Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
14. päivä huhtikuuta 2010, torstai. Matkamme jatkui heti aamusta paikallisjunalla noin tunnin matkalla Osakaan. Seuraavan yön majapaikkaamme Kobeen päästäksemme meidän tosiaankin piti kulkea jälleen Osakan kautta. Osakaan paluu täten sulkikin kuuden päivän reissumme Osaka-Kioto-Nara kolmiossa. Hassua myöntää, mutta Osakaan saapuminen tuntui meistä tutulta. Vaikka saapumissuuntamme oli eri, erotimme silti junan kyydistä monia edellisviikolla Osakassa näkemiämme maamerkkejä ja kohteita.
Osakan rautatieasemalla vaihdoimme toisen paikallisjunan kyytiin, joka suuntasi kohti länttä ja Kobea. Kobe on Japanin kuudenneksi suurin, 1,5 miljoonan asukkaan, kaupunki. Käytännössä kaupunki on kasvanut täysin yhteen Osakan kanssa, joten kaupungin vaihtumista on mahdotonta huomata muusta kuin asemien nimistä. Koben keskustan juna-asema on nimeltään Kobe-Sannomiya ja se sijaitsee keskellä kaupunkia. Sen luota otimme metron yhden asemanvälin Shin-Koben juna-asemalle, joka on asema jolla Shinkansenit pysähtyvät. Hotellinamme toimi neljän tähden Crowne Plaza, joka kohoaa 37-kerroksisena vain 50 metriä juna-asemasta. Hyvällä tuurilla saimme huoneen 31. kerroksesta, josta aukenivatkin upeat maisemat yli Koben keskustan.
Näkymät 31. kerroksen huoneestamme
Tavarat hotellille jätettyämme suuntasimme aivan hotelli takana sijaitsevalle Shin-Kobe Ropewayn asemalle. Siltä on mahdollista ottaa köysirata Koben vierellä kohoavan 931 metrisen Mount Rokko vuoren huipulle, jossa sijaitsee Nunobikin yrttitarha. Matka ylös tarjoaa huikeat maisemat yli Koben ja aina pitkälle Osakanlahdelle saakka. Pilvenpiirtäjähotellimme näyttikin kovin pieneltä vuorelta tarkasteltuna.
Hotellimme köysiradalta nähtynä
Maisemia Kobesta Osakan suuntaan
Nunobikin yrttitarha Mount Rokkolla
Yrttitarhalla on nähtävillä sekä myynnissä yli 75 000 yrittiä, joita valmistetaan yli 200 kasvilajikkeesta! Emme olleet matkanneet ylös ostoksille, vaan meille nauttia kevyt lounas yrittitarhan kasvihuoneen maisemaravintolassa. Ostimme tarkoituksella yksisuuntaisen lipun ylös, sillä halusimme palata vuorelta alas kävellen. Yrttitarhan alueella tietä reunustavat monenlaiset kukkaistutukset, jotka ovat varmasti kukkiessaan upea näky. Tarhan ulkopuolelta reitti alas vie tienlaitaa pitkin, joka tarjoaa paikoin huikeita jyrkänne näkymiä. Pieni ajotie ylös lienee melkoisen jännä talvisaikaan.
Kukkaistutuksia yrttitarhalla
Noin puolimatkassa alas on syytä poistua autotieltä metsän siimekseen, jossa mutkittelee monia polkuja. Matkalla alas kannattaa suunnata kohinaa kohti, sillä vuorilta tulee alas pieni Ikuta River. Matkallaan alas joki syöksyy muutamissa kohdissa pitkiä matkoja. Korkein näistä on 43-metrinen Nunobiki Falls. Vesiputous on tunnettu pitkin Japania ja sillä on ollut vaikutuksensa japanilaiseen kirjallisuuteen. Hieno vesiputous onkin ja sitä on hyvä ihailla sen juurelle rakennetulta tasanteelta. Japanilaisena juttuna mainittakoon tasanteen kaiteet, jotka eivät ole puuta, vaikka siltä kovin näyttävätkin, vaan puhdasta betonia.
Maisemia Nunobiki Fallsin tienoilta
Betonista tehnyt puukaiteet
Putouksen luona tuntuu kuin olisi jossain sysimetsässä, sillä mikään ei muistuta meiltä, että vain parinsadan metrin päässä alkaa asutus ja pilvenpiirtäjät. Niinpä putoukselta alaspäin jatkaessa tuleekin outo olo, kun korkeat rakennukset alkavat pilkottamaan puuston välistä. Putouksella kannattaa ehdottomasti piipahtaa, sillä tunnelma Mount Rokkon rinteen metsikössä mukavan rauhallinen. Onneksemme emme kohdanneet matkallamme juuri muita ihmisiä, joten saimme nauttia paikasta ihan kahdestaan. Lyhin reitti vesiputoukselle on kävellä noin 10 minuutin matka Shin-Koben asemalta. Polulle löytäminen voi olla hieman vaikeaa, mutta sen löytää seuraamalla aseman ali menevää pientä tietä metsän reunaan saakka.
