Monien kiireiden johdosta minulta on menneen puolen vuoden ajalta jäänyt kertomatta melko monesta pienemmästä tapahtumasta sekä vierailusta. Yksi tällainen on appivanhempien vierailu maaliskuun lopulla. Appivanhemmat ovat olleet ahkeria vieraita ja tämä vierailu oli heille jo kolmas Berliinissä asuttujen melkein kolmen vuoden aikana. Tahti on siis ollut noin vierailu vuoteen, mitä voinee pitää riittävänä appivanhempien ollessa kyseessä (vitsi,vitsi).
Koska olemme ehtineet heidän kanssaan jo koluamaan Berliiniä melko kattavasti, vuokrasivat he tällä kertaa auton, jolla pääsimme tutustumaan hieman ympäröivään Itä-Saksaan. Koska aikaa oli rajoitetusti ja emme halunneet tällä kertaa yöpyä reissunpäällä , valikoitui kohteeksi upea Saksin Sveitsi (Sächsische Schweiz) Dresdenin eteläpuolella. Olenkin kertonut jo aiemmin (nyt mukana uusia kuvia) alueesta, mutta alue on kyllä niin kaunis, että sinne kelpasi lähteä toistamiseenkin.
Menopeli oli tällä kertaa ranskalaista laatua ja malliltaan Renault Grand Scenic. Ihan ok uusi auto. Ei tuosta varmaan muuta riitä sanoa. Keli oli matkaan lähdettäessä hieman sateinen, mutta onneksi sen luvattiin päivänmittaan poutaantuvan. Liikenne kaupungista ulospäin oli kohtuullisen vilkasta, mutta pääsimme silti ilman pysähdyksiä ensimmäiselle kohteellemme, jättimäiselle F60 avolouhoskoneelle Finsterwaldessa. Myös siitä olen kertonyt jo aiemmin (ei vielä tässä blogissa). Tällä kertaa emme viitsineet maksaa sisälle alueelle pääsystä, joten tyydyimme ottamaan ”salakuvat” koneesta parkkialueelta. Pakko kyllä sanoa, että kone oli jälleen hämmästyttävän suuri ja niin upea näky näkyessään jo kauas aluetta lähestyttäessä.
Yli puolen kilometrin(!) mittainen F60
Finsterwaldessa säädimme navigaattorin välttämättään moottoriteitä, joten matka jatkui pikkuteitä pitkin. Se oli hyvä valinta, sillä maisemat autobaanan ulkopuolella ovat yleensä paljon kiintoisammat. Myös liikenne on rauhallista, mutta ei kuitenkaan hidasta; saksalaiseen tyyliin kun nopeusrajoitus taajamien ulkopuolella on 100km/h. Tällaista vauhtia ei kuitenkaan ollut syytä ajella, sillä esimerkiksi pienen Schwarzheiden kaupungin kohdalla on kiintoisaa nähtävää: valtava kemikaalitehdas. Tämä saksalaisen kemikaalijätti BASF:n tehdasalue ei ole mitenkään kaunis, mutta yli 1,5 kilometriä pitkä(!) ja kymmeniä rakennuksia sekä erilaisia mutkikkaita putkirakennelmia sisältävä aidattu alue on kieltämättä kiintoisa. Ja varsinkin kun emme tienneet sellaisen olemassaolosta mitään ennalta – tehdas vaan ilmestyi vastaan keskellä metsää. Tehdas on perustettu jo vuonna 1935 alunperin synteettisen bensiinin valmistukseen. DDR:n aikana siellä työskenteli yli 6000 työntekijää. Määrä on sittemmin laskenut noin 2000:een ja tuotteiksi ovat vaihtuneet erilaiset automaalit sekä polyuretaani (rakennuseriste).
Puolilta päivin saavuimme Saksin Sveitsin huikealle Basteille. Sade oli jäänyt jo taakse, mutta harmillisesti taivas oli silti kirkkaan harmaa. Viime reissu reilusti paremmasta kamerasta huolimatta en tiedä tuliko tämän kerran kuvista juuri ihmeellisempiä, mutta upeita alueen maisemat kyllä tälläkin kertaa olivat. Ne tekevät vaikutuksen toisellakin kertaa. Puissa ei tietenkään nyt ollut vielä lehtiä, mikä yhdessä harmaan päivän kanssa teki maisemista melko lohduttoman karut – mitä ne tietysti ovatkin. Ihanaa puolestaan oli viime kertaa selkeästi pienemmät turistimäärät, joten kuvia sai ottaa aivan rauhassa.
