Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Jätettyämme vanhempani lentokentälle, palasimme Niina kanssa Rooman päärautatieasema Terminille. Sieltä ostimme 44 euron hintaiset junaliput kohti Etelä-Italian suurinta kaupunkia Napolia. Hieman takapajuisen Italian suurnopeusjunakalusto ei häpeile muiden kehittyneiden maiden rinnalla. Maasta löytyy yli 1000km suurnopeusjunarataa, jolla junat liikennöivät 300km/h nopeudella. Pääoperaattori Trenitalian kalustoon kuuluu myös Suomessa surullisenkuuluisia Pendolino-pikajunia, mutta todellinen suurnopeuskalusto on ETR500 ja ETR600 -mallimerkintöihin perustuvaa, huomattavasti perus-Pendolinosta eteenpäin kehitetympää.
Luotijunia Terminillä
Junamme lähti Roomasta ajallaan ja heti kaupungin laitamilla se kiihdyttikin 300km/h vauhtiin. Pysähdyksiä matkalla Napoliin ei ole ja suurnopeusjunan kyydissä noin 220km mittainen matka taittuu aikaan tunti kymmenen minuuttia. Matkan varrella maisemat junan ikkunasta ovat kauniit, sillä Keski-Italian kukkulainen maasto kumpuilee ympärillä. Junamatkan aikana oli myös hauska tapaus, kun lippuja tarkastamaan tullut vanhempi konduktööri huomasi kamerani pöydällä. Selvästi valokuvauksesta kiinnostunut konnari totesi suureen ääneen ”Mamma Mia, what a camera!”, ja pyysi saada nähdä sitä lähempää. Huomiosta huvittuneena näytin kameraa ja vaihdoimme konduktöörin kanssa muutamat sanat järjestelmäkameroista. Konduktööri oli oikein ilahtunut tapahtuneesta ja toivotti meille lopuksi oikein hyvää lomaa Napolissa. 😀
Perille Napoliin saavuttiin aivan ajallaan. Olimme ennakkoon lukeneet, ettei miljoonakaupungin juna-asema ole kaikkein mukavinta aluetta hengailla turhan pitkään, joten suuntasimme asemalta hetimmiten kohti hotelliamme. Helteisen keskipäivän keskellä matkalaukkujen raahaaminen halki Napolin katujen oli melkoinen hikinen homma. Napolin kadut ovat Roomaa huomattavasti sekavammat, sillä ahtailla kaduilla parveilee lukuisten tietöiden keskellä ihmisiä, autoja sekä vespoja. Ensivaikutelma Napolista onkin hyvin erilainen Roomaan taikka esimerkiksi Milanoon nähden.
Hieman alta miljoonan asukkaan Napoli on Etelä-Italian suurin ja koko Italian kolmanneksi suurin kaupunki. Laskentatavasta riippuen jopa 4,4 miljoonaan asukkaaseen yltävä metropolialue on jopa Roomaa suurempi ja maan toiseksi suurin heti Milanon jälkeen. Kaupunki on erittäin tiiviisti rakennettu ja asukastiheydessä se häviää Euroopan suurkaupungeista ainoastaan Pariisin viralliselle ytimelle. Kaupunki on yksi myös Euroopan vanhimpia asutuskeskittymiä ja sen lasketaan perustetun 800-luvulla eKr., mikä on jopa hieman ennen Roomaa. Kaupunki on vuosisatojen saatossa ehtinyt olla monien eri maiden alaisuudessa ja eri aikakausien jälki näkyy hyvin kaupungin arkkitehtuurissa. Vaikka Napoli kärsi Italian suurkaupungeista pahimmat tuhot toisen maailmansodan ilmapommituksissa, rajautui tuho pitkälti kaupungin edustajan satama-alueelle. Nykyisin tuhosta ei kuitenkaan ole nähvissä enää mitään, sillä ranta-alueen uudisrakentaminen on täyttänyt syntyneet aukot kaupunkirakenteessa.
