Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Melbournelaiselta autovuokraamolta otimme allemme matkamme kolmannen ja samalla viimeisen vuokra-auton. Tässä autossa viettäisimme kuitenkin kotvasen, suurella automatkallamme Melbournesta kohti Australian Outbackin keskustaa. Saimme tällä kertaa allemme uudehkon Holden Epican, joka on pieni hatchback. Holden on autralialainen autonvalmistaja, jonka monet mallit ovat melkein suoraan Opelin (ja brittiläisen Vauxhallin) malleja vastaavia. Kaikki yhtiöt ovatkin General Motorsin tytäryhtiöitä, mikä selittää asiaa. Tästä huolimatta Holden on australialaisille jonkinlaine ylpeyden aihe ja Holdeneita näkee liikenteessä todella paljon. Enemmän oman maan autoja olemme nähneet vain Prahassa, jossa Skodia on varmaan 70% autokannasta. 😯
Australialainen Opel
Aamiaiselle ajoimme Queen Victoria Marketille, jolla pidetään joka päivä eteläisen pallonpuoliskon suurimmat markkinat. Valtavalla alueella oli myynnissä vähän kaikkea ja söimme aamiaisemme pienessä kahviossa. Aamiaisen jälkeen oli aika jättää Melbourne taaksemme ja suunnata tielle.
Tiistaiaamun ruuhka Melbourneen johtavilla moottoriteillä oli melkoinen ja 10-kaistaiset tiet täynnä autoja. Onneksi ajoimme ruuhkaa vastaan, joten pääsimme sangen vaivattomasti ulos kaupungista. 8-kaistainen moottoritie jatkui aina 70 kilometrin päähän Geelongiin saakka, joka on Victorian toiseksi suurin 161 000 asukkaan kaupunki). Melbournen yhtenäiset omakotitalolähiöt ylsivät puoliväliin Geelongiin, mikä kertoo kaupungin levinneisyydestä ja selittää valtavat ruuhkat.
Melbourne jää taakse
Geelongin jälkeen tie kutistui kaksikaistaiseksi ja Torquayn pikkukaupungin jälkeen tien numeroksi muuttuu B100, joka tunnetaan paremmin The Great Ocean Roadina. The Great Ocean road on Australian tunnetuin maisematie, joka kulkee 243 kilometrin matkan Torquaysta pitkin rannikkoa Warrnambooliin. Tie rakennettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen sodasta palaavien sotilaiden työllistämiseksi paikoitellen hyvinkin haastavaan rannikkokallioon, mistä on kiittäminen tien upeasta profiilista.
The Great Ocean Road
Split Pointin majakan maisemia
Itse majakka
Vähän matkaa Torquaysta länteen pysähdyimme Split Pointin majakalla ihastelemaan maisemia Australian ja Tasmanin väliselle Bassinsalmelle. Siitä matka jatkui rannikkoa myöden mutkitellen ohi Lornen suositun lomakylän. Ajelimme hiljalleen aina Kennett Riveriin saakka, jossa poikkesimme ostamassa jäätelöä. Jo pieneen kioskiin mennessämme pisti silmäämme ulkona näkyvät eksoottiset linnut. Kioskissa myydään linnunsiemeniä, joita saksalainen pariskunta oli ostanyt pussillisen. Naisen ei tarvinnut kuin vähän raottaa pussia ja jalkojen juureen pölähti parvellinen värikkäitä lintuja. Lintuja tuli koko ajan vain lisää ja ja lisää, ja lopulta jostain taapersi sorsapesuekin osingoille. Näkyä oli mukava valokuvata vierestä ja paikalle kerääntyi ohikulkijoita ihailemaan lintuja. Kaikilla oli hauskaa, sillä kesyyntyneet linnut istuivat pelotta hartioilla ja söivät kädestä. Linnuille kuvio oli selvästi tuttu, mutta se ei haitannut meidän turistien iloa. 🙂
