Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Kuuden Sydneyn seudulla vietetyn päivän jälkeen oli aika jatkaa matkaa ja vaihtaa maisemaa seuraavaksi yhdeksäksi päiväksi naapurimaa Uuden-Seelannin kamaralle. Lentomme Sydneystä kohti Uuden-Seelannin eteläsaaren suurinta kaupunkia Christchurchia lähti aamulla kello 7:40, joten herätys hotellilla oli ihanasti puoli neljän aikaan aamuyöllä. Matkustimme junalla lentokentälle, jossa check-in virkailija oli tarkkana lentosuunnitelmistamme. Jouduimme esittämään kaikki paluulentoihin liittyvät paperimme sekä Australiaan tarvittavan elektronisen viisumin tiedot. Harvoin on papereitamme syynätty noin antaumuksella, mutta kaikki oli kuitenkin kunnossa.
Lentoa odotellessamme ihailimme Sydneyn suurkentällä rullailevia lentokoneita kaikkialta maailmasta. Oli lentokoneita ja -yhtiöitä Euroopasta, Aasiasta, Lähi-Idästä, Pohjois-Amerikasta sekä Tyynenmeren pieniltä saarivaltioilta. Sydneyn (ja myös Melbournen) kentällä näimme myös maailman suurimman lentokoneen Airbus A380 aivan läheltä sekä Qantasin, Singapore Airlinesin että Emiratesin väreissä. Kyse on todella valtavasta koneesta, jossa on kaksi kerrosta koko koneen matkalta. Kyytiin saadaan mahtumaan sellaiset 500-800 ihmistä koneen varustelusta riippuen, mikä on parhaimmillaan yli tuplasti normaalin jumbojetin verran. 😮
Jättimäinen Airbus A380
Siinä lennon lähtöä odotellessamme meitä halusi haastatella Sydneyn matkailuvirastossa työskentelevä nainen. Koska meillä oli aikaa, vastasimme kiltisti hänen suureen määrään kysymyksiä Sydneyssä vietetystä ajastamme. Naisen kanssa rupatellessa lennon odotus menikin nopeasti, jonka jälkeen pääsimme koneeseen.
Lentomatka Sydneystä Christchurchiin on pituudeltaan vähän alta kolme tuntia ja matkaa kertyy 2140 km. Lento oli Qantasin tytäryhtiö Jetstarin ja halpalentoyhtiölle tyypilliseen tyyliin aivan täysi. Sattumoisin viereemme istahti aivan suomalaisen näköinen nainen ja kas kummaa, suomalainenhan hän olikin! 😮 Vanhempi nainen oli kotoisin pääkaupunkiseudulla ja matkalla Christchurchiin kuukauden mittaiselle kielikurssille. Takanaan hänellä oli yli vuorokausi yhtämittaista matkaa, mutta väsymyksestä huolimatta hän jaksoi jutella kanssamme koko lennon ajan. Tämä olikin mukavaa, sillä paljon muuta viihdettä ei ollutkaan tarjolla. Halpalentoyhtiöille tyypilliseen tyyliin kaikki ylimääräinen maksaa ja kolmen tunnin lennolle kannattaakin varata mukaan vettä, naposteltavaa ja luettavaa mielenterveyden ylläpitämiseksi.
Matkatarpeina Moro-patukka sekä Uuden-Seelannin seteleitä
Sää Sydneyssä oli sateinen ja sadepilviä riittikin koko Australian ja Uuden-Seelannin välisen Tasmaninmeren ylle. Vasta aivan Uuden-Seelannin luona alkoi sää selkiintyä, sillä pilvimassoille tuottaa ongelmia päästä Uuden-Seelannin Etelä-Alppien ylitse. Etelä-Alpit ovat Uuden-Seelannin suurin vuoristo, joka yltää koko saaren poikki. Vuoriston korkein huippu on 3754 metrin korkuinen Mount Cook, mutta yli kolmen tonnin huippuja on 16 muutakin. Tasmaninmereltä nousevat sadepilvet saavat todellakin nähdä vaivaa ylittäessään Etelä-Alpit, mikä näkyy eteläsaaren länsirannikon suurena sademääränä. Vuorilla sade tulee usein lumena, minkä vuoksi suurin osa vuoriston huipuista olivat näin loppukeväästä vielä lumipeitteisiä. Näky lentokoneesta oli todella upea, kun sadat lumihuiput jatkuvat horisonttiin saakka.
