Maailman toiseksi suurin IKEA

Kuten lokakuussa mainitsin, on Berliiniin ollut rakenteilla kaupungin neljäs IKEA. Projekti juontaa alkunsa 90-luvun alkuun, kun Berliinin muuri murtui ja länsimaiset yhtiöt syöksyivät kiireellä neitseellisille Itä-Saksan markkinoille. Jo tuolloin Berliinin Lichtenbergin kaupunginosaan puuhattiin IKEA:n tavarataloa, mutta projekti pysyi jäissä aina vuoteen 2006 saakka. Tuolloin lyötiin maahan lapiot ja aloitettiin uuden tavaratalon rakentaminen. Kuitenkin vuonna 2008 kohonneet rakennuskustannukset pysäyttivät rakennustyöt, joita päästiin jatkamaan vasta viime vuoden keväällä talouskriisin laskettua kustannuksia. Tavaratalo valmistui lopulta joulukuun alussa.

Jatka lukemista ”Maailman toiseksi suurin IKEA”

 

Jouluvalmisteluja Länsi-Berliinissä

Eletään vielä marraskuun puolta, mutta jouluvalmistelut ovat jo kovassa vauhdissa niin kaupungilla kuin kodeissakin. Kaupungilla valmistaudutaan tietenkin ensi viikon joulumarkkinoiden avajaisiin ja kodeissa tehtaillaan joulukortteja. Tai ainakin meidän kodissa tehtaillaan. Niina on jo monena edellisvuotena intoutunut tekemään itse kaikki lähettämämme joulukortit ja prototyyppejä onkin laadittu jo pari viikkoa. Lopullinen malli on myös lopultakin päätetty, tosin vielä huippusalainen, ja niinpä lauantaina piti lähteä Länsi-Berliiniin saakka noutamaan tarpeita massatuotannon aloitukseen. Itseäni korttien tekeminen ei niin kiinnosta, mutta lähdinpä mukaan katsastaakseni Zoofensterin tilanteen, sekä josko KaDeWe:llä olisi jo esillä joulukoristelut.

Jatka lukemista ”Jouluvalmisteluja Länsi-Berliinissä”

 

Lounas Hootersissa

Eilen lauantaina lähdimme heti aamusta ostoksille Länsi-Berliiniin. Siellä sijaitsevasta Karstadt Sportsista ostin itselleni sisäliikuntakengät sekä meille sulkapallomailat. Syynä näihin ostoksiin on sulkkis-villitys, johon syyskuun alun tiimitapahtuma innoitti monet toimistollamme. Länsi-Keskustassa käydessä oli tietenkin myös pakko luoda katse vielä kesken olevaan Zoofensterin rakennustyömaahan. Rakennus on nyt saavuttanut ylimmän 32. kerroksensa ja alkaa olla 118 metrin lukemissaan. Massiivista rakennusta juurelta tarkastellessa, ei voi välttyä vaikutelmalta, että kyseessä on Berliinissä normaalia korkeammasta rakennuksesta.

Jatka lukemista ”Lounas Hootersissa”

 

Königstadt-Carrée

Kerroin reilu kuukausi sitten, miten hienosti Berliinin tämän hetken korkein työmaa Zoofenster etenee Länsi-Berliinissä. Työmaita Berliinissä riittää ja yksi kiinnostava on Königstadt-Carrée nimellä kulkeva toimistotornin ja Etap-hotellin, sekä myöhemmässä vaiheessa asuntoja, yhdistävän kompleksi rakentaminen viiden minuutin kävelymatkan päässä Alexanderplatzilta. Kompleksi rakentuu suurten Mollstraßen ja Otto-Braun-Straßen katujen vilkkaaseen risteykseen, joka on Berliinin vilkkain raitiovaunuristeys (linjat M4, M5, M6 ja M8 risteävät sillä).

Jatka lukemista ”Königstadt-Carrée”

 

Marx ja Engels käänsivät selkänsä idälle

Viime viikolla se sitten tapahtui: kommunismin isinä pidetyt Karl Marx ja Friedrich Engels käänsivät katseensa vuosikymmenien jälkeen sosialistisesta idästä kapitalistiseen länteen. Tai ainakin heidän patsaansa Berliinin keskustassa sijaitsevassa Marx-Engel-Forum puistossa käänsivät. Syynä moiseen epäpyhään tekoon on U5-metrolinjan jatkorakentaminen Alexanderplatzilta Brandenburgin portille (josta yhteys nykyistä U55:sta pitkin päärautatieasemalle). Metron linjaus kulkee juuri kyseisen puiston halki ja vaikka työtä tehdäänkin maan alla, piti painavat pronssipatsaat siirtää päältä toiseen paikkaan. Niinpä patsaat katsovat seuraavat viitisen vuotta kohti länttä puiston luoteiskulmassa, aivan Berliinin tuomiokirkon lähettyvillä.

Jatka lukemista ”Marx ja Engels käänsivät selkänsä idälle”