Elämämme seikkailu – 10 vuotta maailmalla

Elokuun 31. päivä 2006 – päivälleen kymmenen vuotta sitten. Se on minulle ja Niinalle merkittävä päivämäärä, sillä se on hetki jolloin jätimme Suomen taaksemme ja lähdimme maailmalle. Matkaan lähdettiin vain kaksi matkalaukkua mukana, ajatuksena palata jouluksi kotiin. Kumpikaan ei olisi voinut tuolloin edes aavistaa, että matkasta muodostuisikin yli vuosikymmenen mittainen elämämme seikkailu!

Lähdön hetki maailmalle

Juhlavuoden kunniaksi onkin paikallaan kerrata pitkän ja monivaiheisen seikkailun päätapahtumat. Sen ilot ja murheet, sekä erinäisiin päätöksiimme vaikuttaneet tekijät ja niiden taustat. Vaikka olenkin kirjoittanut seikkailustamme tänne blogiini koko sen ajan (jo 1103 kirjoituksen verran), on myös hyvä suorittaa yhteenveto siitä miten oikein päädyimmekään Dortmundin, sieltä Berliiniin ja lopulta tänne upeaan Vancouveriin.

VAIHTO-OPISKELEMAAN!

Ajatus ulkomaille lähdöstä alkoi hautua talvella 2005, kun valmistumisemme Joensuun Yliopistosta alkoi häämöttää noin puolentoistavuoden päässä. Olimme keskustelleet ajatuksesta tätä aiemmin vain hajanaisesti, mutta yleensä noiden keskusteluiden johtopäätöksenä oli ollut, että olisihan se kiehtovaa ja ainutlaatuinen tilaisuus asua hetken aikaa ulkomailla. On hyvä muistaa, että olin tässä vaiheessa käynyt itse ulkomailla vain neljä kertaa ja lentänyt ainoastaan kaksi kertaa. Kävin lapsena kerran Ruotsissa ja Virossa, sekä vuonna 2004 Niinan kanssa Pietarissa ja lopulta kesällä 2005 interrailaamassa Pohjois-Italiassa. Varsinkin parin viikon mittainen interrailimme jätti meihin molempiin innostuksen sekä vahvan uskon omaan pärjäämiseen vieraassakin ympäristössä, mikä toimikin varmasti yhtenä katalyyttinä tällaisten ajatusten syntymiseen.

Mitä enemmän asiasta keskustelimme ja sitä selvittelimme, sitä houkuttelevammalta ajatus vaihto-opiskelusta alkoi tuntua. Vaihtoon lähtö vaikutti sangen helpolta ja turvalliselta ratkaisulta ja Joensuun Yliopistolta lähti vuosittain ulkomaille huomattavasti vähemmän opiskelijoita kuin sieltä saapui Suomeen. Tämä tarkoitti, että vaihtopaikan saaminen olisi helppoa. Erasmus-ohjelman kautta vaihtoon saisi myös sangen hyvin opintotukea, joten miksei siis hyödyntää mahdollisuutta?

Vaikka halusimmekin vaihdoltamme kansainvälistä kokemusta sekä parantaa kielitaitoamme, emme kuitenkaan halunneet tehdä siitä huvimatkaa ilman konkreettista hyötyä. Niinpä valitsimmekin kohdemaaksemme Saksan, jotta pääsisimme petraamaan perustasoista koulusaksaamme, josta saattaisi olla tulevaisuudessa jotain hyötyä. Saksa oli myös mielissämme jämpti sekä toimiva yhteiskunta, mikä tekisi sopeutumisesta helppoa joihinkin muihin maihin verrattuna.

Vaihtokaupungiksi olisimme halunneet mieluusti jonkin tunnetun kaupungin, mutta Erasmus-vaihtoon lähdettäessä valinta rajoittuu yleensä oman yliopiston solmimiin vaihtosopimuksiin, joita tietotekniikanlaitoksellamme oli tuolloin Dortmundin teknillisen yliopiston kanssa. Sittemmin sopimus on purettu ja uutena vaihtoehtoina on nykyisin muun muassa Berliini! Emme olleet kuulleet Dortmundista aiemmin, mutta Helsingin kokoinen kaupunki keskellä Länsi-Euroopan suurinta metropolialuetta vaikutti meistä silti kiehtovalta ja lukitsimme kohteen.