Papukaijat olkapäällä
Tuttavallisia lintuja
Kennett Riveristä lähtee pieni hiekkatie Grey River Road sisämaan suuntaan. Tien alkumatka kulkee eukalyptusmetsän halki ja se on hyvä paikka koalan bongaukseen. Ajelimme kävelyvauhtia päät puiden latvoihin tähyillen ja sitten: havainto! Eukalyptuspuun korkealla sijaitsevassa haarassa nukkui pieni koala. Kameran zoomaus ei oikein riittänyt tämän yksilön ikuistamiseen, mutta onneksi koaloja näkyi edempänä useampia alempana tienvarren puissa. Koala on australiainen puissa elävä pussieläin, joka syö eukalyptuksen lehtiä. Lehdet ovat kuitupitoisia, vähäravintoisia ja vaikeasti sulavia, joten koalat nukkuvat suurimman osan päivästä ruokaa sulatellen ja energiaa säästäen. Unten mailla koalat viettävät jopa 20 tuntia päivästä, eli elävät melkoisia koalanpäiviä! Karvaiset koalat ovat erittäin suloisia laiskureita, joiden bongaaminen osoittautui hauskaksi puuhaksi. Lopulta karvaturreista tarpeeksi saatuamme jatkoimme matkaamme Apollo Bayhin, jossa yövyimme.
Koalan elämä on lepoa
Rantareitti
Aamulla ajoimme Apollo Baysta 17 kilometrin matkan Maits Restin sademetsälle, jossa kannattaa pysähtyä lyhyelle 20 minuutin luontopolulle. Aamu oli sateinen, mikä sopi loistavasti tiheän metsän keskellä tekemämme kävelyn tunnelmaan. Polun varrelta löytyy hurjia metsämuodostelmia sekä pari todella suurta puuta, joiden rinnalla tuntee itsensä hyvin pieneksi. Pieni luontopolku oli mielestämme yksi paras osa The Great Ocean Roadia, joten kannattaa olla tarkkana, ettei vahingossa aja pienen parkkialueen ohitse.
Maits Restin sademetsässä
Pian Maits Restin jälkeen B100:lta kääntyy sivutie kohti Cape Otwayn niemeä. Niemi työntyy Eteläiseen jäämereen ja siellä sijaitsee Australian vanhin majakka. Ulapalle kohti tuhansien kilometrien päässä sijaitsevaa Antarktista katsellessa ei voi olla ajattelematta, miten monta haaksirikkoa rannikon ankarat myrskyt ovat aikojen saatossa aiheuttaneet. Majakalle vievän Lighthouse Roadin varrella kasvaa eukalyptusta ja näimmekin jälleen monta koalaa. Muutamat nukkuivat aivan alaoksilla, joten niitä pääsi katsomaan aivan vierestä. Silittääkin olisi voinut, mutta se ei ole viisasta melkoisen kokoiset kynnet omaavan villieläimen kohdalla. 💡
Juuri herätetty Koala
The Great Ocean Roadin tunnetuin nähtävyys sijaitsee Port Campbell National Parkin länsipäässä. Siellä rannikon jyrkänteet ovat jopa 70 metriä korkeita ja ankara merenkäynti kuluttaa rantapengertä armottomasti. Vuosituhansien aikana syöpyneestä rannikosta on syntynyt niinkutsuttuja raukkeja eli pieniä pilarimaisia saarekkeita rannikon edustalle. Kuuluisimmat näistä ovat lähekkäin sijaitsevat Twelve Apostles eli ”12 apostolia”. Hiekkakivipilareita ei kuitenkaan ole enää jäljellä alun kahtatoista ja viimeeksi pari vuotta sitten (heinäkuun 3. 2005) romahti noin 50 metrinen raukki. Kuvissani tämän jäänteet ovat vielä nähtävissä etualalla ennen kuin meri huuhtoo ne mennessään.