Etelä-Alppien itäpuolella sijaitsee suuri itärannikon tasanko, jolle eteläsaaren asutus on lähinnä keskittynyt. Suurin kaupunki on 372 600 asukkaan Christchurch, joka alkoikin pian siintää horisontissa. Laskeutuminen Christchurchin lentokentälle oli mieleen jäävä kokemus, sillä laskeutuminen sujui aluksi aivan normaalisti ja lentokoneen pyörät koskettivat kiitorataa. Normaalia jarrutusta seurasi kuitenkin pian todella voimakas jarrutus, joka rämisti Airbus A320:sen sisustusta melkoisesti. Kone kuitenkin pysähtyi nopeaan ja kun kapteeni siitä sitten rullasi koneen kiitoradalta sivuun, huomasimme että kiitorataa oli jäljellä enää kymmenisen metriä ennen nurmikon alkua. Melkoisen tiukka laskeutuminen siis! 😯
Christchurchin kenttä on yllättävän suuri, eikä häviä koossa tai kansainvälisyydessä paljoakaan kotimaiselle Helsinki-Vantaalle. Saimme jälleen täyttää uudet maahantulokaavakkeet, joissa kysyttiin muun muassa tarkasti olimmeko lähtömaassamme liikkuneet maaseudulla tai olleet eläimien parissa. Koska olimme vierailleet Blue Mountainseilla, päätimme rastittaa vaihtoehdon. Niinpä meidän vietiin erikoistarkastukseen, jossa meidän piti näyttää siellä käytetyt vaelluskenkämme. Vaikka olimme itse tarkastaneet kenkämme Sydneyssä, löysi tarkastaja kenkäni pohjasta pienen ruohonkorren ja pieniä kiviä, jotka päätyivät roskikseen. Tarkastukset sekä Australiassa että Uudessa-Seelannissa ovat todella tarkkoja kaikesta ulkoa tuotavasta, minkä ymmärtää kun ajattelee millaisen uhan ne muodostavat näiden saarivaltioiden kymmeniä miljoonia vuosia muusta maailmasta erillään olleelle kasvi-ja eliökunnalle. Rangaistukset tahallisesta luvattomien ainesten tuonnista on jopa satojatuhansia dollareita ja pahimmillaan niistä voi joutua vankilaan.
Selvisimme kuitenkin tarkastuksista ilman sen enempää dramatiikkaa ja kävelimme Europcarin toimistolle. Siellä jututimme mukavaa Pekingistä kotoisin olevaa nuorta virkailijaa, jolta saimme avaimet siniseen Ford Focukseen. Laukut takaluukkuun ja baanalle! Kello oli noin kaksi iltapäivällä, kun lähdimme ajelemaan Christchurchistä kohti etelää. Auringon paistaessa suunnitelmamme oli ajaa niin pitkälle kun vain sopivasti pääsisimme ja majoittua siihen ensimmäiseksi yöksi. Yöpaikaksi valikoitui näin pieni Temukan kylä.
Temukan kylässä oli kaikki kiinni
Hyvin nukutun yön jälkeen jatkoimme matkaamme. Rannikkoa myötäilevä 1-tie vaihtui 8-tieksi, joka on yksi Etelä-Alpit ylittävistä teistä. Vaikka lumihuippuiset vuoret näkyvätkin kaikkialle eteläsaarella, kestää niille ajaminen yllättävän pitkään. Ehkä tunnin suoraan vuoria kohti ajettuamme alkoi tie vihdoin hiljalleen nousta. 8-tie on hyväkuntoinen tie, jonka kulkee pitkin Burkes Pass solaa syvälle Etelä-Alppien keskelle. Vuorten keskelle päästyään tie kulkee Mackenzie Countryn suuren tasangon yli, jolla laiduntaa tuhansia lampaita. Alueella on myös kuvattu Taru Sormusten Herrasta -trilogian kohtauksia. Elokuvan kuvauspaikkoja on toistasataa ympäri Uutta-Seelantia ja ajoimme ainakin muutaman paikan läheltä. Maisemia oli kuitenkin vaikea yhdistää elokuvaan, sillä samanlaista vuoristoa ja tasankoja on vähän kaikkialla.