Paperityöt eivät olleet vaikeita ja saimme helposti myöntävät luvat lähteä 3,5 kuukauden mittaiselle ja aina jouluun kestävälle syysjaksolle. Asian varmistuttua kerroimme asiasta läheisillemme, jotka olivat yllättyneitä päätöksestämme lähteä ulkomaille, mutta tukivat silti päätöstämme tietäen, että olisimme poissa vain lyhyen aikaa…

Vuoden 2006 kevät ja kesä kuluivat tulevaan valmistautuen ja kesän aikana kirjoitimme pro gradu -lopputyömme. Tämä tarkoitti, että valmistumisemme filosofian maistereiksi olisi kiinni enää puolen vuoden työharjoittelusta, jonka suunnittelimme suorittavamme takaisin Suomeen palattuamme. Gradujen kirjoittamisella varmistimme myös, etteivät opinnot jäisi kesken siinäkään tapauksessa, että ajatukset muuttuisivat matkan aikana.

KIELIOPINTOJA SEKÄ TYÖHARJOITTELU DORTMUNDISSA

Lopulta koitti  se kuukausia odotettu lähdön hetki ja tasan kymmenen vuotta sitten saavuimme Dortmundiin. Asettauduimme alivuokralle paikallisen opiskelijatytön kämppään, hänen suunnatessa loppuvuodeksi opiskelijavaihtoon Irlantiin. Kaupunki tuli meille nopeasti tutuksi ja vaihto-opiskelu alkoi kuukauden mittaisella saksankielen intensiivikurssilla. Kurssilla tutustuimme kymmeniin muihin vaihto-oppilaisiin ympäri maailmaa, joiden kanssa vietimme runsaasti aikaa eri kulttuureista ja maista oppien. Joukossa oli myös neljä muuta suomalaista vaihtaria toisaalta Suomesta, joiden kanssa vertailimme kokemuksia opiskelijavaihdosta.

Vaihtareiden kesken tuli vietettyä aikaa

Syksy eteni nopeasti ja kielitaitomme alkoi hiljalleen petraantua. Otimme heti ensimmäisestä päivästä alkaen asenteeksemme, että yrittäisimme selvitä kaikkialla saksalla ja turvautuisimme englantiin ainoastaan viimeisenä keinona. Toki muiden vaihtareiden kanssa keskustelimme pääasiassa englanniksi, mutta kaiken asioinnin ja opetuksen suoritimme saksaksi. Jälkimmäisen kohdalla vaihtoehtoa ei edes ollut, sillä Dortmundin yliopistolla oli opetus ainakin tuolloin melkein pelkästään saksaksi.

Dortmundin yliopistolla

Koska olimme jo suorittaneet vaadittavat opinnot Suomessa ennen vaihtoon lähtöä, ei meillä ollut velvoitetta suorittaa tietotekniikan opintoja vaihtomme aikana. Tämä aiheutti kummastusta muissa vaihtareissa, mutta mahdollisti meidän panostaa kaikki aikamme kielikursseihin. Näppärästi valitsimme kurssit niin, että meillä oli opintoja vain tiistaista torstaihin ja siten joka viikko nelipäiväinen viikonloppu. Kyseessä oli todellinen win-win tilanne, jota olemme muistelleet sittemmin kaiholla!

Emme kuitenkaan vätystelleet opintojemme kanssa, vaan saimme vaihtomme aikana kasaan ison määrän opintoviikkoja, jotka luettiin kaikki hyväksi tutkintoomme. Pitkän viikonlopun johdosta ehdimme kuitenkin kestittämään myös lukuisia Suomen vieraita sekä matkustelemaan runsaasti Dortmundin lähialueilla. Teimme syksyn aikana jopa mittavan Länsi-Euroopan interrailin halki peräti kuuden maan!

Joulun lähestyminen sai meidät kuitenkin mietteliääksi, sillä alun perin pitkäksi ajateltu 3,5 kuukauden jakso olikin mennyt hujauksessa. Meille myös selvisi, että emme saisi osasta kursseistamme merkintöjä, sillä ne jatkuisivat vuodenvaihteen ylitse helmikuulle yltävän lukukauden loppuun saakka. Tästä viisastuneena päätimme jatkaa vaihtoaikaamme helmikuun loppuun, mikä järjestyi helposti.

