Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Heräsimme lauantaiaamuna aikaiseen ja lähdimme matkaan suuntanamme Malmö. Sinne päästäksemme meidän tuli ylittää Tanskan ja Ruotsin välinen Juutinrauman salmi. Aiemmin ylitys tarkoitti hidasta autolauttaa, mutta kiitos vuonna 2000 valmistuneen Juurinrauman sillan, ei ylitykseen kulu nykyisin kuin alle kymmenen minuuttia. Juutinrauman silta on 7845-metrinen riippusiltasilta, joka kohoaa korkeimmillaan 57 metriä merenpinnasta. Alituskorkeus on kahdeksan metriä Ison-Beltin siltaa matalampi, minkä vuoksi kaikkein suurimmat laivat alittavat Tanskan sillat yleensä Ison-Beltin luona. Juutinrauman kautta kulkevat laivatkin valitsevat harvoin sillan alituksen, sillä Tanskan päässä tie sukeltaa ennen riippusiltaa 4050 metrin matkan vedenalaisessa tunnelissa. Tunneli rakennettiin paitsi laivaliikenteen helpottamiseksi myös siksi, että sillan arveltiin muodostavan riskin aivan vieressä kulkevan Kööpenhaminan Kastrupin lentokentän laskeutumispolun vuoksi.
Ison-Beltin sillan tapaan sillan ylitys on helppoa. Tunneli on viivasuora ja sillan yli huitaisee hetkessä. Keli oli sadetta enteilevä ja sillan 204 metriä korkeat pilarit jäivätkin pilvien joukkoon. Sillan ylityksen jälkeen ylitys maksetaan jälleen tulliporteilla. Hinta on henkilöautolle suolaiset 40 euroa, mutta pitää muistaa ettei lauttakaan ollut aiemmin ilmainen. Niin paikallisille kuin turisteillekin on tarjolla alennuksia, jos ostaa netistä sekä Juutinrauman että Ison-Beltin ylitykset sisältävän ”siltapaketin”. Lisäksi tarjolla on Puttgardenin lautan ja Juurinrauman sillan yhdistäviä paketteja alennettuun hintaan.
Utuinen Juutinrauman silta
Ruotsin ja Tanskan välillä ei ole passintarkastuksia, joten maan vaihtaminen on simppeliä. Heti sillan jälkeen tiekyltti kertoi seuraavaan yöpaikkaamme Tukholmaan olevan 639 kilometriä. Ennen kuin lähdimme taittamaan tuota matkaa, päätimme kuitenkin poiketa muslimikaupunki Malmössä. Syynä ei ollut niinkään itse Malmö, vaan siellä sijaitseva Turning Torso.
Turning Torson pilvenpiirtäjä
Turning Torso on vuonna 2006 valmistunut 190-metrinen asuinpilvenpiirtäjä, joka on paitsi Ruotsin, myös Pohjoismaiden, korkein rakennus. 54-kerroksisen rakennuksen ehdottomasti erikoisin piirre on sen 90-astetta kiertyvä design, jota on sittemmin matkittu suuremmassa mittakaavassa Dubain Infinity Towerissa. Rakennuksen design perustuu saman malliseen kiertyvään veistokseen, jonka paikallisen rakennusliikkeen johtaja sattui näkemään eräässä esitteessä. Veistoksen oli tehnyt espanjalainen kuvanveistäjä ja arkkitehti Santiago Calatrava, joka oli ottanut myös osaa Juutinrauman sillan arkkitehtuurikisassa.
Kiertyvä torni neljästä suunnasta
Syitä Turning Torson kaltaisen maamerkin rakentamiseen oli monia. Sillä haluttiin korostaa vuosituhannen vaihteessa valmistunutta Juutinrauman siltaa ja sitä seurannut Malmön merkityksen nousua. Lisäksi pilvenpiirtäjästä haluttiin uusi maamerkki kaupungille, joka oli juuri menettämässä toisen. Malmön maamerkki oli ollut 70-luvulta saakka 138 metriä korkea Kockumskraneniksi nimitetty telakkanosturi. Telakan jouduttua talousongelmiin, jouduttiin sen omaisuutta myymään velkojen kattamiseksi. Tällöin myös tämä tuolloin maailman suurin nosturi myytiin Hyundain konglomeriaatille vaivaisella yhdellä dollarilla. Kaupan seurauksena nosturi purettiin ja laivattiin Etelä-Korean Ulsaniin vuonna 2002. Nosturi sijaitsi Malmössä lähellä Turning Torson nykyistä paikkaa, joten pilvenpiirtäjä otti sujuvasti paikkansa kaupungin uutena tunnuksena.