Tiivis ja eloisa Napoli
Napoliin saapuvan on syytä varautua siihen, että Napolissa kaikki on sotkuista ja hieman rempallaan. Siis vielä enemmän kuin esimerkiksi Roomassa tai varsinkin varakkaassa Milanossa. Kaupungin tiiviissä ytimessä kulkiessa ei tahdokaan muistaa olevansa Euroopassa, sillä hieman rappeutunut katunäkymä on niin erilainen. Tästä huolimatta kapeilla ja sotkuisilla kujilla ei ainakaan meistä tuntunut turvattomalta kulkea (ainakaan päiväsaikaan), sillä ihmisvilinää on niin paljon. Lisäksi sokkeloisen vanhan kaupungin halkaisevan Spaccanapolin alueella liikkuu valtavat määrät muitakin turisteja.
Hieman rempallaan olevaa Napolia
Hotelliksi olimme valinneet aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan Hotel Piazza Bellinin. Kyseessä on äskettäin kahteen vierekkäiseen asuintaloon remontoitu siisti ja moderni hotelli. Taloja yhdistää viidennen kerroksen korkeudella kapea yhdyskäytävä, jota pitkin kuljetaan meille annettuun ylimmän kerroksen kattohuoneen. Siististä huoneesta löytyy kattoparveke, jolta aukeni upea näkymä yli Napolin kattojen, kohti Napolin vierellä kohoavaa Vesuviusta.
Hotellin tiloja sekä näkymä huoneesta
Tavarat hotellille jätettyämme, suuntasimme kohti rantaa. Sinne johtaa Via Toledo niminen katu, joka matkallaan sivuaa Quartieri Spagnolina (espanjalaiset korttelit) tunnettua äärimmäisen tiiviisti rakennettua keskustan osaa. Tällä noin 0,8 neliökilometrin alueella asuu 14 000 ihmistä, mikä tekee alueen asukastiheydeksi huikeat 17 500 asukasta neliökilometrillä. Kyseessä on siis 6,3 kertaa Helsingin keskimääräinen asukastiheys. 😯
Korttelit rakennettiin 1500-luvulla kaupunkia tuolloin hallinneiden espanjalaisjoukkojen käyttöön. Niistä kuitenkin muodostui pian köyhyyden ja rikollisuuden riivaama kaupunginosa, mitä se on yhä edelleenkin. Kaupunginosan työttömyys ja nuorisorikollisuus ovat tilastojen mukaan Euroopan kärkeä. Ruutukaavaan rakennetun, 12×18 kadun mittaisen, alueen kadut ovat keskimäärin vain kolme metriä leveitä, mikä näyttää niin kartoissa kuin sateliittikuvissakin kiintoisalta sopukalta. Mutta vaikka Napoli sotkuisuudestaan huolimatta tuntuikin meistä turvalliselta, emme silti halunneet lähteä seikkailemaan näille kujille kallis kamera kaulassa. 🙄
Espanjalaiset korttelit satelliittikuvassa sekä katutasolla
Sen sijaan suuntasimme rantaan, jossa sijaitsee Napolin kuuluisa Castel Nuovo. Tämä 1200-luvun lopulla rakennettu linna toimi satoja vuosia Napolia vuorollaan hallinneiden kuninkaiden asuntona. Tämä ulkoa pieni, mutta näyttävä, linna näytti meistä houkuttelevalta vierailukohteelta, mutta nälkäisinä emme malttaneet poiketa sen sisälle. Sen sijaan jatkoimme kävellen eteenpäin.
Castel Nuovo
Vain muutama sata metriä Castel Nuovolta sijaitsee upea Galleria Umberto I nimellä tunnettu katettu kauppakortteli. Vastaavanlaisia katettuja kortteleita on Italiassa monissa kaupungeissa ja yleensä niiden arkkitehtuuri on upeaa. Tämä pätee erityisesti Galleria Umberto I:seen, jonka lasikaton alla sijaitsevan ison keskusaukion reunustoilla seisoo monia hienosti pidettyjä vanhoja rakennuksia. Kuten yleensä tällaisissa kortteleissa, myyvät niissä sijaitsevat liikkeet usein erilaisia ylellisyystavaroita, mutta joskus niissä toimii myös ihan tavallisiakin kauppoja.
