Berliini on siitä mielenkiintoisa suurkaupunki, että siellä saattaa vielä tänä päivänäkin törmätä odottamattomiin paikkoihin sekä ilmiöihin, joilla on pitkä ja mielenkiintoinen historia. Yksi tällainen erikoinen tapahtumaketju ja paikka on ehdottomasti työmatkamme varrella sijaitseva Tachelesin ”taidekeskus”. Tacheles sijaitsee Berliinin entisen juutalaiskorttelin alueella Oranienburger Straßella, lähellä kaupungin juutalaista synagoogaa. Keskuksen nimi on jiddišmiä (juutalaissaksaa) ja tarkoittaa suoraa puhetta ja se on ollut merkittävä vaihtoehtokulttuurin ja -taiteen keskus yli 20 vuoden ajan. Paikan historia on kuitenkin pitkä, värikäs ja hyvin kiistanalainen, ja tulevaisuus erittäin epävarma.
Rakennus jossa Tacheles nykyisin toimii, valmistui vuonna 1908 ja se tunnettiin tuolloin nimellä Friedrichstraßenpassage. Tämä yleellinen kauppakäytävä yhdisti Oranienburger Straßen läheiseen Friedrichstraßeen ja muodosti Berliinin toiseksi suurimman kauppakeskuksen. Se myös esitteli yleisölle uuden modernin ostoskonseptin, missä erilaiset tuotteet sijaitsivat omilla osastoillaan eri myymälöissä, mutta maksu tapahtui keskitetyillä kassoilla. Syystä tai toisesta konsepti kuitenkin epäonnistui pahoin ja upea kauppakeskus hakeutui konkurssiin vain puoli vuotta avautumisensa jälkeen.
Alkuperäinen upea rakennus eri suunnista
Kauppakeskuksen käytävä
Apuun saapui tavarataloyrittäjä Wolf Wertheim, joka teki rakennukseen pieniä muutoksia ja avasi rakennukseen sukunimeään kantavan yleellisen tavaratalon. Hienoista puitteista ja laadukkaista tavaroista huolimatta Wertheimin tavaratalo toimi vain viiden vuoden ajan ja Wertheim myi rakennuksen juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa. Rakennuksen käyttö seuraavan vuosikymmenen aikana on epäselvää, mutta vuonna 1928 berliiniläinen monialayritys Allgemeine Elektrizitäts-Gesellschaft eli AEG perusti sinne suuren esittelyliikkeen tuotteilleen. Edistyksellinen AEG valmisti tuolloin kaikkea aina hehkulampuista radioihin ja liikkeen tiloista lähetettiinkin Saksan ja yksi koko maailman ensimmäisistä televisiolähetyksistä 30-luvun alussa.
AEG:n aikaista loistoa
Kansallissosialismin nostaessa suosiotaan 30-luvun Saksassa, vuokrasi natsipuolue itselleen tiloja rakennuksesta. Toisen maailmansodan aikana rakennus toimi pahamaineisen suojelusjoukko SS:n (Schutzstaffel) yhtenä merkittävänä keskuksena ja siellä pidettiin myös ranskalaisia vankeja, minkä vuoksi rakennuksen kattoikkunat tukittiin. Rakennus vaurioitui Berliinin pommituksissa, mutta erinäiset liikkeet palasivat sinne pian sodan jälkeen. Rakennus kärsi kuitenkin heikosta kunnossapidosta ja lopulta Friedrichstraßen puoleinen osa purettiin vuonna 1980. Myös loput melkein purkukuntoisesta rakennuksesta oli tarkoitus purkaa, mutta asiat etenivät hitaasti ja lopullinen purkutyö määrättiin tapahtuvan vasta vuonna 1990.
Sodan pommitusten tuhoa
Länsiosan purkutyö vuonna 1980
Tuossa välissä kuitenkin Itä-Saksa ehti romahtaa Berliinin muurin murruttua ja Saksat jälleenyhdistyä. Juuri ennen purkutöiden jatkumista jälleenyhdistyneessä Berliinissä, valtasi ryhmä paikallisia taiteilijoita tyhjänä olevan rakennuksen ja vaati sen säästämistä. Ryhmän onnistuikin estää purkaminen ja se sai rakennuksen julistettua historialliseksi maamerkiksi kaksi vuotta myöhemmin. Koska rakennuksen virallisesti omistavalla pankilla ei ollut aktiivisia suunnitelmia rakennuksen varalle, myönsi se uudelle taiteilijayhdistykselle kymmenen vuoden käyttöoikeuden tiloihin vaatimattomalla 50 centin vuokralla.