Vaikka Turning Torson muoto onkin sangen ainutlaatuinen, tuli rakennuksesta todella tunnettu vasta Discovery Channelin ”Extreme Engineering” -sarjassa esiintymisen jälkeen. Maine houkuttelee paikalle yhä edelleen runsaasti ihmisiä ja vaikka olimme paikan päällä lauantaiaamuna ennen kello yhdeksää, oli paikalla samaan aikaan kolme muutakin valokuvaajaa. Rakennuksesta kiinnostuneet aiheuttavat siis alueella jonkin verran trafiikkia, mikä voi olla hieman ärsyttävää asukkaille. Itse rakennuksen sisälle taikka huipulle ei ole pääsyä kuin muutamina kesäpäivinä, tuolloinkin ennakkovarausta vastaan.
Rakennuksen juuri sekä ”selkäevä”
Turning Torso on kyllä omalla tavallaan kiintoisa rakennus ja miellyttää minua. Toki se on täysin out-of-place ollessaan 48 kerrosta ympäröiviä rakennuksia korkeampi, mutta sen muoto on kaunis varsinkin metallisen ”evän” puolelta katsottuna. Myös ympäröivä alue on viihtyisän oloista, sillä modernien asuintalojen lomassa kulkee pieniä kanavia. Harmillisesti keli oli todella harmaa ja ajoittain pilvenpiirtäjän huippu peittyi pilvien joukkoon.
Viereisiä asuinrakennuksia
Uutta Malmöä rakenteilla
Onneksi tuolloin ei kuitenkaan satanut, sillä vain vartin myöhemmin läheisellä mäkkärillä aamiaista syödessämme, ryöpsähti niskaamme sellainen rankkasade, että kadut lainehtivat. Siinä kelissä olikin kiintoisaa ajella Malmöstä ulos, mutta onneksi kaupungin ulkopuolella keli vihdoin selkeni. Edessä oli pitkä ajomatka halki Ruotsin. Liikennettä oli jonkin verran aina Helsingborgiin asti, jossa Tukholmaan vievä tie erkanee Göteborgiin vievästä. Tuossa kohdin Norjan rekisterissä olevat autot katosivat tieltä käytännössä tyystin, sillä tie Osloon vie Göteborgin kautta. Helsingborg on muutenkin liikenteen solmukohta, sillä kaupungista on lauttayhteys Tanskan puolen Helsingøriin, joka on vaihtoehto Juutinrauman sillan ylitykselle.
Matkan edetessä Etelä-Ruotsin Skånen maalaismaisemat vaihtuivat hiljalleen Smålandin suomalaismaisiin metsämaisemiin. Liikenne E4-tiellä on sangen rauhallista ja vakionopeudensäätimellä oli helppo tehdä matkaa. Tie on koko matkan moottoritietä, lukuunottamatta omituista 32 kilometrin matkaa Ljungbyn kohdilla, jossa tie on jostain syystä 2+1 kaistaista ohituskaistatietä.
Matka eteni kuitenkin rivakasti aina Jönköpingin kieppeille saakka, jossa liikenne moottoritiellä ensiksi hidastui ja sitten pysähtyi kokonaan. Puolisen tuntia paikallaan seisominen sai ihmiset jalkautumaan moottoritielle, mutta pysähdyksen syystä ei saanut selvää. Jossain vaiheessa liikenne lähti kuitenkin jälleen vetämään, mutta vasta puolen tunnin päästä saavutimme kuolonkolariksi osoittautuneen onnettomuuskohdan. Sen ohitettuamme matka jatkui jälleen ripeästi. Ajoimme huviksemme Jönköpingin keskustan kautta, joka jätti jotenkin jyväskylämäisen vaikutelman. Sangen modernia arkkitehtuuria Ruotsin toiseksi suurimman järven, Vätternin, eteläpäässä, metsäisten kukkuloiden keskellä, oli meistä aivan kuin Jyväskylä, mikä on todellakin kehu Jönköpingille. Kaupungin vieressä sijaitsee myös Huskvarnan pikkukaupunki, jonka menestyksekkäintä yhtiötä ei tarvinne kertoa?
Keskellä Ruotsia vai Suomea?