Helmikuu saapui kuitenkin nopeasti sekin ja vaihto-opiskeluaika oli tulossa päätökseen. Aloimmekin miettiä mahdollisuutta suorittaa myös mainitsemani tutkintoomme kuuluva työharjoittelu Saksassa. Lähetimme runsaasti työhakemuksia ja kävimme muutamissa haastatteluissa, kunnes saimme lopulta melkein samoihin aikoihin harjoittelupaikat naapurikaupunki Bochumissa sijaitsevalta Nokian tuotekehityskeskukselta. Harjoitteluun jääminen vaati, että meidän piti muuttaa Dortmundissa uuteen asuntoon, jonka löysimme lähistöltä erään toisen naisen lähtiessä Espanjaan vaihtoon.

Toinen Dortmundin osoitteemme

Harjoittelu Nokian leivissä oli mielenkiintoisaa aikaa, sillä yritys eli tuolloin huippuvuosiaan. Bochumissa työskenteli yli 3000 ihmistä, joista suurin osa samassa yhteydessä sijaitsevalla matkapuhelintehtaalla. Saamamme työkokemus oli pian valmistuvalle opiskelijalle kullanarvoista ja tapasimme monia suomalaisia, joista eräs Vancouverin toimistolta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin koko kaupungista ja jokin siinä jäi mieleeni…

Työharjoittelu suoritettiin Bochumin Nokialla

Puolen vuoden harjoittelu läheni loppuaan ja meille oli tulossa täyteen vuosi Saksassa. Matkamme oli venähtänyt jo kolme kertaa aiottua pidemmäksi, mutta viihdyimme hyvin ja olimme juuri päässeet kiinni työelämästä. Niinpä halusimmekin tutkia mahdollisuutta töiden jatkamisesta, mutta valitettavasti Bochumissa ei palkattu tuolloin ketään. Syykin paljastui myöhemmin syksyllä 2007, kun Nokia siirsi tehtaan tuotannon Unkariin, saksalaisten suuresta vastustuksesta huolimatta.

Saimme kuitenkin vihiä Berliiniin vastikään avautuneesta Nokian uudesta tuotekehityskeskuksesta, jonne oli avautunut uusia työpaikkoja. Ajatus Berliinistä tuntui aluksi puistattavalta, sillä mielikuvissamme Itä-Saksa oli ankeaa ja mikä pahinta, Berliini huomattavasti lähempänä Suomea. Niin hassulta kuin se nyt tuntuukin, ajattelin että muutto Berliiniin olisi puoliksi sama kuin palaisi Suomeen!

Saimme kuitenkin haastattelukutsut Berliiniin samaan työpaikkaan ja kävimme loppukesästä kaupungissa vierailulla. Suurkaupunki teki meihin suuren vaikutuksen ja iloiseksi yllätykseksi Nokia halusi palkata meidät molemmat vakituisiin työpaikkoihin uudelle toimistolle! Työsopimukset allekirjoitettuamme matkasimme Berliiniin vielä toisen kerran etsimään asuntoa ja onnistuimme löytämään ihanan pienen kattohuoneiston. Päätös ei lopulta aiheuttanutkaan päänvaivaa ja elokuun lopussa ajoimme pienen muuttokuormamme yhden yön aikana halki Saksan.

Berliinin ajasta tuli upea

NELJÄ UPEAA VUOTTA BERLIINISSÄ

Emme tienneet sitä vielä tuolloin, mutta seuraavat neljä vuotta tulisivat olemaan upeat. Meillä oli nimittäin ihana asunto ja erittäin hyvät ensimmäiset työpaikkamme. Liityimme Nokiaan myös juuri Berliinin toimiston kukoistuksen alkuvaiheessa ja tulevien vuosien aikana työntekijämäärä kasvoi alle sadasta yli 800:aan. Tarjolla oli siis huikea määrä mahdollisuuksia sekä oppimista uudesta teknologiasta, jota kymmenet miljoonat ihmiset tulisivat käyttämään. Vastavalmistuneen näkökulmasta tilaisuus oli uskomaton!

