Berliinin hyvät puolet

Kirjoitin taannoin täällä blogissani paikallisessa sanomalehdessä olleen äänestyksen innoittamana Berliinin huonoista puolista. Sen perusteella entisellä asuinkaupungillamme on monia vikoja, mutta onneksi tämä ei ole todellakaan koko totuus kaupungista. Jotta asiaan saataisiinkin tasapainoinen katsaus, on paikallaan listata neljän ja puolen vuoden Berliinissä asumisen perusteella kaupungin isot plussat.

Jatka lukemista ”Berliinin hyvät puolet”

 

Berliini 3D

Tänäisen hieno yllätys oli, että Nokia on lisännyt karttasivustoltaan löytyneiden upeiden 3D-kaupunkimallien joukkoon nyt myös Berliinin. Nokian 3D-mallit ovat laadultaan jotain ainutlaatuista, sillä esimerkiksi Google Earthin crowdsourcingin voimalla talo talolta mallinnettujen kaupunkien keskusta-alueiden sijaan koko kaupunki on kuvattu ilmasta ja jälkikäsitelty automaattisesti. Yksityiskohtien määrä on aivan eri tasolla, kun rakennusten lisäksi myös puut ja ajoneuvot ovat mallintuneet virtuaaliseen kaupunkiin kuvaushetken paikoilleen.

Jatka lukemista ”Berliini 3D”

 

8-akselinen jättiläinen

Isot koneet ovat aina kiehtovia ja niinpä olikin kiintoisaa huomata, että asuinkorttelimme viereiselle Rathausbrücken työmaalle oli tuotu valtava, peräti 8-akselinen, autonosturi. Nosturi on malliltaan Liebherr LTM 1500-8.1 ja se on malliston toiseksi suurin malli. Kyllä vain, näemmä on olemassa vieläkin suurempi 9-akselinen autonosturi kaikkein suurimpien työmaiden tarpeisiin!

Toiseksi suurimmankin mallin lukemat ovat huimat: kokonaispaino 96 tonnia, jota voidaan kasvattaa vaativia töitä varten lisätyillä vastapainoilla jopa 165 tonniin. Nosturin teho on 321 hevosvoimaa, mikä riittää nostamaan huikeita 500 tonnin kuormia kolmen metrin etäisyydellä. Nostokorkeutta on pienimmällä kokoonpanolla 50 metriin saakka, mutta erilaisten lisäpuomien avulla ylletään peräti 150 metrin korkeudelle. Tällaiset korkeudet ovat erityisen tärkeitä varsinkin autonosturien tärkeimmällä työalueella, nimittäin suurten tuulivoimaloiden kokoamisessa. Tätä varten suurilla autonostureilla on päästävä myös hieman hankalammassa maastossa. Tästä pitää huolen auton oma 680 hevosvoimainen moottori, millä jättiläinen yltää maantiellä 80km/h vauhtiin.

Jatka lukemista ”8-akselinen jättiläinen”

 

Historiallinen asuinkorttelimme Nikolaiviertel

Saksan pääkaupunki Berliini täyttää ensi vuonna 775 vuotta. Kaupungin perustamisvuonna pidetään vuotta 1237, jolloin nykyisen Museuminselin museosaarella sijainnut Cölln mainitaan ensimmäisen kerran kirkonkirjoissa. Tätäkin vanhempia mainintoja löytyy Spandausta ja Köpenickistä, mutta nykyisen Berliinin lähiöinä tämä ei ole olennaista, sillä ne olivat pitkään kilpailevia täysin erillisiä naapurikaupunkeja.

Jatka lukemista ”Historiallinen asuinkorttelimme Nikolaiviertel”

 

Syksy saapui Berliiniinkin

Niin vain loppuivat melkoiset helteet kuin seinään ja syksyisen harmaat sekä koleat noin 15 asteen kelit alkoivat täälläkin. Huomiseksi luvataan jopa vaivaisia 13 astetta, mikä tuntuu vähältä monen kuukauden 22-35 asteen lämpöjen jälkeen. Noh, lohduttavaa silti on, että viime vuonna tähän aikaa puhistiin vielä helteitä ja yleensä kesäinen keli jatkuukin aina syyskuun loppuun saakka. Eli on vielä hyvin mahdollista, että lämpö palaa joksikin aikaa ennen todellisen syksyn alkamista.

Jatka lukemista ”Syksy saapui Berliiniinkin”