Vancouveria on siunattu monessa asiassa. Kaupunki sijaitsee luonnonkauniissa maailmankolkassa ja sen asukkaat nauttivat keskimäärin erittäin korkeasta elintasosta. Kauniin julkisuuskuvan takana on kuitenkin kupruja ja kaupungin kirous ovat pölhöt päättäjät, joiden prioriteettina on vastustaa kaikkea kehitystä sekä käydä pyhää sotaa peltilehmiä vastaan. Nyt negatiivisten ilmiöiden kärkeen on kuitenkin kiilaamassa kovaa vauhtia uusi katastrofi, joka uhkaa kaikkea mikä on tehnyt Vancouverista yhden maailman parhaista kaupungeista.
Kanadan länsirannikko on todella kaunis kolkka ja rannikon talvet kanadalaisittain erittäin leutoja. Poliittisesti ja henkisesti Vancouver on ollut aina osa länsirannikkoa, tuntien suurta hengenheimolaisuutta Amerikan länsirannikon kaupunkeja kuten Seattlea, Portlandia sekä San Franciscoa kohtaan. Vancouver onkin apinoinut näiden ”edistykselliseksi” (eng. progressive) väitettyjen kaupunkien politiikkaa vuosikymmenien ajan, joten ei ole yllätys että kaupunki on myös kehittynyt samanlaiseen suuntaan.
Elämisen laatu sekä luontoarvot olleet aina tärkeitä vancouverilaisille ja kaupunki onkin Greenpeacen synnyinpaikka. Kaupunkilaiset ovat myös erittäin liberaaleja suhtautumisessaan huono-osaisten kohteluun, jotka ovatkin löytäneet tiensä kaupunkiin suurin joukoin vuosikymmenien ajan.
East Hastings on moniongelmainen alue
Kodittomille kanadalaisille Vancouver on paratiisi, sillä leuto talvi mahdollistaa nukkua teltassa vuoden ympäri. Tarjolla on myös runsaasti ilmaista asumista, sillä kaupunki on rakentanut tuhansia yöpaikkoja niiden harvojen lumisten päivien sekä kylmien kausien varalle, joten riski paleltua kuoliaaksi on täällä paljon pienempi kuin vaikkapa hyisessä Winnipegissä. Ymmärtäväisyyttä osoittaa myös, ettei kadulla asuvia yleensä häädetä vaikka nämä pystyttäisivät teltan puistoon, maantiesiltojen alle tai vaikka keskelle False Creekia. Ainoan poikkeuksen muodostaa kaikkea vastuuta pakenevan pormestarin kodin edusta, josta roskasakki saa väistyä nopeasti.
Tuhansia ilmaisia tai edullisia asuntoja
Kanadan muut kaupungit ovatkin käyttäneet vancouverilaisten naivismia törkeästi hyväkseen ja pistäneet kodittomiaan bussiin menolipulla Vancouveriin. Asia nousee aina välillä otsikoihin, mutta käytäntö on ollut olemassa vuosikymmenien ajan. Joskus bussi on kulkenut myös toiseen suuntaan, sillä vuoden 2010 talviolympialaisten alla Vancouver kiillotti julkisuuskuvaansa lähettämällä kodittomat ”lomalle” kotiprovinsseihinsa, jolta suurin osa kuitenkin palasi heti olympialaisten jälkeen takaisin.
Vähäosaisia ei kuitenkaan houkuttele Vancouveriin pelkkä leppoisa sää ja ymmärtäväiset ihmiset, mutta myöskin kaupungin salliva huumepolitiikka sekä huumeiden helppo saatavuus. Vancouverin Downtown Eastside on koko Kanadassa tunnettu slummi aivan keskustan kupeessa, jota on toisinaan kuvailtu koko Pohjois-Amerikan huonoimmaksi postinumeroalueeksi. Avoin huumeidenkäyttö on alueella arkipäiväistä siitäkin huolimatta, että alueen ytimessä sijaitsee poliisiasema.
Hävityksen keskus on ollut perinteisesti sangen lyhyt East Hastings Streetin pätkä, joka näyttää kehitysmaalta varastetun tavaran katukauppojen sekä täysin avoimen huumeidenkäytön keskellä. Näky on melko shokeeraava ja ajammekin yleensä sen poikki vieraidemme kanssa näyttääksemme tämänkin puolen Vancouverista.