Berliinin työ tarjosi kiintoisia haasteita

Nokia olikin erinomainen työnantaja ja sekä palkka että lomaedut olivat Saksassa kohdallaan. Vuosiloman pituus oli Berliinissä kuusi viikkoa, jonka päälle sai vielä yleensä palkatonta lomaa ja niinpä matkustelimmekin runsaasti pitkin maailmaa. Työmatkojakin kertyi jonkin verran, varsinkin Niinalla, mutta kävin sitä minäkin niinkin eksoottisissa paikoissa kuin Oulu ja Espoo.

Nokialla saimme myös kymmeniä hyviä ystäviä, joiden kanssa tulee oltua yhteydessä vielä nykyäänkin. Meillä oli myös suomalaisten muodostama läheinen ystäväpiiri, jonka kesken teimme kaikenlaista ja joita tapaamme edelleen aika ajoin.

Kevättalvella 2009 koitti tärkeä hetki elämässämme, kun menimme Niinan kanssa naimisiin seitsemän vuotta tapaamisemme jälkeen. Hieman erilaisia ortodoksisia häitämme vietettiin kauniin talvipäivän keskellä Itä-Suomessa lukuisten sukulaisten ja ystävien kesken. Häämatkalle suuntasimme vasta seuraavana syksynä, kun matkasimme yli kuukaudeksi tutkimaan Australiaa ja Uutta-Seelantia.

Naimisiin kauniina talvipäivänä

Häämatkalla maapallon toisella puolella

Elämämme Saksassa olikin hyvää ja vaikka Nokian vaikeudet lisääntyivätkin, eivät ne koskettaneet koskaan Berliinin alati kasvavaa toimistoa. Vuonna 2011 aloimme kuitenkin miettiä seuraavaa askelta elämässämme. Jäädäkö Berliiniin pysyvämmin vai mitä tehdä? Omassa mielessäni oli hautunut jo useamman vuoden ajan ajatus vuonna 2007 ensimmäisen kerran ajatuksiini tulleesta Vancouverista, joka kuulosti niin mahtavalta. Nokialla oli kaupungissa toimisto, johon olimme yhteydessä työmme kautta aina aika ajoin, joten asia muistutti itsestään tasaisesti ja ajatus siitä kasvoi entisestään…

AJATUS VANCOUVERISTA TODEKSI

Vancouverin toimisto oli kokenut Nokian aikana monia ylä- ja alamäkiä, mutta vuoden 2011 lopulla näytti, että alkamassa oli uusi nousu, kun toimistolle avautui lyhyessä ajassa suuri määrä uusia työpaikkoja. Ajattelin, että se olisi nyt jos koskaan ja päätin kokeilla kepillä jäätä lähettämällä hakemuksen erääseen työpaikkaan. Muutamien etänä tehtyjen haastattelujen perästä sainkin kuulla tarjouksesta liittyä tiimiin!

Emme olleet kertoneet Vancouverin haaveistamme koskaan aiemmin, joten kun kerroimme tutuillemme muuttavamme Vancouveriin, oli tieto kaikkialla suuri yllätys. Ihmiset olivat jo tottuneet ajatukseen Saksasta, mutta Kanada kuulosti monista kovin kaukaiselta. Asian sulattelussa menikin oman aikansa, mutta me olimme erittäin innoissamme tulevasta. Minulle tarjoutui syksyllä myös tilaisuus vierailla kaupungissa ensimmäistä kertaa ja synkästä vuodenajasta huolimatta pidin paljon näkemästäni.

Niinpä jätimme turvalliset ja hyvät työpaikkamme Saksassa ja lähdimme keväällä 2012 uuteen seikkailuun uudelle mantereelle. Lähtö Saksasta oli haikea hetki, mutta Kanadassa meitä houkuttelivat kaunis luonto sekä uskomattomat ulkoilumahdollisuudet, joita onkin tullut hyödynnettyä sittemmin erittäin runsaasti. Emme tienneet kaupungista juuri mitään ennen tänne muuttoa, mutta onneksi kaikki lukemamme piti kutakuinkin paikkansa, eikä päätös ole kaduttanut hetkeäkään.