Metsästä päästyämme suuntasimme keskustaan. Metro vei meidät jälleen Sannomiyan asemalle, jonka luona kävimme lounaalla. Tämän jälkeen jatkoimme kävellen Osakanlahden rannalle. Sinne ei ole pitkä matka, sillä Koben asutus on puristunut vuorten ja veden välissä noin 1-2 kilometrin levyiselle rantakaistaleelle. Kaupunki on siis pitkä, mutta kapea. Kaupungin kaksi metrolinjaa auttavatkin tarvittaessa siirtymään pitkin rannikkoa.
Rannassa kävimme katsomassa vuonna 1963 valmistunutta 108-metristä Kobe Port Tower -näköalatornia sen juurelta. Emme viitsineet kiivetä torniin, sillä hotellihuoneemme tarjosi sitä paremmat maisemat. Sen sijaan kävelimme hieman ranta-alueella raikkaasta meri-ilmasta nauttien. Rannan alueelta löytyy myös yksi Koben kiintoisin nähtävyys, nimittäin vuoden 1995 maanjäristyksessä luhistunut rantakaistale.
Kobe Port Tower
Tiistaina 17. tammikuuta 1995 aamulla kello 05:46 maa järisi Koben alueella 20 sekunnin ajan 6,8 richterin voimakkuudella. Tämä valtava voima aiheutti kaupungin alueella valtavan tuhon, jonka jäljiltä 6434 ihmistä oli kuollut ja 102 miljardin dollarin edestä omaisuutta tuhoutunut. Tämä Great Hanshin Earthquake nimellä tunnettu maanjäristys on Japanin kaikkien aikojen toiseksi tuhoisin, jääden toiseksi vain vuoden 1923 Tokion aluetta ravistelleelle (yli 140 000 kuollutta).
Järistyksen voimasta Kobessa kaatui ja romahti satoja taloja, osa suuriakin kerrostaloja. Uutiskuvien kautta kaikkein tunnetuimmaksi tuli korotettu Haishin Expressway -moottoritie, joka maanjäristyksiä vastaan rakennettuna ei katkennut, vaan yksinkertaisesti kaatui pitkältä matkaa. Lisäksi Koben satama, joka tuohon saakka oli vielä maailman suurimpia, koki tuhot josta se ei toipunut koskaan. 😕
Järistys iski pahasti japanilaisten mieliin, sillä se tuli täysin yllättäen ja aiheutti niin valtavan tuhon. Tämä tarkoitti, etteivät moderniksi mielletyt ennakkovaroitusjärjestelmät toimineet. Lisäksi monta papereiden mukaan maanjäristyksiä vastaan rakennettua rakennusta sortui. Rakennusmääräyksiä muutettiinkin järistyksen jälkeen huomattavasti tiukemmaksi ja muutoksia tehtiin moniin siltoihin yms. rakennelmiin pitkin Japania.
Nykyisin tuhoa on vaikea kuvitella, sillä Kobe on rakentunut täysin uusiksi moderniksi suurkaupungiksi. Ranta-alueelta löytyy kuitenkin pätkä rantaraittia, jonka valtavan paksuinen betonikansi on katkennut kuin näkkileipä ja taivuttanut kaikki rakenteet mutkalle. Näky on ajatuksia herättävä ja tekee selväksi maanjäristyksen voiman. Mieleen hiipikin ajatus siitä, miten sitä uskaltaisi nukkua seuraavan yön 31. kerroksen korkeudessa. Samoin mietimme, miten hyvin lähettyvillä kymmenien metrien korkeudessa, vieläpä kahdessa tasossa, suihkiva moottoritie kestäisi seuraavan mahdollisen järistyksen. Emme halunneet jäädä miettimään asiaa sillan lähelle, vaan suuntasimme takaisin kohti keskustaa.