Varastetun tavaran katumarkkinat
Ongelmat ovat kuitenkin keskittyneet lähes täysin tälle erittäin pienelle alueelle, jonka ympärystässä sijaitsee satoja kaupungin tukiasuntoja sekä turvakoteja. Niin ikävä kuin näky on aina ollutkin, sen keskittyminen yhdelle alueelle on auttanut muuta Vancouveria sekä Downtownin muita osia pysymään siisteinä ja turvallisina. Kontrasti vain muutaman korttelin etäisyydellä onkin huikea ja viereisen Gastownin suositun turistialueen vierailijoille onkin tullut shokkina vaeltaa vain yksi kortteli liian pitkälle ja törmätä tosielämän zombeihin.
Perinteinen ongelma-alue
Pummeja ja kerjäläisiä on löytynyt aina myös itse Downtownin alueelta, mutta nämä ovat olleet harmittomia ja jättäneet ihmiset rauhaan, minkä vuoksi Downtown tuntuikin siellä asuttujen Kanadan ensimmäisten vuosien aikana turvalliselta päivin ja öin. Valitettavasti tilanteeseen on tullut muutamassa vuodessa huomattava muutos, kun aiemmin pienelle alueelle keskittynyt ongelma on onnistuttu levittämään suureen osaan keskustaa ja sen ympärysseutuja. Vaikka tohelo kaupunginhallitus syyttääkin asiasta mielellään koronaepidemiaa, alkoi negatiivinen kehitys tosiasiassa jo pari vuotta sitten ja sen takana on pitkälti täydellisesti epäonnistunut politiikka.
Ensinnäkin, suhtautuminen huumeidenkäyttöön on muuttunut viime vuosien liberaalihallituksen aikana voimakkaasti hyväksyvämpään suuntaan ja vuonna 2018 kannabiksesta tuli laillista koko Kanadassa. Jo tätä ennen mietojen huumeiden käytöstä tai hallussapidosta ei sakotettu Vancouverissa ja huumeiden viihdekäyttö onkin yleistä. Ja kun tämä etappi oli saavutettu, on seuraavaksi alettu puhumaan kovien huumeiden laillistamisesta. Kaupunki on tarjonnut jo jonkin aikaa virallisia piikityspaikkoja tavoitteenaan huumeneulojen vähentäminen kadulla, siinä kuitenkaan onnistumatta. Piikityspaikoille on jopa asennettu huumeautomaatteja, joista on voinut ostaa koviakin huumeita ilman huolta vaarallisista epäpuhtauksista. Tämäkin kokeilu on kuitenkin epäonnistunut ja katukauppa kukoistaa voimakkaammin kuin koskaan.
Samaan aikaan kun suhtautumista on lievennetty, ovat erilaiset köyhyysaktivistit sekä kaupunginhallituksen radikaalimmat jäsenet löytäneet uuden kohteen poliisissa, joka näiden mukaan pahentaa ongelmaa ”häiritsemällä ja aiheuttamalla pelkoa” huono-osaisissa. Todellisuutta taivuttavan logiikan mukaan poliisin ”ahdistelu” pakottaa narkkarit piikittämään itseään turvattomissa olosuhteissa, kun nämä eivät uskalla käyttää piikityspaikkoja.
Piikityspaikka
Kaupunginhallituksen hörhöt ovatkin ottaneet teemakseen kaikkien huumeiden laillistamisen ”poliisin pelon” poistamiseksi, mihin näillä toheloilla ei kuitenkaan onneksi ole poliittista valtuutusta. Vancouverin poliisilaitos on silti kaupungin ohjaksissa ja poliisilta onkin sidottu kädet puuttua huumeidenkäyttöön ja valitettavasti myös sen lieveilmiöihin.
Päätösten tulosta ei tarvitse arvata ja lieveilmiöt ovatkin räjähtäneet käsiin samalla, kun avoimesta huumeidenkäytöstä on tullut yleistä julkisilla paikoilla. Huumeneuloihin törmää kaikkialla, mukaan lukien lasten leikkipaikat, mikä on suuri ongelma. Tokkuraisia tai sekaisin olevia ihmisiä näkee joka kerta Downtownissa liikkuessaan, sillä näitä vaeltaa uskomaton määrä niin trendikkäässä Yaletownissa kuin aiemmin rauhallisessa Westendissäkin. Coal Harbourin ylellinen asuinalue on ainoa Downtownin osa missä ongelma on vielä vähäisempi, mutta se on tulossa sinnekin.
