Kuluva vuosi on ollut meille todella erityinen ja arkemme on muovautunut täysin uudenlaiseksi elokuussa syntyneen tyttäremme johdosta. Ihanasta tapahtumasta on ehtinyt kulua nyt hieman yli kolme kuukautta, missä ajassa on saanut todeta pienten vauvojen kasvavan hurjaa vauhtia ja ihanan vauvavaiheen olevan oikeasti todella lyhyt aika!
Lapsenlapsen syntymä maailman toisella laidalla on ollut isovanhemmillemme paitsi äärimmäisen iloinen, myöskin haikea tapahtuma, sillä näillä on ollut kova halu saada todistaa sitä kanssamme. Tämä on kuitenkin vaikeaa suuren etäisyyden ja koronaepidemian vuoksi, ja olemmekin Niinan kanssa nähneet vanhempiamme edellisen kerran joulukuussa 2019!
Alun perin suunnitelmanamme oli lentää jouluksi Suomeen näkemään tuttuja, mutta syntymää seurannut pitkä sairaalajakso teho-osastolla muutti suunnitelmiamme. Vaikean vaiheen keskellä suunnitelmaksi muodostuikin, että vanhempamme lentävät sen sijaan Kanadaan tapaamaan uutta tulokasta ja avustamaan arjen alkamisessa.
Lentomatkustus on ollut pandemiankin aikana mahdollista, mutta säännöt sen ympärillä ovat tiukentuneet jatkuvasti, Kanadan ollessa säännöissään erityisen tiukka. Vielä loppukesästä maahantulo ilman karanteenia oli mahdollista ainoastaan täysrokotetuille matkaajille ja niillekin vain perhesiteen perusteella. Erilaisia todistuksia vaaditaan kuitenkin runsaasti, mikä ei ole helppoa aikana, kun eri maat vasta valmistelevat rokotustodistusten laajempaan käyttöönottoa.
Pientä kääröä tapaamassa
Matkan järjestely olikin erityisen hankalaa meidän joutuessa viettämään päivät sairaalalla, mutta onneksi siskoni suurella avustuksella omat vanhempani saapuivat Vancouveriin vain kymmenen päivää syntymän jälkeen. Täällä heitä oli vastassa loppukesän viimeinen kuuma hellejakso sekä metsäpalosavuinen ilma, joka kuitenkin selkeni muutamassa päivässä.
Vieraat olivat tietenkin todella innoissaan mahdollisuudesta nähdä pieni tulokas, mutta koronasäännösten vuoksi heidän ei ollut mahdollista vierailla sairaalan teho-osastolla. Niinpä vanhempieni aika kuluikin kotonamme, Niinan ja minun viettäessä päivät sairaalalla tyttäremme kanssa. Niina vietti myös öitä sairaalalla, minun saapuessa yleensä yöksi kotiin. Iltaisin ehdin käydä vanhempieni kanssa lyhyillä kävelyillä kotimme lähistöllä haukkaamassa happea, mikä auttoi pään selvittämisessä.
Kävelyllä Queensboroughssa
Iloinen ja odotettu hetki koitti lopulta viikkoa myöhemmin, kun meidän onnistui sopia tuoda jo paremmin voiva tyttömme teho-osastolta alas sairaalan aulaan. Siellä mummi ja pappa saivat viimeinkin tavata kovasti odotetun lapsenlapsensa ja pitää tätä sylissään. Tapaaminen oli todella tärkeä hetki ja pieni Fiona ihmetteli uusia ihmisiä uteliaan iloisesti.
Vanhempieni matka Vancouveriin oli 18 päivän mittainen ja meitä jännittikin jäisikö tapaaminen reissun ainoaksi. Onneksi pääsimme sairaalasta kotiin neljä päivää ennen näiden kotiinpaluuta, joten ensimmäiset päivämme kotona olivat meille kaikille yhteinen ihana kokemus, jossa piisasi sylittelyä sekä lastenvaunuissa köröttelyä.