Maanjäristyksessä tuhoutunut rantaraitti
Nykyinen Haishin Expressway
Palasimme hiljalleen hotellillemme pienelle levolle ennen hotellilta varaamaamme hienoa illallista. Voidaan tosiaankin sanoa, että illallinen oli hieno, sillä sen hinta oli 140 euroa – per henki! Kobe tunnetaan maailmalla kahdesta asiasta: maanjäristyksestä sekä Koben härästä. Koben härkä on maailman parhaaksi luonnehdittua naudanlihaa, jota saadaan erityisestä mustasta Tajima-uski nimisestä nautarodusta. Kyseinen rotu on puolestaan jalostettu Wagyu nimisestä karjasta. Tästä karjasta tekee erityisen se, että sitä kasvatettiin aina moderniin aikaan saakka syrjäisellä vuoristoalueella. Näin ollen sen perimään ei ole sekoittunut muiden yleisten nautalajien geenejä. Perimän lisäksi myös nautojen kasvatusprosessi on melko ainutlaatuinen. Nämä yhdessä tekevät lihasta erittäin rasvaista sekä hyvin marmorisoitunutta, mikä tekee siitä suussa sulavaa.
Kulttimaineeseen ovat nousseet kasvatuksessa käytettävät metodit, kuten eläinten turkin kampaaminen, näiden päivittäinen hieronta sakella (japanilainen alkoholi) sekä oluen juottaminen naudoille. Näiden menetelmien lisäksi Koben häräksi kelpuutettavan karjan täytyy olla Kobea ympäröivällä alueella kasvanutta sekä täyttää tietynlaisia mittoja, jotta sitä voidaan markkinoida tänä kuuluisana lihana. Kasvatuksesta löytyy Youtubesta monta videota.
Kaikesta tästä kasvattamiseen käytettävästä ajasta ja vaivasta on tuloksena maailmankuulu herkku, jonka pihvin hinta liikkuu sadasta aina useisiin satoihin euroihin saakka. Eli kyseessä on naurettavan kallis lihanpala, mutta emme voineet sivuttaa mahdollisuutta kokeilla kerran elämässä miltä sellainen maistuu. Ja voi pojat, kyllä se jäikin mieleen.
Koben härkää tarjoaa Kobessa muutama ravintola ja me valitsimme hotellillamme sijaitsevan Kitano-ravintolan, jonne on syytä tehdä varaus. Ravintolan ovelta meidät ohjattiin paikoillemme, jotka eivät sijaitse pöydässä, vaan valtavan keittolevyn ääressä. Sen toisella puolen henkilökohtainen(!) kokkimme oli valmiina aloittamaan illallisemme valmistuksen. Ruokaa edessämme valmistaessaan kokki jutteli pieniä mukavia ja tarjoilija kävi jatkuvasti katsastamassa, että meillä oli kaikki hyvin. 🙂
Henkilökohtainen kokkimme
Ensimmäinen meille tarjoiltu ruoka oli alkuruoan virkaa toimittava simpukka, joka oli täytetty kotilon lisäksi hedelmäisellä salaatilla. Lisäksi mukana oli kaksi raakana tarjoiltavaa mini-mustekalaa. Nam. Pienen empimisen jälkeen kaikki edellämainittu saatiin kuitenkin syötyä. Seuraavaksi eteemme tuotiin erilaisia pieniä asetelmia salaattia sekä pieniä lihanpaloja. Niitä mutustellessamme kokki toi paikalle itse pääasian, eli ison klöntin Koben härkää. Raaka liha esiteltiin meille, jotta voisimme hyväksyä sen käytön ateriamme tekoon. Punertava liha oli todellakin ”marmorinen” eli rasvajuonteet kulkivat pitkin sitä kaikkiin suuntiin. Ei-mihinkään perustuvan hyväksynnän annettuamme, lihanpala puolitettiin ja laitettiin paistolevylle, mistä alkoi ihanan kuuloinen tirinä. Lihan saatua jonkin verran ruskeaa väriä, se pilkottiin pieniin kuutioihin, joita sitten annosteltiin lautasellemme sienien, valkosipulilastujen sekä monenlaisen salaattimme kanssa nautittavaksi.
Alkuruokana simpukkaa mini-mustekaloilla
Marmorisoitunutta Koben härkää
Paistettua ja pilkottua Koben härkää
Ensimmäisen palan vieminen suuhun oli jännittävä hetki ja ei se kyllä pettänyt odotuksia. Koben liha maistui selkeästi erilaiselta kuin normaali liha. Sitä voi kuvailla samaan aikaan erittäin mureaksi ja mehukkaaksi. Lihan pureksinta oli niin mielettömän helppoa, sillä siinä ei ollut minkäänlaista sitkeyttä. Makua on tietenkin vaikea kuvailla, mutta loistavalta se meistä pienistä kulinaristeista maistui.