Galleria Umberto I:n julkisivu
Kauppakorttelin sisällä
Kivenheiton päässä kauppakorttelista sijaitsee Napolin suurin aukio Piazza del Plebiscito. Sen reunalla sijaitsee San Francesco di Paolan kirkko, sekä Napolin kuninkaallinen palatsi, joka tunnetaan myös nimellä Palazzo Reale di Napoli. Palatsi on rakennettu Napolin kuningaskuntaa ja sitä seurannutta Molempain Sisiliain kuningaskuntaa 1700- ja 1800-luvuilla hallinneita kuninkaita varten. Kuninkaiden patsaat ovatkin edelleen nähtävissä palatsin aukion puoleisella seinustalla.
Piazza del Plebiscito, Castel Sant’Elmo kukkulalla sekä kuninkaallinen palatsi
Aukion jälkeen katu suuntaa rantaan, josta avautuvat ensimmäistä kertaa maisemat yli Napolinlahden kohti kaupunkialueen vierellä kohoavaa Vesuviusta. Keli oli hieman utuinen, joten tulivuori oli vain vaivoin nähtävissä Napolin sataman suurten risteilyalusten takana.
Vesuviuksen utuinen silhuetti
Aivan rannassa sijaitsee Santa Lucien pieni kaupunginosa, josta löytyvät monet Napolin hienoimmista hotelleista. Rannan edustalla sijaitsee myös vielä yksi linna, Castel dell’Ovo. Linna on rakennettu 1100-luvulla, tosin sen merkitys Napolia hallinneiden kuninkaiden palatsina oli lyhytaikainen ennen Castel Nuovon rakentamista. Nykyisin linna on paitsi suosittu turistikohde, myös sangen suosittu vastavihittyjen valokuvauspaikkana.
Monenlaisia parvekkeita Santa Lucien alueella
Castel dell’Ovo
Tässä vaiheessa iltapäivää nälkä ja väsymys alkoivat painaa meitä siinä määrin, että otimme suunnaksi hotellimme. Paluumatkalla ihmettelimme napolilaisten pahoin kolhittuja autoja sekä muun muassa tyhjiin kaluttua moottoripyörän runkoa. Hyvin olivat osat kelvanneet varkaille.
Pientä pintanaarmua sekä kaluttu moottoripyörä
Kuhina kaduilla oli iltapäivän myötä lisääntynyt ja liikenne teillä oli aivan seis. Töötit soivat ja vespat mutkittelivat mistä raoista milloinkin pääsivät. Napolissa jalankulkijan on syytä varoa vespoja, sillä niitä on kaikkialla ja paikalliset ajavat kuin hullut pieniä ja ahtaita katuja pitkin. Varoitukseksi tööttäillään ja tuuttaillaan, mikä muodostaakin suuren osan katujen äänimaailmasta. Kaupungin kaoottisuudesta huolimatta pääsimme hyvin hotellimme luokse, jonka lähistöltä löysimme hyvän pastaravintolan. Siinä hyvin syötyämme, vietimme loppuillan huoneessamme jalkapalloa katsomalla. Illan ottelussa koko MM-turnauksessa loistavasti pelannut Saksa putosi valitettavasti pronssiotteluun, hävittyään tiukan pelin Espanjalle 0-1. Ottelun jälkeen ihailimme vielä kaupungin valosaasteen taustalta erottuvaa Vesuviusta.
Kuhinaa Napolin kaduilla
Makoisa pasta-annos
Auringonlasku sekä asutusta Vesuviuksen juurella
Seuraavana aamuna suuntasimme hotellin lähellä sijaitsevaan Napolin arkeologiseen museoon. Kyseistä museota sanotaan koko maan parhaaksi alan museoksi, mikä juontuu pitkälti siellä näytillä olevista sadoista Pompejin sekä Herculaneumin kaivauksista löytyneistä antiikin ajan esineistä. Museo on sangen suuri, mutta ainakin tuona torstaiaamuna siellä oli hyvin rauhallista. Kiertelimmekin huoneita rauhassa audionauhaa kuunnellen. Esillä on todellakin monia kaivauksissa löytyneitä esineitä, mutta näyttävyyden sijaan niillä on enemmänkin arkeologista arvoa. Niinpä sanoisin museon olleen pieni pettymys odotuksiimme nähden. Siellä sijaitseva Pompejin raunioiden tarkka pienoismalli on silti hyvä nähdä ennen vierailua paikan päällä.
