Viime viikon perjantaille osunut kaatuneiden muistopäivä tarkoitti että alkamassa olisi pitkä viikonloppu. Niinpä pakkasimmekin Suomen vieraamme kanssa tavarat autoon ja otimme suunnaksi tyynenmeren rannikolla sijaitsevan suosikkipaikkamme Tofinon. Tämä pieni rannikkokylä on meille tuttu kahdelta aiemmalta viikonloppulomaltamme, mutta kyseessä olisi ensimmäinen kertamme marraskuussa, joka on vuosittaisen myrskykauden aikaa. Ennusteessa olikin myrskyisää säätä, joten olimme innoissamme tiedossa olevista tyrskyistä!
Tarkoituksenamme oli matkata Vancouverinsaarelle torstai-iltapäivällä, mutta lauttaterminaalilla meille valkeni, että koska olimme tehneet varauksen ajatuksella mukana olevista polkupyöristä, varauksemme ei ollutkaan enää voimassa. Sateinen sääennuste oli saanut meidät jättämään pyörät kotiin, minkä vuoksi automme oli varattua lauttapaikkaa matalampi. Ei kuulosta suurelta asialta, mutta tällaisessa tilanteessa BC Ferries ei tunnusta varausta kun ajoneuvon mitat ovat muuttuneet varatusta ja jouduimmekin odotuslistalle. Lauttoja tuli ja meni kaksi kappaletta ja mahduimme lopulta vasta usean tunnin odotuksen jälkeen illan viimeiselle lautalle Nanaimoon.
Pysähdys Cathedral Grovella
Vastarannalla jouduimme yöpymään hotellissa Nanaimon lähettyvillä, josta jatkoimme aamulla matkaamme kohti Tofinoa. Matkalla pakollinen pysähdyspaikka oli tietenkin jälleen kerran upea Cathedral Grove, jonka lähes 80 metriin kurkottavat douglaskuuset herättävät joka kerta samanlaista kunnioitusta. Keli oli sateisen synkkä, joten paksun sammaleen peittämä metsä näytti vielä normaaliakin ikiaikaisemmalta. Vanhoja metsän puut tosin ovatkin, sillä osan iäksi arvioidaan huikeat 800 vuotta!
Sankka ikimetsä
Korkeita douglaskuusia
Ystävämme on kova geokätköilijä ja metsän uumenista löytyikin muutama nokkelasti sijoitettu kätkö. Myös muutaman viikon takainen halloween oli edelleen nähtävissä Cathedral Grovella, sillä läheisen Port Albernin asukkailla on tapana tuoda juhlan päätteeksi kurpitsansa metsään ohikulkijoiden iloksi sekä eläinten ravinnoksi.
Jättiläisten juurella
Ja taas löytyi geokätkö
Perillä Tofinossa meitä odotti synkkä ja tyrskyävä meri, jonka pauhua kävimme kuuntelemassa Uclueletissa upean Wild Pacific Trailin varrella. Tältä suositulta polulta aukeaa upeat näkymät avomerelle, jonka tyrskyt piiskasivat tummia rantakallioita. Näky sekä äänimaailma olivat mieltä rauhoittavat ja vietimmekin paikalla runsaasti aikaa siitä nauttien.
Wild Pacific Traililla
Jonkinmoisia tyrskyjä
Hotellinamme toimi minun ja Niinan rakastama Middle Beach Lodge lähellä Tofinoa, joka on kaikkein parhaimmillaan juuri sateen ja myrskyn keskellä. Hotelli sijaitsee metsän siimeksessä meren rannalla, jonka pauhua voi kuunnella omasta huoneesta käsin ikkunaa hieman raottaen.
Rento Middle Beach Lodge
Terassi maisemalla
Illan hämärryttyä suuntasimme illalliselle Tofinon keskustaan, jossa sijaitsee nykyään lukuisia hyviä ruokaravintoloita. Löysimme Niinan kanssa edellisellä reissullamme miellyttävän Sobon, jonka annosten täyttäminä tuudituimme iltapuulle.
Illallisella Tofinossa
Seuraavan päivän suunnitelmanamme oli tehdä viiden kilometrin mittainen vaellus lähellä Radar Hillin entistä tutka-asemaa. Syvällä tiheän metsän uumenissa sijaitsee kuitenkin ennalta-arvaamatonta ja olinkin tarkoituksella jättänyt kertomatta muulle seurueellemme mitä tulisimmekaan näkemään.
Polun alkupiste on niin huomaamaton, ettei sille löydä kuin tietämällä. Pienen matkaa polkua kuljettua tullaan jonkinlaiselle entiselle varastorakennukselle, jonka ympäröivä metsä, aika sekä vandalismi ovat nielleet täysin sisuksiinsa.
Hylätty rakennus
Rakennukselta polku laskeutuu alas suolle, jonka poikki matka jatkuu. Koko polku on sangen epävirallinen ja paikoin vain kokoelma ihmisten tallaamia reittejä näiden etsiessä kuivaa reittiä suon poikki. Sellaista ei kuitenkaan ole, sillä luemma suo on erittäin mutainen myös keskellä kuivaa kesää. Näin myrskykaudella polku on puolestaan äärimmäisen mutainen ja yritimmekin epätoivoisesti hypellä juurakkojen sekä turvepaakkujen päällä. Homma oli kuitenkin toivotonta ja etenimme minuutissa vain metrien verran.