Ensimmäinen suupala
Seuraavien lihanpalojen kylkiäiseksi meille tuotiin kylmänä tarjoiltua nuudelia, jonkinlaisia ituja sekä pieniä paloja erikoisia japanilaisia kasviksia. Niiden parissa loppu liha menikin hujauksessa. Jälkiruoaksi tarjoiltiin vielä kahvia sekä erittäin miellyttävä pieni jäätelöannos.
Ituja ja kylmiä nuudeleita
Jälkiruoka ja kahvi
Viiden ruokalajin illallisen syömiseen kului reilu tunti ja elämys oli kieltämättä eksklusiivinen. Emme olleet ainoita ravintolassa, vaan muutamien muidenkin seurueiden luona kokit valmistivat samanlaisia annoksia. Muu ravintolan väki oli aikuisia, mutta jo lähtöä tehdessämme ravintolaan saapui suuri lapsiperhekin ruokailemaan. En tiedä söivätkö nämä Koben härkää, vai jotain tavallisempaa, mutta varmaa on, että sen seurueen ruokailu ei ollut ihan halpa juttu.
Koben härän syöminen menee kategoriaan once in a lifetime, joten pöyristyttävän hinnan voi jättää omaan arvoonsa. Liha oli erittäin hyvää, suorastaan parasta koskaan syömäämme, mutta huomattavasti parempaa hinta-laatu suhdetta löytää kyllä normaalimmasta hintaluokasta. Niin tai näin, Koben lihan nauttiminen hienossa ravintolassa oli elämys, joka kyllä jäi mieleemme.
Yö oli jo laskeutunut Kobeen ravintolasta lähtiessämme, joten otimme hissin ylimpään 37. kerrokseen. Siellä halusimme vain nähdä ympäröivät maisemat, joita kerroksen ravintolan tarjoilija mieluusti esitteli meille kahdelle. Niistä ei saanut käsivaralta ihmeempiä valokuvia, mutta omasta huoneestamme sai kyllä huikeat kuvat Koben öisestä ydinkeskustasta. Loistavan aterian perään oli aivan mahtavaa nukahtaa huoneen ihanaan sänkyyn.
Koben keskusta yöllä
Aamulla herätys soi aikaisin, sillä meillä oli edessämme reissun kaiketi kiireisin päivä. Respassa päätimme lähettää rinkkamme lähetillä seuraavan yön hotelliimme, jotta emme joutuisi kantamaan niitä mukanamme koko pitkää päivää. Ennen yhdeksää kirjauduimme hotellista ja otimme metron Sannomiyaan. Siellä söimme aamiaisen tylsästi mäkkärillä, minkä jälkeen nousimme paikallisjunaan kohti länttä. Todella mukavalta vaikuttanut Kobe jäi näin jälkeemme ja matkustimme aina 19 kilometrin päähän Akashi Kaikyo Bridgelle. Kyseinen silta on japanilaisen rakennustaidon mestarinäyte, jota ei voi yksinkertaisesti ohittaa pysähtymättä. Kyseessä on maailman pisin riippusilta, jonka keskijänteen pituus on huikeat 1991 metriä! Se tarkoittaa melkein kahta kilometriä kuusikaistaista maantietä ilmassa! Vertailun vuoksi Ison-Beltin silta Tanskassa on keskijänteeltään 1624m (3. pisin) ja kuuluisa San Franciscon Golden Gate 1280m (9. pisin). Koko pituudeltaan Akashi Kaikyo Bridge on 3911 metriä, eli melkein neljä kilometriä. 😯
Akashi Kaikyo Bridgellä
Silta (valkoisena) verrattuna muihin riippusiltoihin
Jos on pituus huikea, niin ovat sitä kaikki muutkin lukemat. Pääpilarit kohoavat merenpinnasta peräti 298 metriä, eli ovat melkoiset pilvenpiirtäjät. Sillan autotien korkeus merenpinnasta on 65,72 metriä, joten ali mahtuvat valtameriristeilijätkin. 300 000 kilometriä teräskaapelia sisältävät valtavat kannatinkaapelit on ankkuroitu paikalleen kummassakin päässä 350 000 tonnilla betonia. Betoniankkureiden sisällä valtavassa rasituksessa olevia kaapeleita jäähdytetään koko ajan aktiivisesti, sillä valtavista vetovoimista syntyy huimasti lämpöenergiaa.