Museon näyttelyesineitä
Pompejin raunioiden pienoismalli
Seinämaalaus Pompejista
Museon jälkeen kävelimme Napolin keskustan vierellä kohoavan Sant’Elmo -kukkulan juurelle. Siellä nousimme Montesanton asemalta funikulaarihissin kyytiin, joka vei meidät kukkulan huipulle. Hissi on yksi neljästä Napolista löytyvästä funikulaarihissistä, jotka lasketaan osaksi kaupungin julkista liikennettä. Napolin muun joukkoliikenteen muodostavat bussien lisäksi kolme metrolinjaa sekä muutama paikallisjunalinja kaupungin lähiöihin, naapurikaupunkeihin sekä Vesuviuksen ympäri. Kokonaisuus on hieman epäselvä, kuten raidekartasta voi päätellä.
Katunäkymiä matkalla Sant’Elmolle
Napolissa ei ole yhtään linjaa, jota pitkin voisi kulkea kaupungin keskustan halki, vaan eri linjojen välillä pitää vaihtaa monesti. Ydinkeskustan vanhoja kortteleita sekä ranta-alueita ei myöskään palvele yksikään linja, joten turistin on syytä varautua kävelemään Napolissa ollessaan. Tilannetta eivät helpottane edes lukuisat suunnitteilla ja jo rakenteilla olevat lisälinjat, jotka tulevat nekin palvelemaan ensisijaisesti kaupungin ulko-osia. Jos Napolin julkinen liikenne on hieman rajoittunutta, niin onneksi se on sentään sangen edullista: kertalippu maksaa 1,1 euroa ja päivälippu vaivaiset 3 euroa.
Kukkulan huipulla sijaitsee kaupungin keskusta-alueen neljäs linnoitus, nimeltään kukkulan mukaisesti Castel Sant’Elmo. Alunperin 1200-luvun lopulla rakennettu vahva linnoitus Napolin yläpuolella rakennettiin sotilaskäyttöön, jossa se olikin satojen vuosien ajan. Osia siitä käytettiin myös vankilana aina vuoteen 1952 saakka. Linnoitus itsessään ei ole niin näkemisen arvoinen, mutta sinne suunnataankin ensisijaisesti sieltä aukeavien uskomattomien maisemien vuoksi. Kauniina päivänä, kuten tuo torstai oli, näkymä yltää yli koko Napolin sekä Napolinlahden. Valtaisa Vesuvius kohoaa komean uhkaavana Napolin taustalla. Tasaisen matalan ja tiiviin kaupunkikuvan rikkoo vain päärautatieaseman takana kohoava pieni pilvenpiirtäjäkeskus, joka tunnetaan nimellä Centro Direzionale.
Uskomattomat maisemat yli Napolin
Asuinalueita sekä Centro Direzionale
Castel Nuovo, Galleria Umberto I, espanjalaiset korttelit sekä Vesuviuksen huippu ylävinkkelistä nähtynä
Maisemat linnoitukselta ovat todella huikeat ja kantavat oikastaan joka suuntaan. Horisontissa kohoaa Caprin kauniiksi kehuttu saari, jonne on tiuha vesiliikenne Napolista. Sinisenä kimalteleva Välimeri on kauniina päivänä upea näky lukuisine purjeveneineen sekä satamassa kelluvine huvijahteineen. Päällisin puolin köyhän oloisesta Napolista löytyy siis myös paljon rikkaita, joilla on varaa ostella suuria veneitä. Ja eipä silti, joidenkin tilastojen mukaan napolilaisten ostovoima olisi maailman sadan parhaan kaupungin joukossa, mikä ei ole huonosti. Rahaa kaupungille tuo muun muassa Napolin satama, joka on yksi Italian merkittävimmästä.