Uudessa-Seelannissa riittää lampaita
Kohti vuoria
8-tietä ajettaessa ohitetaan kaksi isompaa alppijärveä. Ensiksi ajetaan Lake Tekapon rantaa ja hetken päästä tullaan suuren Lake Pukakin rannalle. Ennen Twizelin kylää kannattaa kääntyä tielle numero 80, joka on noin 40 kilometrin mittainen umpikuja. Poikkeaminen kannattaa ehdottomasti, sillä tietä eteenpäin ajettessa vuoret tulevat lähemmäs järven rantaa muuttaen maisemat yhä jylhemmiksi. Tie ylittää monia kuivia jokia, jotka kuohuvat lähinnä keväisin lumen sulaessa sekä rankkasateiden jälkeen. Nyt kaikki olivat kuitenkin kuivia, uomat olivat sen verran leveitä, että välillä vettä valuu vuorilta paljon.
Tasangoilla mittasuhteet menevät sekaisin
Jokien ylityksiä on itse asiassa niin paljon, että uusiseelantilaiset (joita kutsutaan myös kiweiksi) ovat tinkineet niitä ylittävistä silloista ja tehneet näistä lähes poikkeuksetta yksikaistaisia. Eteläsaaren pienellä liikennemäärällä tämä ei tuota useinkaan ongelmia, kapeiden kohtien kanssa saa silti olla paikoin tarkkana. Sillat (ja niitä ylittävä kuorma-auto) kun tuppaavat tulemaan sangen yllättäen eteen. Lisäksi yksikaistaiset sillat luovat kiintoisia liikennetilanteita, joista myöhemmässä viestissä yksi esimerkki.
Lake Pukakin rannalla
Kävyt kasvavat kylmässäkin
Tie numero 80 päässä sijaitsee pieni Mount Cook Village, joka on lähtöpiste Mount Cookin valloitukselle. Meillä oli aikomuksena käydä pienellä tunnin vaelluksella alueen poluilla, mutta alueelle olikin satanut edeltävänä yönä uutta lunta ja lämpötila oli nollan tienoilla. Emme olleet varautuneet aivan näin kylmiin keleihin, joten vaellus sai tällä kertaa jäädä. Muutamalla polulla oli myös voimassa lumivyöryvaara, joten asiaa kaikkialle ei olisi edes ollut. Hotellin ilmoitustaululla vaarasta todisti kopio vaelluksella kadonneen malesialaisen turistin passista.
Kylmä ja luminen Mount Cook Village
Kadonnut turisti
Pieni takapakki ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan ja kylmässä hytisemisen sijaan ruokailimme kylän tasokkaassa Hermitage hotellissa, joka on samalla myös pienen kylän ainoa hotelli sekä merkittävä rakennus. Hotellin buffet-lounas oli aivan loistava, joten söimme itsemme kylläisiksi. Ruoan jälkeen ihailimme vielä hetken lumisia maisemia, jonka jälkeen lähdimme ajamaan takaisinpäin. Mount Cookia ei kylästä tai tieltä pysty aivan näkemään, sillä huippu sijaitsee pienen vaellusmatkan päässä vuorialueen keskellä. Huipulle on silti helppo päästä niin halutessaan helikopterin kyydissä. Helikopteriyrittäjiä on eteläsaarella runsaasti ja pieniä lentoasemia on siellätäällä. Helikoptereilla ja pienkoneilla paitsi kuljetetaan turisteja ihailemaan ympäröiviä maisemia yläilmoista, niillä myös tehdään tarkastuskäyntejä syrjäisille lammaslaitumille.
Vaikka emme nähneetkään maan korkeinta vuorta, näimme kuitenkin paluumatkalla jotain yhtä ihmeellistä, nimittäin uusiseelantilaisen liikenneruuhkan. Piti oikein silmiä hieraista, kun etäällä alkoi näkyä paljon vaaleaa liikehdintää. Suuri lammaslaumahan se oli matkalla laitumelta toiselle pitkin maantietä. Oli kyllä hauska näky, kun parinsadan lampaan katrasta ajettiin neljän paimenkoiran toimesta pitkin maantietä kohti vehreämpiä ruohikoita. Ruuhkasta selvittyämme jatkoimme matkaamme aina 4000 asukkaan Cromwellin kylään saakka, jossa majoituimme yöksi.
Uusiseelantilainen liikenneruuhka
Edellisen päivän oltua harmaa, valkeni uusi päivä poutaisena. Ja miltä ympäröivä vuoristo näyttikään sinisen poutataivaan alla! Matkalla kohti Queenstownia pysähdyimme parissa kohtaa kuvaamaan uskomattomia maisemia, joissa yhdistyivät tyynipintaiset järvet, keväästä vehreät niityt, lumihuiput sekä sininen taivas.
