa

Kuohuva vesimassat

Onneksi yhä edelleen tapahtuva purkautuminen on kuitenkin tapahtunut rauhallisesti, eikä tapahtumasta ole muodostunut vaaraa alajuoksun asukkaille tai omaisuudelle. Vesimassat ovat toki syöksyneet jokipenkkojen ylitse ja syöneet kanjonin seinämiä, mikä aiheuttaa mahdollisen vaaran uusista maanvyöryistä. Ongelmallinen on myös veden mukanaan kuljettama valtava määrä maa-ainesta sekä roskaa kuten puunrunkoja, joiden etenemistä alajuoksuun on seurattu tarkkaan.

Hyökyaalto saavuttaa Fraser Riverin

Roska matkalla kohti merta

Vedeltä kesti kaksi päivää saavuttaa Hopen kaupunki, millä matkalla se ohitti Hell’s Gaten kapeikon. Sittemmin vesimassat ovat saavuttaneet Vancouverin sekä rannikon eilen perjantaina. Mereen kulkeutuvaa ja veneliikenteelle vaarallista jätteen määrää on onneksi pystytty vähentämään ja Fraser Riverin alajuoksulla Agassizissa sijaitsevan jokiroskan keräyskeskuksen on onnistunut napata osa materiasta.

Whirlpools at Hell’s Gate as the debris from the Chilcotin River slide came through
byu/MonkeyingAround604 inbritishcolumbia

Vesimassat vellovat Hell’s Gatella

Roskalauttoja Vancouverin kohdalla

Kiintoisa tapaus kertoo paljon luonnon voimasta, jolle ihminen ei voi usein mitään. Kyseessä on hieman samanlainen näytös kuin marraskuun 2021 rankkasateet samaisella alueella, jotka huuhtoivat mukanaan moottoriteitä sekä siltoja, lukuisten maanvyörymien tukiessa kaikki maantiet Vancouverista muualle Kanadaan.

On myöskin täysin mahdollista, että vastaavan kaltainen tapahtuma toistuisi Fraser Riverin varrella. Esimerkiksi jylhän Fraser Canyonin alueella on kärsitty viime vuosina laajoista metsäpaloista ja alue on myös herkkää maanjäristysaluetta. Fraser Riverin tukkeutumisella olisi todella merkittäviä vaikutuksia, sillä siitä purkautuvat vesimassat voisivat olla valtavia, joten toivoa sopii ettei näin pääse käymään. Ja jos näin käy, niin siinä näytelmässä ihminen tulee olemaan ainoastaan sivustakatsoja.

(Yhteensä 16 lukukertaa, 16 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Chilcotin Riverin jännitysnäytelmä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.