Huvijahteja ankkurissa sekä Napolin vilkas Satama
Reissu ylös on todellakin vaivan väärti ja hyvin mielin matkasimme saman hissin kyydissä takaisin ala-asemalle. Kävelimme seuraavaksi Spaccanapolin alueelle, jossa sijaitsevalta aukiolta löysimme mukavan pizzerian lounaspaikaksi. Napolissa ollessa on pakko maistaa pizzaa, sillä tämä jumalten ruoan sanotaan olevan kotoisin juuri Napolista. Pizzan historiaa voi nähdä jo kreikkalaisten ja antiikin roomalaisten öljyttyä leipää ja sen päälle levitettyä juustoa yhdistäneissä ruoissa, mutta modernin pizzan historia on peräisin 1800-luvulta. Tuolloin todennäköisesti juuri Napolin köyhillä alueilla yleistyi tapa lisätä piirakan päälle tomaattia ja hieman myöhemmin sulanutta juustoa. Koko maailman valloittava herkku oli syntynyt.
Kauppoja Spaccanapolin alueella
En tiedä miten originelliä ravintolan tarjoama pizza oli, mutta ruoka oli erinomaista. Merkkinä ravintolan suosiosta voidaan varmasti pitää sen ulkopuolella koko ajan jonottaneita ruokailijoita. 😉
Napolilaista pizzaa
Ruoan jälkeen hakeuduimme hitaasti hotellillemme, josta otimme taksin lentokentälle. Emme olleet lähdössä vielä kotiin, vaan lentokentältä otimme allemme vuokra-auton seuraaviksi kolmeksi vuorokaudeksi. Olimme varta vasten varanneet autoksi legendaarisen Fiat 500:sen modernin version ja asiasta vielä vuokraamolla huomautettuamme saimme kuin saimmekin allemme tämän pikku-Fiatin. Tämä sympaattisen näköinen pikkuauto on ollut uuden Minin tapaan yksi viime vuosien onnistuneimmista vanhan suosikkimallin modernisoinneista. Ja ei ihme, sillä varsinkin Italian tyypillisesti ahtaissa kaupungeissa Fiat 500 on kuin kotonaan. Auto tuntui olevan juuri sopivan ketterä sekä notkea ahtaisiin kaupunkiolosuhteisiin. Moottoritiellä Fiat ei kuitenkaan ole kotonaan, sillä 120km/h vauhdin saamiseksi autoa saa kiihdyttää todella pitkään. Ja vaikka nopeuden saikin kohoamaan tuolle tasolle, laski se jokaisessa mäessä huomattavasti kaasun asennosta huolimatta. 🙄
Sympaattinen Fiat 500
Lentokentältä ajoimme pienellä Fiatillamme kohti Vesuviusta, jonka juuressa sijaitsevassa Torre del Grecon rantakaupungissa sijaitsi seuraavan yön hotellimme. Illan aikana tarkoituksemme oli käydä kaupungin keskustassa illallisella. Pitkän kävelymatkan aikana emme kuitenkaan löytäneet yhtään kunnollista ravintolaa. Niinpä jouduimme palaamaan hotellillemme, jonka omassa ravintolassa söimme illallisen. Seuraavana aamuna suuntanamme oli vierellä kohoava Vesuvius, sekä läheinen Pompeji, joista molemmista lisää seuraavassa matkakertomuksessa. 🙂
Vesuviuksen juurella
Vielä ennen sitä todettakoon, että Napoli oli mielestämme hyvin kiintoisa kaupunki, jota voi suositella. Kaupunki on hyvin erilainen esimerkiksi Roomaan, Milanoon taikka Venetsiaan verrattuna. Se on nuhjuinen ja rosoinen, mutta juuri siitä kumpuaa omanlainen rappioromantiikkansa. Nähtävää Napolissa riittää runsaasti ja meidän puolitoista päiväämme oli aivan minimi näiden pääpaikkojen näkemiseen. Kauniista ja kiehtovista maisemista voisi kuvitella nauttivansa kolmekin päivää, minkä lisäksi on syytä varata muutama lisäpäivä lähiseudun nähtävyyksille, joista siis ensi kertomuksessa lisää.
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
