Koronapandemian vuoksi monen meidän lentomatkustaminen on ollut viime vuodet normaalia vähäisempää ja erityisesti yritykset vähensivät pandemian aikana voimakkaasti liikematkustamista. Sittemmin työn vuoksi matkaaminen on kuitenkin jälleen elpynyt ja viime kuussa minunkin piti pakata pitkästä aikaa lentolaukku lyhyelle työmatkalle Utahiin.
Yrityksemme pääkonttori sijaitsee Utahin pääkaupunki Salt Lake Cityn liepeillä ja olemme vierailleet Niinan kanssa alueella aiemminkin. Syksyn mittaan muodostui kuitenkin tarve tavata kollegoitani videopuheluiden sijaan ihan kasvotusten, joten niin minä varasin lentoliput pieneen Moabin kylään Etelä-Utahissa.
Moab sijaitsee keskellä Yhdysvaltoja
Reilun 5,000 asukkaan Moab on pieni kylä keskellä aavikkoa ja sitä ympyröivät upeat lännenmaisemat kivimuodostelmineen ja kanjoneineen. Salt Lake Citystä matkaa on autolla noin neljä tuntia, joten päädyinkin lentämään suoraan perille. Paras lentoyhteys Vancouverista kulki Denverin kautta, joten sain matkalla ihailla Amerikan Kalliovuoria ne peräti neljä kertaa ylittäen. Yli neljä kilometriä korkeille huipuille oli satanut lokakuun alussa jo ensilumi, mutta perillä Moabissa minua oli vastassa rutikuiva ja aurinkoinen aavikkosää.
Pieni turistikylä
Paikallinen lentokenttä on hyvin pieni ja esimerkiksi matkalaukut poimitaan simppelisti kiitoradan laidalta. Kollegani olivat minua vastassa ja ajoimme kentältä Moabissa sijaitsevalle asunnollemme. Majoituttuamme vuokra-asuntoon lähdimme tutustumaan tämän kiehtovan kylän keskustaan, joka on sekoitus perinteistä lännenkaupunkia sekä upouusia ravintoloita ja trendikkäitä hotelleja. Moabin lähistöllä sijaitsee useampi kuuluisa luonnonpuisto, minkä ansiosta alueella vierailee vuosittain pari miljoonaa ihmistä. Moabista on myös kasvanut suosittu paikka omistaa loma-asunto, mikä on lisännyt ympärivuotista kävijämäärää.
Moabin keskustaa
Kävelimme jonkin matkaa pääkadun vartta, muutamaan liikkeeseen pujahtaen, ennen paluuta asunnolle keskustelemaan työasioista. Keskustelumme jatkuivat vielä illallisella läheisessä ravintolassa ennen nukkumaan käymistä.
Kylän keskuskatu
Seuraavana aamuna herätys soi jo aamuviideltä. Syy aikaiseen herätykseen oli aikomuksemme suunnata Moabin lähellä sijaitsevaan kuuluisaan Arches National Parkiin kokemaan auringonnousu aavikolla. Emme olleet suinkaan ainoita suunnitelmamme kanssa, sillä puistoa kohti ajoi pimeydessä kymmenien autojen letka. Suurimman osan kohteena oli nähdä auringonlasku maailmankuulun Delicate Archin taustalla, joka on 16 metriä korkea hiekkakivikaari. Se on yksi luonnonpuiston yli kahdesta tuhannesta kaaresta ja se koristaa jokaisen utahilaisen auton rekisterikilpeä.
Me emme kuitenkaan olleet matkalla samaan paikkaan ja ajoimme sen sijaan puiston pohjoisosaan, jossa sijaitsee Devils Garden. Sinne ajettaessa maisema ympärillämme oli vielä pilkkopimeä, sillä aavikolla on yöaikaan todella pimeää. Alue onkin mitä loistavin tähtibongailuun, sillä valosaastetta ei ole juurikaan, vähän Havajin tapaan.
Aamunkajo aavikolla
Kesällä lämpötila kohoaa Moabissa keskimäärin 41 kertaa yli sadan Fahrenheitin eli +38C lämpötilan ja korkein mitattu lämpötila alueella on huikeat +47C. Tässä onkin toinen syy olla liikenteessä todella aikaisin, sillä lämpötila on aamusta kymmeniä asteita päivää alhaisempi. Lokakuu on myös parhaimpia kuukausia vierailla, sillä päivälämpötilatkin ovat ainoastaan +20C ja yöllä ollaan +5C tienoilla. Lämpimästä autosta poistuessa tulikin hetkeksi kylmä, ennen kuin vaelluksen aiheuttama rasitus alkoi lämmittää.