Tätä Vancouveriin tultiin etsimään

Uusi elämä Vancouverissa lähtikin hyvin liikkeelle ja suuri epävarmuus poistui kun myös Niinan onnistui saada töitä pian Vancouveriin saavuttuaan. Hassusti työtä löytyi jälleen kerran samaiselta Nokian toimistolta ja uudet haasteet lähtivät käyntiin. Pitkän hakemisen jälkeen löysimme myös aivan mielettömän asunnon korkealta kaupungin yläpuolelta, jota emme voineet millään uskoa uudeksi kodiksemme. Elämä siis hymyili ja aurinko paistoi kauniisti aina kesäkuun puoliväliin saakka…

Kesäkuun 14. päivä 2012 on toinen päivämäärä jonka muistamme aina, sillä tuona päivänä kaikelta putosi pohja alta. Heräsimme aamulla lukemaan uutiset, että Nokia irtisanoo peräti kymmenentuhatta ihmistä ja sulkee samalla useita toimistoja, mukana myös Vancouver. Täysin odottamaton tieto löi meidät ällikältä, sillä Nokian vaikeuksista huolimatta emme uskoneet Vancouverin toimiston lakkautukseen, sillä tänne oli juuri palkattu kuutisenkymmentä (!) uutta työntekijää. Mieli olikin apea tiedostustilaisuuteen saavuttaessa, sillä tulevaisuutemme sekä uusi elämämme Kanadassa olivat yhtäkkiä täydellisen epävarmuuden varassa.

Järkyttävät uutiset heti aamutuimaan

Onneksi Nokia hoiti irtisanomiset hitaasti ja meillä oli melkein puoli vuotta aikaa löytää uusia töitä. Haasteena olisi kuitenkin uusien työlupien saaminen, joka ei ole aivan simppeliä. Meille tarjoutui mahdollisuus muuttaa Nokian perässä Bostonissa sijaitsevalle toimistolle, mutta ajatus Amerikkaan muutosta ei houkuttanut meitä, mutta tilanne pakotti miettimään sitäkin vaihtoehtoa tarkasti. Lopulta päätimme kuitenkin Bostonia vastaan palkasta syntyneen erimielisyyden vuoksi. Kyse oli mitättömän pienestä erosta, mutta olin asettanut rajan Vancouverista lähdölle tiettyyn summaan, joka jäi kuitenkin saavuttamatta.

Samoihin aikoihin olimme saaneet vihjeen vancouverilaisesta työpaikasta, johon hain ja johon minut myös haastateltiin. Minun onnistui antaa samassa yhteydessä vihje myös Niinan työtilanteesta ja kuin ihmeen kaupalla kaikki palikat loksahtivat paikalleen ja päädyimme molemmat saamaan työpaikat samasta firmasta – jälleen kerran! Niina pääsi aloittamaan työssään syyskuussa 2012 ja minä aloitin pari kuukautta myöhemmin, eikä kumpikaan meistä joutunut lopulta olemaan työttömänä päivääkään. Saimme myös lupa-asiat selviämään ja kesällä 2013 saimme uuden työnantajamme sponsoroimana pysyvät asumisluvat, joiden turvin voimme nyt jatkossa asua ja työskennellä Kanadassa niin kauan kuin haluamme.

Niin vaan asiat järjestyivät jälleen kerran ja pari seuraavaa vuotta menivät mukavasti Vancouveriin hiljalleen juurtuen. Tulossa olisi kuitenkin lisää käänteitä ja muutosten vuonna 2015, jolloin niin työ- kuin asumiskuviomme menisivät jälleen kerran uusiksi.

Ensimmäiset tummat pilvet kerääntyivät taivaalle heti keväällä, kun jouduimme ahneen vuokranantajan ajamana muuttamaan pois kolme vuotta asuttamastamme upeasta pilvenpiirtäjäasunnosta. Koska emme löytäneet uutta asuntoa määräaikaan mennessä, jouduimme pakkaamaan huonekalumme varastoon ja muuttamaan väliaikaiseen asuntoon.

Väliaikaista asumista sapatin ylitse

Samoihin aikoihin minä päätin lähteä työpaikastani ja jäädä määrittämättömän pituiselle sapatille. Vuosi 2015 olikin niin rentouttava kuin myös hermostuttava, mutta päättyi monta kokemusta rikkaampana kun palasin seuraavana keväänä töihin. Täsmälleen samoihin aikoihin löysimme myös uuden ja vähintäänkin yhtä hulppean asunnon, jossa olemme asuneet asuneet tätä kirjoittaessani nyt neljä kuukautta, tuoden tarinamme tähän päivään.

