Keväällä 2021 maailma kohahti Kanadasta kantautuvia uutisotsikoita, joissa British Columbiassa sijaitsevan Kamloopsin kaupungin entisen sisäoppilaitoksen (eng. Residential School) pihamaalta väitettiin löytyneen 215 lapsen jäännökset. Paikallisen intiaaniheimon teetättämässä tutkimuksessa alueen maaperää oli tutkattu laitteella, joka oli havainnut maaperän rakenteessa yli kaksisataa ”poikkeavuutta”, joiden täytyi olla lasten ruumiita.
Uutiselle kasvoi nopeasti siivet ja etenkin amerikkalainen valtamedia uutisoi kissan kokoisin kirjaimin Kanadasta löytyneestä intiaanilasten ”joukkohaudasta”. Kansainvälinen kohu oli valmis ja vain kolme päivää myöhemmin pääministeri Justin Trudeau määräsi kansallisen suruliputuksen, jota kesti ennätykselliset viisi kuukautta. Aika oli niin pitkä, että toimea alettiin pitää jo Kanadan lipun häpäisynä ja liput nostettiin lopulta takaisin salkoon vasta marraskuussa ihan vain, että ne voitiin laskea uudelleen perinteisen veteraanien muistopäivä Remembrance Dayn kunniaksi.
Ainoastaan viikko kohun alkamisesta, Kanadan hallitus julisti suuren paniikin keskellä uuden vapaapäivän lisäämisestä kalenteriin syyskuun 30. päivän kohdalle. Vapaapäivä sai virallisen nimen National Day for Truth and Reconciliation, mutta se tunnetaan kansan keskuudessa Orange Shirt Daynä, tapahtuneen symboliksi nousseiden oranssien paitojen vuoksi. Päivän aikana on tarkoitus muistella alkuperäiskansojen kokemaa kärsimystä, mutta nolosti pääministeri Trudeau itse lensi ensimmäisenä muistopäivänä salaa luksuslomalle Tofinoon. Media sai kuitenkin pääministerin kiinni matkastaan ja Trudeau joutuikin pyytämään julkisesti anteeksi harkintakykynsä täydellistä pettämistä.
Loman jälkeinen photo-op
Kaiken kohun keskellä raha alkoi virrata valtoimenaan ja seuraavaan kesään mennessä Kanadan liittovaltio oli jo myöntänyt hautapaikkojen kartoitukseen yli 321 miljoonaa dollaria. Pelkästään Kamloopsin intiaaniheimo sai yli kahdeksan miljoonaa dollaria vastikkeetonta rahaa, mistä huolimatta heimo ei ole tähän päivään mennessä suorittanut yhtäkään kaivausta tai varmistanut yhdenkään väitetyn haudan olemassaoloa.
Yli kolmen vuoden aikana väitettyjä hautapaikkoja on kyllä ”löydetty” satamäärin entisten sisäoppilaitosten lähettyviltä. Paikkojen löytymisestä onkin tullut miljoonabisnestä, mutta ainuttakaan varmistettua hautaa ei ole silti löydetty. Niissä harvoissakin paikoissa missä minkäänlaista kaivamista on edes suoritettu, tuloksena on ollut tutkan havaitsemia juurakoita ja kiviä, muttei ruumiinjäänteitä. Tästä huolimatta viralliseksi totuudeksi on vakiinnutettu, että Kanadassa tapahtui vuosikymmeniä kestänyt järjestelmällinen kansanmurha, jonka osa oli alkuperäisheimojen lasten murhaaminen.
Epämääräisiä maaperän tutkimuksia
Alkuperäiskansojen sisäoppilaitosjärjestelmä perustettiin vuonna 1876, vain muutama vuosi Kanadan liittovaltion muodostamisen jälkeen ja viimeinen siihen kuulunut laitos sulkeutui vuonna 1997. Järjestelmän tarkoituksena oli sivistää Kanadan sadat tuolloin vielä täysin luonnontilassa eläneet intiaaniheimot osaksi muodostumassa olevaa kansakuntaa, opettamalla näille englantia ja ranskaa, sekä totuttamalla nämä valtakulttuuriin ja nopeasti teollistuvaan yhteiskuntaan. Kuri kouluissa oli hyvin tiukkaa, eikä lasten sallittu harjoittaa omaa kulttuuriaan pukeutumalla tai puhumalla äidinkieltään. Järjestelmän tietoinen tarkoitus olikin oppilaiden assimilointi valtakulttuuriin ja opetus oli fyysiseen kuritukseen pohjautuvaa, mikä toki oli tyypillistä missä tahansa maassa ja koulussa 1800-luvun lopulla, Suomessakin.