Ongelma on paitsi pahentunut, myös levinnyt uusille alueille. Tässä on ehdottomasti ollut osansa uusilla asunnoilla, joita kaupunki on rakentanut kodittomille ajoittain aivan priimapaikoille. Epidemian aikana kaupunki on myös käyttänyt satoja miljoonia vanhojen homeisten hotellien ostamiseksi, mihin on majoitettu moniongelmallisia asukkaita, jotka tuovat ongelmansa uudelle asuinalueelleen. Katukuva Yaletownissa ja Westendissä onkin muuttunut melkoisesti uusien asukkaiden myötä ja netissä saa lukea jatkuvasti öisestä kiljumisesta ja örvellyksestä aiemmin rauhallisten alueiden sivukaduilla.
Narkkareiden huumeidenkäyttö rahoitetaan käytännössä aina omaisuusrikoksilla, erityisesti pyörävarkauksilla. Kaupunki pyhitti muutama vuosi sitten tontin varastetun tavaran markkinoille, mutta ”pyöräpajoja” näkee kaikkialla keskustassa. Ongelma on ilmestynyt myös ulommas keskustasta samaa tahtia kun kaupunki on rakentanut tilapäisiä majoituksia metroasemien läheisyyteen. Näistä toistensa kopiona rakennetuista tilapäismajoituksista onkin tullut vihattu näky rikollisten majapaikkana ja ”tilapäisyydestä” kertoo, että ensimmäiset rakennukset ovat jo kymmenen vuoden ikäisiä…
Kiistanalaisia ”väliaikaisasuntoja”
Telttakylän laitonta eloa
Omaisuusvarkaudet ovatkin lisääntyneet huimasti ja varastettu tavara päätyy yleensä aina samoihin paikkoihin. Minun syksyllä varastettu polkupyörä löytyi lopulta ei-yllättävästi surullisenkuuluisasta Stratchona Parkin suuresta telttakylästä. Telttakylät ovatkin ehkä näkyvin osa kaupungin epäonnistuneesta politiikasta ja niissä on jopa satoja asukkaita. Kylät vaihtavat sijaintiaan puistosta toiseen ja köyhyysaktivistit yrittävät parhaansa mukaan estää poliiseja tutkimassa niissä tapahtuvia rikoksia ja jopa murhia. Vancouverin puisto-osasto on kiemurrellut aiheen ympärillä ja yleensä telttakylä häädetään vain seuraavaan paikkaan. Ne puistot mihin tällainen kylä tulee, muodostuvat nopeasti no-go alueiksi ja omaisuusrikokset sekä väkivalta niiden ympärillä kohoavat huomattavasti.
Oppenheimer Park oli vuoden vallattuna
Aiemmin sangen harmittomista kodittomista onkin tullut viimeisten parin vuoden aikana myös aiempaa vaarallisempia, väkivallan lisäännyttyä huomattavasti. Yhä vahvemmat huumeet saavat yhä useammat sekaisin ja keskustan kaduilla vaeltaakin täysin arvaamattomasti käyttäytyvää porukkaa, jotka huutavat ohikulkijoille tappavansa heidät. Ruiskujen lisäksi näillä on usein mukanaan karhusumutteita sekä veitsiä. Omakotitalojen pihakameroihin on tallentunut jopa viidakkoveitsen kanssa ovelta ovelle kiertäviä näkymättömiä olentoja jahtaavia yksinkertaisesti hulluja ihmisiä.
Hullut liikkuvat kaupungilla veitsien kanssa
Vancouverilaiset ovat olleet aina hyvin ymmärtäväistä porukkaa, mutta nyt ongelmien suuruus alkaa olla sitä luokkaa että jopa viimeisimpien asukkaiden ymmärtäväisyys alkaa olla lopuillaan. Väkivalta ja rikollisuus puhuttavat kaikkia ja kaikkialla, ja yhä useammalla on omakohtaista kokemusta vaarallisista kohtaamisista. Nettipalstojen mukaan useat Downtownissa asuvat, varsinkin naiset, ovat lopettaneet pimeällä ulkoilun ja ihmiset linnoittautuvat tornitalojen koteihinsa. Asia mietityttää myös harvoin Downtownissa valokuvaamassa käydessäni, sillä satunnaisen väkivallan uhriksi saattaa joutua kuka tahansa, jopa päiväsaikaan. Epämääräistä porukkaa näkee jokaisella vierailulla ja sitä tuleekin oltua varuillaan, mikä on jotain täysin eriä kuin tänne muuttaessamme.