Bastei pilvisenä päivänä
Lohjennutta hiekkakivikalliota
Luonnonmuodostelman huipulle rakennetut polut kuljettuamme päätimme lounastaa Bastein hotelli-ravintolassa. Ennakko-odotusten vastaisesti kyseessä ei ollutkaan sijainnillaan rahastava perusravintola, vaan hinnat olivat kohtuulliset ja ruoka erittäin hyvää. Voi tietysti olla, että kokemus ja hinnasto ovat erilaiset pahimman turistikauden aikana. Hyvin ruokailtuamme jatkoimme matkaa Festung Königsteinille. Myös Königsteinin linnoituksesta olen kertonut aiemmin, mutta koska se sijaitsee niin lähellä Basteita, ei sitä kannata jättää väliin, sillä paikka on sen verran huikea.
Königsteinin muureja
Linnoituksen etuvartio
Königsteinillakin turisteja oli hyvin vähän, mikä oli erittäin mukava ero edelliskerran massoilta. Linnoituksen juurelle oli sitten viime kerran valmistunut parkkitalo, jonka johdosta enää ei liene tarve ruuhka-aikoinakaan parkkeerata läheiselle teollisuusalueelle. Viime kerrasta poiketen kävimme tällä kertaa sisällä linnoituksen rakennuksissa. Vanhojen linnojen/linnoitusten tyyliin tilat eivät ole kovinkaan koristeelliset, mutta sisällä käy silti kivasti ilmi millaisissa olosuhteissa menneinä vuosisatoina elettiin. Königsteinilla muutamat huoneet on restauroitu alkuperäiseen asuunsa ja niihin on lisätty ihmisnukkeja esittämään aikalaisia arkiaskareissaan.
Tykin tarkastus
Entisajan elämää linnoituksella
Linnoituksella meni jälleen toista tuntia paikkoja katsellessa ja komeita maisemia ihaillen. Tämän jälkeen päivä alkoikin olla jo pitkällä iltapäivän puolella joten lähdimme ajelemaan kohti Berliiniä.
Seuraavana, ja vieraiden viimeisenä, päivänä ohjelmassa oli jotain meillekin täysin uutta: vierailu Sachsenhausenin keskitysleirille. Leiri sijaitsee Berliinin pohjoisessa naapurikaupunki Oranienburgissa. Leiri sijaitsee aivan Oranienburgin keskustan tuntumassa, joten Berliinistä on helppo saapua paikalle S1-paikallisjunalla ja kävellä / ottaa bussi alueelle.
Sachsenhausen toimi vankileirinä Natsi-Saksan poliittisille vangeille sekä vihollisille vuodesta 1936 aina sodan loppuun vuoteen 1945 saakka. Sodan jälkeen sitä käytettiin vielä viiden vuoden ajan Neuvostoliiton toimesta ”erikoisleiri numero 7:nä” miehitysalueen vankien eristämiseen. Vaikka Sachsenhausen ei ollutkaan varsinainen tuhoamisleiri, kuoli leirille tuoduista noin 200 000 vangista arviolta 30 000 kurjiin olosuhteisiin sekä teloituksiin. Neuvostoliiton erikoisleirinä Sachsenhausenissa oli vankina noin 60 000 ihmistä, joista noin 12 500 kuoli leirillä.
Opaste Neuvostoliiton erikoisleirin joukkohaudoille
Natsi-Saksan aikana Sachsenhausen toimi eräänlaisena mallileirinä muille keskitysleireille. Tätä tuki läheinen sijainti Berliinin kyljessä, sekä kaikkien muiden keskitysleirien johtotoimintojen sijoittuminen Oranienburgiin. Valtava leirialue on rakennettu kolmion muotoiseksi, mikä teki alueen vahtimisesta helppoa. Onnistuneita pakoja tapahtuikin vain aivan muutamia. Korkean ulkomuurin sisäpuolella sijaitsee toinen piikkilangalla aidattu tiilimuuri, jonka sisäpuolella oli vielä sähköistetty piikkilanka-aita. Tämän juurella on parin metrin levyydeltä äänekästä soraa, jolle astumisesta ammuttiin varoituksetta. Leirin parakit oli sijoitettu viuhkamaisesti alueen keskelle, joka myös mahdollisti vankien helpon valvonnan.
Soralla kulkijat ammuttiin varoittamatta
Purettujen vankiparakkien sijaintia hahmottava rakennelma
Mietteliäänä keskitysleirillä
Leirin vankeja käytettiin laajasti erilaiseen pakkotyöhön. Tuhannet työskentelivät tarkasti vartioituina leirin naapurissa olevalla tiilitehtaalla sekä muun muassa valmistivat osia sotalentokoneisiin. Vangeilla myös testattiin sotatarvikkeiden kestävyyttä, muun muassa kenkiä ja saappaita. Vankijoukot pakotettiin kävelemään päivittäin 25-40 kilometriä erilaisilla maastoilla ja pinnoilla, josta aiheutunutta kenkien kulumaa tarkkailtiin ja siitä saatua tietoa käytettiin hyväksi kenkien kehityksessä.