Ei enää 12 apostolia
Vaikka The Great Ocean Road ei ollutkaan niin turistinen kuin olimme pelänneet, on Twelve Apostlesin luona aina ihmisiä. Paikka on ilmainen vierailla, mikä oli ilahduttava yllätys. Kalliokielekkeillä (jotka on hyvin aidattu) muuten tuulee voimakkaasti, joten kannattaa pukeutua lämpimästi. Iltapäivästä auringon lämpö ei oikein enää pärjännytkään viimalle. Raukkeja on pitkin koko rannikkoa, joten niitä on nähtävissä muissakin kohdin The Great Ocean Roadia.
Raukkeja rannikon täydeltä
Tuulinen paikka
Pian Twelve Apostlesien jälkeen tie kääntyy pois rannikolta sisämaan suuntaan. Port Campbellin kylässä vastaamme ajoi yllättäen NAVTEQ tarroilla varustettu maastoauto. Se oli todennäköisesti kartoittamassa alueen muuttuneita liikennejärjestelyjä ja muun muassa kylän pari uutta liikenneympyrää. NAVTEQ:han kuuluu nykyään Nokiaan ja toimittaa meidänkin navigaatiosoftamme karttamateriaalin eli kyseessä olivat autralialaiset kolleegamme työn parissa. 🙂
Kolleegat työssään
The Great Ocean Road päättyy Warrnambooliin pikkukaupunkiin, jossa mekin päätimme yöpyä. Yöpaikkamme oli huoneistohotelli, joten meillä oli käytössämme vähintäänkin riittävät kaksi asuinkerrosta. Illalla kävimme kokeilemassa uutta tuttavuutta nimeltä Red Rooster, joka on kanaan painottuva pikaruokala. Sapuskan jälkeen ajoimme vielä pikkukaupungin keskustan kautta, mistä ei kuitenkaan riitä mainittavaa.
Torstai valkeni kauniina. Edessämme oli pitkä noin 600 kilometrin mittainen ajopäivä aina Adelaideen saakka. Tie kulkee sisempänä rannikosta, joten merimaisemia ei tälle etapille enää liiennyt. Alkumatkasta näimme tien varressa reissun ainoan tien lähellä nähdyn elävän kengurun. Ajattelimme näkevämme niitä myöhemmin lisää kuumassa Outbackissa, joten emme tietenkään ottaneet tästä kuvaa. Loppujen lopuksi eläviä kenguruita ei kuitenkaan enää näkynyt – elävänä siis.
Varoitus hiipivistä kenguroista
Kengurut viettävät päivät varjoisissa paikoissa köllötellen ja liikkuvat vain öyaikaan. Silloin niitä näkee teiden vierellä ja niiden yliajamisen riski on korkeimmillaan. Vaara on itse asiassa niin suuri, että turistien ei suositella ajelevan aavikoilla yöaikaan. Näkisimme kuitenkin vielä iloisia kenguruita myöhemmin Alice Springsissä, josta myöhemmin lisää.
Vähän ennen Mount Gambierin pikkukaupunkia ylitetään Victorian ja Etelä-Australian osavaltioiden raja. Mitään tarkastuksia ei ole, mutta rajalle kehoitetaan jättämään kaikki eloperäinen aines kuten hedelmät, vihannekset, kasvit ja rypäleet niiden keräysastioihin. Paitsi että Australian ulkorajoilla ollaan tarkkoja maan sisälle tuoduista aineksista, ollaan sitä hieman yllättäen myös osavaltioiden välillä. Eri osavaltioissa kun ei välttämättä ole vielä kaikkia vierasperäisiä kasveja ja niiden tauteja, joten niiden leviämistä yritetään ainakin hidastaa.
Osavaltioiden rajalla
Osavaltioiden välillä on myös paljon muita eroja ja esimerkiksi nopeusrajoitukset vaihtelevat osavaltiosta toiseen. Kun Victorian osavaltiossa on Australian tiukin ylinopeuksien valvonta ja suurimmassa osissa täysi nollatoleranssi, ollaan Etelä-Australian puolella asian suhteen hieman rennompia. Lisäksi korkein sallittu nopeus on Victorian 100km/h sijaan 110km/h. Loppumatkallamme Pohjois-Territorioiden puolella nopeusrajoitus on peräti 130km/h, joten erot ovat huomattavat.