Punainen aavikkomaisema
Aamunsarastus aavikon yllä huikea näky ja ympäröivä hiljaisuus täydellistä. Auringon ensisäteet värjäsivät punertavan aavikkohiekan sekä kivet voimakkaan punaisena, mikä oli Australian Outbackia muistuttava näky. Valon lisääntyessä kävelimme kohti Landscape Archia, joka on puiston ja samalla koko Yhdysvaltojen pisin luonnonsilta. Ohuella kaarella on pituutta peräti 88,2 metriä, mikä tekee siitä maailman neljänneksi pisimmän. Muodostelma onkin upea ja kaari on ohuimmasta kohdastaan ainoastaan 1,8 metriä paksu!
Ohentunut Landscape Arch
Vielä vuonna 1991 kaarella oli paksuutta tuplasti enemmän, mutta erään yön aikana sen pohjasta lohkesi 18 metriä pitkä ja useita tonneja painava lohkare, jonka jäänteet näkyvät edelleen sen alla. Vaikka kivikaaret vaikuttavatkin ikuisilta ja ne ovatkin satojen tai jopa tuhansien vuosien ikäisiä, on niillä jokaisella silti edessä päivä jolloin niitä ei enää ole, sillä tuulen ja sateen ajama eroosio tekee jatkuvasti työtään. Näin kävi vuonna 2008 läheiselle Wall Archille, joka romahti ja katosi kartalta kokonaan.
Devils Gardenin vaelluspolkuja
Jatkoimme vaellustamme vielä hieman pidemmälle jyrkän kallion päälle. Siellä sijaitsee pienempi Navajo Arch, joka johtaa sisälle pieneen kallioaukeamaan. Rupattelimme siellä hetken aikaa ennen paluuta autolle. Aurinko oli tässä vaiheessa noussut jo taivaalle ja maisema siten täysin eri värinen. Myös ihmisten määrä oli lisääntynyt selvästi, joten oli hyvä hetki lähteä takaisin Moabia.
Päätepisteemme Navajo Arch
Aurinko paljastaa maiseman
Matkalla Moabiin pysähdyimme vielä lyhyesti läheisellä Sand Dune Archilla, joka sijaitsee tyhjästä kohoavan kalliomuodostelman keskellä. Pienelle kaarelle on vain lyhyt kävely ja maaperän hiekka on koko matkan äärimmäisen hienoa ja punaista.
Sand Dune Arch
Paluumatkalla saimme vielä ihastella luonnonpuiston aavoja maisemia, joita ei pystynyt pimeyden keskellä näkemään laisinkaan. Jylhiä kivipilareita sekä seinämiä kohoaa joka puolella puistoa ja maisema on monin paikoin kuin postikortista.
Suosittu luonnonpuisto
Legendaarisia lännenmaisemia
Puiston ulkopuolella ja aivan Moabin tuntumassa sijaitsee suuri maakuoppa, joka ei ensi alkuun kiinnitä ohiajavan huomiota. Paikalliset kollegani kuitenkin kertoivat paikalla sijainneen aiemmin Yhdysvaltojen suurin uraanikaivos, jonka vieressä seisoi korkea keko jätemaata. Yhdysvaltojen runsaimmat uraaniesiintymät sijaitsevat juuri Utahissa ja ydinaseiden sekä ydinenergian keksiminen 1950-luvulla johti alueella suureen rakennusbuumiin. Valitettavasti tuolloin ei kuitenkaan juurikaan ymmärretty tai välitetty radioaktiivisen uraanin sivuvaikutuksista, joten maanalaisesta kaivoksesta kertyvä maa-aines vain kasattiin sen vierelle, aivan vieressä virtaavan Colorado Riverin kylkeen.
Colorado River on lounaisen Yhdysvaltojen merkittävin joki, josta saa vetensä yli 40 miljoonaa ihmistä, joukossa iso osa Los Angelesin ja Etelä-Kalifornian asukkaista. 2,330 kilometriä pitkä joki saa alkunsa Kalliovuorilta ja se mutkittelee matkallaan niin Grand Canyonin kuin Las Vegasinkin ohitse, ennen yhtymistään tyyneen valtamereen Meksikon puolella. Tai näin joki tekisi, jollei siitä ryystettäisi sen matkan aikana kaikki vesi niin, ettei joki ei enää nykyisin tavoita merta.