Koska intiaaniheimot asuivat monesti erämaan keskellä, olivat pieniin taajamiin keskitetyt ja usein katolilaisen kirkon pyörittämät sisäoppilaitokset usein ainoa vaihtoehto monille. Pitkien etäisyyksien vuoksi lapset joutuivat muuttamaan oppilaitoksiin, osa pakotettuna, sillä vuoden 1894 asetus teki koulunkäynnistä kaikille pakollista. 121 vuoden aikana yhteensä noin 150 000 lasta opiskeli järjestelmän piirissä ja ainakin lasta 3201 menehtyi sen aikana.
Kohun aloittanut Kamloopsin sisäoppilaitos
Opiskelijamääriä
Oppilaitokset olivat huonosti resursoituja ja olosuhteet alkeellisia, minkä vuoksi nälkä ja aliravitsemus olivat yleinen ongelma. Se johti lukuisiin sairauksiin, erityisesti tuolloin yleiseen ja lapsille vaaralliseen tuberkuloosiin. Hoitoa tautiin ei ollut, sillä sairauteen kehitettiin ensimmäinen antibioottilääke vasta toisen maailmansodan aikana vuonna 1943. Tautiepidemioihin menehtyikin paljon oppilaita, kuolleisuuden ollessa 1800-luvun lopun pahoina tautivuosina jopa 25 lasta tuhannesta. Lukemat kuitenkin painuivat alas 1900-luvun alussa ja 1950-luvun rokotusohjelmat painoivat kuolleisuuden muun väestön tasolle.
Tappava tuberkuloosi
Tauteihin menehtyneet piti tietenkin haudata ja pitkän talven keskellä hautaaminen ei aina onnistunut ennen maan sulamista keväällä, minkä vuoksi kuolleita tiedetään haudatun samaan aikaan lähialueiden hautausmaille. Koulujen pihamailta ”salaisia hautoja” ei ole kuitenkaan etsinnöistä huolimatta löytynyt, eikä muutakaan näyttöä siitä, että kouluissa olisi murhattu lapsia, kuten kohusta uutisoivissa artikkeleissa on annettu vahvasti ymmärtää. Tästä huolimatta jopa itse paavi vieraili vuonna 2022 Kanadassa pyytämässä anteeksi katollisen kirkon osuutta sisäoppilaitoksien toiminnassa sekä syleilemässä kouluista ”selvinneitä”.
Paavikin nöyränä
Moni on ihmetellyt Kanadan hallituksen ja erityisesti pääministeri Trudeaun kiirettä voimakkaisiin toimiin pelkkien väittämien pohjalta ja toimia onkin pidetty vaarallisina. Kesällä 2021 yli 60 katolilaista kirkkoa joutui uutisoinnista kiihottuneiden aktivistien tuhopolton tai vandalisoinnin kohteeksi. Lisäksi Kanadan kaupungeissa kaadettiin historiallisten merkkihenkilöiden, jopa kuningattaren, patsaita. Moni akateemikko joutui myös irtisanotuksi esitettyään kysymyksiä varmistamattomista yksityiskohdista, sillä virallista totuutta ei ole saanut kyseenalaistaa. Hallituksen keskuudessa on jopa ehdotettu viime kuukausina lakia tapahtuneesta kerrotun kieltämistä vastaan, Saksan holokausti-lainsäädännön mukaisesti.
Sisäoppilaitoksista onkin sepitetty Kanadalle kansallinen häpeätahra, jota ei sovi kyseenalaistaa siitäkin huolimatta, että joukkohautoja ei ole kolmen vuoden sekä satojen miljoonien rahoituksesta huolimatta löytynyt ensimmäistäkään. Rahahanojen avaamisella tuntuu kuitenkin olleen kiire ilman asioiden kriittistä tarkastelua, jota on ollut julkisessa keskustelussa vasta viimeisen vuoden aikana. Tähän on myötävaikuttanut, että jopa kohun alun perin käynnistänyt kamloopsilainen heimo vaihtoi kaikessa hiljaisuudessa aiempien tiedonantojensa sanamuotoja, korvaten maininnat haudoista epämääräisellä sanamuodolla ”poikkeavuuksista”.
Vielä tänä päivänäkin suurin osa intiaaniheimoista kieltäytyy alueiden kaivauksilta, sillä se saattaisi ”aiheuttaa järkytystä ihmisissä”. Samaan aikaan samaiset tahot kuitenkin peräänkuuluttavat ”totuuden paljastamista”, aivan kuin joku muu kuin tahot itse yrittäisivät piilotella jotakin. Jopa itse vapaapäivä kantaa nimessään sanaa ”totuus” (eng. truth), mutta totuus tuntuu jääneen koko keskustelussa sivuseikaksi.
Skeptisyys virallista totuutta kohtaan onkin tutkimusten mukaan lisääntynyt Kanadassa ja maassa tarvittaneenkin puolueetonta totuuskomissiota viime vuosien tapahtumista. Sellainen toimi Kanadassa viimeksi vuosina 2008-2015, jolloin edellisen konservatiivihallituksen nimittämä totuuskomissio suoritti laajoja tutkimuksia sisäoppilaitosten tapahtumista, mistä lukema 3201 kuolemasta on peräisin.