Etelä-Australian viljavilla tasangoilla sijaitsee suuria maatiloja ja pellot jatkuvat silmänkantamattomiin. Tiet ovat suoria ja sellaisia 10-12 kilometrin mittaisia suoria on toistuvasti. Liikenne on rauhallista ja niinpä ehdimme hyvin pysähtyä katsomaan emulaumaa tien läheisellä niityllä. Kingstonin kylässä ohikulkijoita tervehtii The Big Lobster eli ”Suuri Hummeri”. Ympäri Australiaa ravintolat ja muut liikkeet ovat kehittäneet oheensa ”suuria asioita” houkuttelemaan turisteja pysähtymään. Näitä kohteita on laidasta laitaan noin viitisenkymmentä erilaista ja hummeri oli ensimmäinen kolmesta näkemästämme (muista maininta myöhemmin).
Emuja pitkien suorien varrella
Australiassa hummeritkin ovat suuria
Viimeinen 70 kilometriä Adelaideen on hyväkuntoista moottoritietä. Kaupungin lähestyessä maasto alkaa hiljalleen myös kumpuilla ja peltojen tilalle tulee metsää ja asutusta. Saavuimme Adelaideen juuri iltapäiväruuhkan aikaan ja kaupungin kapeilla kaduilla olikin hieman hankala puikkelehtia yöpaikkaa etsien. Yöpaikka kuitenkin löytyi ja lähdimme kaupungille syömään. Adelaide on 1,3 miljoonan asukkaan suurkaupunki ja Etelä-Australian pääkaupunki. Kaupunki sijaitsee Mount Lofty Rangesin kukkuloiden ympäröimänä Gulf Saint Vincentin lahden rannalla. Adelaide on sangen vehreä ja kaupungin keskustan ruutukaavaa ympäröi jännästi iso vehreä puistokaistale kaikissa suunnissa. Löysimme keskustan tuntumasta hyvän intialaisen ravintolan, jossa syötyämme ajoimme illan päätteeksi vielä keskustan halki takaisin hotellimme.
Matkalla Adelaiden keskustaan
Rauhallinen keskusta
Seuraava päivä oli varattu Adelaideen tutustumiseen. Kaupungissa ei kuitenkaan ole paljon varsinaisia nähtävyyksiä, joten päätimme käyttää päivän lähinnä kaupungilla kuljeskellen. Kaupungin ostoskatu on keskustassa sijaitseva Rundle Mall, jonka ympäristöstä kaikki kaupat sijaitsevat kävelyetäisyydeltä.
Kauppakeskus Rundle Mallilla
Pari tuntia niitä koluttuamme päätimme iltapäivästä ajaa West Lakes Mall -ostoskeskukselle keskustan ulkopuolella. Sielläkin tunnin kierreltyämme palasimme lopulta takaisin hotellille. Perjantai olikin varattu vain kevyeen oleskeluun, joten mitään varsinaista ei ollut tarkoitus tehdä tai nähdä. Näin ollen hieman tylsäksi osoittautunut Adelaide ja sen tutkimiseen käytetty päivä ostoksilla ei meitä haitannutkaan.
Illalliselle lähdimme hotellin respan vinkistä Hogs Breath Cafeen, joka osoittautuikin loistavaksi grilliravintolaksi. Paikkaa voi suositella muillekin Adelaidessa vieraileville ja täytyy kyllä sanoa, että paikallisilta saadut vinkit ovat aina niitä parhaimpia!
Seuraavana päivänä oli puolestaan Adelaiden vuoro jäädä taaksemme, sillä siitä matka jatkuisi siitä kohti pohjoista ja Australian valtavaa Outbackia.
Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