Tuskastuneita ovat erityisesti yrittäjät, joilla on jo valmiiksi vaikeaa koronaepidemian vuoksi, mutta joille jatkuvista ja alati härskimmäksi käyvistä varkauksista on tullut kallis riesa sekä vaara. Entistä asuntoamme lähellä sijaitsevan ruokakaupan omistaja kertoi vähän aikaan sitten uutisissa, miten väkivaltaisista asiakkaista on tullut päivittäinen ongelma ja edes vartijat eivät uskalla puuttua kaikkein hulluimpiin tapauksiin, jotka saavat varastaa täysin seurauksitta.
Turhautuneita ovat myös poliisit, jotka kyllä pidättävät varkaita sekä väkivaltaisia ihmisiä päivittäin, mutta jotka ovat takaisin kadulla vain hetkeä myöhemmin, päätä silittävän oikeuslaitoksen tuomitessa rikollisille seuraamuksia ani harvoin.
Päättömästä päihdepolitiikasta kärsivät myös itse huumeidenkäyttäjät, joille ei ole tarjolla todellisia tukiohjelmia siitäkin huolimatta, että provinssi käyttää ongelmaan 400 miljoonaa dollaria vuodessa – yli miljoonan päivässä! Ongelmilla onkin erittäin pitkät juuret, sillä 1980-luvulla alkunsa saanut ajatus mielenterveysinstituutioiden lakkauttamisesta julmina, johti vuonna 2012 Riverviewn suuren mielisairaalan sulkemiseen Coquitlamissa, tyrkäten potilaat kadulle avohoidettavaksi. Vancouverilaiset korjaavatkin nyt vuosikymmeniä epäonnistuneen ideologian tuloksia ja kaiken keskellä henkensä menettää vuosittain 1750 yliannostukseen kuollutta – aivan valtava lukema!
Telttakylä on naapuruston tuho
Ongelman hoitoon ja erilaisiin projekteihin syydetään koko ajan enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin, satoja miljoonia, mutta ongelma vain pahenee. Ongelman ympärille onkin muodostunut tuottoisaa yritystoimintaa ja erään merkittävän köyhyysaktivistijärjestön johtaja asusteleekin näyttävässä kattohuoneistossa, monen kysyessä onko tässä mitään järkeä?
Ihmiset ovat myös viimein alkaneet äänestämään jaloillaan ja varsinkin lapsiperheitä muuttaa kiihtyvällä tahdilla lähiöihin, vaikka ongelmat ulottuvat niihinkin. Myös meillä täällä Burnabyssä epämääräinen sakki on lisääntynyt ja sain muutama viikko sitten todistaa keskellä päivää tapahtunutta röyhkeää ryöstöä suurella kauppakeskuksella. Pyörämme varastettiin syksyllä ja rakennukseemme on murtauduttu tänä talvena useita kertoja varastamaan postipaketteja. Kodittomia näkyy yhä useammin esikaupungeissa, jotka tuntuvat onneksi vielä turvallisilta, mutta kehitys on sielläkin huonompaan suuntaan.
Kaikki mainitut ongelmat ovat yhteisiä muidenkin länsirannikon kaupunkien kanssa ja Amerikan puolella vielä kertaluokkaa pahempia. On silti erittäin valitettavaa miten muuten niin upea kaupunkimme on menossa nopeaa tahtia alamäkeen. Ehkä järjen paluu alkaa ensi vuoden kunnallisvaalien jälkeen, kuka tietää, mutta ihmisten kärsivällisyys ja ymmärrys on suurella koetuksella. Varmaa on, että aihe tulee olemaan todennäköisesti kaikkein tärkein vaalikysymys ja radikaaleimman ratkaisun ehdottaja tulee olemaan vahvoilla.
