Jo toukokuun alussa olleen työmatkani aikana ilmassa leijui mahdollisuus toisesta matkasta heti aiemman perään, mutta en silti arvannut, että löytäisin itseni takaisin Salt Lake Cityssä vain kolmea viikkoa myöhemmin. Onneksi lento Vancouverista Utahiin on nopea ja kaksi työpäivää menivät nopeasti palavereissa istuessa. Paluupäivän aikatauluni oli kuitenkin hieman avoimempi, joten siihen mahtui visiitti melko erikoisella nähtävyydellä.
Vaikka olenkin vieraillut Utahissa useamman kerran, en ole silti tiedostanut osavaltion laajaa kaivoshistoriaa, joka jatkuu vahvana vielä tänäkin päivänä. Yleensä kaikki laaja kaivostoiminta tapahtuu kaukana kaupungeista ja piilossa suurelta yleisöltä, mutta aivan Salt Lake Cityn kupeessa olevan Bingham Canyonin alueella sijaitsee australialaisen kaivosjätti Rio Tinton omistama valtava Kennecott Copper Mine.
Kennecott Copper Mine
Kaivostoiminnalla on alueella pitkä historia ja kuparin louhinta Bingham Canyonissa alkoi jo vuonna 1903. Koska alueen kupari oli helposti hyödynnettävissä, päätyivät hankkeen puuhamiehet avolouhosmalliin, mikä on jatkunut tähän päivään saakka. 120 vuoden ympärivuorokautisen louhinnan tuloksena Kennecottista onkin muodostunut maailman suurin avolouhos, jonka pystyy näkemään paljain silmin jopa kansainväliseltä avaruusasemalta. Tämä ei ole ihme, sillä nykyisellä kaivoskuopalla on leveyttä neljä kilometriä ja se on peräti 1,2 kilometriä syvä!
Kaivoskierroksella
Maailman suurin kuoppa
Kaivoksen pohjaa ei edes näe
Lukemat ovat käsittämättömät ja jättikaivos onkin yksi maailman tuottoisimpia. Tähän päivään mennessä se on tuottanut yli 17 miljoonaa tonnia kuparia, minkä lisäksi toiminnan sivutuotteena syntyy myös muita arvometalleja, kuten 5,3 tonnia kultaa vuodessa, 68 tonnia hopeaa ja 20,400 tonnia molybdeeniä, jota käytetään metallinjalostuksessa. Viime vuonna kaivos alkoi myös tuottamaan telluuria, jota tarvitaan aurinkopaneelien valmistukseen. Kaivoksen kuparintuotanto vastaa kuudesosaa Yhdysvaltojen ja prosenttia koko maailman vuosituotannosta.
Valtava kuoppa ei ole syntynyt hetkessä, ei vaikka kaivoksella operoikin vuorokauden ympäri valtavia koneita, jotka siirtävät 89 tonnia maata yhdellä kauhaisulla. Kymmenet jättimäiset kuormaimet kuljettavat 231 tonnin painoisia lasteja ylös kaivoksen seinämää ylätasanteella sijaitsevalle murskaimelle. Sieltä murskattu maa-aines matkaa liukuhihnalla kahdeksan kilometrin (!!) päässä sijaitsevalle rikastamolle, jossa kupari vaahdotetaan. Nestemäinen aines pumpataan seuraavaksi 27 kilometrin päässä sijaitsevalle sulatolle, jossa siitä lopulta valmistuu erilaisilla kemiallisilla menetelmillä 99,99%:sti puhdasta kuparia. Sulaton 370 metriä korkea savupiippu on muuten maailman neljänneksi korkein ja Utahin osavaltion korkein rakennelma, mistä siitä en kuitenkaan saanut valokuvaa.
Valtavia työkoneita
Pitkä liukuhihna rikastamolle
Noin 2,200 ihmistä työllistävä kaivos on merkittävä työllistäjä, minkä lisäksi se on paikallinen turistinähtävyys, joka on listattu viranomaisten taholta historialliseksi maamerkiksi. Pääsymaksu on ainoastaan kuusi dollaria ja pienoisbussi kuljettaa vierailijat ylös kaivoskuopan reunalla olevalle tasanteelle, josta koko paikka on nähtävissä. Kyseessä on kohde jonka kokoa ei pysty käsittää valokuvista ja se on nähtävä omin silmin.
Pienoisbussi kuljettaa huipulle
Kaivoksella on merkittävä vaikutus ympäristöönsä, jota Rio Tinto on pyrkinyt aktiivisesti minimoimaan. Näkyvin ympäristöhaitta on toiminnasta kertyvä valtava määrä kiviainesta, joka pyritään maisemoimaan ja häivyttämään ajan saatossa kasvillisuuden alle. Utah ei ole kuitenkaan kovin vehreä osavaltio, joten maastouttamisessa on tehtävää. Tämän lisäksi kaivokselta on ollut sen historian saatossa päästöjä niin ilmaan kuin ympäröivään vesistöönkin, minkä vuoksi sijainti nykyisin 2,6 miljoonan ihmisen metropolin kyljessä on ongelmallinen.
Kaivos muodostaa myös vaaran maanjäristyksen yhteydessä aiheutuvista maanvyöryistä. Maaperän vakautta valvotaankin jatkuvasti ja valvonnan ansiosta huhtikuussa 2013 tapahtunut suuren seinämän romahdus ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Iltayhdeksältä tapahtunutta romahdusta osattiin nimittäin odottaa ja henkilökunta oli evakuoitu kaivokselta edellisenä päivänä. Seinämän romahduksessa noin 70 miljoonaa kuutiota maata vyöryi kaivoskuoppaan, haudaten alleen työkoneita. Romahdus on suurin ei-vulkaaninen maanvyöry Pohjois-Amerikan historiassa.
Kaivosseinämän romahdus vuonna 2013
Kennecott Copper Mine on vielä 120 vuoden jälkeenkin erittäin tuottoisa kaivos, tuottaen omistajilleen vuosittain toista miljardia dollaria. Niinpä kaivostoiminta jatkuukin varmuudella vuoteen 2032 saakka, todennäköisesti jopa vuoteen 2040. Rio Tinto myös allekirjoitti muutama vuosi sitten 65 vuoden jatkosopimuksen toiminnasta alueella ja yhtiö onkin alkanut tutkia maanalaisen kaivostoiminnan edellytyksiä. Kaivos lieneekin osa paikallista maisemaa ainakin yhden lisäsukupolven ajan.
Upea maisema alas laaksoon
Kierros Kennecott Copper Minella olikin äärimmäisen kiintoisa ja nopea pysähdys matkalla lentokentälle. Paluulentoni Seattlen kautta sujui viivästyksistä huolimatta hyvin ja kotopäässä odottivat jälleen tutut maisemat laskeutuessamme Vancouveriin.
Seattlen naapurikaupunki Bellevue
Laskeutuminen kotiin
Nopea työmatka Utahiin oli jälleen kerran tuloksekas ja oli hauskaa, että työn oheen onnistui myös lisätä kiehtova tutustuminen näin ainutlaatuiseen kohteeseen. Seuraava työmatka alueelle on näillä näkymin edessä lokakuussa, jolloin maisemat lienevät jälleen erilaiset.