Pysähdys kauniilla rannalla
Maisema kuin maalaus
Matkalla kohti Queenstownia
Tunnin ajamisen jälkeen saavuimme viimein Queenstowniin, joka on reilun 10 000 asukkaan nopeasti kasvava turistikylä upealla paikalla Lake Wakatipun rannalla. Kylä tunnetaan seikkailuturismin mekkana, jossa voi benji-hypätä vuorelta tai helikopterista, kiitää nopean veneen kyydissä kapeissa jokiuomissa, ajaa monster-autolla, liitää varjolla moottoriveneen perässä ja vaikka mitä muuta adrenaliiniä nostattavaa. Kylästä löytyy myös kansainvälinen lentokenttä ja palvelut ovat huippuluokkaa sisältäen muun muassa erittäin monipuolisen ravintolatarjonnan.
Queentownin kylänraitti
Melko mieletön sijainti
Nappasimme kuitenkin Queenstownista mukaamme vain pienet eväät ja jatkoimme kohti läheistä Glenorchyä. Glenorchy on pieni laakson pohjukassa sijaitseva tuppukylä noin 50 kilometriä Queenstownista. Itse kylässä ei ole mitään näkemistä, mutta sinne kulkeva tie on aivan uskomaton maisemiltaan! Pieni tie mutkittelee Lake Wakatipun rantapenkereellä niin että järvi on koko ajan toisella puolen ja sen takana lumihuippuiset vuoret kohoavat majesteettisina.
Upea ajoreitti Glenorchyyn
Peilityyni maisema
Mahdollisesti maailman upeimpia ajoteitä
Tästä ei maisema parane
Glenorchyssä auto kannattaa jättää järven pohjoispäässä olevalle pienelle parkkialueelle, josta lähtee järveen laskevan joen viertä kulkeva luontopolku. Polku on täysin tasainen, mutta se on mukava ja kiertää rauhallisissa maisemissa pienelle laguunille. Siellä sijaitsevalla penkillä on mukava huilahtaa auringon paisteessa. Täydellisestä hiljaisuudesta nauttiessa voi todellakin unohtaa koko muun maailman hetkeksi. Maisemat ovat yksinkertaisesti mielettömät ja luonto niin puhdasta. Vesi on kristallinkirkasta ja puissa kasvaa paksua naavaa. Ei mikään ihme, että Peter Jackson päätyi kuvaamaan täällä lukuisia kohtauksia ensimmäiseen Sormusten Herra -elokuvaan. Maisema on suoraansanoen eeppinen. 🙂
Pieni luontopolku johtaa…
…rauhalliselle laguunille
Reilun tunnin pituisen pienen kävelyn jälkeen palasimme hiljalleen Queenstowniin, josta etsimme itsellemme majapaikan. Sen löydettyämme suuntasimme kaupungille syömään. Rannasta löysimme montakin loistavan kuuloista ravintolaa, joista eräässä nautimme paikallista hirveä sekä lammasta. Hyvin syöneinä vetäydyimme hotellille sulattelemaan ruokaa.
Queenstownin rannassa
Paikallista ruokaa
Illan pimettyä ajoimme vielä Queenstownista noin 7 kilometriä pohjoiseen. Pienessä kylässä sijaitsee Queenstownin kuuluisa Onsen Pools. Kauniille paikalle vuorenrinteeseen rakennetuilla terasseilla sijaitsee kuusi puista porepaljua. Ne ovat jo itsessään ihanan rentouttavia lämpimällä vedellä, mutta paikan erikoisuus on napista aukeava katto ja etuseinä. Ne avattuaan voi paljussa istuessa katsella näkymää syvään laaksoon sekä ympäröiville vuorille.
Kuuma allas pimenevän taivaan alla
Lisähintaan on myös mahdollista varata on niin kutsuttu ”kynttiläpaketti”, jossa tunnelma on viritetty kymmenillä värikkäillä kynttilöillä. Koska olimme häämatkalla, otimme tietenkin tämän paketin ja miten upeaa olikaan istua kynttilänvalossa lämpimässä altaassa tähtitaivaan alla! Onsen Pool on erittäin suosittu kohde Queenstownissa ja jos matkalle haluaa jotain rentouttavaa ja romanttista, on se varma tärppi.
Mainoskuva romanttisesta kylvystä
Seuraavana aamuna jännitimme tulevan päivän säätä. Alkamassa oli nimittäin koko reissumme kohokohtiin lukeutuva puolentoista vuorokauden mittainen Milford Soundin retki. Siitä kuitenkin lisää seuraavassa viestissä. 🙂
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