Kilometrien ruuhka onnettomuuspaikalla
Matka jatkui ohi Linköpingin ja Norrköpingin, joista jälkimmäisen keskustassa piipahdimme lyhyesti. Yllätykseksemme tässä 83 000 asukkaan kaupungissa oli raitiovaunuliikennettä peräti kahden linjan verran. Liikenne on perua vuodelta 1904 ja on hienoa nähdä että se on pidetty käytössä. Tällaisten esimerkkien valossa on aina vain oudompaa, miksi Suomessa ei ole raitiovaunuliikennettä Helsingin ulkopuolella. Kaupungin suurin nähtävyys on Kolmårdenin kuuluisa eläinpuisto, minkä vuoksi Norrköpingiin on suoria lentoja jopa Helsingistä.
Linköpingin kohdilla
Norrköpingin jälkeen liikenne E4:llä alkoi vilkastua. Suomalaisia rekisterikilpiäkin alkoi näkyä aina välillä. Hieman ennen Södertäljeä pysähdyimme tankkaamaan automme ja laskimme autosta katon. Södertäljessä tie levenee 6-kaistaiseksi ja jatkuu sellaisena aina Tukholmaan asti. Ympärillä alkaa kohota Tukholman lähiöitä ja liikenne vilkastuu huomattavasti. Kaistojen kanssa saa olla hieman tarkkana, mutta onneksi Södra Länkenille on sangen helppo löytää. Södra Länken on kuuden kilometrin mittainen osa Tukholman vielä kesken olevaa kehätietä, muodostaen sen eteläisen osan. Södra Länkenin tunnetuin osa on vuonna 2004 valmistunut Euroopan toiseksi pisin urbaani moottorietunneli jakso, joka on kokonaispituudeltaan 4,7 kilometriä ja alittaa monet Etelä-Tukholman asuinalueet. Tunneli on sisältä hienosti valaistu ja sitä pitkin on erittäin nopea siirtyä eteläkaupungilla. Ajaminen katto alhaalla ei kuitenkaan ole kovin mieluisaa, sillä meteli tunnelissa on melkoinen. Lisäksi ilma tunnelissa ei ole kaikkein puhtainta.
Tukholman rajalla
Liittymä Södra Länkenin sisällä sekä tunnelin suuaukko
Park Inn -hotellimme sijaitsi aivan Södra Länkenin itäpäässä Hammarby Sjöstadin uudisrakennusalueella. Myös tämä 16-kerroksinen tornihotelli oli aivan uusi ja valmistunut alkuvuodesta. Majoituimme hotelliin ja söimme siellä, minkä jälkeen lähdimme ajelulle. Ensiksi koeajoimme seuraavana aamuna ajettavan reitin Viking Linen terminaalille Tegelvikshamniin, mistä jatkoimme kohti Slussenia. Ajoimme ohi vanhan kaupungin sekä kuninkaanlinnan ja kävimme kierroksella Djurgårdenissa. Pyöräytimme myös kierroksen Östermalmissa, minkä jälkeen ajoimme Sergelin torille. Ajatuksenamme oli ajaa kuusi kierrosta liikenneympyrää yhteen suuntaan ja yksi toiseen, mutta liikennevaloilla varustettu ympyrä ei ollut oikein siihen tarkoitukseen sopiva. Jätimme ruotsalaisille kettuilun sikseen ja ajoimme Kungsholmeniin. Sieltä ajoimme muutamien korttelirallien jälkeen pitkin Södermalmia katsastamaan Globenin jääkiekkoareena ulkoa, minkä jälkeen palasimme hotellimme.
Tukholmaa autosta nähtynä
Uskomatonta kyllä, en ole koskaan aiemmin käynyt Tukholmassa, joten ajelulla nähdyt maisemat tekivät minuun vaikutuksen. Tukholma näytti todella kauniilta ja erittäin kiintoisalta kaupungilta, joka on rakentunut kauniisti vesien ja mäkien lomaan. Helsingin Tukholma pesee kauneudessa 10-0, mutta Kööpenhaminaa vastaan päädytään ehkä 10-7 tilanteeseen, kuitenkin edelleen Tukholman eduksi. Ehdottomasti meidän pitää jossain vaiheessa tehdä kunnon matka tutkimaan ja valokuvaamaan Tukholmaa. Yllättäen autoilu Tukholman keskustassa oli kaupunkia tuntemattomallekin helppoa ja kaupunki on kuin rakennettu pilistelyä varten. Emme olleet ainoa avoauto nauttimassa kauniista kesäillasta, mutta yksi pitkään perään katsotuista.