Löydöksiä pitkin peltoa
Komission onnistui varmistaa yli kolmen tuhannen lapsen kirjattu kuolema, mutta peräti 1391 menehtyneen kuolinpaikasta ei saatu varmuutta. 427 lasta menehtyi varmistetusti sairaaloissa ja 418 lasta kotonaan intiaanireservaateissa. Ainoastaan 832 varmistettiin menehtyneen sisäoppilaitoksissa, mutta syyt kuolemaan olivat lähes järjestään tauteihin liittyviä. Lukemaan laskettiin myös pienen Kuper Islandin sisäoppilaitoksen vuoden 1895 tulipalon kaltaisia traagisia tapaturmia, jossa yksistään menehtyi 107 lasta.
Kohun keskellä täysin huomiotta ovat jääneet sisäoppilaitosjärjestelmän hyvät puolet. Järjestelmä onnistui tuomaan alkuperäisasukkaat osaksi kanadalaista yhteiskuntaa ja koulutus takasi monille työpaikan ja hyvän elannon. Toki osa alkuperäisväestöstä kamppailee edelleen ongelmien, kuten huumeiden ja köyhyyden kanssa, mistä etenkin jälkimmäinen on mysteeri vuosikymmeniä jatkuneiden kymmenien miljardien tulonsiirtojen jälkeen. Rahasta ei ole ollut pulaa. Monet heimot ovat myöskin onnistuneet palauttamaan kulttuuriperintöään, vaikka nuorille länsimaisesta valtavirtakulttuurista onkin tullut yhtä normaalia kuin nuorille missä tahansa maassa nykyisesssä globaalissa maailmassa.
Koko tapaus onkin harmillinen muunnellun totuutensa vuoksi, sillä se heittää epäilyksen pitkän varjon myös oikeasti varmistettujen rikosten, kuten joissain sisäoppilaitoksissa tapahtuneen lasten hyväksikäytön ylle. Kuitenkin puhe järjestelmällisestä kansanmurhasta sekä joukkohaudoista on tämänhetkisen todistusaineiston perusteella puhtaan epärehellistä ja rahan vastikkeeton jakaminen sen perusteella on ainoastaan syventänyt kanadalaisen yhteiskunnan eriarvoistumista sekä kansallisen yhtenäisyyden murentumista.
Olipa kiinnostava artikkeli! Näinhän se on, että kun on epärehellinen jossain, saa se myös epäilemään muita asioita.
”Kohun keskellä täysin huomiotta ovat jääneet sisäoppilaitosjärjestelmän hyvät puolet. Järjestelmä onnistui tuomaan alkuperäisasukkaat osaksi kanadalaista yhteiskuntaa ja koulutus takasi monille työpaikan ja hyvän elannon.”
Ajatteleekohan pakkoassimiloitu näin? Asiaa voi miettiä omien lasten kautta. Jos heidät pakotettaisiin nyt sisäoppilaitokseen, jossa ei saa tavata perhettä, harjoittaa omaa kulttuuria tai puhua omaa kieltä? Myöhemmin saatu työpaikka voi tuntia pieneltä lohdulta traumaan verrattuna.
Mediasta tulee helposti käsitys, että alkuperäisheimojen näkemykset aiheesta olisivat täysin yhteneviä, mikä ei ole laisinkaan totta ja paljon pienemmän, lähes mitättömän, huomion ovat saaneet lukuisat alkuperäisäänet, jotka ovat kiittäneet järjestelmän heille sekä heidän heimoilleen takaamaa menestystä elämässä. Kuten kirjoituksessa mainittua, heimojen kulttuurit ovat elpyneet, joskin haasteena on usein, ettei maallistuneita nykynuoria välttämättä kiinnosta esi-isien tavat ja tribaali elämä, kun kaikki ovat tottuneet nykymaailmaan.
On myöskin hyvä muistaa, että pakkomuuttoja tapahtui pääasiassa sisäoppilaitosjärjestelmän alkuvuosikymmeninä eli yli [b]sata vuotta sitten[/b] ja niiden laajuus tuolloinkin on hieman epäselvää. Elossa on hyvin harvoja, joille Residential Schoolit ovat olleet mitään muuta kuin tavallisia oppikouluja poissa kotoa, joista kuitenkin tultiin kotiin lomalle. Suurin osa alkuperäisasukaslapsista siirtyi myöskin pois järjestelmän piiristä ja omiin paikalliskouluihin 1960-luvulta lähtien eli jopa yli 60 vuotta sitten.
Tätä taustaa vasten mediahuomion mittakaavaa voi pitää vinoutuneena ja hyvin harvan edelleen elossa olevan kokemuksiin perustuvana. Hyvä kysymys onkin, kuinka kauan mennyt ja hyvin harvaa nykyihmistä koskettanut asia voi hallita vielä nykyisyyttä?