Hyvästit aamuruuhkille

Kerroin lokakuussa täkäläisestä Gateway Program nimellä tunnetusta jättihankkeesta, jossa Vancouverin metropolialueen tärkeimpiin liikenneväyliin kuuluva Highway 1 levenee pitkältä matkalta 8-kaistaiseksi ja jossa metropolialuetta halkovan Fraser Riverin ylittävä vanha 5-kaistainen silta korvataan uudella, peräti 10-kaistaisella, jättisillalla. Lokakuussa uuden sillan rakennustyöt olivat kuitenkin vielä kesken ja vasta itäänpäin suuntautuva liikenne oli siirtynyt käyttämään kolmea kaistaa uudella sillalla. Eilen maanantaina projektissa päästiin kuitenkin siihen vaiheeseen, että uusi silta avattiin virallisesti käyttöön, tosin vasta 8-kaistaisena.

Jatka lukemista ”Hyvästit aamuruuhkille”

 

Yli uuden Port Mann Bridgen

Vancouverissa on kaksi puheenaihetta ylitse muiden: asumisen kalleus sekä liikenne. Näistä liikenteen suhteen Vancouver on kunnostautunut paperilla hyvin, sillä kaupungista löytyy pohjoisamerikkalaisittain laaja ja tehokas julkinen liikenne. Järjestelmän ylpeys on täysautomaattinen Skytrain-verkosto, joka yltää moniin alueen suurimpiin esikaupunkeihin ja laajenee edelleen rakenteilla olevan uuden Evergreen-linjan myötä. Lisäksi laaja bussi- ja trollikkaverkosto palvelee asuinlähiöissä asuvia esikaupunkien ja runkolinjojen välisenä yhteytenä.

Jatka lukemista ”Yli uuden Port Mann Bridgen”

 

Omakohtainen zombie-maailmanloppu

Elävät kuolleet eli zombiet ovat nyt pop. Televisiossa kolmatta tuotantokauttaan ensi viikolla aloittava The Walking Dead kerää jokaisella jaksollaan miljoonayleisön, minkä lisäksi markkinoille viime vuosina tulleet lukuisia zombie-maailmanlopusta kertovat pelit ja elokuvat tekevät kauppansa. Ympäri maailman järjestettävät zombiekävelyt keräävät satoja osallistujia niin Vancouverissa kuin Helsingissäkin. Aihepiirin suurta suosiota vasten ei ollutkaan kuin ajan kysymys, että jollakulla välähti valjastaa zombien ympärille live action -peli.

Jatka lukemista ”Omakohtainen zombie-maailmanloppu”

 

Pohjois-Amerikan kallein kaupunki

Pitää paikkansa että Vancouver on kaunis ja mahtava asuinkaupunki, kuten yläpuolen kuuluisa maisemakuva kaupungin keskustasta kertoo. Valitettavasti kauniilla maisemilla ja upealla asuinympäristöllä on kuitenkin hintansa, sillä Vancouver ei todellakaan ole halpa kaupunki asua. Varsinkin kuvan Downtownin alueella asuntojen hinnat ja vuokrat ovat todella kovia, mihin on monia syitä. Ensiksikin veden ympäröimän niemen maa-alue on rajallinen ja jo sangen tiiviisti rakennettua. Lisäksi kaikki keskustan uudisrakentaminen on tarkasti säädeltyä ja esimerkiksi rakennusten korkeuksille sekä sijoittumiselle on rajoituksia. Kun tähän lisätään vielä voimakkaan väestönkasvun aiheuttama hurja kysyntä, jossa kaikki kynnelle kykenevät hamuavat kaupungin keskustaan tai ainakin sen lähettyville, on selvää että asumisestaan saa olla valmis pulittamaan.

Jatka lukemista ”Pohjois-Amerikan kallein kaupunki”