Mietteliäänä kaupungilla
Z4 näytti kiinnostavan ruotsalaisiakin, vaikka ovatkin muuten kovin kiinalaisten autojen perään. Volvoja nimittäin näkyi kaikkialla Ruotsin halki ajettaessa ja monet näistä olivat vielä uusia ja isoja katumaastureita. Ruotsalaisiin Saabeihin näytti enää harva langenneen, vaikka niitäkin muutama matkan aikana näkyi. Ruotsin autokanta oli silmällä arvioiden iältään Saksan kaltainen eli paljon suomalaista uudempaa. Yllättäen Tanskassa autokanta oli Suomen kaltaista, mikä viitannee siihen, että Tanskassakin autonomistaja on yhteiskunnan vihollinen numero yksi.
Tukholma-kierroksen jälkeen oli aika vetäytyä hotellille. Ennen auringonlaskua kipaisin vielä äkkiä hotellin ylimmän kerroksen saunaterassille, josta aukeni hienot maisemat yli eteläisen Tukholman. Hotellin katolta aukeni vielä maisema toiseenkin suuntaan. Yö hotellilla oli lyhyt, sillä meillä oli herätys jo 5:30 aamulla. Syynä oli reissumme viimeinen etappi eli Viking Linen autolautta Turkuun, joka lähtisi 7:15. Lauttaterminaalille oli helppo ajaa sunnuntaiaamuna ja tyypilliseen tapaan olimme paikalla aivan turhan aikaiseen. M/S Isabella nimittäin saapui laituriin vasta vartin check iniä odotettuamme.
Auringonlasku Etelä-Tukholman yllä
Check in oli erittäin simppeli ja varauspapereita vastaan saimme kaikki tarvittavat liput. Passeja ei kyselty missään vaiheessa ja check in -portilta ajoimme laivan keulan kautta ylemmälle autokannelle. Siinä se. Ei mitään turvatarkastuksia, ei mitään. Hieno juttu tietenkin, mutta operaation simppelyys oli silti ihmeteltävää.
Laivaan, nouse!
Laivan kyydissä oli sitten aikaa, paljon aikaa. Risteily Tukholmasta Maarianhaminan kautta Turkuun kestää noin 12 tuntia, minkä aikana pienen laivan ehtii kävellä ympäri moneen kertaan. Ymmärrän kyllä, että laivalle tullaan yleensä viihtymään, mutta meidän tarkoituksemme oli vain päästä Suomenlahden toiselle puolen. Siitä on 18 vuotta kun olen ollut viimeeksi ruotsinlaivalla ja täytyy sanoa, että mikään ei ole muuttunut. Laivaa oli kyllä remontoitu paikoin, mutta silti paikat vastasivat vuosien takaista mielikuvaani melko hyvin. Buffetti oli edelleen erittäin hyvä ja siinä sai tunnin menemään, mutta muuten aika kului maisemia tuijotellessa sekä nettiä käyttäessä. Laivalta löytyvä hidas ilmainen netti on kyllä iso plussa, vaikka senkin parissa aika käy pitkäksi. Ongelma oli tosin varmaan lähinnä vain meillä, sillä baarissa istuvilla seurueilla aika ja juttu tuntui lentävän. Laivan yökerhossa meno oli ruotsinlaivojen mielikuvia vastaava; suomalainen iskelmäorkesteri ei ollut kerennyt hakea toivekappaleen sanoja tauon aikana, koska olivat olleet (sanoivat ihan ääneen). Lisäksi iskelmän keskellä meinasi katsomon puolella tulla Suomi-Ruotsi maaottelu, kun suomalaiset toikkaroivat juomineen kännissä. Lieneekin vakio, että Turun satamassa on jokaista laivaa vastassa mustamaija muutamaa matkustajaa kyyditsemään.