KYMMENEN VUODEN SEIKKAILU

Kuten kertomastani voi todeta, on viimeiseen kymmeneen vuoteen mahtunut jos jonkinlaista käännettä. Olemme asuneet yhteensä seitsemässä eri asunnossa, neljällä eri paikkakunnalla ja kahdessa eri maassa, sekä työskennelleet useassa roolissa kolmessa eri yrityksessä. Saksassa ehdimme asua yhteensä viisi ja puoli vuotta, mikä jätti erittäin hyvät muistot ja Berliinistä lähtö oli todella haikea hetki. Kuitenkin Vancouver ja Kanada ovat osoittautuneet aivan mahtaviksi paikoiksi elää ja hiljalleen lähestymme jo mahdollista Kanadan kansalaisuutta, mikä on kiintoisa mahdollisuus.

Seikkailuumme on sisältynyt niin ilon kuin surunkin hetkiä, mutta aina se on opettanut että kaikkein vaikeimmistakin tilanteista selviää lopulta ja erilaisista haaveista voi tulla totta jos niiden eteen on vain halukas näkemään tarpeeksi vaivaa. Oikeastaan kaikki tekemämme ja kokemamme on ollut mahdollista ihan vain perusteellisen suunnitelmallisuuden sekä pitkäjänteisyyden kautta, jolla olemme aina pyrkineet kohti jotain tiettyä lopputulosta. Vaikka matkalle onkin mahtunut yllätyksiä ja takapakkia suunnitelmissa, on kaikesta kuitenkin selvitty ja lopputulema on ollut aina jopa aiempaa parempi.

Mutta mitä olisi tapahtunut jos olisimme jääneet Berliiniin tai lähteneet Nokian mukana Bostoniin? Valitettavasti Nokian alamäki sekä irtisanomiset saavuttivat lopulta myös Berliinin ja viime vuonna Nokia lopulta myi sikäläiset toiminnot saksalaisille autovalmistajille. Työmme Berliinissä voisivat siten jatkua vielä tänäänkin, mutta itse kaupunki on kokenut viime aikoina melkoisesti muutoksia, eikä liene enää sama paikka edellinen kaupunki jonka aiemmin tunsimme.

Bostoninkaan reissu ei olisi lopulta kannattanut, sillä sinne muuttanut tiimi päätyi vähän ajan päästä Microsoftille ja tuli pian sen jälkeen alas ajetuksi. Amerikassa työlupien saaminen on jopa Kanadaan vaikeampaa, joten on todennäköistä että meidän olisi pitänyt palata irtisanomisten jälkeen joko Eurooppaan tai jopa Suomeen.

Mihin seikkailumme sitten jatkuu tästä? Sitä on vaikea sanoa, vaikka alkaakin näyttämään sangen selvältä, että olemme jäämässä tälle tielle ja paluu Suomeen tuntuu kovin kaukaiselta. Kymmenen vuotta on pitkä aika ja melkein kolmasosa koko elämästämme! Tätä taustaa vasten olemmekin alkaneet hiljalleen ymmärtämään, miten ulkomaille lähteneet ihmiset kasvavat hiljalleen erilleen kotimaastaan ja sulautuvat osaksi uutta ympäristöään. Suhde Suomeen heikkenee mitä kauempana ollaan ja vaikka Berliinistä pystyikin vierailemaan Suomessa kuukausittain, onnistuu se Vancouverista käsin ainoastaan kerran vuodessa.

Tulevia vuosia on vaikea ennustaa ja onkin melkein mahdotonta aavistaa mistä löydämme itsemme kymmenen vuoden päästä, elokuun 31. päivä vuonna 2026. Liekö tuolloin olemassa enää edes tätä blogia, en tiedä, mutta jos tätä vielä tuolloin kirjoittelen, tulen varmasti palaamaan asiaan.

Jos seikkailustamme on jotain oppinut, on se että haaveita ei saa koskaan toteutettua jollei ota riskejä ja lähde aktiivisesti suunnittelemaan sinne pääsyä. Toivottavasti blogini toimiikin samanlaisia ajatuksia omaavien innoittajana sekä ulkomailla elämisen todellista arkea sekä arkista elämää taustoittavana. Lämmin kiitos kaikille lukijoilleni kiinnostuksestanne ja hyvää syksyä!

Klaus & Niina