Rakennus vuonna 1990
Tacheles saavutti nopeasti kuuluisuutta paikallisissa taiteilijapiireissä ja vuosien aikana kuka tahansa sai ”koristella” rakennusta graffitein, julistein ja mitä ihmeellisimmin taideteoksin, joita moni voisi pitää vandalismina tai puhtaana roskana. Villi taideympäristö kuitenkin houkutteli paikalle yhä uusia taiteilijoita ja lopulta turistitkin alkoivat saapua paikalle ihmettelemään rakennusta sekä siellä sijaitsevia gallerioita. Rakennuksen juureen avautui myös suosittu baari Cafe Zapata sekä vaihtoehtoelokuvia esittävä teatteri High End Studio 54.
Tacheles
Ulkoa sangen rujo taidekeskus
Melkoinen kontrasti naapurirakennukseen
Kauanko on nyt?
Itse en ole kovinkaan suuri nykytaiteen ystävä, joten en ole ajatellut Tachelesista paljoakaan Berliinissä vietettyjen vuosiemme aikana. Se on kuitenkin tullut noteerattua, sillä kuljemme sen ohitse joka päivä raitiovaunulla matkallamme töihin. Urbaanilta raunioilta näyttävä rakennus on kuitenkin alkanut kiinnostamaan viime aikoina enemmän, sillä sitä kohtaan on paraikaa menossa kova painostus siellä majailevien viimeistenkin taiteilijoiden häätämiseksi. Rakennuksen omistava pankki on nimittäin viime vuosina havahtunut Berliinin suuntautuvaan suureen kiinnostukseen ja haluaa rakentaa tälle keskeiselle paikalle uuden yleellisen asuinkorttelin. Niinpä päätinkin tänään lauantaina käydä lopultakin katsomassa miltä paikka oikein näyttää sisältäpäin.
Suunnitelmia uudesta asuinkorttelista
Tachelesia on vaikea kuvata muutoin kuin kutsumalla sitä taiteelliseksi sotkuksi. Sisäpihalla nähtävillä olevat romumetallista tehdyt taideteokset ovat kuitenkin kieltämättä hienoja ja osoittavat jonkinlaista oikeaakin taiteellista lahjakkuutta. Päivä oli kaunis ja niinpä paikalla olikin runsaasti ihmisiä nauttimasta kelistä sekä ihmettelemässä pihalta löytyvää mitä ihmeellisempää taidetta ja romua.
Taidetta romumetallista
Rautahevonen
Romua ja taidetta sekaisin
Sisäpihan seinämaalauksia
Varsinaiset taidegalleriat sijaitsevat rakennuksen sisällä, joka on täynnä graffitteja ja sotkua. Näky on kuin maailmanlopun jälkeisestä elokuvasta ja mihinkään ei parane koskea. Vierailu gallerioissa kuten koko Tachelesissa on ilmaista ja itse teokset ovat melko mielikuvituksellisia. Teosten yksityiskohtien määrä on kyllä huikea ja ulkoasu värikäs, mutta teosten teemasta ja punaisesta langasta on aika vaikea saada kiinni. Ehkei se olekaan tarkoitus ja mitään punaista lankaa ei olekaan, vaan jokainen voi selittää näkemänsä omalla tavallaan.
Kantaaottavaa taidetta
Portaikon galleria
Monimutkaista ja selittämätöntä taidetta
Vaikka mahdolliset taidearvot menivätkin kohdallani hukkaan, oli vierailu Tachelesissa kiintoisa, sillä niin kaukana sen nykytila on vuoden 1908 hulppeasta tavataralosta. [2015 päivitys] Olen kuitenkin tyytyväinen että kävin siellä ennen muuttoamme Berliinistä sekä Tachelesin sulkemista vuonna 2012. Lopulta nimittäin pankki sai haluamansa ja rakennusta yli kaksikymmentä vuotta vallanneet taiteilijat joutuivat jättämään sen poliisin turvaaman häädön jälkeen syyskuun 4. päivä 2012. Onkin todennäköistä, että rakennus tullaan lähiaikoina purkamaan suunnitellun uuden asuinkorttelin tietä, mikä päättää lopullisesti pitkän jakson vivahteikasta paikallishistoriaa.
Taide on katsojan silmässä
Siinä on jotain selittämätöntä, joski pienesti surua aiheuttavaa. Ehkäpä se johtuu siitä, että Tacheles oli kuitenkin eräänlainen anarkistisen ja vaihtoehtoisen kulttuurin edustaja, mikä on tähän saakka ollut olennainen osa berliiniläistä elämäntyyliä, mikä on nyt poissa arkkivihollisensa gentrifikaation vuoksi ja se on hieman surullista.