Kahden aikavyöhykkeen kello
Buffetti oli loistava
Tuulisella aurinkokannella
M/S Amorella saapuu Maarianhaminaan
Maisemat olivat kyllä risteilyn aikana kauniit, mutta tässä oli silti risteilyä kerrakseen. Ensi kerralla parempi vaihtoehto on Kapellskär-Naantali lautta, joka selviää matkastaan noin kahdeksassa tunnissa. Turusta oli sitten enää 120km pyrähdys kotipaikkakunnalleni, mikä tarkoitti että olimme saavuttaneet 1600 kilometrin matkamme määränpään. Kotipuolessani vanhemmillani, kuten kavereillanikaan, ei ollut alunperin mitään havaintoa siitä, että olisimme tulossa autolla. Salaisuus kuitenkin pääsi vuotamaan pienesti viime metreillä, mutta silti nämä arvelivat meidät tulevan vuokra-autolla ainoastaan Helsinki-Vantaan kentältä. Olihan suorittamamme ajomatka melkoinen puristus, mutta se toimi mukavana kesälomatkana, jonka varrella tuli nähtyä jälleen paljon uusia paikkoja. Vaikka varsinkin Ruotsin halki ajaminen on sangen tylsä etappi, kannattaa matka silti ainakin kertaalleen tehdä, sillä reitti on helppo ja kokemuksen arvoinen.
Avomerimaisema Utön majakan suuntaan
Seuraavana aamuna aloitimme kesälomailun. Heti aamusta ajoimme vanhempieni kesämökille, jonne majoituimme seuraaviksi öiksi. Keli oli kaunis ja lämmin kun siivosimme mökkiä keskellä suomalaista luontoa. Kaunis ilma rohkaisi minut valokuvaamaan niin kaunista suomalaista luontoa, kuin kaunista Z4:takin. Päätin kokeilla miten vaativaa hommaa autojen kuvaaminen onkaan ja on siinä kieltämättä oma työnsä etsiä näyttäviä kuvakulmia. Alla joitain räpsyjä, joissa Z4 poseeraa kameralle. On se vaan nätti!!
Kelpaa nojailla
Katon nerokas systeemi
Yksityiskohtia sekä sisustaa
Loppu maanantai sekä tiistai aamupäivä menivät mökkeillessä, eli grillatessa, saunoessa sekä järvessä uiden. Tiistai-iltana ajelimme Lohjalle katsomaan kavereidemme uutta omakotitaloa. Mukava ilta kului kuulumisia vaihdellessa, sekä tämän toisen matkustamista harrastavan pariskunnan kanssa matkakuvia katsellessa. Keskiviikkona pidimme kesämökillä sauna- ja grilli-illan kavereillemme, joka oli oikein mukavaa. Toki autoakin piti ihmetellä, kun suurin osa kavereista näki koko auton nyt vasta ensi kertaa. Koeajollakin piti käydä pariin otteeseen, tottakai.
Suomen suvi
Torstaina heitin Niinan aamusta juna-asemalle, josta Niina lähti tapaamaan kaveriaan Salossa. Itse lähdin kierrokselle, jossa ajelin Lohjan sekä Nummi-Pusulan syrjäseutujen kautta Saloon. Siellä suoritimme hieman ostoksia, jonka jälkeen palasimme kauniissa kelissä kesämökille.
Perjantai koitti nopeasti ja oli aika lähteä jälleen tien päälle. Tavarat pakattuamme lähdimme ajamaan kohti Niinan kotipuolta Itä-Suomessa. Emme olleet viiteen vuoteen (koko Saksassa asumisemme aikana) ajaneet tätä väliä, joten olikin kiintoisa ajaa 6-tietä pitkin ja huomata miten Lappeenrannan ja Imatran välille oli vain ilmestynyt melkein täysin valmis nelikaistainen tie. Sitä sekä melkein tyhjää 6-tietä pitkin reissu eteni nopeasti, mutta silti matkaan meni koko päivä. Olimme viideltä Joensuussa, jossa kävimme pesettämässä auton automaattipesulassa. Uudistetun pesulinjaston vedenpaineet olivat sitä luokkaa, että normaalisti täysin tiiviin katon saumoista kiepsahti hieman vettä sisälle saakka. Hard topilla ongelma ei ole suuri, mutta rättikatolla pesuriin ei kannatta ajaa. Ainakaan itse en tohtisi.
Myös Niinan kotipuolessa vuokra-automme oli yllätys, sillä vaikka Niina olikin kertonut etukäteen että tulemme Saksasta saakka vuokra-autolla, ei auton tyyppiä taikka mallia oltu kerrottu etukäteen. Myös Niinan kotipuolessa majoituimme kesämökille, jossa tuli grillattua, saunottua ja uitua melkein joka ilta. Kelit olivat Itä-Suomessakin aivan mielettömät ja kävimmekin parina päivänä ajelemassa maaseututeillä sekä Joensuussa. Joensuussa Z4:nen on kohtuullisen harvinainen näky, joten katseita sai kyllä osakseen kaikkialla.