Elokuun viimeisen viikonlopun sää oli myös poikkeuksellisen upea ja sinisen taivaan innoittamana teinkin vanhempieni kanssa päiväretken Fraser Valleyn alueelle. Vierailimme aina yhtä kauniilla Bridal Veil Fallsin vesiputouksella sekä huikealla Hope Sliden maanvyörymällä. Hopen suunnalla kun oltiin, oli meidän myös pakko katsastaa erittäin vilkas Othello Tunnels. Retkemme olikin vieraiden mieleen ja jylhään kanjoniin louhitut neljä entistä junatunnelia ovat hurja näky sekä rakennustaidon taidonnäyte.
Othellon tunneleilla oli ruuhkaa
Fraser Valleyn nähtävyyksiä
Paluumatkalla pysähdyimme minullekin uudella kohteella. Olen ihastellut usein Missionin kaupungin kohdalla korkean kukkulan laella kohoavaa kookasta rakennusta, jonka torni näkyy kauas. Rakennus on osa vuonna 1939 perustettua benediktiinimunkkiyhteisöä, jonka kompleksi tunnetaan nimellä Westminster Abbey. Yhteisöön kuuluu noin 30 luostarilla täysipäiväisesti asustavaa munkkia, jotka harjoittavat uskonnollista seminaari- ja koulutustoimintaa.
Westminster Abbey
Näyttävä rakennuskompleksi on norjalaisen arkkitehdin käsialaa ja otettu käyttöön vuonna 1954. Korkea kirkontorni näkyy kauas, mutta todellinen nähtävyys on vuonna 1982 avautunut suuri kirkkosali. Ristinmuotoinen rakennus on ulkoa melko mitäänsanomaton betonipintainen rakennelma, teeman jatkuessa myös sisätiloissa. Rakennusta kuitenkin koristavat lukuisat värikkäät lasi-ikkunat, joiden kautta sisään suodattuu lämmin valo, joka värjää sisustan eri väreillä. Näky on kaunis ja sisälle on hartaushetkien ulkopuolella vapaa pääsy.
Kirkkosali sateenkaaren väreissä
Myös kirkon noin 70 hehtaarin kokoiset tilukset ovat pieni kävelyn arvoiset, maaston vieriessä kukkulan lakea pitkin. Tilusten länsilaidalta löytyy pieni kieleke, jolta aukeaa näkymä yli alapuolella sijaitsevan 38 800 asukkaan Missionin kaupungin, jota rajaa suuri ja hitaasti virtaava Fraser River.
Missionin kaupungin yllä
Mukavan päivämatkamme sekä ihanien ensipäiviemme myötä vanhempieni vierailu oli onnistunut, vaikka sen ensimmäisiä viikkoja varjostikin epävarmuus siitä kuinka kauan joutuisimmekaan olemaan sairaalalla. Onneksi näille muodostui ihana mahdollisuus tavata suvun uusin tulokas matkan viimeisinä päivinä.
Tässä mielessä Niinan vanhemmilla oli parempi ajoitus, kun nämä saapuivat luoksemme kuukautta myöhemmin. Tuolloin Fiona alkoi lähestyä jo kahden kuukauden ikää, ollen kuitenkin edelleen pieni paketti. Tuohon mennessä olimme myöskin saaneet kiinni normiarjesta ja minäkin olin palannut töihin, minkä vuoksi myös heidän vierailuaan väritti runsas ajanvietto kotonamme vauvaa ihmetellen ja hoitaen.
Vierailun ensimmäisenä viikonloppuna ajoimme tuulisen päivän keskellä Crescent Beachille, joka on Niinan ja minun suosima alue kävellä. Sieltä on hauska myös poiketa White Rockin keskustassa, jossa vieraamme vierailivat Kanadan pisimmällä laiturilla vuonna 2013 olleella ensimmäisellä Kanadan matkallaan.