Mutaisin polku IKINÄ
Välillä kengät lipsuivat oksilta veteen ja lopulta tappio olikin hyväksyttävä ja aloimme vain tarpomaan mutaisen suon lävitse kengistä välittämättä. Uusimman tiedon mukaan polku on rakennettu täysin uusiksi vuoden 2019 jälkeen ja suo-osuus korvattu pitkospuilla, mikä tekee siitä jatkossa huomattavasti vierailtavamman. Syksyllä 2016 kyseessä oli kuitenkin lähes kulkukelvoton taipale.
Väärä suunta
Perillä polun päässä urheat vaeltajat palkitsee kuitenkin jotain odottamatonta, kun näkyviin tulee pienen kukkulan kupeessa törröttävä lentokoneen hylky. Kyseessä on helmikuussa 1945 pudonneesta Kanadan ilmavoimien Canso-pommikoneesta, joka oli palaamassa yön hämärässä valvontatehtävältään. Koneen kyydissä oli 12 henkilöä kun koneen toiseen moottoriin iski äkkiä vakava vika.
Metsään pudonnut pommikone
Kone alkoi pudota nopeasti kyydissään 3400 litraa polttoainetta sekä neljä sadan kilogramman syvyyspommia. Nopeasti ajatelleen koneen kapteenin onnistui oikaista kone juuri ennen kosketusta maahan, koneen tömähtäessä pilkkopimeässä kukkulan kylkeen. Siivistä repeytynyt polttoaine syttyi tuleen ja ympäröivä suo oli äkkiä yhtä tulimerta.
Lähes kasassa pysynyt hylky
Ympäröivä alue oli 40-luvulla vielä sankkaa ryteikköä ja niin syrjässä, että koneen matkustajien piti viettää yö laskuvarjoista tehtyjen tilapäisten telttojen suojissa. Aamulla näiden onnistui herättää ohi lentäneenlentokoneen huomio ja niinpä kaikki koneen matkustajat säilyivät hengissä. Koneen raato jäi kuitenkin ikuisiksi ajoiksi makaamaan keskelle metsää.
Hylky on kärsinyt vandalismista
Lähes kasassa pysyneen lentokoneen löytäminen keskeltä suota sekä sankkaa metsää onkin kuin elokuvasta ja kohde on äärimmäisen kiehtova tutkia. Kaikki arvokas on tietysti poistettu paikalta jo aikoja sitten ja jäljellä on vain vandaalien töhrimä hylky. Koneen lastina olleista syvyyspommeista muistuttaa pieni kuoppa suon keskellä, jossa armeijan sotilaat ne räjäytti.
Koneenraadon sisällä
Lentokoneen osia hujan hajan
Upean kohteensa vuoksi järkyttävän mutainen vaellus olikin meistä kaiken sen vaivan ja usean tunnin kömpimisen väärti. Koska kenkämme oli jo menetetty, suuntasimme suolta läheiselle rannalle jossa juoksimme suoraan mereen pesemään jalkamme. Ympärillä surfaajilla piti kiirettä, sillä kookkaat aallot suosivat lajin harrastajia.
Suo tuhosi kengät
Tyynenmeren rannalla
Hotellilla kuivattelimme itseämme takkatulen ääressä kunnes suuntasimme illalliselle. Olimme varanneet pöydän kolmelle fiiniin Wickannish Inniin, joka on viiden tähden hotelli aivan meren rannassa. Hotellin The Pointe -ravintola on palkittu useissa julkaisuissa herkullisesta maistelumenustaan, jota saavuimme kokeilemaan.
Viiden tähden Wickannish Inn
Yleellisellä illallisella
Valitettavasti minulla ei ole jäljellä illan ruokalistaa siitä tarkemmin kertoakseni, mutta kahdeksan ruokalajin illalliseen kuului pieniä makupaloja, herkullisia keittoja sekä kalaisia pääannoksia. Yksikään annos ei ollut liian raskas ja ruoka oli huippulaadukasta.
Herkullinen maistelumenu
Mieleenpainuvinta illan ateriassa oli eräässä annoksessa tarjoiltu vasikan kateenkorva, jollaista ei ole tullut maistettua koskaan aiemmin. Asia vaatikin pientä selvitystä Wikipediasta, jonka mukaan kyseessä on rintaontelon välikarsinassa sydämen etuyläpuolella sijaitsevasta parillisesta imukudoselimestä, joka on osa kaikkien selkärankaisten immuunijärjestelmää. Erikoisen ruoka-aines oli maultaan hyvä, joskin miedon pehmeä, mutta hieman erikoinen se oli, eikä vastaavaan ei ole tullutkaan törmättyä ravintolassa koskaan aiemmin.
Illallisen päätöskattaus
Kolmituntisen herkuttelun päätteeksi kävelimme vielä hetken aikaa kuutamon valaisemalla hiekkarannalla ennen paluuta hotellillemme. Takanamme oli melkoinen seikkailupäivä ja myöskin viikonloppu, sillä seuraavana aamuna suuntasimme takaisin Vancouveriin. Myös paluulautalla meillä oli samainen ongelma varauksemme kanssa ja jouduimmekin odottamaan peräti kolme lauttavuoroa ennen pääsyä kotiin. Kokemuksesta viisastuneena otamme kyllä jatkossa pyörät mukaamme aina jos niille on tullut varattu paikka, säästä riippumatta, sillä tuntikausien odotus oli äärimmäisen kypsää puuhaa.
Kuutamokävelyllä
Harmeista huolimatta Tofino oli näyttänyt jälleen kerran uuden ja kiehtovan puolen itsestään, mitä jäimme kyllä jälleen kerran kaipaamaan aina seuraavaan matkaamme saakka!