Ehkä merkittävin ja samalla merkillisin pakkotyö johon vangeista parhaat pakotettiin, oli Operaatio Bernhard. Operaatio on maailman kaikkien aikojen suurin väärennysoperaatio, jossa vangit väärensivät Britannian puntia sekä Yhdysvaltojen dollareita. Kaikkiaan väärennettyjä seteleitä ehdittiin painaa lähes kymmenen miljoonaa kappaletta, arvoltaan noin miljardi puntaa. Natsien suunnitelmana oli pudottaa väärät setelit lentokoneilla Lontoon yllä. Oletus oli, että sota-ajan pulassa eläneet lontoolaiset korjaisivat väärennökset talteen ja laittaisivat ne kiertoo. Tästä aiheutuisi suur-inflaatio sekä mahdollinen talouden romahdus. Juoni ei kuitenkaan koskaan edennyt toteutukseen saakka, oletettavasti koska Luftwaffella ei sodan keskellä ollut tarpeeksi kalustoa sen toteuttamiseen.
Suurinta osaa seteleistä ei silti koskaan löydetty, mutta uskomuksen mukaan suurin osa dumpattiin sodan lopussa Itävallan Alpeilla sijaitsevan Lake Toplitzin pohjaan muiden aarteiden kanssa. Todennäköistä myön on, että niillä maksettiin sodan aikana sekä sen jälkeen erilaisia tarvikekauppoja. Niin tai näin, nykyisin nämä melkein täydelliset väärennökset ovat erittäin haluttuja numismaatikkojen keskuudessa.
Sachsenhausen on nykyisin museo ja auki yleisölle. Alueelle saavutaan mainittujen kahden muurin läpi ja sisemmän portissa lukee kuuluisa ”Arbeit Macht Frei” (työ vapauttaa). Sisäpuolella vastassa on suuri lääni tyhjää tilaa, sillä alkuperäisistä noin 50 rakennuksesta jäljellä on vain muutama. Niitäkin yritettiin viime vuosikymmenellä tuhopolttaa vastalauseena natsismille. Vankien puisissa elementtiparakeissa on nähtävissä miten tilat ovat olleet hyvin ahtaat ja karut. Läheisissä vankilarakennuksissa tilat ovat vieläkin karummat. Keskellä leiriä sijaitsevan keittiörakennuksen kellarissa on seinillä hyvin erikoisia ruoka-aiheisia maalauksia, joista paistaa jotenkin irvokkaasti leirin arki.
Kuuluisa ”Arbeit Macht Frei” leirin portissa
Pääportin sisäpuolella
Vankien vessa
Ruokalan erikoinen seinämaalaus
Näiden lisäksi leiriltä löytyvät entiset lääkintätilat sekä ruumishuone. Leirin pohjoispäässä on suuri muistomerkki sekä Neuvostoliiton leirin aikaisia parakkeja. Länsilaidalla nähtävissä on teloituskuoppa. Ruumiiden hävitykseen käytettyjen krematoriouunien perustukset ovat vielä nähtävissä läheisen muistomerkin luona.
Teloituskuoppa ja krematorion rauniot
Muistomerkki leirillä kuolleille
Alueella on monissa rakennuksissa laajoja museoita, joissa on luettavissa monia tarinoita leirin arjesta sekä nähtävissä alkuperäisiä kuvia, dokumentteja ja esineitä. Valitettavasti aika paljon informaatiosta on vain saksaksi, mutta saksaa osaamattomallekin leiri tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää. Itsellemme Sachsenhausen oli ensimmäinen keskitysleirillä vierailu ja luonnollisesti sieltä jää surullinen ja ahdistunut mieli. Aihetta ei kuitenkaan sovi koskaan unohtaa, joten suosittelen kyllä vierailua Sachsenhausenilla Berliinissä käydessä.
Oranienburgista takaisin Berliiniin ajettaessa eräästä kaupunginosasta löytyi melko erikoinen kiinalainen ravintola. Emme käyneet syömässä ravintolassa, mutta näemmä tuollainenkin ravintola kaupungista löytyy. Pihalla olleiden autojen määrän perusteella ravintola lienee vieläpä suosittu, joten pitääpä harkita vierailua joskus tulevaisuudessa.
Valtava kiinalainen ravintola laitakaupungilla
Muuten loppuaika meni tässä asuntomme lähettyvillä aikaa viettäen ja ravintoloissa ruokaillen. Maanantaina vieraat palasivatkin jälleen kotiinsa me meillä jatkui normaali arki.