Kärryttelyä Crescent Beachilla
Seuraavana päivänä ajoimme koko porukka Missioniin, jossa näytin myös näille vieraille Westminster Abbeyn alueen. Valitettavasti keli oli tällä kertaa pilvinen, emmekä pystyneet vierailemaan kirkkorakennuksen sisällä, mutta kävimme silti katsastamassa maisemat ulkoa sekä jo mainitulta kalliokielekkeeltä.
Tällä kertaa pilvinen Westminster Abbey
Viikonloppuretkellä
Luostarilta ajoimme lähistöllä sijaitsevaan Cascade Falls Regional Parkiin, jossa emme ole Niinan kanssa aiemmin käyneetkään. Syvällä Missionin perukoilla ja aivan vuorten juurella sijaitsevan pienen 22 hehtaarin kokoisen puiston nähtävyys on upea vesiputous, jonka nimeä puisto kantaa.
Parkkipaikalta on lyhyt, joskin sangen jyrkkä kipuaminen riippusillalle, jolta avautuu hieno näkymä voimakkaasti jymisevälle putoukselle. Putouksella on korkeutta 30 metriä, minkä jälkeen vesimassat jatkavat matkaansa alas vuolasta koskea, päätyen osaksi Hatzic Valleyn pohjalla virtaavaa ja lopulta Fraser Riveriin päätyvää jokea. Upea vesiputous teki kaikkiin vaikutuksen ja erityisesti Fionalle maistui uni jännittävän päivämatkan jälkeen.
Upea Cascade Falls Regional Park
Seuraavalla viikolla vierailimme ilta-aikaan Burnaby Mountainilla sijaitsevalla Simon Fraser Universityn kampuksella. Alueella on erikoista arkkitehtuuria ja sieltä aukeaa myös hieno maisema Vancouveriin. Yliopistojen syysluentojen ollessa jo käynnissä oli kampus vielä iltasellakin vilkas, opiskelijoiden kiiruhtaessa kuka minnekin.
Ilta Burnaby Mountainilla
Toinen vierailukohde oli Tynehead Regional Park Surreyssä, jossa toivoimme näkevämme vilauksen lohennousua. Vaikka elettiinkin jo lokakuun puoliväliä, ei Serpentine Riverissä ollut nähtävissä ainoatakaan kalaa, mikä on melkoinen ero vuoden takaiseen. Ehkäpä ajoituksemme oli huono, mutta meistä oli silti mukava kävellä sateen jälkeisessä raikkaassa metsässä.
Lohennousu jäi näkemättä
Vieraidemme matkan huipentuma oli kuitenkin pitkä viikonloppu Salt Spring Islandilla, jota oli odotettu pitkään. Olimme varanneet reissun meille kahdelle jo viime jouluksi, mutta koronarajoitusten vuoksi jouduimme siirtämään sitä kahdesti niin, että se sattui lopulta kiitospäivän yhteyteen. Kyseessä oli minun ja Niinan ensimmäinen lomamatka lähes puoleentoista vuoteen, sekä Fionan ensimmäinen automatka koskaan. Maisemat Gulf Islandin saaristossa olivat kauniina viikonloppuna upeat ja pieni lomamatkamme erittäin rentouttava.
Mukavasti sujunut vierailu
Loppujaan molempien isovanhempien vierailu onnistui hyvin ja matkat saatiin järjestettyä lyhyellä varoitusajalla koronarajoituksista huolimatta. Meistä oli todella mukava nähdä rakkaita ihmisiä puolentoista vuoden jälkeen ja näille uuden tulokkaan näkeminen vastasyntyneenä oli ikimuistoinen kokemus.
Nyt kun oma Suomen lomareissuamme on siirtynyt ensi kesään, on arvoitus milloin saamme taas vieraita luoksemme. Ehkäpä ensi jouluna?