Melkoisen paksua kannatinkaapelia
Koska ollaan maanjäristysherkällä alueella, on silta rakennettu kestämään peräti 8,5 richterin jättijäristys sekä jopa 286km/h nopeuksiset taifuunit. Sillan maanjäristyksen kestosta saatiin dramaattinen todiste Koben maanjäristyksessä vuonna 1995. Tuolloin silta oli vielä rakenteilla ja valmiina olivat kummatkin pääpilarit. Niitä ei kuitenkaan oltu vielä tuettu kaapeleilla rannikkoon saati toisiinsa, eikä niitä yhdistänyt vielä vankka autokansi. Niinpä maanjäristyksen jälkeen rakentajat ryntäsivätkin paikalle varmoina siitä, että merenalaisen osat mukaan lukien yli 350-metriset pilarit olisivat sortuneina salmen pohjassa. Ihme kyllä, silta kesti järistyksen käytännössä ilman vaurioita. Pienen ongelman järistys silti aiheutti, nimittäin sen mukana pilarit erkanivat toisistaan sivuttaissuunnassa kokonaisen metrin! Näin ollen valmis silta tekeekin matkallaan pienen pienen (silmälle näkymättömän) mutkan ja on täten keskeltä 1991 metriä alkuperäisen 1990 metrin sijaan. Niin valtavia ovat luonnonvoimat!
Hassuna sattumana lennolla Istanbulista Tokioon lentokoneen ohjelmistossa oli dokumentti juuri kyseisen sillan rakentamisesta. Dokumentista painui mieleen sillan pilareille suoritettu koe, jossa tuolloin vielä toisiinsa kiinnittämättömien pilareiden huipulla noin kolmisenkymmentä japanilaista (hullua) heilutti pilaria puolelta toiselle samassa tahdissa! Näky oli videolla melkoisen hurja, kun 298m korkeudessa oleva huippu heijasi puolelta toisella parisen metriä! Melkosen hullua ja pelotonta kansaa nuo japanilaiset… ❗
Sillan luona sijaitsee Maiko niminen paikallisjuna-asema, jolta on parin minuutin kävely sillan juurelle. Siellä on mahdollisuus ottaa tästä monumentaalisesta sillasta kuvia, joista on tosin mahdotonta ymmärtää sillan oikeaa kokoa. Suoraan sanoen kokoa oli melkein mahdotonta ymmärtää paikan päälläkään. Vaikka silta olikin nähtävissä pilvisestä säästä huolimatta kokonaan, ei mieli vain tahtonut ymmärtää että vastapuoli on neljän kilometrin päässä. Sillan alta purjehtineet laivatkaan eivät auttaneet hahmottamaan sillan kokoa, alta kun mahtuisi mikä tahansa maailman laiva.
Valtava Akashi Kaikyo Bridge
Sillan juurella on museo, jossa on paljon tietoa sillan rakentamisesta. Harmillisesti paljon tiedosta on vain japaniksi, mutta tieto on silti havainnollisesti esillä. Löytyypä paikasta 3D-teatterikin, jossa pyörivä japaninkielinen lyhyt dokumentti antaa näkymiä sillan osiin, jonne ei ole pääsyä. Anti jää silti kuvien tasolle, sillä kaikki on japaniksi. Onpahan sillalle kehitetty oma maskotti hahmokin, joka dokumentilla seikkailee. Niin japanilaista… 😆
Sillan mittoja sekä erilaisia siltatyyppejä
Yleiskuva sillasta vastarannalta
Sillan valtavan betoniankkurin juurelta on mahdollisuus nousta pientä maksua vastaan hissillä autokannen alle, jonne on rakennettu ulko- ja sisätiloja yhdistävät kaksi käytävää. Ne vievät reilut sata metriä ulos rannasta, korkealle veden ylle. Tarjolla on pieni lasilattiakin, jonka kohdalla voi kuikuilla vettä alapuolella. Lisäksi paikalta löytyy pieni ravintola. Autokannen alla kiintoisaa on tuntea kehossaan, miten silta pienesti elää autojen ja tuulen voimasta.
Sillan alla
60 metriä meren yläpuolella
Alue oli tuona perjantaina hyvin hiljainen, joten kaikkialla oli ruuhkatonta. Silta on silti merkittävä nähtävyys alueella ja voin vaikuuttaa että se kyllä mykistää. Meillä sillan luona meni noin puolisentoista tuntia, jonka jälkeen meidän oli kuitenkin jatkettava matkaamme. Satuimme takaisin juna-asemalle melko sopivasti, sillä juuri seuraavaksi oli tulossa Limited Express -juna, jonka kyydillä olimme kolmessa vartissa Himeijissä. Himeijistä sekä viimeisistä Japanin päivistämme seuraavassa viestissäni piakkoin.
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