Paahtuneita kiviseinämiä
Kyseessä on siis todella merkittävä juoma- ja kasteluvesivaranto, minkä vuoksi radioaktiivisen aineksen mahdollinen valuminen jokeen oli erittäin ongelmallista. Niin liittovaltio aloittikin, kuitenkin vasta kymmenen vuotta sitten maa-aineksen siirron noin 40 kilometrin päähän, kauas kaikista vesireiteistä. Urakkaa on sittemmin työstetty vuosikymmenen ajan ja se on maksanut tähän mennessä 600 miljoonaa dollaria, arvioidun valmistumisajankohdan ollessa 2030-luvun alussa.
Lounastimme Moabin keskustassa sijaitsevassa Food Truck Parkissa ennen työkeskusteluiden jatkamista. Iltapäivästä lähdimme vielä kerran ajelulle ja ajoimmekin Colorado Riveriä hieman matkaa yläjuoksuun. Vaikka maisemat eivät vedäkään vertoja maailmankuululle Grand Canyonille muutama sata kilometriä joen alajuoksuun, mutkittelee Colorado River tälläkin kohtaa kanjonin pohjalla.
Lounas ulkoruokinnassa
Colorado Riverin rantaa
Iltapäivän päätteeksi kävimme vielä katsastamassa Lion’s Backin, joka oli aikoinaan kuuluisa off-road haaste ennen sen sulkemista vuonna 2004. Tuota ennen kuka tahansa pystyi yrittämään noin satametriä korkean kallioseinämän valloitusta maastoautollaan. Ainoa ongelma oli, että seinämä on käytännössä kapea kallioreunus, jonka nousukulma on korkeimmillaan käsittämättömät 65 astetta. Nousun jyrkkyyttä onkin vaikea hahmottaa etäältä, mutta nettivideot todistavat että se on ollut mahdollista. Paikka kuitenkin suljettiin useiden kuolonkolareiden jälkeen.
Hurja Lion’s Back
Moab on kuitenkin edelleen suuri ulkoilumekka, jonka vaellukset, pyöräilyt sekä off-road reitit haastavat niin miehen kuin koneenkin. Kylän keskustassa onkin täysin normaalia nähdä rajusti viritettyjä maastohärpäkkeitä sekä Jeeppejä ja muita maastoautoja. Niitä voi myös vuokrata, joskaan en tiedä miten tiukat vakuutusehdot ovat maastossa ajon suhteen. Paikka on kyllä kiehtova vierailla vaikka vain kahden yön verran ja alueelle pitää palata joskus Niinan kanssa näkemään loputkin luonnonpuistosta.
Tehtävää ja nähtävää Moabissa
Vaikka Salt Lake City sijaitseekin vain kahden ja puolen tunnin lentomatkan päässä Vancouverista, ovat lentoyhteydet Moabiin silti hitaat. Minulla kävi tuuri, että pääsin paluumatkalla nousemaan aiempaan Denverin koneeseen, mutta jouduin silti odottamaan Denverissä kuusi tuntia ennen Vancouverin jatkolentoa. Kaikki lennot joka suuntaan olivat täysiä, joten vaihtoehtoista reititystä ei ollut olemassa. Onneksi Denverin suurella lentokentällä on runsaasti ruokapaikkoja tappaa aikaa, kuten legendaarinen Shake Shack, jossa tulikin syötyä.
Paluumatkan lounas Denverissä
En itse välitä työmatkustamisesta sen suuremmin ja onneksi joudun sitä vain harvoin harjoittamaan. Moab oli silti kiintoisa poikkeus normaaliin työviikkoon ja ratkoimmekin keskusteluissamme monia asioita. Oli myös tuuri, että pääsin ylipäätään lähtemään matkaan, sillä podin koronan ainoastaan viikkoa aiemmin. Onneksi oireeni loppuivat viisi päivää ennen matkaa ja testasin myös negatiiviseksi, joten olo oli normaali käydä kääntymässä Utahissa. Ensi vuodeksi kalenterissa on mahdollisesti muutama muukin työmatka, joista lisää sitten aikanaan.