Roadsteri kesämökillä
Yhtenä päivänä ajoimme Heinävedelle, jossa asuu kummipoikamme. Tämän kanssa lähdimme käymään Koloveden kansallispuistossa onkiretkellä. Kauniilla rannalla oli runsaasti muutakin väkeä, joka oli valmistautumassa lähtemään kanoottiretkelle. Joukossa oli suomalaisten lisäksi myös belgialainen pariskunta sekä saksalaisia. Asiaan nyt erityisesti huomiota kiinnittäen, saksalaisia rekisterikilpiä näkyi kyllä tämän tästä Suomen teillä näin Keski-Euroopan lomakauden aikana. Aiemmin asiaan ei ole tullut kiinnitettyä niin paljon huomiota, miksi meillä oli tuntuma etteivät sakesmannit niin lomailisi Suomessa. Noh, kyllä näitä joka puolelle riittää ja olipahan Suomessa tänä kesänä ihan kesäjuttukin berliiniläisiin kirkkoveneen soutajiin liittyen…
Koloveden suvimaisemaa
Makkaran grillaaminen sekä onkiminen kauniin luonnon keskellä keskikesällä oli mitä rentouttavinta puuhaa. Ainakin siihen saakka kun kalaa alkoi nousta. Pari pientä sinttiä oli vielä helppoa nostaa mato-ongella, mutta viimeisenä koukkuun kävi sellainen puolitoista kiloinen säyneeksi epäilty kala. Kala kuitenkin nousi rantakalliolle saakka ja saatiin hakattua hengiltä. Se päätyi lopulta sapuskaksi kummipojan naapurille.
Retkievästä
Mato-ongella
Melkoinen säyne
Viikko vierähti Itä-Suomessa vikkelään. Menneiden päivien aikana saimme vuosien jälkeen käytyä läpi kaikki opiskeluajoilta jääneet tavaramme, joista osasta hentosi nyt luopua kokonaan. Osa tavaroista pakattiin myös peräkärryyn, joka lähti Niinan vanhempien kyydissä kohti Etelä-Suomea. Autosaattueemme kulki perjantain aikana Pohjois-Karjalasta Tampereen kautta kotipuoleeni, jossa vietimme koko porukan kesken vielä viikonlopun. Niinan vanhemmat eivät olleet koskaan aiemmin olleet yötä vanhempieni luona, joten tämäkin asia tuli korjattua nyt yhdeksän vuoden jälkeen. Viikonloppu yhdessä oli vielä mukava lopetus kesälomallemme. Vaikka siihen saakka mahtavina pysyneet kelit muuttuivatkin tuona viikonloppuna epävakaisemmiksi, saimme silti vierailtua Fiskarsissa ja Tammisaaressa.
Fiskarsin vanhaa keskustaa
Ravintola Fiskarsissa
Tammisaaren vanhoja puutaloja
Sunnuntaina koitti kotiinpaluun hetki ja hyvästit heitettyämme lähdimme Niinan kanssa ajamaan kohti Helsinkiä. Ajoimme Kehä III pitkin Vuosaaren uudelle satamalle, josta laivamme kohti Saksan Travemündeä lähtisi kello kolmelta. Kuten Tukholmassa, myös Vuosaaressa muodollisuudet olivat simppelit, mutta täällä piti näyttää myös passeja. En tiedä miksi, mutta ihan hyvä että rajoilla tehdään edes hieman valvontaa. Suurin osa lautan kyytiin nousijoita oli saksalaisia, mutta joukossa oli myös liuta muita kaltaisiamme saksansuomalaisia. Kun muilla farmariautot pullistelivat matkatavaroita, olimme me ainoat pienellä avoautolla liikkeellä olijat. Vaikka Z4:sen takaluukku onkin sangen pieni, saimme ahdettua mukaan matkatavaroidemme lisäksi Suomesta Saksaan vietäviä tavaroita ja muun muassa puolet hääastiastostamme.
