Vancouverin joulumarkkinat

Joulumarkkinat ovat ihana saksalaisperinne, joka on levinnyt saksalaisten siirtolaisten mukana ympäri maailmaa. Myös Suomessa keskieurooppalaisista joulumarkkinoista on tullut tuttu näky, eikä perinne ole jäänyt leviämättä tänne kaukaiselle länsirannikollekaan. Esimerkiksi Vancouverissa on järjestetty saksalaiset joulumarkkinat vuodesta 2010 lähtien ja tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta. Markkinoiden pitopaikaksi on vakiintunut Queen Elizabeth Theatren edustan pieni aukio Downtownin itälaidalla, jonka markkinat täyttävät nykyisin täysin.

Jatka lukemista ”Vancouverin joulumarkkinat”

 

Vancouverin jouluvalot

Kaupungit valot ovat asia josta on laulettu lauluissa jo vuosikymmeniä. Kaupungit heräävätkin ihan uudella tavalla eloon pimeän laskeuduttua ja tuhansien valojen sytyttyä. Erityisen kaunista kaupungilla on sateen jälkeen, kun kaikki nämä valot heijastuvat märästä asvaltista, värjäten myös harmauden väreillään. Ja kun tähän liitetään vielä joulu ja sen tuomat erilaiset värivalot, on koossa jotain mitä on pakko lähteä kaupungille katsomaan.

Jatka lukemista ”Vancouverin jouluvalot”

 

Le Crocodile: Part Deux

Kävimme kesäkuussa illastamassa silloisten synttäreideni kunniaksi asuntomme lähistöllä sijaitsevassa ranskalaisessa Le Crocodile -ravintolassa. Ravintola on kehuttu ja kokemus olikin tuolloin miellyttävä ja mieleen jäi käydä kokeilemassa ravintolan tarjontaa uudemman kerran. Noh, tänään olleen palkkapäivän kävimme toteuttamassa tämän jo hetken suunnitellun toisen vierailun ravintolaan.

Jatka lukemista ”Le Crocodile: Part Deux”

 

Santa Claus Parade

Pohjoisamerikkalaiset rakastavat paraateja ja varsinkin kiitospäivän sekä Pyhän Patrickin päivän aikoihin kaikissa suuremmissa kaupungeissa järjestettävät paraatit ovat suosittuja niin Kanadassa kuin Yhdysvalloissakin. Kolmas suosittu tapahtuma ovat jouluparaatit, joita järjestetään pitkin Kanadaa yleensä joulukuun alussa. Meillä täällä Vancouverissa järjestettiin järjestyksessään yhdeksäs Santa Claus Parade menneenä sunnuntaina.

Jatka lukemista ”Santa Claus Parade”

 

Ki

Vancouver on täynnä hyviä ravintoloita ja uusia tulee käytyä kokeilemassa aina välillä. Eilen kävimme nyt jo toista kertaa Downtownin keskustassa, aivan Shangri-La hotellin vieressä sijaitsevassa, modernia japanilaista ruokaa tarjoilevassa Ki ravintolassa. Kävimme ravintolassa ensimmäistä kertaa joskus alkukesästä ja pidimme molemmat tuolloin paikan ruoasta ja tunnelmasta. Ravintola sijaitsee vähän piilossa, sillä sinne pitää kivuta katutasolta portaita halki pienen bambumetsän. Kipuaminen kuitenkin kannattaa, sillä ylhäältä löytyy erittäin tunnelmallinen ravintola. Ravintolan sisustus on varsin trendikäs ja muodostuu hyvin tummasta puusta. Lisäksi valaistus on hämärä, mikä tekee paikasta hyvin tunnelmallisen.

Jatka lukemista ”Ki”