Vuosaaren satamassa
Vuosaaren satama oli sunnuntaina hiljainen ja niin autoletkamme ohjattiin sujuvasti Finnlinesin M/S Finnladyn kyytiin. Finnlinesin autolautat ovat puhtaasti autojen ja kuorma-autojen kuljettamiseen, joten autokansia on ruotsinlaivoja enemmän. Meidät ohjattiin peräti kahdeksannelle autokannelle, joka on toinen kahdesta henkilöautoille varatusta kannesta. Loput kuusi ovat kuorma-autoille tarkoitettuja. Vaikka henkilöautoja olikin sen kahden kannen verran, kuorma-autoja ei ollut täyttä laivallista.
Autokannelle nousemassa
M/S Finnmill lähtee
Auton parkkeerattuamme suuntasimme hyttiimme, joka oli oikein siisti neljän hengen hytti, tosin vain meille kahdelle varattuna. Muutenkin koko laiva oli todella siisti, mikä ei ole ihme, sillä se on valmistunut vuonna 2007. Jos oli ruotsinlaivalla meno tylsää, oli se sitä myös Finnladylla. Matkustajille on hyttitilojen lisäksi vain kaksi kantta, joissa sijaitsee suuren ruokatilan lisäksi kaksi baaria, pieni sauna, lasten leikkitila sekä pieni kauppa. Lisäksi on ulkotilat, joissa voi nauttia raikkaasta meri-ilmasta sekä ympäröivistä merimaisemista. Näin pieni laiva oli kävelty läpi ennen kuin se edes lähti Vuosaaresta. Niinpä edessä oleva 30,5-tuntinen risteily vaatikin kiireetöntä asennoitumista, sillä näillä laivoilla ei ole kiire mihinkään.
M/S Finnladyn kierroksella
Tekeminen laivalla muodostuu syömisestä ja nukkumisesta. Ruoka on hyvää ja ruokailuja on yhteensä neljä matkan aikana, mutta muu aika menee aikaa tappaessa. Joku lukee kirjaa, joku neuloo, joku pelaa korttia ja joku nukkuu. Saksanlautalla ei kannata potea huonoa omaatuntoa siitäkään, että maanantaina menee lounaan jälkeen takaisin sänkyyn katsomaan televisiota. Kunnon työttömän arkea saa siis harrastaa aivan huoleti. Positiivista on, että laivalla näkyvät koko matkan ajan kaikki Suomen kanavat sekä monia Saksan kanavia. Ilmainen nettikin löytyy, mutta se on erittäin hidas.
M/S Finnladyn hyvä lounas
Itämerellä kohti kotia
Yö laivalla meni hyvin, vaikka merenkäynti olikin voimakasta. Keskellä Itämerta aallot keikuttivat laivaa, mutta onneksi tähän suuntaan kuljettaessa aallot iskivät suoraan edestäpäin. Pahaa oloa ei sentään tullut, mutta melko hurjaa oli käydä yöllä ulkokannella. Tuuli puhalsia sellaisia nopeuksia, ettei suojaavan seinustan takaa tahtonut tulla esille. Pienemmän miehen puhuri olisi voinut heittää vaikka yli laidan. Yöaikaan oli kiintoisaa todeta, että Itämeri on sen verran leveä, ettei rannikoista näkynyt kuin pieni kaupunkien kajo taivaalla. Muita laivojakaan ei pimeyden keskellä näkynyt.
Vaikka laivalla ehtikin rentoutua enemmän kuin osasi kuvitellakaan, olimme tyytyväisiä laivan saapuessa Travemündeen puoli yhdeksältä maanantai-iltana. Noin yhdeksän aikaan pääsimme laivasta liikkeelle ja edessä oli 330km ajomatka Berliiniin. Ilta alkoi jo hämärtyä kun pääsimme Lübeck-Wismar autobaanalle, jolla tarjoutui viimeinen mahdollisuus kokeilla bemarin kykyjä. Täysin tyhjällä tiellä Z4 kulki mittarin mukaan 242km/h, mikä on itse asiassa tismalleen pienimmälle 204 hevosvoiman mallille ilmoitettu huippunopeus. 200km/h ei ollut autolle mikään ongelma, mutta huippuvauhti oli pienellä autolla jo hieman hirvittävää menoa. Z4:ssa kun istutaan niin alhaalla, että maisemat ja tie vilistävät ohitse todella vauhdilla.
Pimeyden laskeuduttua vauhtia oli hidastettava huomattavasti, noin 150km/h:iin. Vaikka Saksan autobaanat ovatkin mielettömän hyvälaatuisia, ei niillä ole minkäänlaista valaistusta. Lisäksi kun Hampuri-Berliini välillä on liikennettä pimeälläkin jatkuvasti, voi autobaanalla ajaa ainoastaan lyhyillä ajovaloilla. Se ei ole kovin mukavaa, vaikka kaistamerkinnät ovatkin hyvät. Z4:sen kanssa asiaa helpotti jonkin verran autosta löytyneet automaattiset pitkät valot, jotka vahtoivat vastaantulijoiden mukaan lyhyille. Tästä uudesta tekniikasta huolimatta ajaminen pimeässä vaatii sen verran keskittymistä, että puolessa välin meidän oli pakko pysähtyä lyhyelle tauolle lepuuttamaan silmiä ja aivoja.
Lopulta saavutimme Berliinin kehätien, jota pitkin pääsimme kohti keskustaa. Vaikka koko matkan ajan kaikki olikin sujunut erittäin hyvin ja mitään vaaratilanteita ei ollut osunut kohdalle, oli aivan kotimme viereisellä huoltoasemalla kolari lähellä. Olimme juuri tankanneet auton aamun palautusta varten ja ajamassa viimeisen kilometrin matkan kotiin, kun joku tohelo meinasi peruuttaa keulaamme. Senttejä ei jäänyt paljoa, mutta osuma jäi nopean tyyttäykseni vuoksi onneksi ottamatta.
Kotona olimme aika tasan puolita öin ja tavarat purettuamme kävimme nukkumaan. Aamulla oli edessä haikea hetki, kun palautimme Z4:sen Sixtin asemalle aamukahdeksalta. Palautuksen jälkeen menimme suoraan töihin ja arki alkoi.
Takana oli 19 päivää ja peräti 4400 kilometriä. Näistä 400 olivat SLK:n ratissa ja loput neljätuhatta Z4:sen ratissa. Vaikka Suomeen ajo olikin ”vain” 1600 kilometriä, kertyi Suomessa mielettömästi kilometrejä. Tämän vuoksi bensaa paloikin, sillä Z4:sen kulutus oli 9 litran huonommalla puolella. Kaiken kaikkiaan reissu oli yksi kalleimpiamme hetkeen, sillä polttoaine, majoitus ja kaikki on Pohjoismaissa niin kallista. Kuitenkin tämä oli yksi parhaimpia lomiamme ja avoauton ratissa jokainen hetki oli puhdasta parhautta. Ja kun ajattelee että olisimme samaan hintaan (~80€/päivä) vuokranneet Suomessa Volkswagen Passatin tasoisen auton, ei eroa hauskuudessa kannata edes alkaa miettimään. Päätös auton vuokraamisesta Saksasta oli loistava ja vaikka paluumatkan lautta Suomesta maksoikin ruokailuineen 620 euroa, oli se silti huomattavasti halvempi vaihtoehto kuin palauttaa auto Suomeen.
Pitkä reittimme
Z4 oli kaikkea mitä siltä odotimmekin. Toki moottori olisi voinut olla yksi tehokkaammista malleista, mutta kyllä pienimmälläkin irtosi huvia. Vaikka säät Suomessa olivatkin loistavat, ei katto alhaalla tullut kuitenkaan ajeltua tarpeeksi. 100km/h nopeuksissa avoautoilun ihanuus kun kärsii niin melusta kuin ilmavirroistakin. Eli kun näkee avoauton moottoritiellä, ei sitä kannata kadehtia. Mutta kun tullaan taajamaan, on syytä pieneen kateuteen. On se vaan nimittäin niin hieno tapa nauttia kesästä!
Vaikka reissusta pieni autokuume jäikin, on sitä saanut jälleen myöntää itselleen, että julkinen liikenne on ylivertaista niin kätevydeltään, kuin hinnaltaankin. Silti ei voi kieltää, etteikö Z4:sen kaltainen auto olisi hauska jonkin hieman käytännöllisemmän auton vierellä kakkosautona. Varsinkin kun niiden hinnat ovat Saksassa uutena alkaen 36 0000 euroa, mikä on huomattavasti Suomea vähemmän. Ja Saksassa avoautolla tekisikin jotain, sillä täällä kausi on niin paljon pidempi. Suomessa avoauto onkin sangen turha lelu lyhyen kauden ja huonokuntoisten teiden vuoksi. Näillä mietelmillä saavatkin autot jäädä edelleen autokauppaan, ainakin tällä erää.
Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
